20 vuoden petos

Anonyymi-ap

Olen mies ja liittoa takana parikymmentä vuotta. Otin eron, myönsin olevani suhteessa toiseen. Vaimo sai raivarin, alkoi syytellä, itkeä ja huutaa, vaatia pariterapiaa. Itsehän olon sitä ehdottanut jo 10 vuotta sitten, kun suhde karahti kylmäksi. Suhteen alussa vaimolla oli edellinen suhde vielä kesken. Sain asian toki tietää vasta kun olimme olleet yhdessä jo vuosia. Alusta asti vaimo määräsi millon muutetaan yhteen, lapsia piti saada ja naimisiin piti mennä. Jos yritin sopertaa väliin jotain omia mielipiteitäni alkoi sättiminen etten saa mitään aikaiseksi. Lapsien jälkeen alistuin perheenisän kohtalooni. Lapset olivat minulle kaikki kaikessa. Vaimo harrasti omiaan ja jäikin kiinni sivusuteesta, minä reissasin ja harrastin lasten kanssa. Vaimoa yhteinen tekeminen kiinnostanut aina oli tekosyyt valmiina. Olen rempannut taloa, rakentanut huvilan, vienyt lomille, ostanut kotiin tasasin väliajoin vaimon mielen mukaiset tavarat ja huonekalut. Hän on opiskellut. Hoitanut koliikkivauvojen yösyötöt, vaikka kävin töissä, koska vaimo oli niin väsynyt lapsia hoitamaan. Tämän lisäksi kuulin kuinka huono mies olen ja pilannut vaimoni elämän. Pyysin josko lähdemme pariterapiaan noin 10avioliittovuoden jälkeen. Vaimoa ei kiinnostanut. Alkoi pikkuhiljaa elää omaa elämääni ja tuksin vaimon käryäminen sivusuteesta oli ainoa laatuaan. Naisia minulla oli ja hain rakkautta ja hellyttä, hyväksyntää ja läheisyyttä. Tätä kesti noin 10 vuotta. Suhteemme oli täysin kylmä kun helpotukseksi itselleni kerroin että lähden suhteesta. Minä olin tietysti paha ja syyllinen kaikkeen. Vaimo syytön ja uhri. Sukujen silmin minä olen paha ja syyllinen, koskaan en tehnyt selväksi vaimoni sivusuhteita heille. Tässä tapauksessa kakkossuhteeni nainen ei ole syyllinen avioliittoni kariutumiseen millään tavoin. Asiat eivät koskaan ole mustavalkoisia. Liittoon tarvitaan aina kaksi. Olen onnekas että kykenin käymään ajatusprosessin läpi ja lähteä tällaisesta kylmästä suhteessa missä minä olin vain lompakko ja kulissi.

5

483

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tsemppiä sinulle🤗 ja kaikkea ihanuutta tulevaan vapaaseen elämään 😃

    • Anonyymi

      Melkein sama tarina täällä. Lastensaannin jälkeen naisen pitää vapautua... ja antautua vieraalle.. Ensin halutaan olla niin äitiä, että hoidetaan kotona lapsia väsymykseen asti ja apu ei kelpaa. Oma mies on sitten pask*. Petetään ja huomataan, että oma mies on sittenkin se oikea. Pask* homma vaan, että mies ehtii tunnekylmyyden jaksossa löytää itselle sen uuden. Naiset tuntuvat itse pilaavan nämä parisuhteet nykyään. Aina tämä sama tarina.

      • Anonyymi

        Ap kommentoi. Minä sain kuulla jatkuvasti olevani tunnekylmä ja en ymmärrä häntä ja hänen tarpeitaan ja valituksen aiheita. Niitä samoja teemoja ,joihin ehdotin häntä hakeutumaan terapiaan niitä työstämään,mutta ei. Eihän toinen ihminen voi ketään parantaa, vaan omii ongelmiin voi hakea apua ja puolisona mielestäni kuuntelin ja olin sättimisen kohteena. Kenet voi aina haukkua. Täällä valitetaan että se paha toinen nainen vei väkisin mieheni hyvästä suhteesta. Miestä ei viedä, jos kaikki on suhteessa hyvin. Saan naiseltani nimenomaan henkistä hyväksyntää ja olen oppinut ettei kaikkien kanssa tarvitse suorittaa ja pingottaa 24/7. Lapsemme ovat jo aikuisia edellisestä suhteesta ja pärjäävät jo omillaan.


    • Anonyymi

      Miehenä panen kyllä muita mielummin kuin omaa akkaa , eläkööt haavemaailmassaan mun puolesta , Sitten jos käry käy niin se on senajan ongelma , turha elämäänsä on viettää jonkun toisen mielen mukaan , aika kun hujahtaa hetkessä ja sitten onkin jo vanhus.

    • Anonyymi

      Meillä kumpikin juoksi vieraissa.
      . Mä kursseilla ja vaimo hierojille ja pomoaa plus muita kamuja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      58
      1666
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      365
      1162
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      137
      950
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      14
      784
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      622
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      598
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      558
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      46
      542
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      485
    Aihe