Suomalaiset kohta köyhempiä kuin ukrainalaiset

Marinin hallituksen jäljiltä. Hajanaiset kumpparit vaan loiskuvat kun routaiselle pellolle mennään kaapimaan jämäpottuja kesältä hengen pitimiksi, samalla kun mietitään miten niitä päreitä oikein tehtiinkään.
282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Talvella ei paljon pottuja enää kaavita. Pettua voinee sahailla männyn kyljestä?

Äänestä

Kohta se nähdään millaisen hyvinvointivaltion SDP saa omillaan kasattua, kun porvarien rahat on käytetty loppuun.

1918 punakaartilaisilla oli Suomen pankin varat käytettävissä. Punakaartilaisille maksettiin kaksinkertaista palkkaa verrattuna teollisuustyöhön. (Valkoiset olivat reserviläisiä).
Parissa kuukaudesaa oli rahat loppu ja sitten kirjoitettiin vain velkakirjoja, joissa luvattiin joskus maksaa kaartilaisille heidän palkkansa.
Niillä papereilla pakko-otettiin maatalouistakin ruokaa yms. eikä maksua koskaan tullut.

Nyt otetaan taas velkaa velan päälle eikä osa velanottajista nyt lupaa edes maksaa velkaa takaisin.

1918 rahat loppuivat muutamassa kuukaudessa, nyt muutamassa vuodessa.
Koronan ja Venäjän hyökkäyssodan hoitoon on mennyt 15,5 miljardia, mutta valtaosa lisävelasta on käytetty leipään ja sirkushuveihin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Marinin hallituksen jäljiltä. Hajanaiset kumpparit vaan loiskuvat kun routaiselle pellolle mennään kaapimaan jämäpottuja kesältä hengen pitimiksi, samalla kun mietitään miten niitä päreitä oikein tehtiinkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu