Suomen sotilas"asiantuntijat"

"asiantuntijoiden" mukaan Venäjältä sotakaluston ja ihan erityisesti ohjusten piti olla jo loppumassa, mutta ihmeesti vaan saavat puikkoja ilmaan. Loppumispuheiden jälkeen Venäjä on tuhonnut Ukrainan infraa laajalti ja nimenomaan niillä ohjuksilla, joiden piti olla lopussa.

Erään ip-lehdessä esitetyn virolaisen silminäkijäkertomuksen mukaan Venäjällä on yhdessä yksittäisessä varastossa 28.000 junanvaunullista sotakalustoa ja tarvikkeita. Ihan heti eivät siis ole loppumassa, tämä "asiantuntijoille" tiedoksi.
15192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Vastaus kaikkeen tuohon löytyy Putinin viimeisimmästä räp-levytyksestä, joka on muodostunut pikkuhitiksi myös Iranissa että P-koreassa.

"Mistä löydän mä ystävän,
joka möisi mulle ohjuksia hän.
käynti Teheranissa sen selvittää
että p-korean pullukkako ainoaksi jää."

No ei jäänyt P-korean pullukka ainoaksi, Eiköhän useimmat tänään Ukrainaan ammutut ohjukset olleet peräisin terroristivaltioden aiemmasta no 1:stä Iranista.
Sitä oletusta tukee että todennäköisin ehdokas maan päälle tulleeksi antikristukseksi eli Nikolai Patrushev kävi Teheranissa mennä viikolla.

Äänestä

Venäjän dronetehtaat ovat valmiit vuodenvaihteessa ja kevään uusiin taisteluihin niiden voimin sota alakaa uudelleen . Matalalla lentäviä droneja on vaikeaa havaita tutkissa ja näin voiton mahdollisuus herää uudelleen .

Äänestä
  • Toisaalta, niin on myös Ukrainalla. Ukroboronprom on tuomassa käyttöön uusia pitkän matkan droneja ja varmaan lännestäkin on tulossa Ukrainalle saman veroista kamaa.

    Ja nämäkin dronet ovat samanlaisia kuin kaikki muutkin dronet, myös mainetta niittänyt Bayraktar. Niillä on käyttönsä, mutta ne eivät ole internetissä leviävien aivan poskettomiin mittasuhteisiin paisuteltujen tarinoiden veroisia.

    Äänestä

  • Usa on jo toimittanut Ukrainalle noita "dronentappajia" joilla helppo saada lennokit alas ja ohjelmoida paluumatkalle vaikka Kremlin neuvotteluhuoneeseen...

    Äänestä

Asiantuntijoiden mukaan Venäjällä piti myös tämän sodan alussa oli ehtymättömät varastot, 10 000 - 15 000 kpl, panssarivaunuja ja Ukraina tulisi hukkumaan niiden alle, vaikka kuinka monta voitaisiin pysäyttää. Yhdeksän kuukautta myöhemmin Putin lainailee Lukashenkalta tankkeja pitääkseen armeijansa edes jollain tavalla pinnalla.

Äänestä
  • Tuskinpa Venäjältä tankit ovat loppumassa lähivuosina. Se vaan että tankeilla ei tätä sotaa voiteta.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tuskinpa Venäjältä tankit ovat loppumassa lähivuosina. Se vaan että tankeilla ei tätä sotaa voiteta.

    Tuskin yhtään sen enempää kuin Saksaltakaan toisen maailmansodan lopulla. Toimintakuntoisen kaluston määrä oli silloinkin paljon merkityksellisempi kuin kenttäverstailla roikkuvan kaluston kokonaismäärä.

    Mikään yksi ase ei ratkaissut silloin yhtään sen enempää kuin nytkään. Ei Javelin, T-90M, Bayraktar tai mikään muukaan, vaan armeija joko toimii kokonaisena mekanismina tai sitten ei.

