VW siirtyy pieniin akkuihin

3290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Sähköautojen suurin ongelma on edelleen ettei ole kunnon akkuteknologiaa. Tämäkin vw juttu sen todistaa. Onneksi on Toyota hybridit ja ne toimii. Toyotissakin on vikoja mutta pitää muistaa suhdeluku 1:6 vikatiheys Toyota:ei japsi auto. Se on noin vika tiheys ja siksi Toyota on kadehdittava auto. Tykkään liikkua aina varmasti en korjaamolla notkua ja maksaa .

Äänestä
  • Japsiauton huoltotiheys melutiheys ja laiskuustiheys on sitä luokkaa että meille ei sellaista tule. Volsun korjaukseen olen käyttänyt 25 vuoden aikana yhteensä 230 euroa kun vaihdoin vesipumpun Golfiin muutama vuosi sitten. Kilometrejä on tullut pahommillaan noin 40.000 per vuosi.
    Tojon huollot olisi rasittaneet lompakkoanpaljon enemmn ja melkoisia ritsoja ne ovat ajaa ihmisellebjolla on kuulo tallella.

    Äänestä

  • Ei sitä kunnon akkuteknologiaa tule koskaan. Sähköä ei saa nopeasti koskaan paljon pieneen ja kevyeen tilaan, ei ainakaan pitkäikäisesti. Solid state akkukin junnaa paikallaan lyhyen kestoiän ja pienen kapasiteetin vuoksi.

    Äänestä

  • Kaleva:"Joulukuisena päivänä pakkasta oli 17 astetta. Ei siis mitenkään erityisen hyytävää Oulun olosuhteissa, mutta Alexey Zerkinin kesäkuussa käyttöön otettu uusi Toyota Corolla Hybrid ei inahtanutkaan, kun kuskin piti lähteä ajamaan kuntosalilta kotiin.
    – Tuijotin kojelautaa ja yritin käynnistää autoa monta, monta kertaa. Käynnistysilmoitusta ei tullut, vain virheilmoituksia. Lisäksi vaihdekeppi lukittui parkkiasentoon, joten autoa ei voinut liikuttaa minnekään.
    Kilpailu- ja kuluttajaviraston asiantuntija Raija Marttala kertoo, että hybridiautojen pakkasongelmista valitetaan melko usein."

    TM:" Toyota Yariksen sytyttäneen vikavaloja toimiessaan talvivertailun tukiautona. Vikavalot ja ilmoitukset koskivat jarrujärjestelmää, joka hybridiautossa liittyy osaksi koko voimalinjaa. Auto ilmoitti muun muassa alentuneesta jarrutehosta, abs-järjestelmän toimintahäiriöstä sekä näiden tukitoimintojen häiriöistä. Jarrupoljin vaatikin enemmän voimaa, ja abs-järjestelmän puute oli talviliukkailla helppo todeta."
    "TALVIVERTAILUN AIKANA viat palasivat muutamaan otteeseen, vaikka lumi ja jää saivat sulaa pois autosta lämpimässä parkkihallissa. Maahantuojan pyynnöstä Yarista ei ajettu vaan se matkasi takaisin etelään autonkuljetusautolla "

    "Saimme kuulla Yariksen tarvitsevan pidemmän huoltokäynnin, mutta meitä rauhoiteltiin kertomalla vian uusiutumisen vaativan alle −15 °C:n lämpötilan."

    "HUOLLOSSA VARSINAISEEN vikaan ei päästy käsiksi. Vikakoodeista löytyi maininta takapyörien ”lukittumisesta”, mutta mysteeriksi jää, oliko merkinnän aiheuttajana pakkaantunut lumi, anturivika vai muu häiriö."

    Äänestä

  • Ja höpöhöpö. Tässähän vain todetaan että sähköautoihin on turhaan laitettu isoja akkuja.

    ”Se tarkoittaa pienempiä akkuja, koska suuret akut pienissä autoissa ovat iso kuluerä”, Schmall sanoi medialle.

    ”Keskiverto asiakas ajaa noin 40 kilometriä päivässä, joten mihin tarvitaan 500 kilometrin toimintamatkaa?”

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei sitä kunnon akkuteknologiaa tule koskaan. Sähköä ei saa nopeasti koskaan paljon pieneen ja kevyeen tilaan, ei ainakaan pitkäikäisesti. Solid state akkukin junnaa paikallaan lyhyen kestoiän ja pienen kapasiteetin vuoksi.

    "Sähköä ei saa nopeasti koskaan paljon pieneen ja kevyeen tilaan, ei ainakaan pitkäikäisesti"

    Eipä tuo haittaa yhtään mitään. Auto seisoi joka tapauksessa yön yli ja aikaa latauksen on vaikka muille jakaa. Ja lisäbonuksena on se ett 100km ajaminen maksaa vain kaksi euroa. Latauskelvottomala ajaminen maksaa reilusti yli kympin.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ja höpöhöpö. Tässähän vain todetaan että sähköautoihin on turhaan laitettu isoja akkuja.

    ”Se tarkoittaa pienempiä akkuja, koska suuret akut pienissä autoissa ovat iso kuluerä”, Schmall sanoi medialle.

    ”Keskiverto asiakas ajaa noin 40 kilometriä päivässä, joten mihin tarvitaan 500 kilometrin toimintamatkaa?”

    ”Keskiverto asiakas ajaa noin 40 kilometriä päivässä, joten mihin tarvitaan 500 kilometrin toimintamatkaa?”
    Yhtä hyvin voisi kysyä, mihin polttomoottoriautot ovat koskaan tarvinneet yli 10 litran tankkia? Kuitenkin niissä lähes kaikissa on vähintään 50-litrainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ja höpöhöpö. Tässähän vain todetaan että sähköautoihin on turhaan laitettu isoja akkuja.

    ”Se tarkoittaa pienempiä akkuja, koska suuret akut pienissä autoissa ovat iso kuluerä”, Schmall sanoi medialle.

    ”Keskiverto asiakas ajaa noin 40 kilometriä päivässä, joten mihin tarvitaan 500 kilometrin toimintamatkaa?”

    ”Keskiverto asiakas ajaa noin 40 kilometriä päivässä, joten mihin tarvitaan 500 kilometrin toimintamatkaa?”

    Satunnaisiin pidempiin reissuihin kenties? On nimittäin niitäkin ihmisiä jotka käyvät välillä yli 20 km päässä kotoaan. Jopa yli 200km:n. Joku 24kWh akkuinen sähköauto palvelee sellaista ihmistä melkoisen huonosti. No, tavoitehan olikin vähentää ajosuoritteita ja saada ihmiset linnoittautumaan koteihinsa ilmastonsuojelun nimissä, näinhän se onnistuu kun vähänkin pidemmistä reissuista tulee hankalia ja aikaavieviä, ja suurimmalle osalle kansasta jopa täysin mahdottomia kun halpoja käytettyjä sähköautoja ei ole eikä tule.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Japsiauton huoltotiheys melutiheys ja laiskuustiheys on sitä luokkaa että meille ei sellaista tule. Volsun korjaukseen olen käyttänyt 25 vuoden aikana yhteensä 230 euroa kun vaihdoin vesipumpun Golfiin muutama vuosi sitten. Kilometrejä on tullut pahommillaan noin 40.000 per vuosi.
    Tojon huollot olisi rasittaneet lompakkoanpaljon enemmn ja melkoisia ritsoja ne ovat ajaa ihmisellebjolla on kuulo tallella.

    Tuolla Volkkarilla on oletettavasti ajettu yli 600 tkm, joten varsin kalliiksihan tuon auton käyttö on tullut. Henkilökohtaisesti kuulemallani Golfilla ajettiin 600 tkm euron kustannuksella.

    Yhdelläkään Toyotalla ei ole ajettu 25 vuotta tuolla kokonaiskustannuksella korjauksia. Rikkoutunut lamppukin on korjaus, jos se on vaihdettu. Priuksessa sentään oli vain 320 tkm, kun siihen oli jo pakko vaihtaa muutaman kympin maksavat jarrupalat eten taksina ajettuna.

    Japsien vikaherkkyys tuli yllä olevassa kirjoituksessa hyvin esille. Omassa Toyotassani on vasta 320 tkm mittarissa, mutta kertaakaan sen moottoriin ei ole koskettu. Kaikki nesteetkin ovat alkuperäiset öljyä huomioimatta. Silti kaukana Volkswagenin laadusta.

    Laturi on mennyt, mutta en laske sitä moottorin osaksi tässä kirjoittaessani. Tietenkään muutakaan mekaanista osaa ei ole tarvittu vaihtaa. Katsastaja kerran kehui Passatin alustan ikuiseksi, mutta jäi epäselväksi missä merkityksessä päätä puistaessaan.

    Äänestä

Ei normi kuluttaja tarvitse isoa akkua mihinkään. Pitkät matkat ilman lataustaukoja pvat niin harvojen tarve. Mieluummin tavis ostaa halvan sähköauton pienellä akulla.

Äänestä
  • "Ei normi kuluttaja tarvitse isoa akkua mihinkään. Pitkät matkat ilman lataustaukoja pvat niin harvojen tarve."

    Itselleen voi aina halutessaan valehdella, mutta toisille omia aivojaan käyttäville se ei välttämättä mene lävitse ;-)

    Todellinen ongelma ovat vahvasti kallistuneet raaka-aineet, sekä kuljetuskustannuksetkin, sillä ne kalliit Kiina-akut tulee vielä rahdatakin Eurooppaan. Sitten korkea sähkön hinta ja laukkaava inflaatio rokottaa kuluttajien ostomahdollisuuksia.

    Sitten pakon edessä muutetaan markkinointipolitiikkaa ja tarjoillaan pienempiä akkuja pinemmellä rangella, joka vielä floppaa radikaalisti talviaikaan.

    "Mieluummin tavis ostaa halvan sähköauton pienellä akulla."

    Kinnerin hinta pysyy samana, mutta sen saa surkeimmilala kuilla, eli hinta-laatusuhde floppaa entisestään. Itseään voi toki halutessaan kusettaa vaikka ei se erityisen ällyiistä ole ;-)

    Artikkelin kertomaa realismia: "Sähköautojen kannattavuus on koetuksella raaka-ainemateriaalien ja akkujen hintojen kohotessa."

    Edelleen artikkelista: "Schmall kertoo VW:n investoivan kaikkiaan noin 52 miljardia euroa akkukäyttöiseen, sähköiseen liikkumiseen vuoteen 2025 mennessä."

    Tuo tarkoittaa sitä, että aivna vetyinvstointien tapaan, vaatii paljon aikaa jottaa homma alkaa olla taloudellisesti tuottavaa ja kannattavaa.

    Paljon saa patteriautoja myydä niiden ohuella tai liki olemattomalla realikatteella, ennen kuin tuo tulevien vuosien 52 miljardin investointi on kuoletettu, investointi joka sekin maksaa rahaa korkoineen.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    "Ei normi kuluttaja tarvitse isoa akkua mihinkään. Pitkät matkat ilman lataustaukoja pvat niin harvojen tarve."

    "Itselleen voi aina halutessaan valehdella, mutta toisille omia aivojaan käyttäville se ei välttämättä mene lävitse ;-)"

    Ei nuo pienet ja halvat akut korvaa isoja akkuja sähköautoissa. Ne tulevat vaihtoehdoksi isojen akkujen rinnalle.
    Hyvin järkevää koska noita 500km rangen tarvitsijoita on hyvin harvassa. Järkevää toimintaa laajentaa sähköautotarjontaa halvempaan suuntaan sellaisilla versioilla joita ihmiset oikeasti tarvitsevat. Joku LR Tesla joka pinkaisee nollasta sataan neljässä sekunnissa on täysin marginaalituote.
    Isot massat ostavat Golfeja.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    VW rakentaa itselleen vahvaa perustusta ja tuo akkujen valmistuksen myös Eurooppaan.

    https://www.themayor.eu/en/a/view/volkswagen-builds-its-first-battery-cell-factory-in-germany-10686

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    "Ei normi kuluttaja tarvitse isoa akkua mihinkään. Pitkät matkat ilman lataustaukoja pvat niin harvojen tarve."

    Itselleen voi aina halutessaan valehdella, mutta toisille omia aivojaan käyttäville se ei välttämättä mene lävitse ;-)

    Todellinen ongelma ovat vahvasti kallistuneet raaka-aineet, sekä kuljetuskustannuksetkin, sillä ne kalliit Kiina-akut tulee vielä rahdatakin Eurooppaan. Sitten korkea sähkön hinta ja laukkaava inflaatio rokottaa kuluttajien ostomahdollisuuksia.

    Sitten pakon edessä muutetaan markkinointipolitiikkaa ja tarjoillaan pienempiä akkuja pinemmellä rangella, joka vielä floppaa radikaalisti talviaikaan.

    "Mieluummin tavis ostaa halvan sähköauton pienellä akulla."

    Kinnerin hinta pysyy samana, mutta sen saa surkeimmilala kuilla, eli hinta-laatusuhde floppaa entisestään. Itseään voi toki halutessaan kusettaa vaikka ei se erityisen ällyiistä ole ;-)

    Artikkelin kertomaa realismia: "Sähköautojen kannattavuus on koetuksella raaka-ainemateriaalien ja akkujen hintojen kohotessa."

    Edelleen artikkelista: "Schmall kertoo VW:n investoivan kaikkiaan noin 52 miljardia euroa akkukäyttöiseen, sähköiseen liikkumiseen vuoteen 2025 mennessä."

    Tuo tarkoittaa sitä, että aivna vetyinvstointien tapaan, vaatii paljon aikaa jottaa homma alkaa olla taloudellisesti tuottavaa ja kannattavaa.

    Paljon saa patteriautoja myydä niiden ohuella tai liki olemattomalla realikatteella, ennen kuin tuo tulevien vuosien 52 miljardin investointi on kuoletettu, investointi joka sekin maksaa rahaa korkoineen.

    "Tuo tarkoittaa sitä, että aivna vetyinvstointien tapaan, vaatii paljon aikaa jottaa homma alkaa olla taloudellisesti tuottavaa ja kannattavaa."

    Et ole nähtävästi kovin fiksu. Sähköautoissa on se merkittävä ero vetyautoihin että sähköautoja myydään monta miljoonaa joka vuosi ja ne ovat kannattavaa liiketoimintaa autofirmoille jotka ovat olleet ajoissa liikenteessä.
    Ainakin Tesla ja VW tekevät rahaa sähköautoilla kasvavillla markkinoilla. Niillä on molemmilla massatuotantoon soveltuva mallisto ja valmiit tehtaat USAssa, Kiinassa ja Euroopassa.

    Muilla on asiathyvin paljon huonommin mutta se ei näitä kahta sähköautojättiläistä paljoa haittaa. Ne ovat tehneet kotiläksynsä ajoissa toisin kuin Tokion tolvanat joilla on käsissään hybrdimallisto joka on fossiilipolttimena täysin vanhanaikainen kehittyneiden maiden ympäristötietoisille ja toisaalta liian kallis kehitysmaiden markkinoille. Massiivinen väliinputoaminen.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    "Itselleen voi aina halutessaan valehdella, mutta toisille omia aivojaan käyttäville se ei välttämättä mene lävitse ;-)"

    Ei nuo pienet ja halvat akut korvaa isoja akkuja sähköautoissa. Ne tulevat vaihtoehdoksi isojen akkujen rinnalle.
    Hyvin järkevää koska noita 500km rangen tarvitsijoita on hyvin harvassa. Järkevää toimintaa laajentaa sähköautotarjontaa halvempaan suuntaan sellaisilla versioilla joita ihmiset oikeasti tarvitsevat. Joku LR Tesla joka pinkaisee nollasta sataan neljässä sekunnissa on täysin marginaalituote.
    Isot massat ostavat Golfeja.

    "Ei nuo pienet ja halvat akut korvaa isoja akkuja sähköautoissa. Ne tulevat vaihtoehdoksi isojen akkujen rinnalle."

    Kukaan ei ole edes vihjannut tuollaisesta, millä logiikalla tuollaisia revitään.

    Kyse on siitä, että yrityksen nykyisistä kustannus- ja kannattavuussyistä johtuen kinnerien nykyiset akut korvataan pienemmillä, mutta kinnerin hinta pysyy samana, jotta yritys voisi koettaa paikata radikaalisti kohonneita akkukustannuksia.

    Mutta voihan sitä aatteen nimissä halutessaan kusta itseään öögaan, vaikka se ei kovin järjellistä olekaan ;-)

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    "Sähköautoissa on se merkittävä ero vetyautoihin että sähköautoja myydään monta miljoonaa joka vuosi ja ne ovat kannattavaa liiketoimintaa autofirmoille jotka ovat olleet ajoissa liikenteessä. "

    Yritys itse kertoo patteriautojen valmistuksen kannattavuudesta seuraavaa.

    Artikkelin kertomaa realismia: "Sähköautojen kannattavuus on koetuksella raaka-ainemateriaalien ja akkujen hintojen kohotessa."

    Edelleen artikkelista: "Schmall kertoo VW:n investoivan kaikkiaan noin 52 miljardia euroa akkukäyttöiseen, sähköiseen liikkumiseen vuoteen 2025 mennessä."

    Kun kannattavuuss on jo muutenkin koetuksella ja sitten tulevaan tulee raskaasti investoida, niin paljon virtaa vettä Vantaassaa, ennen kuin nuo investoinnit on ohuen katteen patteriautoillla katettu.

    Vetytalouteenkin investoidaan vahvasti ja etupainotteisesti, jonka tuottavuus tulee vasta pitkällä aikajänteellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    "Ei nuo pienet ja halvat akut korvaa isoja akkuja sähköautoissa. Ne tulevat vaihtoehdoksi isojen akkujen rinnalle."

    Kukaan ei ole edes vihjannut tuollaisesta, millä logiikalla tuollaisia revitään.

    Kyse on siitä, että yrityksen nykyisistä kustannus- ja kannattavuussyistä johtuen kinnerien nykyiset akut korvataan pienemmillä, mutta kinnerin hinta pysyy samana, jotta yritys voisi koettaa paikata radikaalisti kohonneita akkukustannuksia.

    Mutta voihan sitä aatteen nimissä halutessaan kusta itseään öögaan, vaikka se ei kovin järjellistä olekaan ;-)

    "Kukaan ei ole edes vihjannut tuollaisesta, millä logiikalla tuollaisia revitään.

    ......

    Mutta voihan sitä aatteen nimissä halutessaan kusta itseään öögaan, vaikka se ei kovin järjellistä olekaan ;-)"

    Nyt on taas arkijärki täysin kateissa. Miksi kukaan sähköautojen valmistaja lähtisi poistamaan mallivalikoimissa jo nykyisin myynnissä olevia akkukokoja? Hinnat voivat ehkä nousta mutta kyllä niitä edelleen saa jos rahaa riittää.
    Olet kyllä melkoinen pösilö.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    No, luepas nyt vaikka useampaan kertaan tuo artikkeli, josko asiakokonaisuus sitten viimeinkin aukenisi, ellei sitten "jokin" karenssi ole sitä estämässä ;-)

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    No, luepas nyt vaikka useampaan kertaan tuo artikkeli, josko asiakokonaisuus sitten viimeinkin aukenisi, ellei sitten "jokin" karenssi ole sitä estämässä ;-)

    Tollakolle tiedoksi että sähköautomarkkinoiden "asiakokonaisuus" ulottuu pikkaisen laajemmalle kuin tuo artikkeli.
    Kaikilla valmistajilla on suunnitelmat laajentaa mallistoaan halvempiin segmentteihin. Halvempaan teknologiaan perustuvat akut ovat tuon projektin kulmakivi.
    Paljastit taas vaan sen miten tietämätön juntti olet.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    "Itselleen voi aina halutessaan valehdella, mutta toisille omia aivojaan käyttäville se ei välttämättä mene lävitse ;-)"

    Ei nuo pienet ja halvat akut korvaa isoja akkuja sähköautoissa. Ne tulevat vaihtoehdoksi isojen akkujen rinnalle.
    Hyvin järkevää koska noita 500km rangen tarvitsijoita on hyvin harvassa. Järkevää toimintaa laajentaa sähköautotarjontaa halvempaan suuntaan sellaisilla versioilla joita ihmiset oikeasti tarvitsevat. Joku LR Tesla joka pinkaisee nollasta sataan neljässä sekunnissa on täysin marginaalituote.
    Isot massat ostavat Golfeja.

    Mutta polttomoottorigolfilla pääsee mallista riippuen jopa yli tuhat kilometriä. Pitkä toimintasäde on mukavuutta ja turvallisuutta, vaikka sitä ei usein tarvitsisikaan. Jostakinhan syystä polttomoottoriautoihin on alettu aika suuria tankkeja laittaa, vaikka suurimmalle osalle autoilijoista riittäisi sähköautofanien logiikalla ihan hyvin 10 litran tankki.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    " Jostakinhan syystä polttomoottoriautoihin on alettu aika suuria tankkeja laittaa, vaikka suurimmalle osalle autoilijoista riittäisi sähköautofanien logiikalla ihan hyvin 10 litran tankki."

    Osaatko yhtään lukea?
    "Ei nuo pienet ja halvat akut korvaa isoja akkuja sähköautoissa. Ne tulevat vaihtoehdoksi isojen akkujen rinnalle."

    Näitä pieniä ja halpoja akkuja tarjotaan pääasiassa pieniin kaupunkikotteroihin jotka eivät sovellu pitkiin siirtymiin muutenkaan. Niitä ostetaan kaupunkeihin joissa päivittäiset kilometrit jäävät pieniksi. Iso akku tai iso bensatankki on täysin turha kaupunkiautossa. Paljon tärkeämpää on halpa hinta.

    Eikö teillä ole yhtään maalaisjärkeä päässä?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Eli tällä logiikalla isolla osalla suomalaisista tulisi olla kaksi autoa. Toinen citykärry ja toinen sellainen, jolla kuljetaan pitkät työmatkat, viikonloppureissut, mökkimatkat. lomamatkat jne.
    Entä se Suomen pieni 70.000 kpl asuntovaunukanta, vaunuja ei sähköautoilla pahemmin vedellä. Eikä vedellä veneitä trailerilla, niitäkin lienee kymmeniä tuhansia. Useimpiin sähköautoihin ei saa edes vetokoukkua, miten käy satojen tuhansien pienten peräkärryjen kanssa?
    Meinasi unohtua isommat perheet... Millä citykotterolla kulkee 2 aikuista ja neljä lasta? Entä vielä isompi perhe mahdollisine lemmikkeineen?

    Maalaisjärjellä siis...

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    "Eli tällä logiikalla isolla osalla suomalaisista tulisi olla kaksi autoa. Toinen citykärry ja toinen sellainen, jolla kuljetaan pitkät työmatkat,"

    Täh. Olet kyllä täysin sekaisin jos vedät tuollaisia tulkintoja. Sillä isoakkuisella autolla voi ajaa MYÖS kaupungissa. Eli kannattaa ostaa isoakkuinen auto jos pitää ajaa sekä pitkää matkaa että kaupunkiajoa. Tämä asia selviiä sinulle käytännössä jos käyt käppäilemässä vaikkapa Eirassa. Siellä on Teslaa ja sähkö Porschea ja Mersua jonossa.

    Jos sen sijaan ei tarvitse ajaa pitkää matkaa niin silloin pieniakkuinen kaupunkikinneri on parempi valinta taloudellisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Tollakolle tiedoksi että sähköautomarkkinoiden "asiakokonaisuus" ulottuu pikkaisen laajemmalle kuin tuo artikkeli.
    Kaikilla valmistajilla on suunnitelmat laajentaa mallistoaan halvempiin segmentteihin. Halvempaan teknologiaan perustuvat akut ovat tuon projektin kulmakivi.
    Paljastit taas vaan sen miten tietämätön juntti olet.

    "Kaikilla valmistajilla on suunnitelmat laajentaa mallistoaan halvempiin segmentteihin. Halvempaan teknologiaan perustuvat akut ovat tuon projektin kulmakivi. "

    No, kerropas mistä autonvalmistajat taikovat noita fiktiivisen "halvemmman teknologian" akkuja ja joiden kerrot olevan jopa ko. busineksen kulmakivi, eli kustannuskusnussa on kulmakivi ;-)

    Artikkelin kertomaa realismia: "Sähköautojen kannattavuus on koetuksella raaka-ainemateriaalien ja akkujen hintojen kohotessa."

    "Sähköautojen myynti Euroopassa on ”mennyt pois raiteiltaan”, Volkswagen-pomo sanoo – Ratkaisuksi pohditaan pienempiä akkuja"

    Niinpä ko. firma alkaa asentaa kinnereihinsä pienempiä akkuja ja tämä pakon sanelemana, ei suinkaan sen aiempien suunnitelmien mukaisesti.

    Pakkohan sen on siirtää radikaalisti kohonneet kustannukset loppukäyttäjälle ja silti tuottomarginaalit ovat ahtaalla.

    Nyt kun patteriautokauppa on mennyt raiteiltaan EU:ssa, niin moni latauspisteihin investoiva taho on laittanut rakennushankkeita jäihin, sillä heillä on aiheellinen pelko lompakossa, että niillä ei ole riittävästi käyttäjiä ja siten rakentamisen tappiot rahoituskuluineen virtaavat tuntemattomaan ja epävarmaan tulevaisuuteen saakka.

    Todellinen ongelma on se, että tuo ympäristöpommi, puolitotuuksin ja valhein lobattu patteriauto on pseudo-ekologinen, ollen osa autoilun ympäristöongelmia, ei suinkaan ratakaisu niihin.

    Sitten boonuksena saa sen tuhannen kirjavat sen käyttöön liittyvät ongelmat ilokseen vs. huoleton polttari.

    Lisäksi, patteriauto ilman omaa latauspaikkaa on täysin kelvoton konspti.

    Mutta toivottavasti pidemmällä aikajanalla synteettisistä polttoaineista ja / tai vedystä saataisiin kestävempi ja ekologisempi vaihtoehto.

    "Tollakolle tiedoksi että sähköautomarkkinoiden "asiakokonaisuus" ulottuu pikkaisen laajemmalle kuin tuo artikkeli. "

    Sanos muuta. Tuosta yltä voit peiliin katsellessa lukea osan siitä suuremmasta ulottuvuudesta, myös lukemansa sisäistämisen kykyyn olisi hyvä koettaa panostaa ... joskin sokean ideologinen patteriuskovuus voi tuoda myös ymmärtämisen haasteita mukanaan ;-)

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    "Niinpä ko. firma alkaa asentaa kinnereihinsä pienempiä akkuja ja tämä pakon sanelemana, ei suinkaan sen aiempien suunnitelmien mukaisesti."

    Olet niin one-trick-pony. Niin kapea fokus ja osaat vain toistaa yhtä asiaa. Sun fokus on vain yhdessä yhtiössä tässäkin asiassa joka koskee koko autoteollisuutta.

    Kaikki autofirmat maailmassa ovat tehneet jo vuosia töitä edullisten akkujen kehittämiseksi. On varsinainen tollo jos kuvittelee että tämä asia kulminoituisi jotenkin muutamaan kuukauteen ja yhteen yhtiöön.
    Kansankielessä tuollaista kutsutaan yksisilmäiseksi tarkoitushakuiseksi tyhmyksi. Sun surkeista provoista on niin helppo nähdä läpi kun kaveri yrittää tehdä tikusta asiaa.

    Tämä nyt on aivan turhaa tiedonjakoa typerykselle mutta vain esimerkkinä siitä että edullisia akkuja on kehitetty jo kauan.
    https://www.irishtimes.com/life-and-style/motors/volkswagen-plans-to-make-cheaper-electric-batteries-and-plenty-of-them-1.4511209

    Näitä uutisia löytyy joka autofirmasta ja paljon kauempaakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    "Kaikilla valmistajilla on suunnitelmat laajentaa mallistoaan halvempiin segmentteihin. Halvempaan teknologiaan perustuvat akut ovat tuon projektin kulmakivi. "

    No, kerropas mistä autonvalmistajat taikovat noita fiktiivisen "halvemmman teknologian" akkuja ja joiden kerrot olevan jopa ko. busineksen kulmakivi, eli kustannuskusnussa on kulmakivi ;-)

    Artikkelin kertomaa realismia: "Sähköautojen kannattavuus on koetuksella raaka-ainemateriaalien ja akkujen hintojen kohotessa."

    "Sähköautojen myynti Euroopassa on ”mennyt pois raiteiltaan”, Volkswagen-pomo sanoo – Ratkaisuksi pohditaan pienempiä akkuja"

    Niinpä ko. firma alkaa asentaa kinnereihinsä pienempiä akkuja ja tämä pakon sanelemana, ei suinkaan sen aiempien suunnitelmien mukaisesti.

    Pakkohan sen on siirtää radikaalisti kohonneet kustannukset loppukäyttäjälle ja silti tuottomarginaalit ovat ahtaalla.

    Nyt kun patteriautokauppa on mennyt raiteiltaan EU:ssa, niin moni latauspisteihin investoiva taho on laittanut rakennushankkeita jäihin, sillä heillä on aiheellinen pelko lompakossa, että niillä ei ole riittävästi käyttäjiä ja siten rakentamisen tappiot rahoituskuluineen virtaavat tuntemattomaan ja epävarmaan tulevaisuuteen saakka.

    Todellinen ongelma on se, että tuo ympäristöpommi, puolitotuuksin ja valhein lobattu patteriauto on pseudo-ekologinen, ollen osa autoilun ympäristöongelmia, ei suinkaan ratakaisu niihin.

    Sitten boonuksena saa sen tuhannen kirjavat sen käyttöön liittyvät ongelmat ilokseen vs. huoleton polttari.

    Lisäksi, patteriauto ilman omaa latauspaikkaa on täysin kelvoton konspti.

    Mutta toivottavasti pidemmällä aikajanalla synteettisistä polttoaineista ja / tai vedystä saataisiin kestävempi ja ekologisempi vaihtoehto.

    "Tollakolle tiedoksi että sähköautomarkkinoiden "asiakokonaisuus" ulottuu pikkaisen laajemmalle kuin tuo artikkeli. "

    Sanos muuta. Tuosta yltä voit peiliin katsellessa lukea osan siitä suuremmasta ulottuvuudesta, myös lukemansa sisäistämisen kykyyn olisi hyvä koettaa panostaa ... joskin sokean ideologinen patteriuskovuus voi tuoda myös ymmärtämisen haasteita mukanaan ;-)

    Miksi muuten käytät hymiöitä joka välissä? Etkö usko että uskot käyttämäsi sanojen kertomaan tunnetilaasi?
    Niin henkisesti laiska ratkaisu kun jokainen lauseen joutuu pyytämään anteeksi hymyllä ja kumarruksella sen lopussa.
    Mies kertoo miten asia hänen mielestään on ilman virnuilevaa anteeksipyyntöä lopussa.

    Äänestä

suzuki kulkee ilman akkua ja vikoja ei ole

ootamma vetyautoja

Äänestä

Omapainokin tuosta laskee kummasti ja voi käydä automarketissa, päivittäin!!🤩🤩

Äänestä

hih

vwskodat ei kohta käy kaupaksi juu

Äänestä

Jos Tojotan BZ pieni akku on ongelma niin miksi VW siirtyy pieniin akkuihin?

Äänestä

Jos ostaa VW ID 3 niin se kannattaa ottaa manuaalilaatikolla eikä DSGnä. Muuten samat ongelmat jatkuu. Sähkömoottorissa enemmän vääntöä joka tietää ongelmaa laatikolle.

Äänestä
  • Eh… Et ole tainnut kuulla, ettei nykyaikaisessa sähköautossa ole vaihdelaatikkoa laisinkaan, ainoastaan kiinteä alennusvaihde.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Volkkari siirtyy pienempiin akkuihin. "Isot akut ei kannata"

https://tekniikanmaailma.fi/sahkoautojen-myynti-euroopassa-on-mennyt-pois-raiteiltaan-volkswagen-pomo-sanoo-ratkaisuksi-haetaan-vahemman-tehokkaita-akkuja/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu