Olen 35-vuotias akateeminen nainen ja teen vaativia asiantuntijatehtäviä.
Olen myös äärimmäisen herkkä ja kärsinyt teini-iästä saakka paniikki- ja ahdistusoireista. Tähän on avuksi pysyvä SSRI-lääkitys ja takana myös pitkä terapiajakso.
10 vuotta sitten sain voimakkaaseen esiintymisjännitykseen Opamoxia, 15 mg. Joudun työni puolesta välillä kiertämään eri maita ja esiintymään suurille yleisöille.
Työtahdin kiristyessä ja vastuun kasvaessa olen pistänyt merkille, etten enää kertakaikkiaan selviä työpäivistäni ilman yhtä rauhoittavaa nappia ja lisänä kulkee Propral 40 mg. Opamox vaihdettiin pitkävaikutteisempaan Rivatriliin, jota menee työpäivästä riippuen joko 0, 0,25 tai 0,5 mg.
Lääkitys on mahdollistanut sen, että olen voinut rakentaa urastani oman näköisen ja edennyt pitkälle. Herkkänä ja helposti ahdistuvana lääkkeet tulevat tarpeeseen, mutta kannan aika paljon huolta, ajanko vielä itseni umpikujaan. En ole koskaan ottanut lääkkeitä yli tarpeen ja käyn säännöllisesti terapiassa. Ilman lääkitystä tuskin pystyisin nykyajan työelämään lainkaan.
Onko täällä muita, jotka kamppailevat samojen haasteiden kanssa ja onko mielestänne OK turvautua lääkkeisiin, jotta töistä selviää? Todennäköisesti olen riippuvainen sekä SSRI- että bentsolääkityksestä siinä mielessä, että ne mahdollistavat minulle normaalin työskentelyn ja työtehtävistä selviytymisen. Olen kyllä pohtinut "downshiftausta", mutta kun on asunto- ja mökkilainakin maksettavana.
En vain ymmärrä, miten porukka selviää enää nykypäivän työelämästä "selvinpäin", kun vaatimustaso on niin korkealla ja resurssit ajettu minimiin. Onko tämä samanlaista kaikkialla muuallakin kuin Suomessa?
Kaisu
Työelämässä bentsoilla - miten te muut selviätte?
Anonyymi-ap
0
95
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1822120
Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1641846Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I461806- 1231523
Liian paljon hylättyjä ääniä
Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus1711341Ikäero suhteessa
Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia611328Tiedän kyllä sen
Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen741155- 711001
Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat
Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P29987- 15939