miten on

Jotain on tapahtunut.
Olen ollut Atkinsilla nyt 4 viikkoa.
Ajattelin venyttää aloitusvaihetta mahdollisimman pitkään, että saisin painoa nopeammin alas.
Kysymykseni kuuluu: Miksi ensimmäiset 2 viikkoa minulla oli koko ajan tieto ja tuntu myös huonoja fiiliksiä, huimausta ja sydämentykytystä iltaisin,tunsin,että se toimii.Nyt kuitenkin kaikki tuntemukset on hävinneet ja tuntuu aivan normaalilta, eikö dieetti enään tehoa?
Alussa laihduin nopeasti nyt on sekin pysähtynyt.
Onko mulle tullut jonkinlainen ruokatoleranssi?
Kiitos jos viitsitte kommentoida.
4562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nyt sun elimistösi on saanut kunnolla käyntiin ketoosin eli on sopeutunut käyttämään rasvaa pääasiallisena polttoaineenaan. Ei Atkinsilla todellakaan kuulu olla koko ajan huono olo, vaan päin vastoin! Aluksi osa putoavasta painosta on aina nestettä, ei läskiä, siksi usein tulee ensin reilu humahdus alaspäin ja siitä se sitten tasaantuu.

Atkins ei ole pikadieetti, ei ihmedieetti, vaan on realistista odotella 0,5-1 kilon viikkopudotusta, kuten muillakin laihdutusmenetelmillä. Jatka vain samaan malliin.

Äänestä

Mä jo pelåstyin, ajattelin et onko tääkin turhaa.
Vaikka voin nyt jo sanoa ,että mulle tää on helppoa ja jatkan vaikka lopun ikääni.
Oletko sä kauan ollut vähähiilarisella?
Olen lukenut paljon sun vastauksia aika asiantuntevia ja ystävällisiä.
Oletko kirjoitellut siellä karpeissa? Jos olet niin kehtaatko kertoa karppinimimerkkisi vai onko se sama?
Olen niin utelias joten kertoisitko tuloksistasi?
Auttaa kummasti jaksamaan kun lukee onnistujien juttuja.
Ymmärrän kyllä jos et halua kertoa.
:)

Äänestä
  • Olen ollut vähähiilarisella syksystä 2000 alkaen, laihduin ekan syksyn aikana 15 kg ja seuraavana keväänä vielä 5 kg, ja siinä paino sitten on suurin piirtein pysynyt.

    Karpeissa en ole juurikaan kirjoitellut, käyn vain lukemassa – siellä on niin paljon "edistyneemmän tason" karppaajia, että minulla ei ole niihin juttuihin oikein lisättävää :) Nimimerkkikin on ihan eri.

    Nyt sinulla sujuu karppaaminen ihan niin kuin pitääkin, on hyvä olo ja homma tuntuu helpolta. Hienoa!

    Äänestä

  • atkinsittaja kirjoitti:

    Olen ollut vähähiilarisella syksystä 2000 alkaen, laihduin ekan syksyn aikana 15 kg ja seuraavana keväänä vielä 5 kg, ja siinä paino sitten on suurin piirtein pysynyt.

    Karpeissa en ole juurikaan kirjoitellut, käyn vain lukemassa – siellä on niin paljon "edistyneemmän tason" karppaajia, että minulla ei ole niihin juttuihin oikein lisättävää :) Nimimerkkikin on ihan eri.

    Nyt sinulla sujuu karppaaminen ihan niin kuin pitääkin, on hyvä olo ja homma tuntuu helpolta. Hienoa!

    Minä haluan myös kiittää lämpimästi asiallisista ja asiantuntevista viesteistäsi.

    Sinun kokemuksistasi ystävällisistä kommenteistasi on ollut minullekin paljon apua.

    Aloitin viime lauantaina ja paino on pudonnut jo kilon. Voi olla, että menee liian kovaa vauhtia, mutta olen pitänyt tarkoituksella hiilaritason tuossa 1-3gr.

    Olo on ihan hyvä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tiedosta kiittäen kirjoitti:

Jotain on tapahtunut.
Olen ollut Atkinsilla nyt 4 viikkoa.
Ajattelin venyttää aloitusvaihetta mahdollisimman pitkään, että saisin painoa nopeammin alas.
Kysymykseni kuuluu: Miksi ensimmäiset 2 viikkoa minulla oli koko ajan tieto ja tuntu myös huonoja fiiliksiä, huimausta ja sydämentykytystä iltaisin,tunsin,että se toimii.Nyt kuitenkin kaikki tuntemukset on hävinneet ja tuntuu aivan normaalilta, eikö dieetti enään tehoa?
Alussa laihduin nopeasti nyt on sekin pysähtynyt.
Onko mulle tullut jonkinlainen ruokatoleranssi?
Kiitos jos viitsitte kommentoida.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu