Kuuntelin juuri radiosta että joka sadas on sairas narsistinen psykopaatti. Siis esimerkiksi 300 hengen työpaikassa joka kolmas on narsistinen henkilö.
Entäpä jos sellainen sattuu pääsemään luottamusmieheksi? On siinä kiusatuksi tulleella olemista, jos tämä luottamusmies liittyy kiusaajien joukkoon tai on pääkiusaaja.
Entä jos kotona on sellainen puoliso? Millainen mahtanee olla sellaisen kotielämä?
Entäpä jos sellainen sattuu pääsemään luottamusmieheksi? On siinä kiusatuksi tulleella olemista, jos tämä luottamusmies liittyy kiusaajien joukkoon tai on pääkiusaaja.
Entä jos kotona on sellainen puoliso? Millainen mahtanee olla sellaisen kotielämä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Anteeksi. Ei suinkaan joka kolmas, vaan kolme henkilöä sadassa.
Perheissä tällainen aiheuttaa haittaa hyvän alun jälkeen. Narsistit lumoaa aluksi ihmisen ja kun se on koukussa eli vaikka parisuhteessa, niin aikaa myötä tilanne muuttuu ihmeelliseksi, jollaista ei uskoisi kyseisestä ihmisestä. Ero on ainoa vaihtoehto. Jos jatkaa, niin joutuu taistelemaan ja riitelemään paljon tai joutuu alistetuksi märäksi rätiksi. Riippuen luonteesta ja temperamentista. Puolensa pitävät joutuvat taisteluun narsistin kanssa, joka yleensä johtaa eroon, joka on vain hyvä asia. Sääliksi käy alistujia. He eivät mahda itselleen mitään, kun narsisti syö viimeisetkin itsetunnon rippeet. Maailma voi olla paha paikka. Olkaa tarkkoja ja varuillanne!
Ei kiusaajat ole psykopaatteja, vaan yksinkertaisia pölvästejä, jotka ovat tottuneet turvautumaan henkiseen väkivaltaan saadakseen oman tahdon läpi. Kiusaamisen aloittaa sellainen, joka haluaa olla työyhteisön pomo, vaikka hänen sosiaaliset taidot eivät riitä siihen.
Jos työyhteisössä on kaikille tasapuolinen pomo ja työt ovat tasaiseti jaettu.
Sekä palkka on oikeudenmukainen työn määrään ja laatuun nähden, niin kenenkään sivullisen ei tarvitse "pomostella". Eikä varmaan kukaan fiksu ihminen haluakaan niin tehdä.
Luonteesta ja itsetunnosta se kiusaaminen on kiinni. Hyvin usein valehtelemalla ja teeskentelemällä esimiehen lellikiksi päässyt on myös kiusaaja. Kiusaaja on riippuvainen kiusaamisesta samalla tavoin kuin tupakoitsija nikotiinista.