Nyt olisi hyvä saada neuvoja , tilanne seuraava:
Ollaan reilusti yli 30 vuotiaita. Kun alettiin seurustella, mies oli tietoinen , että haluan tulevaisuudessa perheen, ainakin haluan yrittää, nyt on 4 vuotta asiaa puhuttu ja ei vaan homma toimi. Mies on myöntänyt, että en ole häntä pakottanut mihinkään, mihin hän ei ole valmis. Ja on ollut tietoinen minun haaveista ja minä hänen. Mies pelkää jotain, mutta en saa vaan selville, että mikä...biologinen kello tikittää ja luonnollisesti ajattelen ,että jos kohta ei päästä asiassa eteenpäin, niin olemme jo liian vanhoja vanhemmiksi.
Mikä ihme avuksi ?
Ei se ero ole kuitenkaan mikään ratkaisu...
Ollaan reilusti yli 30 vuotiaita. Kun alettiin seurustella, mies oli tietoinen , että haluan tulevaisuudessa perheen, ainakin haluan yrittää, nyt on 4 vuotta asiaa puhuttu ja ei vaan homma toimi. Mies on myöntänyt, että en ole häntä pakottanut mihinkään, mihin hän ei ole valmis. Ja on ollut tietoinen minun haaveista ja minä hänen. Mies pelkää jotain, mutta en saa vaan selville, että mikä...biologinen kello tikittää ja luonnollisesti ajattelen ,että jos kohta ei päästä asiassa eteenpäin, niin olemme jo liian vanhoja vanhemmiksi.
Mikä ihme avuksi ?
Ei se ero ole kuitenkaan mikään ratkaisu...
Vastaukset 7
Vanhimmat
En tiedä mihin hän vetoaa, mutta mieleen tulee,että hän sisimmässään tuntee, ettei rakasta sinua siten kuin kuvittelee jota kuta voivan rakastaa. Ikäänkuin pitäisi viimeisen takaportin auki, jos se suuri rakkaus sittenkin kävelee joku päivä vastaan. En tiedä mitään muuta syytä olla antamatta rakastamalleen naiselle lasta, olla uskomatta yhteiseen tulevaisuuteen, olla haluamatta yhteisen rakkauden hedelmän. Ero ei ole mikään ratkaisu, mutta rehellistä vuoropuhelua kannattaisi suosia.
Kiitos Mirella, vastauksesi oli äärettömän hyvä ja positiivinen.KIITOS!
Joku kieltämättä kaihertaa ja siihen on hyvä löytää vastaus ja TOISAALTA mikään ei todellakaan ole kamalampaa, kuin se että tekee lapsen / lapsia, vain koska toinen haluaa (:
hirmu mielellään olisin kirjoittanut vaikka että maailman nykytilanne saattaa pelottaa, talous huolestuttaa tms. mutta kun on ollut omalla kohdalla suurinpiirtein sama tilanne. Tosin tilanteesta on jo melkein 20v. mutta se päättyi siten,että minä sain tahtoni läpi, vaikka mies oli miettinyt jopa eroa,monestakin syystä.
Juoksin lääkärit ja apteekit ja jäin raskaaksi. Nyt vuosien jälkeen näen hieman selvemmin:elämä ei sujunut, hain itse eroa n.viiden vuoden kuluttua lapsen syntymästä, lapsen elämä on ollut tarpeettoman rankkaa,ja jota katsellessa on käynyt mielessä, että oliko mun ihan pakko tehdä niinkuin tein. Ilmeisesti oli, mutta nyt tajuan miten monen ihmisen tein onnettomaksi pelkästeen siksi että halusin todistaa itselleni olevani arvostettu, rakastettu, vaikka en oikeasti ollutkaan. Exäni oli vielä kiinni edellisessään, minä vaan tartuin häneen sensijaan, että olisin kuunnellut ja vakavasti ottanut -loukkaantumatta- sen hiljaisen vastalauseen, jota exäni yritti esittää.
Jälkikäteen on tietysti helppo sanoa, että ero siinä tilanteessa olisi ollut parempi ratkaisu, tulihan se joka tapauksessa.
Tulevaisuudesta sen verran, että mahdollisesti minulla on vielä toivoa.. kaikkivoipaisuuttani on karsittu tässä vuosien varrella melko kovalla kädellä.
Vaikea sanoa mikä tässä tilanteessa on oikea ja koko totuus, mutta jos kerron oman tilanteeni aikoinaan.
Avopuolisko halusi lapsen ja suoraan sanottuna en osannut olla oikein ajatuksen puolesta. En kyllä osannut olla kokonaan vastaankaan. Avokki ilmoitti, että jättää e-pillerit pois ja niinhän siinä sitten kävi, että poika meille syntyi. Tosiasiallisesti mies ei ymmärrä naisen biologista kelloa eikä edes sitä että naisen masu kasvaa ja joku siellä potkii. Se kaikki tuntuu jollain tavalla "virtuaaliselta".
Olin synnytyksessä mukana ja silloin koin todellisen Ahaa elämyksen kun poika syntyi. Leikkasin napanuoraa ja pesin pojan. Elämäni valon. Tärkein ihminen minulle.
Sittemmin kyllä erottiin kun nainen löysi oman "sielunkumppanin" (tosin siitä ei tullut mitään. ei pitäisi sekoittaa ihastusta todellisiin asioihin). Mutta kaikki on nyt hyvin.
Jos tosta nyt voi jotain oppia, niin ehkä sen että asiat eivät ole siltä mitä ne äkkiseltään näyttäisivät.
Pitäisikö miehen antaa naiselle lapsi vaan sen takia, että rakastaa häntä? Ei kaikki ihmiset halua lasta, ja puolisoa voi silti rakastaa vaikka kuinka. Ei ole itsekästä olla hankkimatta lasta, vaan se se vasta itsekästä on, että hankitään lapsi, kun " niin kuuluu tehdä".
Hienoa, kun saatiin miehenkin ajatuksia mukaan.
Sinänsä olen hyvilläni, että jos lapsia joskus tulee, niin lapsia ei ole ainakaan hetken mielijohteesta tehty!
Olen ollut asian suhteen " ulkopuolelle" hyvin hiljakseen, ihmiset kyselee, että milloinkas teille niitä lapsia?
Kun kaikki " ulkoiset" puitteet on kunnossa...
kertaakaan en ole maininnut, että syynä " miehen haluttomuus", jokaisella on kuitenkin oikeus omaan mielipiteeseen.
Kummankin äidille olen asiasta sanonut, ja olen pyytänyt, ettei siitä miehelleni sanota.Ja kumpikin ovat olleet hyvin hienotunteisia.
Mutta kyllä tässä on ollut kieltämättä kasvun paikka henkisesti.
En kuitenkaan halua suhdetta liian kireäksi vetää, mutta en tiedä miten tästä eteenpänkään...
Kaipa sitä mies pelkää sitä tulevaa. Ja itse en ole kiinnostunut hankkimaan lapsia, vasta sitten kun itselleni tapahtuu jotain dramaattista. Kivasti olet tehnyt,kun et ole pakottanut miestäsi mihinkään. Näin miehen kannalta katsottuna se pelottaisi oikeasti ihan pirusti,jos se lapsi sieltä yht`äkkiä syntyisi. Luulen, että hän aika tyytyväinen tämän hetkiseen elämäänsä ja haluaisi luopua siitä.