Joko se joulu hulluus on iskenyt teihin.
Minäpä se kävin tänään 3 kertaa kaupassa. Oli paljon ostettavaa kuten kinkku ja ruokaa viikoksi. Sitten lahjoja ostin ja muutenkin kiertelin sitten kauppoja ja yritin tuhlata rahaa.
Minäpä se kävin tänään 3 kertaa kaupassa. Oli paljon ostettavaa kuten kinkku ja ruokaa viikoksi. Sitten lahjoja ostin ja muutenkin kiertelin sitten kauppoja ja yritin tuhlata rahaa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei ole. En ol kokenut jouluhulluutta vielä kertaakaan elämässäni, vaikka joulusta pidänkin. Juuri tuossa muksun kanssa mietittiin, että mitäs meillä jouluna syödään. Viikonloppuna käydään jossain kohtaa kaupoilla ostelemassa noita ja sitten käyn ensi viikolla ostelemassa parit lahjat ja siinäpä se.
Tänään tilasin tyttärelle rullaluistimet mutta en anna niitä joululahjaksi. Olivat tarjouksessa ja tarttee uudet jo ensikesänä.
Jouluna karjalanpaistia ja piirakoita munavoin kera, muutamat kinkkusiivut. Ei mitään tuon kummoisempaa. Jos keskittyisi yhdessä olemiseen ja tekemiseen turhan hössäämisen sijasta.
AV
Ei todellakaan. Joulu on tänä vuonna päivässä ohi.
Sehän on jo homeessa jouluun mennessä sitten, se kinkku meinaan🤔
En anna jouluhullutuksen iskeä. Olen toteuttanut joulua hitaati, pitkän kaavan mukaan. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
Kaikki on ostettu, mitä pitääkin, paitsi kinkku. Mies huolehtii sen. Hedelmäkorin täytän ensi viikolla.
Koti on koristeltu. Lahjat on osaksi paketoitu. Ajattelin vielä tänään paistaa pipareta, mutta tuskin ne säilyvät jouluun. Teen uutta satsia tarpeen mukaan.
Tuosta rahan tuhlaamisesta ja ostamisesta sen verran, kun laatii joulubudjetin etukäteen, ei tule yllätyksiä.
No nyt tänään iski ja tästä aattoon sitten mennäänkin sellaisella tahdilla, että hitaampia (ja itseä) hirvittää 😬
Eräskin vaalea katsoi niin että tuli mieleen mikseikö tuokin katselisi tummempia mieluummin.
Lahjoihin meni 500 euroa. Ei ole halpaa joulun vietto.
Ei onneksi ole rahaa tuhlattavaksi, niin ei tarvitse kauppoja kierrellä.
Täytyy käydä monessa eri Alkossa ennen joulua kun ei yhdestä kehtaa ostaa niin paljoa.