Naisvero

Minusta naisille pitäisi määrätä erityinen naisvero. He ovat pääsyyllisiä siihen, että Suomen avioeroprosentti on järkyttävän korkea (56%). Kolmasosa yksinhuoltajaäideistä ei pärjää omillaan edes miesten elatusmaksujen jälkeen vaan he tarvitsevat yhteiskunnan tukea. Naiset tuovat tänne myös ulkomaalaisia puolisoita jotka elävät täällä sosiaalituen varassa ja tekevät siinä sivussa aviottomia lapsia yhteiskunnan elätettäväksi sekä rikoksia joista koituu haittaa yhteiskunnalle. Miehetkin tuovat tänne puolisoita ulkomailta mutta ne perheet pärjäävät omillaan.

Minusta naisten pitää ottaa kollektiivinen vastuu tekemisistään: rikollisten maahantuonnista sekä perheen hajottamisen tuomista sosiaalisista ym. seurauksista. Miesten ei pidä maksaa kaikkea tätä naisten aiheuttamaa haittaa yhteiskunnalle. Naisten veroprosentin tulee olla korkeampi kuin miesten.
261390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Tässä taas miehen järki kukoistaa. Ihan kuin naiset eivät maksaisi niitä veroja miesten kanssa. Naisten euro on muutenkin vaan se 80 senttiä, ja siitäkin vielä pitäisi riistää valtaosa pois. Ja miksi kaikkien naisten pitäisi maksaa toisten toilailuista. Eihän miehetkään maksa oman sukupuolensa touhuista. Mietihän nyt uudestaan tätä asiaa.

Äänestä
  • Julkisessa terveydenhuollossa miehen euro on vain 50 senttiä! Peräti kaksi kolmasosaa julkisen terveydenhuollon varoista käytetään naisten hoitoon! Miesten sairausvakuutusmaksu on tasa-arvon nimissä laskettava puolta pienemmäksi kuin naisten sairausvakuutusmaksu.

    Äänestä

Lupaan ottaa ehdotuksen tosissani sitten kun naisten palkat saadaan samalle tasolle miesten liksojen kanssa. Käytännössähän me jo maksamme veroa naiseudesta matalampien palkkojen muodossa... ja meinasitko tosiaan alkaa verottaa myös meitä, jotka eivät mene naimisiin eivätkä hanki lapsia? Minähän toki pärjään omillani ja veroillani elätän vielä pari muutakin.

Äänestä
  • Tarkoitat siis, että naiset kollektiivisesti pistettäisiin maksamaan toisen naisten töppäilyt. Tai että sinullekin mätkäistäisiin sakot, kun naapurin Pena hakkaa vaimoaan. Ainakin joutaisit maksamaan ylimääräisiä veroja, koska työkaverisi Antero nai aasialaisen lomapokansa, joka oleskeluluvan saatuaan otti Anterosta eron ja elää nyt parin muksun kanssa kaupungin vuokrakasarmissa ja hakee sossusta rahaa.

    Tosin naisvastaajilta unohtui, että valtiolla tai kunnalla naisvaltaisella alalla työskentelevä mieskin saa naurettavan huonoa palkkaa. Yksityisellä puolella palkat ovat aina olleet paremmat, tosin työsuhteetkaan eivät ole yhtä varmoja. (Vanhainkoti harvemmin tekee konkurssia.) Tilastojen mukaan sukupuoli selittää palkkaerosta vain 5%, loput 15% johtuu ammattialasta ja työnantajista. Tästä tosin wanna-be-feministit mielellään vaikenevat.

    Äänestä

  • Naiset eivät saa samoista tehtävistä merkittävästi vähempää palkkaa kuin miehet. "Naisen euro on 80 senttiä" on harhaanjohtavaa propagandaa.

    Äänestä

  • Noin... kirjoitti:

    Naiset eivät saa samoista tehtävistä merkittävästi vähempää palkkaa kuin miehet. "Naisen euro on 80 senttiä" on harhaanjohtavaa propagandaa.

    Minun työpaikassani virkaiältään nuoremmat, saman koulutuksen saaneet miehet saavat sen 300-500 euroa kuussa enemmän kuin naiskollegat varmaan sitten ihan vain siksi, että he ovat parempia? Oi, anteeksi. Sehän se selitys onkin. Eivät miehet saa parempaa palkkaa samasta työstä, hehän ovat vain yksinkertaisesti parempia!!!

    Äänestä

  • old_profile_19308 kirjoitti:

    Tarkoitat siis, että naiset kollektiivisesti pistettäisiin maksamaan toisen naisten töppäilyt. Tai että sinullekin mätkäistäisiin sakot, kun naapurin Pena hakkaa vaimoaan. Ainakin joutaisit maksamaan ylimääräisiä veroja, koska työkaverisi Antero nai aasialaisen lomapokansa, joka oleskeluluvan saatuaan otti Anterosta eron ja elää nyt parin muksun kanssa kaupungin vuokrakasarmissa ja hakee sossusta rahaa.

    Tosin naisvastaajilta unohtui, että valtiolla tai kunnalla naisvaltaisella alalla työskentelevä mieskin saa naurettavan huonoa palkkaa. Yksityisellä puolella palkat ovat aina olleet paremmat, tosin työsuhteetkaan eivät ole yhtä varmoja. (Vanhainkoti harvemmin tekee konkurssia.) Tilastojen mukaan sukupuoli selittää palkkaerosta vain 5%, loput 15% johtuu ammattialasta ja työnantajista. Tästä tosin wanna-be-feministit mielellään vaikenevat.

    siitähän suuri osa sukupuolten välisistä palkkaeroista johtuu, että Naisvaltaisilla Aloilla maksetaan huonoa palkkaa. eikä siihen ole syynä "ammattiala" vaan juuri se, että ala on naisten ala. esim. siivous.

    sitten on erikseen juuri se mainitsemasi 5% (vaikka uskonkin prosentin olevan suurempi) mikä johtuu suoraan sukupuolesta, oli ala mikä hyvänsä.

    Äänestä

  • Jos joillakin aloilla on huonot palkat niin ovatko sen alan ihmiset ovat saamattomia, kun eivät saa koulutettua itseään parampipalkkaiseen ammattiin. Esimerkiksi sairaanhoitajien kouluttautumista lääkäreiksi tuetaan yhteiskunnan taholta kaikin tavoin. Kuitenkin vapaaehtoisia koulutukseen on hyvin harvassa. Mistä tämä johtuu, eikö pää kestä vai ovatko ko. alan ihmiset muuten vaan saamattomia valittajia? Naissairaanhoitajien ja miessairaanhoitajien palkoissa ei muuten ole mitään eroa.

    Äänestä

  • naimaton, lapseton nainen kirjoitti:

    Minun työpaikassani virkaiältään nuoremmat, saman koulutuksen saaneet miehet saavat sen 300-500 euroa kuussa enemmän kuin naiskollegat varmaan sitten ihan vain siksi, että he ovat parempia? Oi, anteeksi. Sehän se selitys onkin. Eivät miehet saa parempaa palkkaa samasta työstä, hehän ovat vain yksinkertaisesti parempia!!!

    Joo, iiiiihan varmaan näin on. ;) Tiedät kaikkien palkan, eikä työkuvissakaan ole mitään eroa. Olet tooooodella uskottava. :-D

    Äänestä

  • :-D kirjoitti:

    Joo, iiiiihan varmaan näin on. ;) Tiedät kaikkien palkan, eikä työkuvissakaan ole mitään eroa. Olet tooooodella uskottava. :-D

    ...sattuu olemaan sellainen työ (oletko ikinä kuullut henkilöstö- ja talousosastosta?), että tiedän kaikkien palkat.
    Ja esimerkki: kaksi myyjää, samat vastuualueet, nainen myy vielä vähän enemmän (jos joku tulosta katsoo) ja on ollut firmassa kaksi vuotta pitempään kuin mies. Naisella on alan koulutus, miehellä ei. Ja miehen palkka on 531,6 euroa suurempi kuin naisella...

    Äänestä

  • naimaton, lapseton nainen kirjoitti:

    ...sattuu olemaan sellainen työ (oletko ikinä kuullut henkilöstö- ja talousosastosta?), että tiedän kaikkien palkat.
    Ja esimerkki: kaksi myyjää, samat vastuualueet, nainen myy vielä vähän enemmän (jos joku tulosta katsoo) ja on ollut firmassa kaksi vuotta pitempään kuin mies. Naisella on alan koulutus, miehellä ei. Ja miehen palkka on 531,6 euroa suurempi kuin naisella...

    Itse asiassa arvasin jo ekassa viestissä, että seuraavaksi väität olevasi taloushallinnossa duunissa... :-D Uskottavuutesi on aika syvältä...

    Äänestä

  • Jep jep kirjoitti:

    Itse asiassa arvasin jo ekassa viestissä, että seuraavaksi väität olevasi taloushallinnossa duunissa... :-D Uskottavuutesi on aika syvältä...

    niin, siinä se.

    Äänestä

  • old_profile_19308 kirjoitti:

    Tarkoitat siis, että naiset kollektiivisesti pistettäisiin maksamaan toisen naisten töppäilyt. Tai että sinullekin mätkäistäisiin sakot, kun naapurin Pena hakkaa vaimoaan. Ainakin joutaisit maksamaan ylimääräisiä veroja, koska työkaverisi Antero nai aasialaisen lomapokansa, joka oleskeluluvan saatuaan otti Anterosta eron ja elää nyt parin muksun kanssa kaupungin vuokrakasarmissa ja hakee sossusta rahaa.

    Tosin naisvastaajilta unohtui, että valtiolla tai kunnalla naisvaltaisella alalla työskentelevä mieskin saa naurettavan huonoa palkkaa. Yksityisellä puolella palkat ovat aina olleet paremmat, tosin työsuhteetkaan eivät ole yhtä varmoja. (Vanhainkoti harvemmin tekee konkurssia.) Tilastojen mukaan sukupuoli selittää palkkaerosta vain 5%, loput 15% johtuu ammattialasta ja työnantajista. Tästä tosin wanna-be-feministit mielellään vaikenevat.

    "Antero nai aasialaisen lomapokansa, joka oleskeluluvan saatuaan otti Anterosta eron ja elää nyt parin muksun kanssa kaupungin vuokrakasarmissa ja hakee sossusta rahaa."

    ..sanoo japsinmuijan hankkinut suomalainen mies.

    Äänestä

Kun nyt näin mainion ja hyvin perustellun verotusidean keksit, niin minusta sinun kannattaisi nyt ottaa yhteyttä pääpuolueisiin ja ryhtyä lobbaamaan ajatustasi. Tällainen yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus täytyy toki korjata, ja varmasti saatuasi lain säädettyä (todennäköisesti vielä perustuslain säätämisjärjestyksessä) sinusta tehtäneen kansallissankari.

Mistä näitä nerokkaita ideoita oikein sikiää?

Äänestä

Tarkistaisitko tuon avioeroprosenttisi ajan tasalle, kiitos.

Äänestä

Haista paska koko jätkä ja painu helvettiin sepostuksinesi. Miten voi jollain olla yleensä aikaa jatkuvasti keksiä milloin minkäkinlaisia juttuja. Jos tunnet olevasi oikeassa, niin otappa asiasi esille yleisissä lehdissä ja ihan omalla nimelläsi. Olet todellinen pölkkypää.

Äänestä

Ruotsissa erään puolueen puheenjohtaja ja kansanedustaja on esittänyt saman ajatuksen sillä erotuksella, että miehille pitäisi määrätä miesvero koska miesten pitää ottaa kollektiivinen vastuu naisiin kohdistuneista raiskauksista ym. väkivallanteoista. Arvaan, että tämän palstan naiset kommentoivat tätä ehdotusta syvällä hiljaisuudella (=v*tun kaksinaismoralistit).

Äänestä
  • Tämä on siis Ruotsissa tehty ehdotus? Mitäpä se meille kuuluu.

    Henkilökohtaisena mielipiteenäni sanoisin, että ehdotus on ihan syvältä. Se tuskin vähentää raiskauksia ja uskonpa, ettei siitä ole uhreillekaan mitään hyötyä. On asioita, joita ei rahalla saa. Uutta loukkaamatonta omanarvontuntoa ei voi kaupasta ostaa.

    Äänestä

  • zkelvin kirjoitti:

    Tämä on siis Ruotsissa tehty ehdotus? Mitäpä se meille kuuluu.

    Henkilökohtaisena mielipiteenäni sanoisin, että ehdotus on ihan syvältä. Se tuskin vähentää raiskauksia ja uskonpa, ettei siitä ole uhreillekaan mitään hyötyä. On asioita, joita ei rahalla saa. Uutta loukkaamatonta omanarvontuntoa ei voi kaupasta ostaa.

    "Uutta loukkaamatonta omanarvontuntoa ei voi kaupasta ostaa."

    Tämä virke selittää aika paljon susta ja sun ukostasi.

    Äänestä

  • sähköposti kirjoitti:

    "Uutta loukkaamatonta omanarvontuntoa ei voi kaupasta ostaa."

    Tämä virke selittää aika paljon susta ja sun ukostasi.

    Etkö parempaa kommenttia keksinyt? Kerropa monisanaisesti, mitä se minusta ja ukostani selittää, kun se kerran niin paljon selittää?

    Äänestä

  • zkelvin kirjoitti:

    Etkö parempaa kommenttia keksinyt? Kerropa monisanaisesti, mitä se minusta ja ukostani selittää, kun se kerran niin paljon selittää?

    osuma.

    Äänestä

Miehet kuolevat nuorempina kuin naiset. He ovat vähemmpän aikaa eläkkeellä kuin naiset. Miehiltä tulisi tasa-arvon nimissa periä vain heidän eläkekustannuksiaan vastaavat maksut, siis vain noin puolet naisten eläkemaksuista.

Äänestä

Suomen asevelvollisuuslaki on räikeän seksisitistä lainsäädäntöä, jota laadittaessa ei ole ajateltu pätkääkään sukupuolten tasa-arvoa. Onneksi eduskunta voi tehdä tasa-arvoa lisäävän lakimuutoksen vaikka heti!

Äänestä
  • Aivan. Olen koko ajan ollut sitä mieltä että Suomen armeija on lakkautettava kokonaan ja siitä säästyvät rahat pitää ohjata kehitysapuvaroiksi.

    Äänestä

  • naimaton, lapseton nainen kirjoitti:

    Aivan. Olen koko ajan ollut sitä mieltä että Suomen armeija on lakkautettava kokonaan ja siitä säästyvät rahat pitää ohjata kehitysapuvaroiksi.

    Heh, toi oli päivän paras!!! Todella naivi kommentti, jos on vähänkään lukenut historiaa, tajuaa että paras rauhantae on uskottava puolustus. Ilman armeijaa ja uskottavaa puolustusta tämä maa vasta olisikin liemessä.

    Ja ihan turha vedota yheiseen hyvään tahtoon, soidaarisuuteen, jne. Ne ovat utopiaa.

    Äänestä

  • just kirjoitti:

    ...on tämä palsta. Onneksi vain minun kommettini ovat naiiveja ja muut pitävät huolen palstan korkeasta tasosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

akak kirjoitti:

Minusta naisille pitäisi määrätä erityinen naisvero. He ovat pääsyyllisiä siihen, että Suomen avioeroprosentti on järkyttävän korkea (56%). Kolmasosa yksinhuoltajaäideistä ei pärjää omillaan edes miesten elatusmaksujen jälkeen vaan he tarvitsevat yhteiskunnan tukea. Naiset tuovat tänne myös ulkomaalaisia puolisoita jotka elävät täällä sosiaalituen varassa ja tekevät siinä sivussa aviottomia lapsia yhteiskunnan elätettäväksi sekä rikoksia joista koituu haittaa yhteiskunnalle. Miehetkin tuovat tänne puolisoita ulkomailta mutta ne perheet pärjäävät omillaan.

Minusta naisten pitää ottaa kollektiivinen vastuu tekemisistään: rikollisten maahantuonnista sekä perheen hajottamisen tuomista sosiaalisista ym. seurauksista. Miesten ei pidä maksaa kaikkea tätä naisten aiheuttamaa haittaa yhteiskunnalle. Naisten veroprosentin tulee olla korkeampi kuin miesten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu