Olen 35-vuotias akateeminen nainen ja teen vaativia asiantuntijatehtäviä.
Olen myös äärimmäisen herkkä ja kärsinyt teini-iästä saakka paniikki- ja ahdistusoireista. Tähän on avuksi pysyvä SSRI-lääkitys ja takana myös pitkä terapiajakso.
10 vuotta sitten sain voimakkaaseen esiintymisjännitykseen Opamoxia, 15 mg. Joudun työni puolesta välillä kiertämään eri maita ja esiintymään suurille yleisöille.
Työtahdin kiristyessä ja vastuun kasvaessa olen pistänyt merkille, etten enää kertakaikkiaan selviä työpäivistäni ilman yhtä rauhoittavaa nappia ja lisänä kulkee Propral 40 mg. Opamox vaihdettiin pitkävaikutteisempaan Rivatriliin, jota menee työpäivästä riippuen joko 0, 0,25 tai 0,5 mg.
Lääkitys on mahdollistanut sen, että olen voinut rakentaa urastani oman näköisen ja edennyt pitkälle. Herkkänä ja helposti ahdistuvana lääkkeet tulevat tarpeeseen, mutta kannan aika paljon huolta, ajanko vielä itseni umpikujaan. En ole koskaan ottanut lääkkeitä yli tarpeen ja käyn säännöllisesti terapiassa. Ilman lääkitystä tuskin pystyisin nykyajan työelämään lainkaan.
Onko täällä muita, jotka kamppailevat samojen haasteiden kanssa ja onko mielestänne OK turvautua lääkkeisiin, jotta töistä selviää? Todennäköisesti olen riippuvainen sekä SSRI- että bentsolääkityksestä siinä mielessä, että ne mahdollistavat minulle normaalin työskentelyn ja työtehtävistä selviytymisen. Olen kyllä pohtinut "downshiftausta", mutta kun on asunto- ja mökkilainakin maksettavana.
En vain ymmärrä, miten porukka selviää enää nykypäivän työelämästä "selvinpäin", kun vaatimustaso on niin korkealla ja resurssit ajettu minimiin. Onko tämä samanlaista kaikkialla muuallakin kuin Suomessa?
Kaisu
Olen myös äärimmäisen herkkä ja kärsinyt teini-iästä saakka paniikki- ja ahdistusoireista. Tähän on avuksi pysyvä SSRI-lääkitys ja takana myös pitkä terapiajakso.
10 vuotta sitten sain voimakkaaseen esiintymisjännitykseen Opamoxia, 15 mg. Joudun työni puolesta välillä kiertämään eri maita ja esiintymään suurille yleisöille.
Työtahdin kiristyessä ja vastuun kasvaessa olen pistänyt merkille, etten enää kertakaikkiaan selviä työpäivistäni ilman yhtä rauhoittavaa nappia ja lisänä kulkee Propral 40 mg. Opamox vaihdettiin pitkävaikutteisempaan Rivatriliin, jota menee työpäivästä riippuen joko 0, 0,25 tai 0,5 mg.
Lääkitys on mahdollistanut sen, että olen voinut rakentaa urastani oman näköisen ja edennyt pitkälle. Herkkänä ja helposti ahdistuvana lääkkeet tulevat tarpeeseen, mutta kannan aika paljon huolta, ajanko vielä itseni umpikujaan. En ole koskaan ottanut lääkkeitä yli tarpeen ja käyn säännöllisesti terapiassa. Ilman lääkitystä tuskin pystyisin nykyajan työelämään lainkaan.
Onko täällä muita, jotka kamppailevat samojen haasteiden kanssa ja onko mielestänne OK turvautua lääkkeisiin, jotta töistä selviää? Todennäköisesti olen riippuvainen sekä SSRI- että bentsolääkityksestä siinä mielessä, että ne mahdollistavat minulle normaalin työskentelyn ja työtehtävistä selviytymisen. Olen kyllä pohtinut "downshiftausta", mutta kun on asunto- ja mökkilainakin maksettavana.
En vain ymmärrä, miten porukka selviää enää nykypäivän työelämästä "selvinpäin", kun vaatimustaso on niin korkealla ja resurssit ajettu minimiin. Onko tämä samanlaista kaikkialla muuallakin kuin Suomessa?
Kaisu
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuohan se tahtoo olla monen ihmisen ongelma että halutaan päästä asiantuntija tehtäviin kovalla palkalla mutta ei ymmärretä sitä että sen mukana tulee kova vastuu ja stressi. Joillakin se menee sille tasolle että dopingin avulla koitetaan pärjätä ja lopulta henki saattaa lähteä. Onko se työ oikeasti sen rahan arvoista? Suosittelisin painamaan jarrua ja lopettamaan työn ennen kuin terveys menee totaalisesti. Lopputilin ottaminen ei ole maailmanloppu se voi olla suuri helpotus kun sen uskaltaa tehdä.
Globaali ilmiö tämä että resurssit ajetaan minimiin. Johtuu ihan puhtaasti ahneudesta, mitä vähemmän ja halvempaa työvoimaa niin sen enemmän jää firmalle voittoa viivan alle. Itsehän olen korkeasti koulutettu myöskin mutta päätin olla menemättä akateemiselle uralle em. syistä. Onneksi minulla on myös ihan ammattikoulun paperitkin ja sanoisin että olen ihan tyytyväinen valitsemaani työuraan vaikka rahaa saa melko vähän. Töissä tulee nähtyä vähän liikaa näitä uraihmisiä johtajina jotka sitten jossain vaiheessa burnoutin ja yleisen vitutuksen takia katoavat kuin tuhka tuuleen.
Omaa terveyttä ei kannata uhrata työn alttarille. Onnea matkaan :)
...pieni lisäys vielä että jos aiot jossain vaiheessa ottaa sen lopputilin niin yleensä tarjoavat lisää liksaa jos jäät töihin. Älä suostu tähän. Tsemppiä!
-jauhopussi-
Asia on helppo ymmärtää, kaikki eivät ole sairaita.
Pirillä jaksaa keskittyä tehtäviin (adhd) ja hommia tulee tehtyä 2 ja välillä 3 olion edestä
Valitettavasti kaikki eivät halua olla poliitikkoja saati pääministereitä. Mukana tulee paitsi hillitön julkisuus niin myös poliittiset uhat. Henki saattaa jopa lähteä. On niitä poliitikkoja murhattu ennenkin.
Asia on helppo ymmärtää, kaikki eivät ole julkisuuden kipeitä eivätkä halua paistatella julkisuuden valokeilassa. Miltä tuntuu kun kodin oven takana ja ikkunoiden takana on hillitön määrä median edustajia ja salamavalot vain räiskyvät.. Monesta varmasti melko ahdistavaa.
Herskaa suoneen kyllä se siitä.