Nyt kaikki aitolaiset Venäjälle!!!

Tömmöisen uutisen se pökkäsi netistä. Eli ei muuta kuin kaikki hihhulit matkalaukkua pakkaamaan ja suunta kohti itää. Siellä se aurinko paistaa ikuisesti ja homot kärventyvät helvetin tulessa.

"Venäjä tiukentaa homopropagandalainsäädäntöään

Venäjän parlamentin alahuone duuma hyväksyi torstaina yksimielisesti lain, jolla kielletään maassa kaikki homoseksuaalinen ”propaganda". Tullakseen voimaan laki tarvitsee vielä muodollisesti hyväksynnän parlamentin ylähuoneelta eli liittoneuvostolta sekä presidentti Vladimir Putinilta.

Vuonna 2013 Venäjällä voimaan tullut "homopropagandalaki" on jo kieltänyt homomyönteisen tiedon levittämisen alaikäisten keskuudessa. Uusi lakiesitys laajentaisi kiellon koskemaan myös aikuisia ja käytännössä kieltäisi kaiken seksuaalivähemmistöistä mainitsemisen julkisesti.

Duuman puhemiehen Vjatšeslav Volodin mukaan uusi lainsäädäntö suojelee lapsia ja Venäjän tulevaisuutta Yhdysvaltojen ja Euroopan levittämältä pimeydeltä."

https://yle.fi/a/3-12043017/64-3-123475
35201
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

No eipä sitten muuta kuin viisumianomus matkaan. Jos hyvin käy niin voitte päästä vielä taistelemaan Ukrainaan syntistä länttä vastaan...

1Äänestä
  • Qatar on myös hyvä vaihtoehto. Siellä nopeasti työllistetään joten työnpuutetta ei tarvitse itkeä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Qatar on myös hyvä vaihtoehto. Siellä nopeasti työllistetään joten työnpuutetta ei tarvitse itkeä.

    Homouden vaivaa yhteiskunnasta innokkaimmin kitkevät eräät maat, joissa kumarretaan Allahia, eräät pimeän Afrikan alikehittyneet ja rutiköyhät valtiot, joissa palvotaan esi-isien henkiä ja menestysteologeja noitarovioiden loisteessa ja Venäjän sekä Pohjois-Korean kaltaiset ihmisoikeuksista täysin piittaamattomat roistovaltiot. Siinä sitä on sitten valinnanvaraa, vaikkakin suppeahkosti.

    -a-teisti-

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Qatar on myös hyvä vaihtoehto. Siellä nopeasti työllistetään joten työnpuutetta ei tarvitse itkeä.

    "Qatar on myös hyvä vaihtoehto."

    Qatar on kristinuskon kannalta vielä vaikeampi tapaus, sillä siellä tapetaan kaikki Jeesusta saarnaavat evankelistat, ei homojen torjunta ole vielä mitään sen rinnalla miten siellä Jeesukseen uskoviin suhtaudutaan.

    PS. En ole kyllä nähnyt yhtään ristinmerkkiä tai kristillistä tarraa tai rukoushetkeä muuta kuin islam-tyylisesti. On selvää että myös uskovat kristityt rukoilevat Qatarissa, mutta vain islam-tyylisesti. Jeesushan käski meidän olla käärmeen ovelia.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Miksi valehtelet???? Qatarin pääkaupungissa Dohassa toimii noin 10 kristillistä kirkkoa!!! Olen käynytkin muutamissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    "Qatar on myös hyvä vaihtoehto."

    Qatar on kristinuskon kannalta vielä vaikeampi tapaus, sillä siellä tapetaan kaikki Jeesusta saarnaavat evankelistat, ei homojen torjunta ole vielä mitään sen rinnalla miten siellä Jeesukseen uskoviin suhtaudutaan.

    PS. En ole kyllä nähnyt yhtään ristinmerkkiä tai kristillistä tarraa tai rukoushetkeä muuta kuin islam-tyylisesti. On selvää että myös uskovat kristityt rukoilevat Qatarissa, mutta vain islam-tyylisesti. Jeesushan käski meidän olla käärmeen ovelia.

    Eikös Qatar sitten ole oikein raamatullinen paikka kun kerran kristittyjä vainotaan kuin lopun aikoina konsaan, joten miksei muka sinne?

    Äänestä

Jumalan kansan julistusta tämä sateenkaari propaganda , vaikuttaa syntyvyyteen .
Väki sitten korvataan sillä silloin menettävät tahtonsa ?

Äänestä
  • Aloittaja

    Niin mitähän sinä nyt oikein yrität sanoa....

    1Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Ehkä sitä, että alkoholi alkoi vaikuttaa voimakkaasti.

    Äänestä

"Käytännössä kieltäisi kaiken seksuaalivähemmistöistä mainitsemisen."

Jos Suomessa olis tuollainen laki niin kaikki aitoavioliittolaiset olis vankilassa, ne kun ei muuta teekään kuin vaahtoavat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä!

1Äänestä
  • Aloittaja

    Heh hehe hee. Hyvä huomio...

    1Äänestä

  • Se on juurikin noin .

    1Äänestä

Suomessa homofoobiset uskovaiset sahaavat omaa oksaansa vaahtoamalla homoudesta, sillä se kääntää yleistä asennetta jatkuvasti enemmän siihen suuntaan, että uskovaiset ovat pöhköjä. Samaa tuo laki tekee nyt ryssille kansainvälisesti.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Näihän se on. Kun tarkastelee mitkä valtiot ovat homofoobisia - veriset diktatuurit - niin ei ole todellakaan mikään ihme, että ihmiset pitävät homofoobisia aitolaisia täysin jauhona jenginä. Ei mikään ihme että heidän määrän vähenee.

    Kun lukee tämäkin palstan hihhulikirjoituksia, niin ei voi kuin ihmetellä heidän valehteluaan ja "logiikaansa". Kielletään historia, kielletään faktat, kielletään tiede ja tilanne tarjotaan jotain täysin höyrypäistä oppi tyyliin "jumala kyllä pitää meistä kaikista huolen".

    Onneksi - siis onneksi - aitolaisille ei ole poliittista valtaa ja onneksi seuraavien vaalien jälkeen heidät kannatus ei tule nousemaan. Viimeiset gallupit kielivät että KD häviää kevään ek-vaaleissa jopa kolmenkymmentä prosenttia.

    Jos tämä toteutuu niin paikkamäärä tippuu viidestä kolmeen tai jopa kahteen. Plus että yksi tippujista tulee olemaan - toivottovasti - Päivi Räsänen, josta on on tullut rasite koko KD - puolueelle. Hän vie ääniä, ei tuo niitä.

    1Äänestä

  • Ikävä kyllä noin se on. Järkevät uskovaisetkin pitävät heitä pöhköinä.

    Äänestä

En tiedä ketä on aitolaiset, puhumattakaan hihhuleista, mutta sinua selvästi kiinnostaa homojen kohtalot tuolla ?
Onko sinulla mahdollisesti ns oma lehmä ojassa, kun nämä idioottimaiset aloitukset toistuvat näissä ?
Voit avautua ihan reilusti täällä, kyllä sinua varmaan ymmärretään.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Ai mitä sinä tarkoitat että "oma lehmä ojassa"? Voisitko tarkentaa?

    PS. Etkö koskaan olen kuullut puhuttavat Aito Avioliitto ry:stä? Nimitys "aitolaiset" on palstalle vakiintunut termi tälle porukalle, joita vastaan eivät edes palstan "aitolaiset" ole käsittääkseni millään tavalla protestoineet.

    https://aitoavioliitto.fi

    Sana "hihhuli" taas on hyvin perinteinen sana, joka on vakiintunut käyttöön jo 1800-luvulla. Eli missä ihmeen tynnyrissä sinä olet kasvanut, jos et tunne tuota sanaa. Hihhuli on alun perin (jyrkästä) lestadiolaisesta tai kiihkoilijasta, intoilijasta käytetty halventava nimitys.

    Nykyään sillä viitataan myös mitä tahansa uskontoa vahvasti kannattavaan henkilöön. Sanaa on käytetty 1800-luvulta asti. Sana muodostui lestadiolaisten tilaisuuksissa liikutuksissa olleiden hih huh -huudoista.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Hihhuli

    Siinä oli taas ateistin purkausta ja katkeruutta. Jollakin on tarvis osoittaa tyhmyytensä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Asiaahan Mnot kirjoittaa, viette Raamatulta pohjaa pois Raamattuun kuulumattomalla genitaaliuskontonne palvonnalla.

    Joillakin uskonelämä tuntuu tosiaan typistyneen noihin asioihin.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00006 kirjoitti:

    Siinä oli taas ateistin purkausta ja katkeruutta. Jollakin on tarvis osoittaa tyhmyytensä.

    Ei kun minä pyysin tarkennusta. Etkö sinä siis edes ymmärrä mitä "tarkennus" tarkoittaa?

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Eipä tullut...sitä tarkennusta siis ....

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Ai mitä sinä tarkoitat että "oma lehmä ojassa"? Voisitko tarkentaa?

    PS. Etkö koskaan olen kuullut puhuttavat Aito Avioliitto ry:stä? Nimitys "aitolaiset" on palstalle vakiintunut termi tälle porukalle, joita vastaan eivät edes palstan "aitolaiset" ole käsittääkseni millään tavalla protestoineet.

    https://aitoavioliitto.fi

    Sana "hihhuli" taas on hyvin perinteinen sana, joka on vakiintunut käyttöön jo 1800-luvulla. Eli missä ihmeen tynnyrissä sinä olet kasvanut, jos et tunne tuota sanaa. Hihhuli on alun perin (jyrkästä) lestadiolaisesta tai kiihkoilijasta, intoilijasta käytetty halventava nimitys.

    Nykyään sillä viitataan myös mitä tahansa uskontoa vahvasti kannattavaan henkilöön. Sanaa on käytetty 1800-luvulta asti. Sana muodostui lestadiolaisten tilaisuuksissa liikutuksissa olleiden hih huh -huudoista.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Hihhuli

    Ootsä noin vajaa, etkä tiedä mitä "oma lehmä ojassa" tarkoittaa ?

    No, kun sinä vajakki olet kyseessä, ei varmaan kannata edes ihmetellä.
    Saat ihan itse sen etsiä...

    "Hihhuli" on pilkkanimi uskovasta ja näinollen, niin kauan kuin sitä käytät, sinua voidaan kutsua ihan vaan sillä nimellä, mikä ensin tulee mieleen.

    En tuolla "järjenkäytöllä", mitä edustat oikein paljon täällä pilkkaisi ketään, ai niin, millä järjellä, kun sitä ei tunnu löytyvän ?

    1Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kyllä minä tiedän mitä se tarkoittaa mutta minä haluan lukea sen sinun omana tekstinä. Niin ja sanalla "hihhuli" niin silläkin on oma taustansa. Minä en ole sitä keksinyt vaan se on ollut osa suomalaista sanastoa jo 1800-luvulta lähtien. Kas näin:

    "Hihhuli on alun perin (jyrkästä) lestadiolaisesta tai kiihkoilijasta, intoilijasta käytetty halventava nimitys, mutta nykyään sillä viitataan myös mitä tahansa uskontoa vahvasti kannattavaan henkilöön. Sanaa on käytetty 1800-luvulta asti. Sana muodostui lestadiolaisten tilaisuuksissa liikutuksissa olleiden hih huh -huudoista. Lestadiolaisuuden yleinen nimitys oli 1800-luvulla "hihhulilaisuus"

    "Suomen sanaksi hihhuli on todella poikkeuksellinen sikäli, että h esiintyy geminaattana. H-kirjain esiintyy kylläkin tuplana myös muutamissa lainasanoissa kuten wahhabismi, eräissä onomatopoieettisissa ilmauksissa (hohhoijaa) ja joissakin murteissa, etenkin Savon murteessa rahhoo."

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Hihhuli

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Siinä oli taas ateistin purkausta ja katkeruutta. Jollakin on tarvis osoittaa tyhmyytensä.

    Tosin hänen tekstissään ei ollut ainuttakaan asiavirhettä.

    Jos jo tyhmät kirjoittavat pelkkää totta, miten hienoja viisaitten kirjoitukset ovatkaan?

    Äänestä

  • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

    Kyllä minä tiedän mitä se tarkoittaa mutta minä haluan lukea sen sinun omana tekstinä. Niin ja sanalla "hihhuli" niin silläkin on oma taustansa. Minä en ole sitä keksinyt vaan se on ollut osa suomalaista sanastoa jo 1800-luvulta lähtien. Kas näin:

    "Hihhuli on alun perin (jyrkästä) lestadiolaisesta tai kiihkoilijasta, intoilijasta käytetty halventava nimitys, mutta nykyään sillä viitataan myös mitä tahansa uskontoa vahvasti kannattavaan henkilöön. Sanaa on käytetty 1800-luvulta asti. Sana muodostui lestadiolaisten tilaisuuksissa liikutuksissa olleiden hih huh -huudoista. Lestadiolaisuuden yleinen nimitys oli 1800-luvulla "hihhulilaisuus"

    "Suomen sanaksi hihhuli on todella poikkeuksellinen sikäli, että h esiintyy geminaattana. H-kirjain esiintyy kylläkin tuplana myös muutamissa lainasanoissa kuten wahhabismi, eräissä onomatopoieettisissa ilmauksissa (hohhoijaa) ja joissakin murteissa, etenkin Savon murteessa rahhoo."

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Hihhuli

    Hihhuli on hurmahenkisen synonyymi.

    Äänestä

Ettekö tiedä, että Venäjällä on kaikki toisinpäin kuin he sanovat. Joten rohkeasti sinne vain kaikki homolobbarit.

Äänestä

Alustaja on oikeassa, että uskovien tulisi mennä Venäjälle, sillä siellä nyt tarvitaan Kristuksen evankeliumia jos missään, niin syvälle vihaan koko Venäjän kansa on propagandoitu Ukrainaa vastaan.

1Äänestä

On selvää, että meitä uskovia tarvittaisiin sekä Qatarissa että Venäjällä, missä molemmissa elävä usko Jeesukseen on kuolemantuomion alainen rikos. Qatar on kyllä kristinuskon kannalta vielä vaikeampi tapaus kuin Venäjä, sillä siellä tapetaan kaikki Jeesusta saarnaavat evankelistat, ei homojen torjunta ole vielä mitään sen rinnalla miten siellä Jeesukseen uskoviin suhtaudutaan.

PS. En ole kyllä nähnyt yhtään ristinmerkkiä tai kristillistä tarraa tai rukoushetkeä muuta kuin islam-tyylisesti. On selvää että myös uskovat kristityt rukoilevat Qatarissa, mutta vain islam-tyylisesti. Jeesushan käski meidän olla käärmeen ovelia.

Äänestä
  • Ovelia käärmeitä te aitolaiset olettekin. Onneksi teitä on niin vähän.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Siis sinulta jää kokonaan kertomatta että onko Qatarissa todella laki, joka määrää kuolemantuomion jos ihminen on kristitty? Näinhän sinä väität. Ihmeelliseksi asian tekee se, että kun Quatarissa vierailee vuosittan miljoonia kristittyjä turistia, niin yhtäkään heistä ei ole koskaan tuomittua kuolemantuomioon.

    Mistähän tämä johtuu? Joten olisikohan taas kyse siitä, että sinä nyt väen väkisin taas kuvittelet että teitä krisittyjä tapetaan mennen tullen etenkin islamilaisissa maissa. Ja että täällä lännessäkin teitä "vainotaan". Ilman "vainoa" kun te ette voi olla kunnon kristittyjä. Näinhän te olette itse tällä palstalla todistaneet.

    Äänestä

Juu, sinne vaan. Menolippu mukaan.

Äänestä

”…Volodin mukaan uusi lainsäädäntö suojelee lapsia ja Venäjän tulevaisuutta Yhdysvaltojen ja Euroopan levittämältä pimeydeltä."

Nämä ”suojelevat” kummallisesti Eurooppaa ”pimeydeltä”, tuhoamalla, raiskaamalla, ryöstelemällä ja kiduttamalla sekä tappamalla muita valtioita ja ihmisiä.

Äänestä

>> Siellä se aurinko paistaa ikuisesti ja homot kärventyvät helvetin tulessa. <<

Ai, Venäjälläkö se helvetti sijaitsee? Mutta miksi siellä sinusta aurinko paistaa ikuisesti?

Äänestä

Eihän ”aitolaiset” kannata tuollaista lainsäädäntöä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

Tömmöisen uutisen se pökkäsi netistä. Eli ei muuta kuin kaikki hihhulit matkalaukkua pakkaamaan ja suunta kohti itää. Siellä se aurinko paistaa ikuisesti ja homot kärventyvät helvetin tulessa.

"Venäjä tiukentaa homopropagandalainsäädäntöään

Venäjän parlamentin alahuone duuma hyväksyi torstaina yksimielisesti lain, jolla kielletään maassa kaikki homoseksuaalinen ”propaganda". Tullakseen voimaan laki tarvitsee vielä muodollisesti hyväksynnän parlamentin ylähuoneelta eli liittoneuvostolta sekä presidentti Vladimir Putinilta.

Vuonna 2013 Venäjällä voimaan tullut "homopropagandalaki" on jo kieltänyt homomyönteisen tiedon levittämisen alaikäisten keskuudessa. Uusi lakiesitys laajentaisi kiellon koskemaan myös aikuisia ja käytännössä kieltäisi kaiken seksuaalivähemmistöistä mainitsemisen julkisesti.

Duuman puhemiehen Vjatšeslav Volodin mukaan uusi lainsäädäntö suojelee lapsia ja Venäjän tulevaisuutta Yhdysvaltojen ja Euroopan levittämältä pimeydeltä."

https://yle.fi/a/3-12043017/64-3-123475

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu