Kun maa istuu vain Eduskunnassa ilman että syntyy tuloksia,
niin ihmiset vihastuvat, koska johto tai maan kulttuuri
kuluttaa kansalaistensa elämän aikaa tyhjänpäiväisesti.
Tyhjänpäiväisyys vihastuttaa, että joku ei osaa järjestää asioita.
Valtio otti järjestelyn nimiinsä, mutta ei osannut järjestää mitään.
Elämä on kuin panttivankina, eikä yhteiskunta tajuaa, että ihmiset kärsivät siinä.
Kansa tekisi asioita toisin kyllä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihan kuin elämistä olisi vain odottelua.
Toivon ettei näin olisi.
Kuka osaa odottaa, niin hän osaa elää.
Yhteiskunnassa on joku passivointi vaikutus,
että kukaan ei tahdo tehdä enää koskaan mitään.
Tai kukaan ei tahdo jakaa toisille koskaan mitään.
Kaikista pahinta kuitenkin, että kukaan tahdo elää yhtään enää.
Aika yleistä on että muutetaan tästä yhteiskunnasta muualle,
vaikkapa kesäparatiisiin.