On hyvin aikaa löytää naisystävä ennen kuin täyttää 40 ja paljon ennen kuin muuttaa vanhainkotiin.
Kun on vasta 32
7
<50
Vastaukset
Kyllä sen voit löytää vaikka palstalta, niin kuin näkyy moni muukin tehneen.
- Anonyymi
Elä elämääsi äläkä turhia haaveile.
- Anonyymi
Olen lueskellut aloittajan settejä (tämä 32 v. esiintyy täällä suhteellisen säännöllisesti) ja oma tilanteeni on aika lailla samankaltainen sukupuoleni ja ikäni suhteen. 20 veenä ajattelin että elämä on ohi 30 veenä ja nyt about 30 veenä ajattelee että elämä on ohi 40 veenä. Ihmisen elämä alkaa tavallaan vasta 19-20 vuotiaana. En jaksa alkaa argumentoimaan tästä sen tarkemmin, meitä on moneen junaan.
- Anonyymi
Tuo henkilö on ollut 32v jo ainakin kymmenen vuotta.
- Anonyymi
Hah! Itse olen 46 ja isäni 72. Molemmat olemme nykyään viriilejä poikamiehiä ja kumpikin elää omasta mielestään elämän parasta aikaa.
Pojankoltiaisena itsekin ajattelin, että 50 vuotiaat ovat jo ihan valmiita siirtymään vanhainkotiin ja istumaan kiikustuoliin.
Olenhan kertonut, että huonekaluni ovat pää-asiassa 70-luvulta. Mutta kiikustuolini on 60-luvulta. Kerran vanha pariskunta osti uuden sohvan ja lahjoitti 70-luvun sohvan ja 2 nojatuolia.
Minä aivan innoissaan juoksin hakemaan ja vein samalla pari juhlamokka pakettia tilalle. Kyllä ovat tukevia ja kestäviä. Tuo sohvakin painaa ainakin 50Kg.
70-luvulla ihmiset ja huonekalut tehtiin kestämään. Lääkäritkin ihmettelivät onnettomuuden jälkeen, että miten voin olla elossa?
Miksi tuo vammanaama tulee aina märisemään ja luulee minua botiksi, kun yritän laittaa viestiä? Joudun aina kopioimaan kirjoituksen ja lähettää usean kerran, ennen kuin menee läpi.
>simiti<
- Anonyymi
Oletko DarkFearin veli? Hänkin trollasi palstaa iällä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto1381920Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1701173Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen721107- 158935
- 94884
Rita syyttää muita "virheistään"
Taas Donnasta lasu ilmoitus ja kaiken maailman kriisejä Akin virheen takia. Aki teki vakavan rikoksen, turha sitä on mui54809- 42744
- 50730
Niiiiin pihkassa
Hänen ihanan vuoksi minulla on pikkarit märät koko ajan. Säikähdin vähän, näetköhän kaiken minusta? Yritän pitää perusil39730Ei kannata lähteä sotaan jos ei omaa edes alkeellisia taitoja.
Sodastahan tässä ei varsinaisesti ole edes kyse, vaan naisten ja lasten suojelusta ja oikeuden toteutumisesta, tavalla t118676