Jos maailman tilanne on se mikä on tällä hetkellä, niin on se aika edesvastuutonta maamme kannalta, että puolustusministeri päättääkin lähteä löhöilemään isyysvapaalle. Pelkääkö mies vastuunkantoa, ainakin sen vaikutelman nyt saa.
Ei hyvä. Ei ole miehellä tulemista takaisin ainakaan seuraavissa vaaleissa. Pysyköön vapaalla vaikka juhannukseen asti. Kyllä sieltä parempia miehiä löytyy ainakin kokoomuksen riveistä missä perinteisesti on aina vallinnut oikea maanpuolustiushenki.
Kepun tunnus onkin aina ollut, että se pettää aina.
Ei hyvä. Ei ole miehellä tulemista takaisin ainakaan seuraavissa vaaleissa. Pysyköön vapaalla vaikka juhannukseen asti. Kyllä sieltä parempia miehiä löytyy ainakin kokoomuksen riveistä missä perinteisesti on aina vallinnut oikea maanpuolustiushenki.
Kepun tunnus onkin aina ollut, että se pettää aina.
Vastaukset 9
Vanhimmat
HÄN ON KOMMUNISTI
Kaikkonen voisi jäädä kotiisäksi
Kaikkosi juu ihme homma täytyy olla yksinhuoltaja
Aivotonta potaskaa. Ei "sota" yhtä miestä kaipaa.
Lapsi ei odota. On pieni vain kerran.
Kansanedustajuus ja ministeriys ovat aivan eri asioita kuin konttorirotan,poliisin, lääkärin tai kaupankassan duunit, mistä todella voi jäädä äitiys-, isyys- ja perhevapaille, mutta vaalikausi jolloin vaalitoreilla ja tilaisuuksissa on vakuutettu äänestäjilleen, mitä asioita tulee vaalikaudella ajamaan tulee silloin suunnitella mahdolliset lisääntymisensä vaalikauden ulkopuolelle tai hoitaa ryhdikkäästi juuri kepuli-Kaikkosenkin tapauksessa puolustusministerin hommat loppuun eikä raukkamaisesti lähteä luikkimaan paskavaippoja vaihtamaan.
Mutta kepuli-Kaikkonen on aikaisemmistakin touhuistaan tullut tutuksi pettäminen kuuluu hänen kuvioihinsa vahvasti tai sitten kepuli-Kaikkosen hermot petti.
Sitä se tekee, kun hallitus rääsitään kasaan vaalihäviäjistä kepuleista, vassareista ja vihermädistä.
Rkp nyt kuuluu jostain kumman syystä vakiopuolueena Suomen hallituksiin!
Suomi on romahduksen partaalla ja kantasuomalaiset vain Tampaxhallituksen mukaan rasite!
Maksakaa veronne se riittää.
Pukekaa kanki-kepuli-Kaikkonen mekkoon ja essuun.
Siinä sopiva vaatetus tälle valtakunnan vastuunpakoilijalle.
Kuinkas moni ministeri on ollut porsimisvapaalla.