Meillä on tilanne se, että mies ei ole juuri koskaan kotona. Ensin oli pitkiä työpäiviä ja nyt vielä omia kavereita ja harrastuksia.
Hänen suhtautumisensa minuun muuttui kun aloin odottaa ensimmäistä lastamme. Minusta tuli ilmaa. Nykyisin silloin harvoin kun on asiaa, niin olen "äiti". Häntä ei kiinnosta lastemme asiat (3 lasta), ei puhu heille eikä minulle, kotityöt, mikään kotiin liittyvä. Meillä ei olisi koskaan rahaa mihinkään kotiin liittyvään, ei voi siis suunnitellakaan mitään, mutta harrastuksiin löytyy aina jostain. Kotona ollessaan hän nukkuu tai katsoo telkkua, puhuu kavereidensa kanssa autotallissa.
Olen ihan loppu, etsinyt vikoja itsestä ja pähkäillyt pääni puhki. Keskusteluista ei tule mitään, kaiken saisi lypsää ja silloinkin tulee vaan -en mää tie- vastauksia.
Olen itse ollut tuhansia kertoja niin väsynyt ja loppu tähän kohteluun, mutta en ole uskaltanut lähteäkään. Tuntuu niin pahalta ja itsetuntokin on ihan mennyt, kun ei ole voinut vuosiin käydä missään vain aikuisten jutuissa (kuin harvoin!) lasten vuoksi. Mieshän ei niitä ehdi hoitaa, eikä lapsenvahtiinkaan ole rahaa. Olen ollut kotiäitinä 8 vuotta.
Mitä kummaa voisi tehdä? Onko jollain ollut samanlaista? Pitäisikö löytää itsearvostusta ja jo lastenkin takia lähteä? Ei ole heillekään varmaan hauskaa olla isille ihan olemattomia rahanviejiä.
Hänen suhtautumisensa minuun muuttui kun aloin odottaa ensimmäistä lastamme. Minusta tuli ilmaa. Nykyisin silloin harvoin kun on asiaa, niin olen "äiti". Häntä ei kiinnosta lastemme asiat (3 lasta), ei puhu heille eikä minulle, kotityöt, mikään kotiin liittyvä. Meillä ei olisi koskaan rahaa mihinkään kotiin liittyvään, ei voi siis suunnitellakaan mitään, mutta harrastuksiin löytyy aina jostain. Kotona ollessaan hän nukkuu tai katsoo telkkua, puhuu kavereidensa kanssa autotallissa.
Olen ihan loppu, etsinyt vikoja itsestä ja pähkäillyt pääni puhki. Keskusteluista ei tule mitään, kaiken saisi lypsää ja silloinkin tulee vaan -en mää tie- vastauksia.
Olen itse ollut tuhansia kertoja niin väsynyt ja loppu tähän kohteluun, mutta en ole uskaltanut lähteäkään. Tuntuu niin pahalta ja itsetuntokin on ihan mennyt, kun ei ole voinut vuosiin käydä missään vain aikuisten jutuissa (kuin harvoin!) lasten vuoksi. Mieshän ei niitä ehdi hoitaa, eikä lapsenvahtiinkaan ole rahaa. Olen ollut kotiäitinä 8 vuotta.
Mitä kummaa voisi tehdä? Onko jollain ollut samanlaista? Pitäisikö löytää itsearvostusta ja jo lastenkin takia lähteä? Ei ole heillekään varmaan hauskaa olla isille ihan olemattomia rahanviejiä.
Vastaukset 13
Vanhimmat
pakkasin sen kassit.
meilläkin oli. Meillä tosin vain yksi lapsi ja raskaus aikana alko teppelu ja sitten miehen välinpitämättömyys. Minä pistin avioeron vireille jo viime kesänä. Tilanne ei juuri pitemmänpäälle muuttunu ei! Asioista yritin jutella, mutta ukko piti suunsa kiinni ja tuskaili vaan. Aloin suunitella toista vaihetta eroon ja kerroin siitä miehelleni. Mies yllätti tässä vaiheessa, oli varannu meille ajan sellaseen "pariterapiaan" Nyt on siellä käyty ja asiat jotenki selkiytyy ja ollut vaan parempi olla toisenkans. Kysäseppä ukoltas miltä sellanen kuulostaa tai voit tietty lähtä hetiki,mutta PAREMPI YKSIN KU PASKASSA SUHTEESSA!
Meillä sama tilanne,enkä todellakaan tiedä miten tästä eteenpäin.olen todella kyllästynyt koko hommaan,miehelle en ole kuin lasten äiti vaikka tuo väittääkin rakastavansa.Minulle ei ole aikaa,emme tee,emmekä käy yhdessä missään. Yhdessä menemiseen ei ole rahaa,mutta muiden kanssa menemiseen ja autonlaittamiseen on.
On hyvä kuulla et jollain on sama tilanne. Vieläkö lisään et meillä isä kieltää suunnilleen kaiken. Joka asiaan EI sitä EI tätä. Oon ihan täynnä. Lapsikin jo reakoi siihen. "Miksi aina kielletään?" Siksi itse antaakin lapselle enemmän vapauksia. Ehkä jopa liikaakin.Eipä meillä ole mitään yhteistä, ennen käytiin jossain yhdessä, mut nyt nekin on jo jäänyt. Ehkä odotan vain tilaisuutta milloin voin kertoa että olisiko parempi erota..
kysyisin sellasta asiaa että millainen miehen äiti-poika suhde on?ja onko miehelläsi ennen raskauksia ollut tietoa raskauden,synnytyksen ja lasten hoidon raskaudesta?itsellä siten että minusta tuntui alkuraskaudessa että olin mieheni mielestä laiska valittava ämmä koska olin niin väsynyt ja ailahtelevainen,päänsärkykin kesti monta kuukautta putkeen.irtisanouduin työstänikin koska se oli fyysisesti ja henkisesti rankkaa.tappelimmekin paljon aluksi.kunnes rakas anoppi 4 lapsen äitinä muutaman kerran kertoi tarinoita pojalleen siitä miten raskasta se kaikki on ja mieheni kunnioittaa äitiään kovasti ja tätä kautta hän alkoi ymmärtää minua.jälkeenpäin siitä ei ole keskusteltu yhdessä mutta on usein kavereiltani jotka ovat raskaana kysellyt vointia ja kertonut heille että hän teki virheen siinä ettei ymmärtänyt väsymystäni ja on kehunut myöskin että levätä täytyy ja saa...MINUN KAVEREILLENI...nyt kun olen ihan viimeisilläni raskaana taas ei tätä ongelmaa enää ole.saan omaa aikaa,yhteistä aikaa,apua kotona jne.ilman raskauttakin olen saanut.joskus meilläkin on kuitenkin aikoja jolloin molemmat ovat väsyneitä ja minä olen sitten tiukannut vastausta johonkin asiaan ja saanut "emmä tierä"vastauksen,sitten olen jankannut,huutanut ynm..mutta sitten kun olen rauhoittunut ja esittänyt kysymyksen uudestaan normaalisti olen saanut kunnollisen vastauksen.yleensä vastaus on "noku musta tuntuu että mä teen kaikki vaan väärin ja sä et oo mihinkää tyytyväinen,enkä mä ymmärrä miksi tästä asiasta piti tehdä noin suuri numero" eli tällä yritän sanoa sitä että ehkä teillä on jäänyt nämä mielialan vaihtelut, väsymyksen ynm.. selvittämättä joka on johtanut ns. puutumiseen.en tarkoita sitä että SINÄ olisit yksin syypää tähän mutta mikäli miehessäsi on hitunenkaan jotain mitä sinä rakastat kannattaa varata reippaasti aika esim. parisuhde terapiaan,tällä varmaankin saisit miehesi puhumaan ja jo eka kertakin varmasti auttaa vähän,koska miehillä se kynnys yleensä on puhumisessa.
Meillä mies ei tee pitkiä päiviä, vaan tulee kotiin, mutta pötkähtää sohvalle ja kohtelee kuin ilmaa. Se on melkeinpä surullisempaa kuin että olisi pitkiä päiviä töissä. Ja kun isi aina makaa sohvalla, eikä reagoi lasten pyyntöihin, on lapset sitten aina minulta pyytämässä. Tuntuu, että ovat kimpussani joka ikinen hetki. Me kyllä hankimme joskus lapsenvahdin ja lähdemme ulos, mutta sitten hän puhuu minulle työasioita. Minun asiani ja ajatukseni eivät kiinnosta. Olen aika surullinen. Olen miettinyt eroa, mutta se tuntuu kamalalta ajatukselta lapsilleni (jotka kyllä ovat pieniä, tuo nuorempi ei muistaisi mitään). Olen kertonut miehelleni tilanteen ja hän terästäytyi, pelkään vaan, että se on taas vain hetkellistä.
sitä, että miehesi ei olisi välinpitämätön?
Vaan hän ei tiedä, mitä on olla puoliso ja isä?
Monet miehet arvostavat omaa perhettään, mutta eivät osaa näyttää tunteita.
Lisäksi hän pitää sinua niin vahvana, ettei uskalla lähestyä ja pelkää osallistua lasten hoitoon, koska tekee mielestäsi kuitenkin väärin.
Osoitapa miehellesi luottamusta lasten hoitoon ja seuraavan kerran kun tulee kotiin, niin et ehdota hänelle mitään, vaan sanot, että nyt minä lähden ulos ja sinä hoidat lapset.
Vedät takin päällesi ja lähdet.
Älä nalkuta. Luettele apua tarvittaessa käskyt, selkeät käskyt. Ja kohta huomaat, että tehoaa paremmin kuin mikään naputus.
Sanon tämän kokemuksella.
Miehesi luottaa siihen, että sinä johdat koko porukkaa. Jaahan sitä vastuuta hänellekin.
Kun otat yksin vastuun koko showsta, olet todella tiukilla ja se näkyy parisuhteessakin.
Miehesi on hämillään, pitää sinua hankalana tyyppinä, jonka kanssa keskustelu ei onnistu.
Koeta kuunnella sitä tuppisuuta välillä.
Ja pakko on saada jotain keskustelua aikaan, eihän tilanne noin voi jatkua.
Tuosta tilanteesta kärsii lapsetkin.
hyvät on sun neuvot. no mä'ä en noita tarvi meillä ei ole tollasta.
...jos mies käyttäytyy tuolla tavoin! Miehesi ei itse uskalla jättää sinua, joten hän kohtelee sinua huonosti/välinpitämättömästi. Lähipiirissä oli samanlainen tapaus: mies kohteli huonosti, valitti ettei tiedä mitä haluaa elämältään enää jne. Lopulta paljastui että oli pettänyt ja sitten lähtikin sen toisen mukaan. Kyllä ne merkit sinunkin kirjoituksestasi paistaa, että miestä ei kiinnosta perhe-elämä. Surullista, mutta ehkä kannattaa erota mieluummin kuin alistua huonoon kohteluun - ja vieläpä siivota/kokata ym. miehelle. On yksi lapsi sitten vähemmän hoidettavana, kun ei miehestäsi aikuiseksi ole! Tsemppiä, tee ratkaisu ellei asiat selviä puhumalla!
Öh, tuota noin... Jos hänestä tuli tuollainen välinpitämätön sinua kohtaan siinä vaiheessa, kun odotit ensimmäistä lastanne, niin miten ihmeessä teit hänelle vielä kaksi lisää...
Eipä taida olla ihan erikoinen tämä meidän tilanteemme. Kaikki on niin ristiriitaista välistä. Toisaalta tietää miehen jäävän paljosta kasvustakin paitsi, hänen jatkaessaan "poikamieselämää", vaan kun ei voi toisen elämää elää, niin eipä mahda mittää. Olen tosi paljon juuri viime aikoina pohtinut tätä elämää. Tiedän ettei toista voi muuttaa, itseään vaan. Ennen on tuntunut kuin ei olisi mitään vaihtoehtoja, mutta nyt yhtäkkiä on kuin omia ajatuksiaan voisikin muuttaa. Jotenkin irrottaa totaalisesti hallinta-ajatukset miehestä. Hän tehköön ihan kuin parhaaksi näkee ja minun taas tulee elää ihan omaa elämää, hän tulkoon siihen jos haluaa jos ei niin okei. Oikeastaan ne onkin ne "odotukset" mitkä tekee ihmiselle huonon olon, toisen pitäisi olla sellainen ja tehdä sitä ja tätä. Kun pääsee niistä odotuksista, helpottaa kummasti kaiken kiireen keskelläkin.
No kullakin meillä on omat elämät ja omat parhaat ratkaisut, tällainenkin tilanne on mennyt varmaan kovin erilailla eri pariskunnilla.
Viimeiselle ihmettelijälle, meillä on kaikki lapset tulleet sanoisinko kohtaloa ei voi estää-periaatteella. On ollut pilleriä ja kierukkaa. Mutta heistä olen iloinen joka tapauksessa joka iikasta. Ja ei kai läheisyyttä kieltämällä ainakaan tilannetta voi parantaa, vaikka tiedän sen olevan joidenkin painostuskeino toisen muuttamiseksi. ; )
palstalla
Hei, tilanteesi tuntuu niin tutulta , että tekisi mieli jutella naamatusten kanssasi. Olen tosiaankin kokenut samaa ja siksipä yksinkertaisesti lähdin monen vuoden " rääkin " jälkeen. Silloiseen tilanteeseen ei auttanut puhumiset , terapiat, ei mikään muu kuin terve maalaisjärki, kun ei tahdo niin ei se tahdo, virhe koko avioliitto sanoi hän lopulta, sieluunhan se sattui mutta itsekunnioitus säilyi ja ennen kaikkea lapset ovat jälleen iloisia ja onnellisia kiitos molemminpuolisen yhteisymmärryksen , viimeinkin, eli neuvoni sinulle on , jätä se mies , ei se elämästäsi mihinkään katoa jo lasten tähden, vaihda rakkautesi ystävyyteen. Toivon sydämmestäni sinulle voimia ja jaksamista.