Lappeenrantaan suunniteltu metanolilaitos

Lappeenrantaan suunniteltu metanolilaitos kuluttaisi niin paljon sähköä, että se tarvitsisi omat voimalinjansa.

Sähköstä on nyt pulaa, eikä lähitulevaisuudessakaan ole oletettavissa, että sähköä jäisi tuotannosta suuria määriä yli.
– Karrikoiden kyse on siitä, kuinka paljon sähköä voidaan tuhlata, että saadaan polttoainetta tehdyksi, sanoo ylitarkastaja Antti Puhalainen Kaakkois-Suomen ely-keskuksesta.

Metanolilaitoksen tarvitseman sähkön toimittamista varten rakennetaan 110 kilovoltin voimajohtoa kymmenen kilometrin verran Lappeenrannan laitosalueen ja Fingridin Yllikkälän sähköaseman välille.
– Voimalinja rakennetaan nykyisen voimalinjan viereen. Se on asia, joka joitain lähialueen asukkaita koskee merkittävästi. Voimalinja voi tulla lähemmäksi heitä, ja maisema ehkä muuttuu siltä osalta, Puhakainen sanoo.

Lappeenrannan laitoksessa käytettäisiin metanolin raaka-aineina laitoksessa valmistettavaa uusiutuvaa vetyä sekä läheisen sementtitehtaan savukaasuista erotettavaa hiilidioksidia.

Metanolia käytettäisiin meri- tai tieliikenteessä uusiutuvana polttoaineena. Sillä voidaan myös korvata fossiilispohjaisia raaka-aineita kemianteollisuudessa.
Prosessissa syntyvä hukkalämpö hyödynnetään kaukolämpönä.
Tuotantolaitoksen käyttöiän on arvioitu olevan noin 20 vuotta.
3370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
  • 😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

    🍒 ­­N­­­y­m­­­f­o­­m­­­a­­­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17643871U

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Sähköautoilijathan vasta kuluttaakin sähköä! Mitä oikein ihmettelet! Vetyä saa tehtyä aurrinkopaneeleilla ja se on siinä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Lappeenrantaan suunniteltu metanolilaitos kuluttaisi niin paljon sähköä, että se tarvitsisi omat voimalinjansa.

Sähköstä on nyt pulaa, eikä lähitulevaisuudessakaan ole oletettavissa, että sähköä jäisi tuotannosta suuria määriä yli.
– Karrikoiden kyse on siitä, kuinka paljon sähköä voidaan tuhlata, että saadaan polttoainetta tehdyksi, sanoo ylitarkastaja Antti Puhalainen Kaakkois-Suomen ely-keskuksesta.

Metanolilaitoksen tarvitseman sähkön toimittamista varten rakennetaan 110 kilovoltin voimajohtoa kymmenen kilometrin verran Lappeenrannan laitosalueen ja Fingridin Yllikkälän sähköaseman välille.
– Voimalinja rakennetaan nykyisen voimalinjan viereen. Se on asia, joka joitain lähialueen asukkaita koskee merkittävästi. Voimalinja voi tulla lähemmäksi heitä, ja maisema ehkä muuttuu siltä osalta, Puhakainen sanoo.

Lappeenrannan laitoksessa käytettäisiin metanolin raaka-aineina laitoksessa valmistettavaa uusiutuvaa vetyä sekä läheisen sementtitehtaan savukaasuista erotettavaa hiilidioksidia.

Metanolia käytettäisiin meri- tai tieliikenteessä uusiutuvana polttoaineena. Sillä voidaan myös korvata fossiilispohjaisia raaka-aineita kemianteollisuudessa.
Prosessissa syntyvä hukkalämpö hyödynnetään kaukolämpönä.
Tuotantolaitoksen käyttöiän on arvioitu olevan noin 20 vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu