Kyllä taas kelpaa olla suomalainen
Japani aikoo korvata Patrian panssaroiduilla ajoneuvoilla kaikki maavoimiensa vanhat miehistönkuljetusajoneuvot.
Puolustustarvikeyhtiö Patria kertoo tehneensä merkittävät kaupat Japanin puolustusministeriön kanssa, sillä yhtiö myy useita satoja panssaroituja ajoneuvoja Japaniin.
Japanin puolustusministeriö vahvisti perjantaina, että Patria AMVXP 8x8 on valittu Japanin maavoimien seuraavaksi panssaroiduksi miehistönkuljetusajoneuvoksi.
Patria ei kerro myytävien ajoneuvojen tarkkaa määrää tai kauppasummia, mutta Japani aikoo korvata näillä kaikki nykyiset Type 96 8X8 -pyörälliset ajoneuvonsa. Patrian kansainvälisestä myynnistä vastaava johtaja Janne Räkköläinen kertoi Helsingin Sanomille, että korvattavia ajoneuvoja on 365 kappaletta.
AMVXP on kahdeksanpyöräinen panssaroitu ajoneuvo, joka voidaan varustaa ja aseistaa eri tarpeita varten. Patria on myynyt niitä jo kahdeksaan maahan, muun muassa Ruotsiin, Puolaan, Kroatiaan sekä edellisen kerran elokuussa Slovakiaan. Slovakia aikoo ostaa ajoneuvoja jopa 500 kappaletta.
Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) pitää tuoretta ajoneuvokauppaa tärkeänä.
– Patrialle merkittävä kauppa Japaniin, hän kertoi Twitterissä.
Patria AMVXP 8x8 on osoittanut ylivoimaisen suorituskykynsä esimerkiksi liikkuvuuden ja suojauksen alueilla erilaisissa kriisinhallintatehtävissä, ja Japanista tulee Patrian AMV-ajoneuvoperheen yhdeksäs käyttäjämaa, Räkköläinen sanoo Patrian tiedotteessa.

Vastaukset 19
Vanhimmat
Venäjää kyrsii kun eivät saa ostaa Suomesta enää mitään.
Ainoastaan tue Ukrainaa tarroja sekä tue Ukrainaa paitoja yms.
Mitä ihmettä nuo tekee tuollaisilla paskoilla, kirppu kokoisessa valtiossa?🤬🤬
Kyseinen ajoneuvo sattuu olemaan luokassaan MAAILMAN HUIPPUA.
Sitä ihmettä, stnan IDIOOTTI!.
Tuli speksattua sähkömoottorit kyseseen vaunuun. Patria Hämeenlinnassa tuli käytyä useasti. Harmi että vaunujen kokoonpanot on usein tilaaja-maassa.
Niimpä .....
-44.Div.-
Finland, Peacemaker
NATOn huippuaseistaja!
Kyllä taas kelpaa olla suomalainen. Meillä on kaikki hienosti paitsi itänaapuri pitää laittaa vaihtoon.
Lemmikkitrollit hyppii kohta seinille tapansa mukaan.
Japani ostaa ison määrän Patrian panssariajoneuvoja
Mihin ne meinaa niillä saarivaltiossaan ajella?
Okei!
Okinawalla on miehitysjoukot, jotka pitää ajaa sieltä - ei mereen vaan HELVETTIIN!!!
Niin juuri. Mihin tarvitsevat panzereita?
Se on sama , myykö sotakalustoa Japaniin vai paskapaperia Kiinaan.
Jollain on Suomen taloutta pidettävä pystyssä.
r.....n itkijä paniikissa kun Yhteistyö tiivistyy myös Japanin kanssa mitä r......ä yrittää pk tuella uhkailla
Koska japanilaiset kaikella tavalla täysin samaa kuin mustat afrikkalaiset. Black lives matter-liput liehuu
Japani ostaa ison määrän Patrian panssariajoneuvoja - HUH HUH!
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009156315.html
r.....n itkijöille tappio taas r........ä on yrittänyt uhkailla Japania ja Japani varautuu ja tiivistää yhteistyötä
"Japani ostaa ison määrän Patrian panssariajoneuvoja - HUH HUH!"
Luiskahtiko torttu housuun???
Se täää tääää tääää pasi-vaunu lentää paremmin kuin F-35. :)
kätyri itku kurkussa kun Japani vahvistaa puolustusta ja yhteistyötä eikä r......n ja kommarreiden uhkailu toimi
Suomi on arvostettu maa joka on kokoaan paljon vahvempi.
Seuraavaksi odotellaan Saksalta vastaavaa ilmoitusta. Niiden omat boxerit ovat aivan liian kalliita verrattuna Patrian 6x6 tuoteperheeseen.
Jenkki romut ei kelpaa laatutietoisille Japanilaisille.