SAVOLA KAIKKOSEN TUURAAJAKSI - HYVÄ!

Hyvä, että Keskusta valitsi puolustusministeriksi Antti Kaikkosen isyysloman ajaksi Mikko Savolan.
Annika Saarikon ensin esittämä elinkeinoministeri Mika Lintilä olisi käsittääkseni joutunut hoitamaan kahden salkun ministerinä kohtuuttoman isoa urakkaa.
Molemmat sektorit ovat tänä päivänä niin vaikeita, että tarvitsevat oman ministerinsä.
Johan tuo nähtiin, miten aikaisemmin perussuomalaisen Jari Lindströmin terveys reistaili, kun mies joutui kantamaan työministerin ja oikeusministerin salkkuja. Hallitus halusi silloin karsia ministereiden määrää säästösyistä.
Eli joutavaa näpertelyä.
Molemmat tehtävät olisivat vaatineet alun perinkin oman ministerinsä, ja jälkimmäisen olisi pitänyt sitä paitsi olla koulutukseltaan juristi.
Kaikkosen isyysloman sijaisuus kestää vajaa pari kuukautta, mutta molemmilla ministereillä on hoidettavana vaikeita asioita, Savolalla ryssän ja Lintilällä energiakriisin vuoksi.
481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Saarikon kuviokellunta ei onnistunut.

Äänestä

Annika ei tahdo vaarantaa liberaaliglobalistien yksinvaltaa keskustan johdossa. Sydän sykkii imaameille.

Äänestä
  • imaani on niin imelää
    -kuinkahan paljon islamilaiset ovat setelikolleja Annikan asunnon nurkkiin rahdanneet. -veikkaan, että olisi, ainakin saman verran kasseja, kuin UE Kalinnille, sen verra imelästi juttua

    Äänestä

OIKEIN HIENO MIES JA ENNENKAIKKEA ASIALLINEN, PALJON AREMPI, KUIN LÄHTIJÄ, ÄITIYS LOMAN TUURAAJA.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hyvä, että Keskusta valitsi puolustusministeriksi Antti Kaikkosen isyysloman ajaksi Mikko Savolan.
Annika Saarikon ensin esittämä elinkeinoministeri Mika Lintilä olisi käsittääkseni joutunut hoitamaan kahden salkun ministerinä kohtuuttoman isoa urakkaa.
Molemmat sektorit ovat tänä päivänä niin vaikeita, että tarvitsevat oman ministerinsä.
Johan tuo nähtiin, miten aikaisemmin perussuomalaisen Jari Lindströmin terveys reistaili, kun mies joutui kantamaan työministerin ja oikeusministerin salkkuja. Hallitus halusi silloin karsia ministereiden määrää säästösyistä.
Eli joutavaa näpertelyä.
Molemmat tehtävät olisivat vaatineet alun perinkin oman ministerinsä, ja jälkimmäisen olisi pitänyt sitä paitsi olla koulutukseltaan juristi.
Kaikkosen isyysloman sijaisuus kestää vajaa pari kuukautta, mutta molemmilla ministereillä on hoidettavana vaikeita asioita, Savolalla ryssän ja Lintilällä energiakriisin vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu