Ilmeeksi köyhälle anova katse ja lippalakki kouraan almuja varten.
Näin tekemällä pysyvät nöyrinä eivätkä hypi silmille.
Näin tekemällä pysyvät nöyrinä eivätkä hypi silmille.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
Siinä tuli lyhyesti ja ytimekkäästi Kokoomuksen aatteen ydinsanoma, kiitos.
Mee piiloon ja hanki elämä hyödytön paskaläjä
Ja lisää kokoomuslaista aatetta jaloimmillaan.
Ja lisää hyödyttömän vasurin uhriutumista. Kenelläkään ei ole velvollisuutta elättää sua vain koska sä olet olemassa. Ne täysjärkiset aikuiset jolla on rahaa keskittyvät itsensä elättämiseen ja siks niillä on rahaa.
Valtio ei ole "kuka", vaan se on "mikä".
Voit lukea lisää perustuslaista.
Joo, mutta valtio hankkii tulonsa verottamalla ihmisiä ja totuus on että ne rahat ovat aina jonkun toisen ihmisen rahoja.
Ei ole merkitystä kenen rahoja ovat, vaan valtiolla on perustuslain mukaan velvollisuus järjestää perustoimeentulo kansalaisilleen. Eduskunta voi tuota perustuslakia muuttaa.
Mutta totuus on että ne rahat ovat jonkun nettoveronmaksajan rahoja ja vain yrittäjät ovat nettoveronmaksajia. Esim. Poliisi ei ole nettoveronmaksaja koska hänen koko palkkansa maksetaan valtion verotuloista
Taisi osua kokoomusideologian kritisointi oikeaan, kun noin raivokasta komenttia mutta totuus sattuu aina.
Miksi oikeisto jätti tämän maan köyhäksi,Suomi voisi olla rikas nyt jos puskureita olisi kerätty ajoissa riittävästi,mutta kun ei niin ei ja nyt jotkut yksittäiset rikkaat leikkii sitten plutokraatteja eli rahadiktaattoreita?
Mutta eiköhän siihen maailmalta puututa kun ihmisiä alkaa oikeasti kuolemaan täällä ja lähtemään pakosalle myös. Hyvinvointivaltio romahti ja joku onnellisuusmyytti täällä.
Uhkailu kiristys oikeiston puolelta on karkaamasta käsistä ja heistä on tulossa suoraan uhkaavia rikollisia,toivottavasti jenkit lukee näitä Suomen kirjoituksia täältäkin kun perustuslaki on murenemassa. Tasavallasta ei ole enää tietoakaan muualla kuin ehkä lakikirjassa mutta ei käytännössä enää. Oikeaa demokratiaa ei enää Suomessa ole,pelkkä äänestäminen ei sitä siksi tee.
Mutta oikeisto halusi näin ja vasurit ei voi nyt kuin valittaa tapahtunutta.
Näin ei ole esim. Norjassa jossa rahaa varastoidaan koko ajan lisää tuottamaan valtiolle korkoa ja maksamaan valtionkuluja ilman että verotuksella rahaa tarvitsee kerätä melkein mitään rahaa.
Aina vaan hurjemmaksi tuntuu menevän päivä päivältä Suomessa.
Kirjassa lukee mutta totuus on tarua kummempaa.. järkyttävä vaino, uhkailu, pelottelu, kiristys ja lopulta pakotus vaikka kiduttaen jos ei muuten. Tämmöstä helvettiä.
Suomi olisi rikas jos tämä USA:a nuoleskeleva hallitus ei olisi ryhtynyt Venäjän kauppasaartoon. Suomesta olisi voinnut tulla erittäin rikas välikäsi Venäläisille raaka-aineille.
Oltaisiin Venäjän vasallivaltio silloin.
Miksi kokoomus oli peruskoulu uudistusta vastaan?
Seuraava pääministerimme Orpo Petteri on alkanut kirjoittamaan palstalle.
Noh eikö tämä sinun nykyinen ihannehallitus ratkaissut kaikkia sinun ongelmiasi? Miksi ne ei ratkaisseet?
SSSipilän ja EK n yhdessä märkä uni saada ammattiyhdistysten alasajo ja ikuinen palkka maltti ja johtoryhmän ja hallitusammattilaisten tulot tappion!
Köyhät voivat käydä katsomassa vaikkapa Kesärannan portilla yläluokan elämää.
Siellä köyhän varoilla asustaa ilmaiseksi ja ilmaisia aamupalojakin aiemmin napostellut pääministeri-instituutiota ravisteleva bilettäjä.
Limusiini kulljettajineen odottaa valmiina viemään sinne, minne bileväki tahtoo.
Jauhojengin riemu raikaa, paljaat tissit heiluu ja parketti kaikaa.
Edistyksellinen ilmainen elämä on paljon mukavampaa kuin taantumuksellinen.
Ei vaivaa sähkön hintakaan, koska sähkönkin maksaa joku muu.
Pitää olla tosi köyhä, jos on kateellinen pääministerille.
Ei ne ole rahasta kateellisia. Ne on siitä kateellisia että ne ei osaa mitään.
En viitsi ettei masennus pahene... minulla kun ei ole ketään kenen kanssa bilettää. Tissit ja kroppa on niin suomuinen ettei kehtaa näyttää... Ei ole auto ei limusiinia eikä edes varaa HSL korttiin.. Eikä se Sanna tahtoisi varmaan minun ystävä olla. Taidan jäädä koti nurkkaan vaan homehtuu..
Kokoomuslaisen tullessa vastaan on työttömän kumarrettava ja vinkaistava:Antakkee anteeks"!Samalla on ojennettava varovasti lippalakkia,josko kokoomuslainen armosta kaivaisi taskunpohjalta kymmensenttisen rotweilerin koulutusraksujen seasta.
Käytöstavat on kyllä avain työn saamiseen ja varsinkin yksityisyrittäjyydessä. Rähisemällä et saa asiakkaita.
Niinkö? Hyvä että kumartelet ja nostat lippistä, kun vastassa on pääministeri & kumppanit.
Käytöstapoihin kuuluu tervehtiä naisia. Voit kyllä rentoutua heidän kanssa tanssimalla ja hoilaamalla. Sellainen piristää köyhääkin. Ja vaihda lippis uuteen, hikinauhasi on jo homeessa!
Rahalla ei voi kuitenkaan ostaa rikkautta...
Olet melkolailla väärässä kummistakin.
EU toi luokkajaon Suomeenkin takaisin. Jos kaikki yli 90% kansasta tajuaisivat olevansa kyykytettyjä niin pian muuttuisi ääni kellossa.
Kyllä ne useammasta sen ovat tajunneet
Ai kaikki kansa syväkyykkyyn kädet niskan taakse odottamaan armonlaukausta vai?
Sopii oikeiston yrittää taas lahtarimeinikiä mutta taitaa mennä mönkään tällä kertaa ja pahasti.
Montakaan tuollaista teloitus youtube videota ei tarvitse sinne tehdä kun maailmalta jo kuuluu suorat mielipiteet Suomioikeiston fasistiaikeista.
Jatkoa seuraa kyllä mutta toiseen suuntaan.
Toivottavasti Lännessä lukevat näitä oikeiston kirjoituksia ja juttuja täällä ja ottavat kantaa niihin ,miten suomalaiset rikkaat uhkailee köyhempiään.
Ole hiljaa tai me hiljennetään sinut..on ainakin viesti mikä minulle on tehty selväksi ja jos kerron niin jo alkaa kävely ongelmat, kivut eri puolilla kehoa etc... Kyllä ne osaa
sun omatunto kolkuttaa nivelissä. ja jumala rankasee
mä tajuan kyllä. valtio on joku tyranni. olemme kuin nauloja joita vasaralla hakataan
Aina ei tarvitse olla lippalakki kourassa kun voi ottaa kenkäplankkia ja harjan ja kiilloittaa minun kengät. Vähintää tuulilaseja saisivat pestä liikennevaloissa.
Jotain mitä oli ennen vitaeprota. Siittä saa liikaa omahyväisyyttä.
AIoittaja on itse köyhä, joka kärsii alituiseen nivelvkivuista. Taitaa olla jo polvilumpiot paukkuneet pois sijoiltaan.
Mietin kanssa, että kyykkyyn menisin, mutta kun polvet ei kestä.
Jokainen polvi taipuu Jeesukselle tai se pistetään taipumaan. Tuliko selväksi? https://www.youtube.com/watch?v=rE05Q1w_SKE
Kuka uskoo, kuka ei.....Tuliko selväksi ?
Äitiyspakkaus ohenee ja vuorotteluvapaat voi jakaa.
Se on kun naiset äänestivät Suomen eeuuhun. Nyt on kaikki halpaa. Näin siis tutkimusten mukaan .
nyt on kaikki hyvin. on
Minusta köyhän ei pidä milloinkaan katsoa varakasta ihmistä silmiin vaan painaa katseensa maahan.
Kerrankin oikea aatetta . Jos Sanna Marin ja kumpp. tulisivat kadulla vastaan, niin olisi parempi köyhän väistää sivukadulle. Saattaisi muutoin jäädä jauhojengin tallaamaksi.Missään nimessä ei pidä katsoa silmiin.
Ihan normaalit hyvät käytöstavat riittävät. Koita päästä eroon kateudestasi.
Oon köyhä, mutta en häpeä sitä.
Voin katsoa silmiin ihan ketä tahansa.
Köyhän ei kannattaisi äänestää valtapuolueita.
Köyhän kannattaa aina äänestää muuten herrat pääsee liiaksi sanelee. Rikkaiden etu on, että köyhä ei äänestä, muistakaa tämä.
Juuri näin.
Kyykkyasento on terveellinen. Tästä oli juttu lehdessä pari vuotta sitten.
Tämä pitää käydä lukemassa aina uudestan ja uudestaan.
On niin mielikuvia antavasti sanottu.
Jotenkin kolahtaa nuo lauseet :D
Samoin kolahti minulle. Suomen köyhällis on nostettava kansojen joukkoon. Köyhät meillä on aina keskuudessamme, joten köyhien kannattaa lopettaa yhteiskuntarauhan takaamiseksi Sanna Marinin ja muun ilmaiseksi elävän yläluokan kadehtimiinen ja hankkia oma elämä.
"For everyone who makes himself great will be humbled, and everyone who humbles himself will be made great"
"Joka korottaa itsensä, se alennetaan, mutta joka alentaa itsensä, korotetaan"
Do you want to make yourself great again?
Kyyky on hyvä liike mutta mave on vielä parempi.
Ranneliike on vielä parempi. Pitänee lähteä hankkimaan reenitarvikkeita.
Joo.
Ja ei saa myöskään kieltäytyä siitä kuuluisasta silakasta.
Pettuleipääkin on tarjolla 50gr/viikko.
Siitä ei olekaan enää pitkä harppaus siihen viimeiseen määränpäähän, eli kompostiksi.
Yst. kykypuolue terv.
Kokoomusnuoret
"Maailman onnellisin kansa"? 😂😂😂😂😂