Hienoja kavereita tällä. Jauhojengi ja EU:n roistoakka. Vieläköhän kehuu ystävyyttään tämän kanssa.
Seurastaanhan ihmisen näkee!
Seurastaanhan ihmisen näkee!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
eihän tästä puutu enään kun saatananpalvonta.
Hänet ainakin on korotettu "Samaelin" asemaan.
Ei tällaista henkilöpalvontaa ole ollut viimeksi Kekkosen.
Eli jos s-palvontaa on, tulee se Euroopan johtajilta.
T: tuntematon
Onko sulla paha olla? Kateus kasvattaa katkeruutta.
kaikkea muuta. minä säälin sannaa
MOISELLE MARININ KORPULLE EI PIENINTÄKÄÄN SÄÄLIÄ MYÖTÄTUNTOO PAINETAAN PÄÄLLE KUN YLEINEN SYYTTÄJÄ. HÖLMÖILYISTÄ AHNEUDESTA PITÄÄ SEURAUKSET HAUKKUMISET KESTÄÄ.
Marinin järki ei riitä kuin aamupalojen varastamiseen
Kylmää joutuu syömään
Takasin kassalle bilettämään omilla rahoillaan!
Miten Sannan huumetestihuijaus paljastui?
Huumetestin tulosta ei julkaistu hiustestin perusteella, vaan virtsatestin perusteella, vaikka aikaa oli kulunut jo niin paljon, että virtsatesti on negatiivinen, vaikka olisikin käyttänyt huumeita.
Huumetestaus on tarkkojen lakien ja vaatimusten alaista, sekä virallisesti valvottua toimintaa. Jos epäillään ihmistä huumeidenkäytöstä, testaus ei todellakaan rajoitu yhteen testiin, varsinkaan kun on tiedossa, että testitulos on merkityksetön tietyn ajan jälkeen.
Sanna pelastettiin sillä testituloksella, joka näytti negtiivista. Hiustestistä vaikeneminen puhuu sen puolesta, että tulos oli positiivinen. Lisäksi koko Suomi pelastettiin mittavalta kansainväliseltä katastrofilta. Kun huomioidaan, miten Sanna on larpannut itsensä laajojen piirien suosioon, huumeista kärähtäminen olisi ollut Suomelle todellakin ison luokan katastrofi. Motiivit testaushuijaukseen on siis todelliset ja vakavalla tasolla. Ja tällaista nistiministeriä sitten edelleenkin ihaillaan ja kannatetaan uudelle kaudelle. Ei ...tana! XD