miehen suku

Olen niin lopen väsynyt mieheni sukuun..Harkitsen jo suhteen lopettamistani,vaikka rakastan miestäni enemmän kuin elämää.Mutta ikävä tosiasia vain on,että en tule suvun kanssa toimeen ollenkaan.Tämän kuuden vuoden aikana en ole kuullut itsestäni mitään hyvää,päinvastoin saan kuulla vieläkin olevani liian huono miehelleni ja kaikki asiat ovat aina minun vikaani(esim.se,että mieheni ei jatkanut opiskeluitaan pidemmälle,on minun vikani)Nytkin sukujuhlia pukkaa,mutta tiedän ettei minusta ole niihin lähtijäksi.Itseluottamus on kaiken haukkumisen jäljiltä nollassa ja kärsin kaiken lisäksi sosiaalisten tilanteiden pelosta.En enää jaksa.Olen lopettanut vierailut anoppilassakin,koska en enää kestä niitä arvostelevia katseita.Mieheni on tietenkin minun puolellani,mutta sekään ei enää lohduta.Olisiko kellään muilla samanlaisia kokemuksia?
131852
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Vaikea tilanne. Mutta ei todellakaan tuollaisia ihmisiä tarvitse kenenkään vapaaehtoisesti kestää. Yksinkertaisesti kontaktit poikki. Jokainen epämiellyttävä ihminen minun elämässäni on jäänyt taakse, mukaanlukien suvun henkilöitä.

Elä omaa elämääsi.

Äänestä

Kylläpäs kuulostaa tutulta! Anoppilan väki pitää minua tosi huonona miniänä ja syyllisenä kaikkeen maailman pahuuteen. Olemme tavanneet 3 kertaa (viimeisen kerran 2 vuotta sitten), teeskentelivät pitävänsä minusta ja sitten haukkuivat selän takana miehelleni.

Sen koommin en ole heitä tavannut, enkä suostu tapaamaankaan. Teeskentely ei kiinnosta. Sitäpaitsi menin naimisiin mieheni kanssa, en hänen sukunsa. Itse asiassa olen tilanteeseen tyytyväinen, eipä tarvitse sukujuhlissa ravata.

Äänestä
  • Minua kyllä huvittaisi laittaa välit miehen sukuun poikki,mutta se ei ole niin yksinkertaista..Sittenhän suku haukkuu minua vielä enemmän kun en sukujuhliinkaan "vaivaudu" tulemaan.Viimeksi jäin pois mieheni tädin hautajaisista ja kylläpä sitä sai kuulla kunniansa.En vain pystynyt menemään niihin,kun tiesin kyyhöttäväni jossain nurkassa yksin,kun kukaan ei halua tutustua.Nyt on sitten häät edessä,enkä tiedä minkä tekosyyn keksisin,kyseessä on nimittäin mieheni veljen häät.Tuntuu kuin koko suku olisi ottanut tehtäväkseen meidän erottamisen.Anoppikin vihjaili miehelleni,että häihin on kutsuttu paljon vapaita ja mielenkiintoisia naisia..Nii-in,mitäkähän anoppi sillä taas tarkoittikaan..Ei jaksa.

    Äänestä

  • huono ihminen kirjoitti:

    Minua kyllä huvittaisi laittaa välit miehen sukuun poikki,mutta se ei ole niin yksinkertaista..Sittenhän suku haukkuu minua vielä enemmän kun en sukujuhliinkaan "vaivaudu" tulemaan.Viimeksi jäin pois mieheni tädin hautajaisista ja kylläpä sitä sai kuulla kunniansa.En vain pystynyt menemään niihin,kun tiesin kyyhöttäväni jossain nurkassa yksin,kun kukaan ei halua tutustua.Nyt on sitten häät edessä,enkä tiedä minkä tekosyyn keksisin,kyseessä on nimittäin mieheni veljen häät.Tuntuu kuin koko suku olisi ottanut tehtäväkseen meidän erottamisen.Anoppikin vihjaili miehelleni,että häihin on kutsuttu paljon vapaita ja mielenkiintoisia naisia..Nii-in,mitäkähän anoppi sillä taas tarkoittikaan..Ei jaksa.

    ..Niin ja aikoinaan sain jopa tappouhkauksen eräältä suvun henkilöltä jos en lopeta suhdetta.No en sitten ole suhdetta lopettanut,enkä tietenkään uhkausta tosissaan ottanut,mutta nyt on tullut sitten mietittyä,että aionko koko loppuelämäni jaksaa tälläistä elämää.

    Äänestä

  • huono ihminen kirjoitti:

    ..Niin ja aikoinaan sain jopa tappouhkauksen eräältä suvun henkilöltä jos en lopeta suhdetta.No en sitten ole suhdetta lopettanut,enkä tietenkään uhkausta tosissaan ottanut,mutta nyt on tullut sitten mietittyä,että aionko koko loppuelämäni jaksaa tälläistä elämää.

    Ota vaan tiukka linja ja katkase välit. Näinkin voi elää ja säilyttää paremmin mielenrauhansa! Mitäpä tuo haittaa jos ne jatkaa haukkumistasi keskenään, kunhan miehesi ymmärtää miten asia sinua painaa ja syyt miksi haluat pysyä hänen suvustaan erillään.

    Voit jättää vastaamatta puhelimeen jos ne soittaa. Oveakaan ei ole pakko avata. Minusta niin Sinulla kuin minullakin on oikeus tulla hyväksytyksi omana itsenämme, ja jos se ei näille kaikkitietäville sukulaisille kelpaa, hymistelköön sitten omissa porukoissaan ja tukehtukoon erinomaisuuteensa.

    Rohkeutta! Älä anna niiden pilata rakkauttasi!

    Äänestä

  • vihattu miniä kirjoitti:

    Kiitos sinulle rohkaisevista sanoista=)

    Äänestä

  • huono ihminen kirjoitti:

    ..Niin ja aikoinaan sain jopa tappouhkauksen eräältä suvun henkilöltä jos en lopeta suhdetta.No en sitten ole suhdetta lopettanut,enkä tietenkään uhkausta tosissaan ottanut,mutta nyt on tullut sitten mietittyä,että aionko koko loppuelämäni jaksaa tälläistä elämää.

    Jos joku uhkaa tappaa sinut, niin sehän on rikos !
    Tee ilmoitus poliisille, saa se ainakin sakot laittomasta uhkauksesta ! Tuohan on ihan sairasta menoa siltä tyypiltä !

    Äänestä

  • cham kirjoitti:

    Jos joku uhkaa tappaa sinut, niin sehän on rikos !
    Tee ilmoitus poliisille, saa se ainakin sakot laittomasta uhkauksesta ! Tuohan on ihan sairasta menoa siltä tyypiltä !

    Tästä uhkauksesta on jo vuosia aikaa-tapahtui suhteemme alkuvaiheessa,ja tiedän uhkailijan olleen/olevan vain mustasukkainen miehestäni,vaikka onkin hänelle sukulainen.Sanoin kyllä tälle henkilölle,että seuraava uhkaus on sitten jo poliisiasia,eikä hän sen jälkeen ole enää uskaltanut uhkailla,muuta hän on kyllä yrittänyt.Pitää vain jättää hänet oman arvoonsa.Eiköhän se tästä..

    Äänestä

Mulla ei ihan noin pahasti mene. Ainoastaan mieheni mummo ei minua hyväksy, minä kun vein mummon kultapojan huonoille teille. Piruhan minä olen, kun on punainen tukkakin! Mummo ei ole koskaan minulle suoraan mitään sanonut, anopilleni vaan kertoillut ja hän taas minulle. Anoppiin välit onkin sitten todella hyvät, vaikka ollaankin välillä asioista eri mieltä.

Anna miehen suvun olla. Kerää itsesi ja mene niihin häihin. Näytä, ettet välitä heidän puheistaan. Kai miehesi huomioi sinut tällaisissa juhlissa? Pitääkö hän sinulle seuraa vai meneekö hän muun suvun mukana?

Äänestä

Minäkin olen ollut vihattu kun vein äidin kullanmurun kotoa pahoille teille..
Meille tulikin sitten parin vuoden jälkeen ero,osaksi suvun takia kun en kestänyt kyttäämistä ja arvostelua.Suku oli olevinaan ylempää keskiluokkaa ja minä vain työläisperheen tyttö.Siitä tulikin riitaa miehenkin kanssa jos ei muita riidan aiheita keksitty.

Päätä mitä teet,rohkeutta se vaatii..ja jos miehesi rakastaa sinua,teette päätöksen yhdessä.

Äänestä

Olen inhonnut mieheni sukua heti, kun näin heidät ekan kerran. Kaikki olivat kännissä kuin ankat ja haukkuivat toisiaan, tappelivat, kaatuilivat yms. Tilanne on vain pahentunut koko ajan, osa porukasta vankilassa.. En aio enää mennä mieheni kotitaloon, kun siellä vain kännätään ja haukutaan myös lapsiamme ja minua. En tarvitse heitä eivätkä he minua ja lapsia. Jos mieheni haluaa sinne likaiseen pesään mennä käymään, menköön yksin.

Äänestä

Älä lopeta suhdettasi mieheesi hänen suvun takia !
Silloinhan sinä luovuttaisit ja suku "voittaisi".
Sinun ei tarvitse käydä sukulaisissa eikä pitää mitään yhteyttä jos et halua, mutta älä sen tähden luovu rakkaastasi jos teillä on muuten asiat kunnossa ! Näyttäkää niille p*skiaisille, että te pärjäätte ilman heitä !! Koita jaksaa kuitenkin !

Äänestä

Kokeile kertoa asia suoraan esim. anopillesi, että miksi arvostelet minua? Kerrot ettet pidä siitä ja että et sen takia halua olla tekemisissä, jos näin jatkuu.

Jos anoppi sanoo, että no ei sitten olla tekemisissä, niin se on niin sitten!

Toinen vaihtoehto tietenkin voisi olla parempi...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

huono ihminen kirjoitti:

Olen niin lopen väsynyt mieheni sukuun..Harkitsen jo suhteen lopettamistani,vaikka rakastan miestäni enemmän kuin elämää.Mutta ikävä tosiasia vain on,että en tule suvun kanssa toimeen ollenkaan.Tämän kuuden vuoden aikana en ole kuullut itsestäni mitään hyvää,päinvastoin saan kuulla vieläkin olevani liian huono miehelleni ja kaikki asiat ovat aina minun vikaani(esim.se,että mieheni ei jatkanut opiskeluitaan pidemmälle,on minun vikani)Nytkin sukujuhlia pukkaa,mutta tiedän ettei minusta ole niihin lähtijäksi.Itseluottamus on kaiken haukkumisen jäljiltä nollassa ja kärsin kaiken lisäksi sosiaalisten tilanteiden pelosta.En enää jaksa.Olen lopettanut vierailut anoppilassakin,koska en enää kestä niitä arvostelevia katseita.Mieheni on tietenkin minun puolellani,mutta sekään ei enää lohduta.Olisiko kellään muilla samanlaisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu