Itsenäisyyden muiston menettämisen muistopäivä

Tämä on eikä enää varsinainen Itsenäisyyspäivä.
Suomi on menetetty jo kauan sitten Eu:lle ja Usa:lle emme me ole enää itsenäisiä.
26234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Suomen itsenäisyys on EU-jäsenyyden myötä vahvempi kuin koskaan. Nyt olemme vaikuttamassa itse meitä koskevien asioiden suunnitteluun ja sopimiseen. Ennen EU-jäsenyyttä ne asiat päätettiin Moskovassa meiltä mitään kysymättä.

Yksi Venäjän, etenkin nyky Venäjän kainalossa jos oltaisiin, niin siitä olisi itsenäisyys kaukana. Siitä esimerkkinä viime joulukuussa meille esitetty vaatimus alistua Venäjän etupiirimaaksi.

Hyvää Suomi 105 vuotta itsenäisyyspäivää.

Äänestä
  • Miten ulkona oikeastaan olet asioista???
    Onko niin, että itse et tiedä asioista mitään etkä viitsi selvittää, ja siksi olet altis kaikenmaailman propagandalle?
    Kaltaisesi ihmiset ovat itsenäisyyden irvikuvia. Ja kun teitä on niin paljon kuin on, ei Suomella ole enää kuin muodollinen itsenäisyys.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Miten ulkona oikeastaan olet asioista???
    Onko niin, että itse et tiedä asioista mitään etkä viitsi selvittää, ja siksi olet altis kaikenmaailman propagandalle?
    Kaltaisesi ihmiset ovat itsenäisyyden irvikuvia. Ja kun teitä on niin paljon kuin on, ei Suomella ole enää kuin muodollinen itsenäisyys.

    pitäs boikotida koko rosvoeliittin julapäivää-

    juhlivat maanpetostaan. suomentuhontaa, kansamme tuhontaa ja rosvosaalistaam?

    Koko kansan mielenosoitus pressanjuhlien ympärille piiritys- Luokkavieras-mielenosoitus?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    pitäs boikotida koko rosvoeliittin julapäivää-

    juhlivat maanpetostaan. suomentuhontaa, kansamme tuhontaa ja rosvosaalistaam?

    Koko kansan mielenosoitus pressanjuhlien ympärille piiritys- Luokkavieras-mielenosoitus?

    tehrään jytky

    https://voima.fi/hairikot/wp-content/uploads/sites/9/2020/04/soini.jpg

    Äänestä

  • Vähänkö pimeetä ajattelua.. Parasta olisi ollut pitää päätöksien teko omissa käsissä, lähellä, ei kalliissa, kaukaisessa eu:ssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    pitäs boikotida koko rosvoeliittin julapäivää-

    juhlivat maanpetostaan. suomentuhontaa, kansamme tuhontaa ja rosvosaalistaam?

    Koko kansan mielenosoitus pressanjuhlien ympärille piiritys- Luokkavieras-mielenosoitus?

    Kyllä, ja katsojaluvut nolliin. Siinä niille maan lypsäjille! Että niillä on otsaa. Mitään juhlia ei se sakki ansaitse!

    Äänestä


  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Nyt on jytkyjen aika ohi. Persut ovat rikkaiden asialla.

    EU-persut ja korruptio-kokoomus, molemmat myös putinistekja , kuten suuri osa Pressanjuhlissa....

    Äänestä

Eihän täällä ole meillä suomalaisilla enään mitään ,ei sanan vapautta,oma raha menetetty ,Who päättää terveydestämme (mahd.pakko piikityksistä lääkefirmojen hyväksi).politikot vain antaa mennä kun vaan oma hyvä palkka juoksee.
SUOMESSA ON ALENNUS TILA MENEILLÄÄN ja rikkaat juhlii tänään kalliissa asuissaan kun entistä kurjistuneempi kansan osa ei pysty enään kunnolla elämään pienillä tuloillaan tai eläkkeellä jota ei ole nostettu samassa suhteessa kuin hintojen nousua on tapahtunut kuten röyhkeintä sähkön kallistumista ja kukaan ei tee mitään olla olisi valta katkaista tämä sairas yhteiskunta !

Äänestä
  • Mikä olisi sinun esittämä vaihtoehto nykymenolle?

    Joku muu paikka kuin maailman onnellisimmaksi maaksi moneen kertaan kansainvälisissä vertailuissa rankattu nykyinen asemammeko?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mikä olisi sinun esittämä vaihtoehto nykymenolle?

    Joku muu paikka kuin maailman onnellisimmaksi maaksi moneen kertaan kansainvälisissä vertailuissa rankattu nykyinen asemammeko?

    :-) Asutko ranking-listassa? Voiko siihen listaan muuttaa? :-)

    Vaihtoehto nykymenolle: Ostetaan sähköä sieltä, mistä sitä halvalla saa. Eli Venäjältä. Ostetaan öljyä sieltä, mista sitä halvalla saa. Eli Venäjältä. Ostetaan maakaasua sieltä, mistä sitä halvalla saa. Eli Venäjältä. Ostetaan puuta sieltä, mistä sitä halvalla saa. Eli Venäjältä.

    Onko tuo nyt niin vaikea asia ymmärrettäväksi? Ymmärrätkö, että Suomen talous ja paljon puhuttu hyvinvointi on perustunut TÄYSIN siihen, että energiaa on saatu niin halvalla Venäjältä. Näethän nyt, ei Venäjän energiaa -> suomen kansalaiset ovat kysessa. Maksuhäiriömerkinnät lisääntyvä jo pelkästään sähkölaskujen takia. Lisää tulee kallistuneen ruoan takia. Ja vielä lisää tulee polttoaineiden hinnoista johtuen.

    Seuraatklo sinä ollenkaan mitä Suomessa tapahtuu???

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mikä olisi sinun esittämä vaihtoehto nykymenolle?

    Joku muu paikka kuin maailman onnellisimmaksi maaksi moneen kertaan kansainvälisissä vertailuissa rankattu nykyinen asemammeko?

    Tämä läpeensä korruptoitunut paskaläävä ei ole mikään maailman onnellisin maa. Kuinka irvokasta väittää moista! On hyvä maa hyväosaisille ja muille keinottelijoille. Vain herrojen ja pentujensa valtakunta oikeasti. Siihen saatava muutos.

    Äänestä

Niin hyvin myyty kaikki päätösvalta muualle kumileimasin ulkohuussi sinunaa päätökset nöyrästi

Äänestä

Kansan petturit myyneet suomen

Äänestä
  • Ja sillä itse rikastuneet. Vihastuttaa.

    Äänestä

Suomenlippu heitetty roskiin vauhdilla

Äänestä

Pitää täysin paikkaansa ei itsenäinen ja säästösyistä linnanjuhlat voitaisiin lopettaa.

Äänestä
  • Nekin voisi ulkoistaa , yksityistää kuten muukin julkinen sektori-

    vaikkapa halvimmalle mahdolliselle taholle ilman kilpailutusta vaikkapa Somalialaiselle firmalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Nekin voisi ulkoistaa , yksityistää kuten muukin julkinen sektori-

    vaikkapa halvimmalle mahdolliselle taholle ilman kilpailutusta vaikkapa Somalialaiselle firmalle.

    Juhlikoon ne nilkit itsensä kustannuksella. Useita ei juhlituta enää. 6.1. ei ole enää arvokas päivä kuten on ennen ollut.

    Äänestä

Joo Brysselin sutenööreille se Suomi-neito paritettiin -95 ...ja nyt olemme jopa osa sotaliittoa.
Voisiko joku ystävällisesti laittaa arkun kannen vielä kiinni ? Tooksia.

Äänestä

Suomen päätäntävalta myyty aikaa sitten ulkohuussi sinunaa päätökset nöyrästi

Äänestä

Oi sitä EU,n menemisen ihanuutta ! oliko -95 . Autovero poistuu , ruoka maksaa kaikkialla noin saman verran , alkomahoolit samaa, olemme kaikki yhtä suurta perhettä , jne , täyttä paskaa tunkenu j 10 vuotta . Nyt yrittävät viedä metsät , kohta vedet , sähköt myyty ja kaivokset kun ollaan perseauki aina . Olemme muka rikas maa , köyhyys pukkaa joka nurkkaan nykyään . Velalla leikitään kehitysapua , mamut vie jo 10 miljardia näillä hinnoilla . Onnellinen kansa , perk,,3 promillen kännissähän velatkin on saatavia !!!

Äänestä

Ahtisaari myi suomen teki maanpetos se oli siinä

Äänestä

Jäljellä ei ole kun itsenäisyyden muistopäivä. Seuraava pressa luultavasti lopettaa sen.

Äänestä

Olet oikeassa, pahemmaksi vain mennyt Suomen alennustila.

Äänestä

Suomella on oma rajattu maa-alue, oma hallinto, oma kulttuuri ja identiteetti.
Ihan suvereeni valtio me ollaan.

Joka muuta 'tietää' on harhojen vallassa.

Kyllä valtiot liittoutuvat samanmielisten kanssa pärjätäkseen paremmin. Ei 5,5 miljoonaa maailmassa sitä ykköspaikkaa ja johtoa tule koskaan viemään. Eikä yksin jäädessään muuta kuin näivettymään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tämä on eikä enää varsinainen Itsenäisyyspäivä.
Suomi on menetetty jo kauan sitten Eu:lle ja Usa:lle emme me ole enää itsenäisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu