700e käteen ja ilmainen asunto itse en noin paljoa saa työttömänä Suomessa
Aikas hyvinVirossa maksetaan pakolaisille
Anonyymi-ap
3476
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Suomi taitaa lahjoittaa rahaa Virolle ja muillekin maille tuollaiseen törsäämiseen.
Pääseekö sinne suomesta pakolaiseksi?
Ei siellä pakolaisille noin paljon makseta, mutta kyllä sinne töihin pääsee!
No asunto on laivalla onkohan baarit auki Fedorova kertoo saavansa Virossa erilaisina rahallisina tukina 700 euroa kuukaudessa, ja asuminen on ilmaista Isabellella. Hän sanoo kuitenkin tietävänsä, ettei voi elää ikuisuuksia Viron valtion kustannuksella.
Sain työttömänä asumismenojen jälkeen noin 500 euroa nettona per kk.
Eläkeläisille jää jotain 5-600€ kk elämiseen.
Sain työssä 2000 euroa nettona. Kyllä sillä pärjää. Ja eläkekin kasvaa koko ajan.
Minä sain töissä potkut.
kyse on fasismista kansaamme kohtaan-
EU minimi on 1250 eur per kk työtön-perustulo jokaiselle joka ei muuta tuloa nosta
Suomessa on suunnilleen tuota luokkaa, kun ynnäillään sos.etuisuudet.
se on kumma miksi kela aamuyöstä maksaa tilille kun kaikki muut tahot maksaa vasta seur pv n. 10-15 välllä?
sitähä aamu yöl joskus olen lähes kaiken samantien pelannut netin uhkapeleihin ja synkeä olo sitten nollilla taas kk eteenpäin
Paljon ko Viro maksaa sähköstä?
Viro toimittaa pakolaiset Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/743ef112-270b-4db8-a5c3-7e6354561b5d
"Viro ja Suomi ovat sopineet alustavasti, että Viro alkaa lähettää pakolaisia Virosta Suomeen."
Viro saa joka vuosi satoja miljoonia EU-tukea, Suomi ei saa.
Pelkästään maajussit saavat Suomessa vuosittain satoja miljoonia EU:n rahaa. Marin vielä sopi ylimääräisestä 500 miljoonasta seuraavalle budjettikaudelle.
Joka valtio saa maataloustukea EU:ssa, pitäisikö Suomen kieltäytyä, kun täällä on vielä kaikista haastavimmat olosuhteet?
Älä minulta kysy. Kommentoin tuota väitettä ettei Suomi saisi EU-tukirahaa.
Outoa antaa ymmärtää et Suomi muka saisi EU:lta samat tukirahat kuin Viro, kun tosiasia on aivan muuta.
Väitätkö tosiaan ettei Suomi saa EU:lta rahaa, vaan ainoastaan maksaa EU:lle?
Suomi on nettomaksaja, Viro on saaja. Tämä on faktaa.
Onko joku väittänyt muuta?
viro on ihan pöpi maa-
pieni joukko ökyrikkaita-
loppu kansa kurjuudessa tunkee suomeen jotka voivat.
suomen pitäs auttaa vviroa- vaikkapa yhdistää nämä maat ja tuoda sinekin pohjojismaista elämänmuotoa.
tietty heikkoo kun omakin kansamme kurjuudessa
Suomessa kaikki tuet euroopan pienimpiä mutta hinnat maailman kovimmat. Hyvin menee, ja vasurit tekevät kaikkensa pahentaakseen tilannetta entisestään.
Jos alettais pakoloisiksi mekin?
Olisimme pakoloisina kaikissa Baltian maissa= 3 ilmaista kämppää ja about 2100€ kuussa.
Siinä vois reissailla näiden 3 maan välillä ja mikään ei maksaisi mitään.
Ruokakin olisi huomattavasti halvempaa kuin täällä sanna-ja nyhver-ja höpönassu-vihr landiassa.
Sähkökatkoksiakaan tuskin olisi.
Miten voit olla työtön kun työpaikkoja niin paljon vapaana? Joka puolella huutava pula tekijöistä ja tekijät punkkaavat kotona.
Suurimmalle osalle työttömyys itseaiheutettua.
No haeppa niitä paikkoja sitten.
Ainakin joissakin työpaikoissa on erikoisvaatimuksia, eivätkä siksi sovi kaikille työttömille.
Kuten:
- ikä max. 20 vuotta
- työkokemus väh. 20 vuotta.
Aloituksen väite ei tunnu uskottavalta. Linkki tai kyseessä on valeuutinen.
Iltaläpyskän uutisesta:
"Fedorova kertoo saavansa Virossa erilaisina rahallisina tukina 700 euroa kuukaudessa, ja asuminen on ilmaista Isabellella. "
Tuo siis tarkoittaa asumista Viking Isabella - laivassa. Ilmeisesti siellä on joku muuttunut koskapa aiemmin turvapaikanhakijat eivät suin surminkaan jääneet Viroon.
Virossa puhutaan myös venäjää, helpompi sinne on ukrainalaisten sopeutua.
"Virossako,täyttä fuulaa kirjoittelet,leirissä aidan sisäpuolella ovat,ruoan saavat,ei muuta"!!!
Provoaloitus, eihän siellä edes yliopiston opettaja saa tollaisia rahoja. Failed state ilman poliittisia avustuksia euroopasta ja jenkeistä.
Horolla oli kakara tai enemmän. Joten tietysti saa Joutuu virolaiset elättään noi äpärätkin.