    Äänestä

Ei ne lopu kiihtyy tähti vaan ja lisää tekevät tehtaat laulaa täysillä hypersoonisia ohjuksia

Äänestä
  • Pääosa Venäjän käyttämistä ohjuksista on ihan tavallisia risteilyohjuksia. Hypersooniset ohjukset ovat todella kalliita vain nakella menemään kaupunkeja kohti.

    Äänestä

Jokaisen natZi-ryssän kannattaa opetella vihdoinkin oppimaan Venäjän histiriasta sen ikiaikaisen tosiasian, että lopulta Venäjä on aina ollut se, siis aivan aina, joka on vetäissyt kuolinlaukauksen ihan itse omaan ohimoonsa.

Tyhmyyttä ei voi opettaa eikä tollo voi virheistään oppia.

Äänestä

Ei ole venäläisten kalusto lopussa. Eikä se ole myöskään "valtava". On tuolla englanniksi kirjoittavien venäläisten kanavilla näkynyt kritisointia siitä, että Putinin epäonnistuminen venäjän talouden uudistamisessa on johtanut myös siihen, että sen kyky tuottaa esim ohjuksia ei ole riittävä siihen, että niillä pystyttäisiin infraa tuhoamalla ratkaisevasti vaikuttamaan Ukrainan armeijan toimintakykyyn. Arvioita on ollut, että 10-20 kunnon ohjusta saisivat väsättyä päivässä. Pitäisi olla varmaan 3-4 kertainen määrä. Mutta laarin pohjia kaivellaan myös nato-mailta tulevien asetoimitusten suhteen. Itse veikkaan, että Venäjä kyllä tuon lopulta hoitaa. Erityisesti siksi, että jos putin ei pysty toimittamaan selkeää voittoa, niin se on todennäköisesti oikeasti äijän loppu. Sama tosin pätee zeleenkiin.

Äänestä
  • Putler ei taida pystyä jäämään eläkkeelle enää koskaan. Sotatilanteen aikana miljardiomaisuus linnoineen, datsoiheen taitaakjäädä käyttämättä. Eiköhän Putler piileksi jossain ydinsodan kestävässä luolassa ja johtaa takaapäin. Lopettaakaan ei voi vaikka ikä painaa. Kyllä oli tyhmää aloittaa sota ihan jo Putlerin itsensäkin kannalta.
    Vaikka paljon parempaan ei ole pystynyt nuykkeministeri Marin. On kummarreltu joka suuntaan ja jaettu löysää rahaa joka ilmansuuntaan. Tuloksena Suomi on saatu velkaannutettua ikuisiksi ajoiksi. Vaikea nähdä että koskaan tulisi tilannetta, jossa Suomen valtion velka kutistuisi aikaan ennen Marinin hallitusta. Ministerit ja poliitikot ovat selkärangattomia nilviäisiä. Epärehellisempiä kuin ulkomaalaistaustaiset taksikuskit.

    Äänestä

Dronetehdas pitäisi saada Ukrainaan jonnekin kaivosluolaan . Olishan se hyvä jos Putlerille voisi viedä murot aamukahvipöytään

Äänestä
  • Tuossa varmaan se avainpointti
    --Pevkurin mukaan maavoimat ovat toki kärsineet huomattavia tappioita, mutta tulevat palautumaan entiseen vahvuuteensa ”ennemmin tai myöhemmin”.--

    Shoigu myös voi päästä läskeistään ennemmin tai myöhemmin, mutta veikkaisin myöhempää tai paremminkin ei ollenkaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"asiantuntijoiden" mukaan Venäjältä sotakaluston ja ihan erityisesti ohjusten piti olla jo loppumassa, mutta ihmeesti vaan saavat puikkoja ilmaan. Loppumispuheiden jälkeen Venäjä on tuhonnut Ukrainan infraa laajalti ja nimenomaan niillä ohjuksilla, joiden piti olla lopussa.

Erään ip-lehdessä esitetyn virolaisen silminäkijäkertomuksen mukaan Venäjällä on yhdessä yksittäisessä varastossa 28.000 junanvaunullista sotakalustoa ja tarvikkeita. Ihan heti eivät siis ole loppumassa, tämä "asiantuntijoille" tiedoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu