Joulu lähenee

Eikä minulla ole omaa naista kenen kanssa viettää joulua. Onko jo myöhäistä käydä baareissa juomassa kännit ja löytää kumppani?
12102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Palstalta voi löytyä joulu heila.

Äänestä
  • Joka jää palstalle. Palstasuhde.

    Äänestä

Koskaan ei ole liian myöhäistä vetäistä tötteröt mutkalle. Tosin se ei takaa kumppanin löytymistä, usein ei edes esitä sitä.

Äänestä

Miksei olisi, mutt ihan yhtä hyvin saatat törmätä kyseiseen henkilöön vaikka onnikassa ruuhka-aikaan. Ihmiset ovat tavanneet toisensa mitä merkillisimmissä sattuman tapauksissa.
Viimeeksi kuulin romanssin syttyneen teatterin aulassa, jonottaessa sisään pääsyä katsomoon... kaksi täysin tuntematonta ihmistä, aloittivat keskustelun keskenään. Nykyisin asuvat yhdessä, avoparina ja suhde ilmeisesti vaan kehittyy edelleen myönteisesti. Enempää en osaa kertoa, tästä työkaverin tapauksesta!
trollikka

Äänestä
  • juu, niin varmaan.

    Äänestä

Vietän eksäni kanssa joulua. Parempi sekin kuin yksin.

Äänestä
  • Aika pohjanoteeraus.

    Äänestä

  • En just ymmärrä näitä oman elämänsä roikkujia.

    Äänestä

Jouluun on vielä monta päivää. Eli jos käyt joka päivä, niin mahdollisuutesi ovat aika hyvät. Laske rima riittävän alas niin varmasti natsaa.

Äänestä

Kattokaa kalenteria. Eipä siinä pahemmin joulua ees ole. Taitaa olla paras vaan istua alas ja olla yksin tekemättä yhtään mitään. Rentouttaa kuule mukavasti ja jaksaa sitten taas painaa. Välillä pitää vähän hiljentää ettei tuu sydänkohtaus. Seuraava vapaa onkin vasta pääsiäisenä.

Äänestä

Ei löydy baarista naista teille. Ette ole tarpeeksi komeita.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eikä minulla ole omaa naista kenen kanssa viettää joulua. Onko jo myöhäistä käydä baareissa juomassa kännit ja löytää kumppani?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu