Stalkkerille

Olet nyt vainonnut minua jo yli kymmenen vuotta. Vainoamiseen kuuluu ihan seuraamista, netissä kuvaamista kuin työpaikelle tulemista.

Yritin ensin olla vahva ja kieltää stalkkauksen vaikutuksia minuun, mutta nyt myönnän, että olet hankaloittanut elämääni siinä määrin, että olen saanut sinusta oireita... En nyt viitsi tähän luetella, mutta kerrottakoon, että olin ennen elämäänituloa iloinen ja spontaani, jokainen päivä oli aina uusi seikkailu. Nyt tilanne on ihan toinen, hyvä jos jaksan aamulla nousta vuoteesta...

Olen tehnyt jo yhden rikosilmoituksen, mutta siitä ovelana luikertelit...

Toinen rikosilmoitus tekeillä ja JOS näen sinut jossain niin tulet saamaan kunnon nyrkkikäsittelyn. Niin paljon vihaan sunua. :(
37167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Yriyäykö tehdä minusta ihmisrauniota?
Jos, niin MIKSI??? En ymmärrä, mitäniin pahaa sinulle tuntemattomalle olen oikein tehnyt, että se oikeuttaisi sinut tähän kaikkeen??!!

Äänestä
  • Itsellesikö vastasit mua ei siitä juurikaan saa edes lämpenemään kuinka mua kohtelee mä en tykkää siitä että mulle tärkeitä ihmisiä kohdellaan kaltoin tai pelotellaan

    Äänestä

  • Joo tää mies kertoo itsestään, on stalkkeri pahimmasta päästä! On muuntaumiskykyinen, hyvin pelottava olemus!

    Äänestä

Stalkkerin uhriksi tekeytymistä arvatenkin.

Äänestä
  • Laitan tämän vielä uudestaan, kun stalkkeri poisti edellisen:

    Kiitos vaan stalkkerille kaikesta kivasta, jota olet aiheuttanut minulle ja omaisilleni. <3

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Laitan tämän vielä uudestaan, kun stalkkeri poisti edellisen:

    Kiitos vaan stalkkerille kaikesta kivasta, jota olet aiheuttanut minulle ja omaisilleni. <3

    Ole hyvä vaan, haluutko kiittää henkkoht?

    Äänestä

  • Ettei ny olisi taas kaunis vuoropuhelu yksin menossa yrittää itse itsekseen mustamaalata jotakuta tajuamatta että ihan itse sekoittaa omaa päätään entisestään

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Laitan tämän vielä uudestaan, kun stalkkeri poisti edellisen:

    Kiitos vaan stalkkerille kaikesta kivasta, jota olet aiheuttanut minulle ja omaisilleni. <3

    Hyvä jos hän sai teille hyvän mielen aikaiseksi

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ole hyvä vaan, haluutko kiittää henkkoht?

    No laittappa osoitteesi ja numerosi ni katellaan sitte

    Äänestä

Stalkkeri ja vielä stanan tyh mäkin. Joko oot sen parturikampaajan jättäny rauhaan? Mene heikoille jäille ja jää sinne

Äänestä
  • Minkä helvetin parturikampaajan ja ei taida olla kovinkaan heikot jäät kun nähny jo ekan pilkillä kävijänkin jo noi viikko sitte

    Äänestä

Miten perusteella ylläpitäjä voi poistaa viestin sääntöjärikkovana" kun laitoin suunnilleen saman kuin nyt tuonne klo 22.51 kohtaan???

Stalkkeri ei halua että totuus tulee julki.
Vaikka sitä se tulee telemään oikein julkisuuden kanssa ennenpitkää.
Aion kertoa tämän tarinani kuvakopioiden kera Iltalehdelle.

Minun tarinani loppu ei ole niin ikävä kuin niiden, joyka ovat päätyneet päättämään päivänsä stalkkeribn takia. näitä on monta ja se kaikki tulee julki.

Äänestä
  • Laitahan linkkiä kuka stalkkeri kyseessä, voidaan antaa samalla mitalla ja vähän lisää päälle

    Äänestä

  • Stalkkerin vingunta on hunajaa korville

    Äänestä

  • Melko tarkkaa mitä iltalehti ottaa ei tullu koskaan yhteyden ottoa kun kyselin jokunen vuos sitte että kuinka voi olla mahdollista ettei työnantajan kanssa voi sopia lomautuksesta kun tarvitsee hetken aikaa että voi järjestellä asiansa kun suhteessa tulee ero ja ny si saatana kun tunteet kuumenee työmaalla ja vähä ärähtää ni saatana heti pystyy työterveyslääkäri muka jumalauta kirjoittamaan useamman kuukauden sairasloman mielenterveydellisistä syistä vaikka hänellä ei ymmärrykseni mukaan pitäisi ammattipätevyys siihen riittää

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Stalkkerin vingunta on hunajaa korville

    Vähä kai niikui se vasikan ulina vankilan käytävillä

    Äänestä

On huomattu mitä kaikkea mies voi naiselle tehdä. Seuraavalla kerralla on jätkältä nirri pois joka tulee yrittämään. Eikä ole edes ens kertalainen enää.

Äänestä
  • Taitaa stalkkeri lähtee omin avuin

    Äänestä

  • Tuo on tossa kohti si jo murha tällä viestillä kun pystyy osoittamaan harkinnan ja vähintäänkin tappouhkaus johon jo poliisin tulisi puuttua ennen kuin tilanne eskaloituu enempää ja vähintäänkin ohjata kyseinen ihminen mielenterveydellisten palveluiden pariin pikimmiten ennen kuin joku sivullinen joutuu kärsimään noista kiukun purkauksista

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Taitaa stalkkeri lähtee omin avuin

    Minne kaljalle vai kauppaan

    Äänestä

Voimia sinulle ja muille stalkkerien uhreille. Tuo kuulostaa aivan kauhealta ja varmasti aiheuttaa pahaa oloa. 🦔

Äänestä
  • Ikävää jos sinulla on paha olo. Kyllä se siitä kun keskityt omaan perheeseen jos sitä on.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ikävää jos sinulla on paha olo. Kyllä se siitä kun keskityt omaan perheeseen jos sitä on.

    Lässynlää!!! Oletko tyjmä??
    Nyt on kyse STALKKAUKSESTA ja toisen henkilökohtaiseen rlämään tunkeutumisesta luvatta!! Ja sen jälkeen vielä tietojen kirjoittamisesta täällä!

    Taisi olla STALKKERIN oma kommentti. Tapan sut kun nähdään!

    Äänestä

  • Heikkolahjainen palstalainen vastannut! Jos luetun ymmärtämisessä on noin paljon vajavuutta, niin ei kannattaisi edes kirjoittaa.
    Aloittaja kirjoitti, että STALKKERI on aiheuttanut itsensä lisäksi vaikeuksia myös omaisille. Kommentoija kirjoittaa, että keskity omaan perheeseen, jos sitä on! Jos omaiset ei ole perhettä, niin mitä sitten?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Lässynlää!!! Oletko tyjmä??
    Nyt on kyse STALKKAUKSESTA ja toisen henkilökohtaiseen rlämään tunkeutumisesta luvatta!! Ja sen jälkeen vielä tietojen kirjoittamisesta täällä!

    Taisi olla STALKKERIN oma kommentti. Tapan sut kun nähdään!

    Miehellä taisi nyt kiehahtaa sinne rikoksen puolelle tuo ulosanti, onnea tuleviin koitoksiin,
    Sivusta

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ikävää jos sinulla on paha olo. Kyllä se siitä kun keskityt omaan perheeseen jos sitä on.

    Lähinnä hän nyt kyllä taisi miettiä sitä että mahtanee aiheuttaa pahaaoloa sulle mu itsepä taida itsellesi ongelmia osata järkätä enemmän kui tarpeeksi yhteen elämään

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Lässynlää!!! Oletko tyjmä??
    Nyt on kyse STALKKAUKSESTA ja toisen henkilökohtaiseen rlämään tunkeutumisesta luvatta!! Ja sen jälkeen vielä tietojen kirjoittamisesta täällä!

    Taisi olla STALKKERIN oma kommentti. Tapan sut kun nähdään!

    Eikö jo mene jakeluun että nuo tappouhkaukset täällä on vaarallisempia kui kadulla kasvotusten täällä niihin pitäisi puuttua jo ihan yleisen turvallisuuden takia pikimmiten poliisin toimesta ennen kuin joku poliisi saa potea huonoa omaatuntoa siitä että jätti työnsä hoitamatta ja mahdollisesti joku sivullinen joutui kärsimään

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Heikkolahjainen palstalainen vastannut! Jos luetun ymmärtämisessä on noin paljon vajavuutta, niin ei kannattaisi edes kirjoittaa.
    Aloittaja kirjoitti, että STALKKERI on aiheuttanut itsensä lisäksi vaikeuksia myös omaisille. Kommentoija kirjoittaa, että keskity omaan perheeseen, jos sitä on! Jos omaiset ei ole perhettä, niin mitä sitten?

    Helvetin hyvä kysymys en jaksanu noin tarkkaan syventyäkkään kun keskityin noihin sen uhkailuihin ja aloin jo miettimään kuinka pitkää kakkua tuosta voisi joutua istumaan

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Eikö jo mene jakeluun että nuo tappouhkaukset täällä on vaarallisempia kui kadulla kasvotusten täällä niihin pitäisi puuttua jo ihan yleisen turvallisuuden takia pikimmiten poliisin toimesta ennen kuin joku poliisi saa potea huonoa omaatuntoa siitä että jätti työnsä hoitamatta ja mahdollisesti joku sivullinen joutui kärsimään

    Kyllä niistä ip saadaan jos asiassa niin pitkälle edetään

    Äänestä

Lukutaidottomille ja lukemaansa sisäistämättömille.

Tässä siis stalkkeri itse todennäköisesti puhuu kohteidensa/kohteensa suulla, yrittäen saada heitä/häntä näyttämään kaikinpuolin reppanalta ja tietämättömiltä omista oikeuksistaan. Surullista että tällaisia ihmisiä oikeasti kävelee suhteellisen vapaana lapsien ja nuorten keskuudessa yhteiskunnassa. Älkää hyvät ihmiset sietäkö toisilta mitään mikä loukkaa yksityisyyttänne. Lisätietoa voin antaa jos joku haluaa, eri tahoista, jotka ovat tällaiseen erikoistuneita.
Hyvää yötä ja pahatonta yötä!

Äänestä
  • Kyllä. Stalkkeri puuttuu keskusteluihin koettaen saada vaikutelman kohteensa vähä-älyisyydesta kirjoitusvirheiden ja huonon ulosannon muodossa. Tai sitten poistaa koko kommentin!!

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kyllä. Stalkkeri puuttuu keskusteluihin koettaen saada vaikutelman kohteensa vähä-älyisyydesta kirjoitusvirheiden ja huonon ulosannon muodossa. Tai sitten poistaa koko kommentin!!

    Mitenköhän hän mahtanee ylläpidolle perustella kuinka poistaa noita ja mistä syistä miksi kun ei niitä taida oikei itse pystyä poistamaan miten sattuu

    Äänestä

Ketähän olet vainonnut kymmenen vuotta ja jos rikosilmoitus ei ole perätön ei siitä mitenkään luikerrella ulos si taas kun askartelee niitä perättömiä rikosilmoituksia niistäkin joutuu jossai kohti vastuuseen se kun haittaa poliisin työtä

Äänestä
  • Voi kuule, kunpa tietäisit. Psykopaatti koettaa selittää, mutta ei toista kertaa. Nyt on faktaa kerätty enemmän.
    Katsopa vaikka rikossarjoja tai "murhaaja keskuudessamme" -ohjelmaa. Harvoin ne psykopaatit jää heti kiinni kun osaavat selittää niin että murhatutkijatkin uskovat, saati sitten Helsingin AMK-poliisit! :DDD
    Lopulta kun saatu näyttöä, niin ovat jääneet kiinni. Luepa Sosio/psykopaateista vähän, niin voit ymmärtää paremmin että stalkkeri on voinut satuilla...
    Niillä on hyvä tarinankertomislahja kuulemma..

    Äänestä

  • Ootsa pimee!
    Miksi kommentoit tänne tällaista, ellet itse ole se psykopaatti?

    Äänestä

  • Luepa vähän kirjoja psykopaattien ja sosiopaattien sielunelmästä, niin voit ymmärtää miten pahuutta ja kieroutta täynnä ne ovat.
    Siis, jos osaat lukea muutakin kuin suolipalstaa...

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Luepa vähän kirjoja psykopaattien ja sosiopaattien sielunelmästä, niin voit ymmärtää miten pahuutta ja kieroutta täynnä ne ovat.
    Siis, jos osaat lukea muutakin kuin suolipalstaa...

    En osaa lukea enkä kirjoittaa edes sosiopaattina nyyhk

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olet nyt vainonnut minua jo yli kymmenen vuotta. Vainoamiseen kuuluu ihan seuraamista, netissä kuvaamista kuin työpaikelle tulemista.

Yritin ensin olla vahva ja kieltää stalkkauksen vaikutuksia minuun, mutta nyt myönnän, että olet hankaloittanut elämääni siinä määrin, että olen saanut sinusta oireita... En nyt viitsi tähän luetella, mutta kerrottakoon, että olin ennen elämäänituloa iloinen ja spontaani, jokainen päivä oli aina uusi seikkailu. Nyt tilanne on ihan toinen, hyvä jos jaksan aamulla nousta vuoteesta...

Olen tehnyt jo yhden rikosilmoituksen, mutta siitä ovelana luikertelit...

Toinen rikosilmoitus tekeillä ja JOS näen sinut jossain niin tulet saamaan kunnon nyrkkikäsittelyn. Niin paljon vihaan sunua. :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu