Paljon ennen Jeesuksen tuloa maan päälle...

Paljon ennen Jeesukse tuloa maan päälle:

Sotaorvot vierasmaalaiet tytöt kastettiin Jumalan lapsiksi, heistä ei tarvinnut uhrata syntiuhria kyyhkystä tai kaksi kyyhkysen poikasta.

Siihen tarkoitukseen käytettiin "synneistä puhdistavaa vettä".

Sotaorvot vierasmaalaiset pojat piti ympärileikata perisynnin katoavaisuuden poistamiseksi.
2469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Vain Juutalaisista tytöistä uhrattiin syntiuhriana kyyhkysen poikasia perisynnin kadottavaisuuden poistamiseksi.

Juutalaiset pojat ja myös vierasmaalaiset ja vierasheimoiset muutkin pojat (orjien ja palvelijoiden pojat) piti heti ympärileikata perisynnin katoavaisuuden poistamiseksi.

Jumalan pelastusteot tapahtui jo vanhan liiton aikanaa perhekunnittain.

Äänestä

Ympärileikkauksen liitto Jumalan kanssa pojille oli ikuinen liitto, ei se katkennut Jeesuksen maan päälle tulemiseen, kuten usein väärin opetetaan. Liittoon kuulumaton piti hävittää eli kivittää pois Jumalan kansa joukosta.

1. Moos. 17:13 

Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi.

1. Moos. 17:14 

Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa; hän on rikkonut minun liittoni."

Mikäli pojan vanhemmat jättivät ympärileikkaamatta pojan 8 pv. ikäisenä, niin lapsikin katsottiin liiton rikkojaksi ja piti hävittää kansasta kivittämällä.

Äänestä
  • Juutalaisuudessa pojasta tule vastuullinen lain suhteen, kun hän täyttää 13 vuotta.
    Eli ymmärtävässä iässä.

    Ennen sitä, poika ei ole lain alainen.

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

Raamattu kutsuu uuden liiton kastetta syntisen ihmisen pelastamiseksi "liitoksi" syntisen ihmisen ja Jumalan välillä.

1. Piet. 3:21 

"Tuon esikuvan mukaisesti TEIDÄT PELASTAA NYT KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.
[Ef. 5:26]

Kasteessa Jumala pesee Jeesuksen kuoleman tähden pois ihmisen syntisyyden ja perisynnin kadottavaisuuden. Siitä seuraa pelastus ja hyvä omatunto.

Äänestä
  • Hellareiden vihaamia jakeita, koska siinä sanotaan, että kastettava on syntinen ihminen ja kasteessa Jumala pesee synnit pois ja siitä seuraa pelastus ja hyvä omatunto.

    16 Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

    16 Varför dröjer du då nu? Stå upp och låt döpa dig och avtvå dina synder, och åkalla därvid hans namn.' [Apg. 2,38]

    16 And now why tarriest thou? arise, and be baptized, and wash away thy sins, calling on the name of the Lord.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Hellareiden vihaamia jakeita, koska siinä sanotaan, että kastettava on syntinen ihminen ja kasteessa Jumala pesee synnit pois ja siitä seuraa pelastus ja hyvä omatunto.

    16 Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'

    16 Varför dröjer du då nu? Stå upp och låt döpa dig och avtvå dina synder, och åkalla därvid hans namn.' [Apg. 2,38]

    16 And now why tarriest thou? arise, and be baptized, and wash away thy sins, calling on the name of the Lord.

    Repent, kääntyä tarkoitaa syntisyyden tajuamista sikiämisestä alkaen Adamin sukuun ja siksi Jumalan puoleen kääntymistä, jotta Jumala armosta Jeesuksen tähden pesisi kaiken synnin ja perisynnin kadottavan voiman pois kasteessa ja lahjoittaisi pelastuksen sinetin Pyhän uskon Henen lahjan puhtaaseen ja tyhjän sydämeen.

    " Then Peter said unto them, Repent, and be baptized every one of you in the name of Jesus Christ for the remission of sins, and ye shall receive the gift of the Holy Ghost."
    King James (Apt.2:38)

    "We having the same spirit of faith, according as it is written, I believed, and therefore have I spoken; we also believe, and therefore speak;"

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Repent, kääntyä tarkoitaa syntisyyden tajuamista sikiämisestä alkaen Adamin sukuun ja siksi Jumalan puoleen kääntymistä, jotta Jumala armosta Jeesuksen tähden pesisi kaiken synnin ja perisynnin kadottavan voiman pois kasteessa ja lahjoittaisi pelastuksen sinetin Pyhän uskon Henen lahjan puhtaaseen ja tyhjän sydämeen.

    " Then Peter said unto them, Repent, and be baptized every one of you in the name of Jesus Christ for the remission of sins, and ye shall receive the gift of the Holy Ghost."
    King James (Apt.2:38)

    "We having the same spirit of faith, according as it is written, I believed, and therefore have I spoken; we also believe, and therefore speak;"

    Kyllä on raitista Jumalan sanan opetusta !

    Jeesus Kristus on Herra!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    >> Kasteessa Jumala pesee Jeesuksen kuoleman tähden pois ihmisen syntisyyden ja perisynnin kadottavaisuuden. Siitä seuraa pelastus ja hyvä omatunto. >>

    Ei kaiketi kukaan kastettu sitten voi hyvällä omatunnolla kieltää syntisyyden poispesijää?

    "Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan 15-24-vuotiaista suomalaisista vain 15 prosenttia sanoo uskovansa kristinuskon opettamaan jumalaan."

    http://yle.fi/uutiset/jumalaan_uskomattomuus_yleistyy_aatteena/6346462

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

  • ..mutta saastainen elämä jatkuu.

    Äänestä

Palstan suurin yksittäinen kommenttien ja aloitusten postaaja on luterilais-pakanamessiaaninen ylläpito. Lähes kaikki ylläpidon kautta tulevat viestit ovat täynnä vihapuhetta; solvauksia ja panettelua ja valheellisia väittämiä.

Äänestä

...perisynnin katoavaisuuden poistamiseksi... Eli ympärileikauksesi tekee perisynnistä pysyvää.

Äänestä

1Moos.17:14 Biblia (1776) Ja jonka esinahallisen miehenpuolen esinahan liha ei ympärileikata, se sielu pitää hukutettaman kansastansa: hän on minun liittoni rikkonut.

Äänestä

2Moos.21:28-29 Jos härkä puskee miehen tai naisen kuoliaaksi, niin härkä kivitettäköön, älkäänkä sen lihaa syötäkö; mutta härän omistaja olkoon vapaa rangaistuksesta. Mutta jos härkä on ennenkin puskenut ja sen isäntää on varoitettu eikä hän ole sitä vartioinut, ja jos se tappaa miehen tai naisen, niin härkä kivitettäköön, ja myös sen isäntä rangaistakoon kuolemalla. 1Moos.9:4-6

Äänestä

. . . "vain juutalaiset . . .

Raamattu:

"Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija, kuin MUUKALAISELTA, KENELTÄ TAHANSA, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi.
Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun
liittoni on merkitty teidän lihaanne IANKAIKKISEKSI liitoksi"
1 Moos: 17: 12-13

Vanhan liiton ympärileikkaus on Uuden liiton kasteen "esikuva"
"Tämän esikuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena, joka ei ole lihan
saastan poistamista, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton"
1 Piet: 3: 21

"Kristuksen ympärileikkauksella, ollen haudattuina hänen kanssaan KASTEESSA"
Kol: 2: 11-12

Äänestä
  • Helluntailaisten opit on pelkkää vääristelyä. He vääristelevät ympärileikkaus ja kasteen merkityksen täydellisesti muuksi, mitä Totuuden Henki Jumalan sanassa sanoo kasteessa syntiselle ihmiselle tapahtuvan Jumalan tekona.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Helluntailaisten opit on pelkkää vääristelyä. He vääristelevät ympärileikkaus ja kasteen merkityksen täydellisesti muuksi, mitä Totuuden Henki Jumalan sanassa sanoo kasteessa syntiselle ihmiselle tapahtuvan Jumalan tekona.

    Älä siis sinä vääristele, että kaikki voisivat ottaa kirjoituksesi vakavasti.

    Katsos nämäkin esilleottamasi tekstikohdat, ne ei tulleet totuudessa.

    >> Vanhan liiton ympärileikkaus on Uuden liiton kasteen "esikuva"
    "Tämän esikuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa - kasteena, joka ei ole lihan
    saastan poistamista, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton"
    1 Piet: 3: 21 >>

    Tuossa viitataan Nooan arkissa pelastuneisiin, ei lihan ympärileikkaukseen.

    20 jotka muinoin eivät olleet kuuliaiset, kun Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta.
    21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena-joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta-Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta,
    22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut. ( 1Piet 3)

    Ja tuo toinen tekstikohta:

    >> "Kristuksen ympärileikkauksella, ollen haudattuina hänen kanssaan KASTEESSA"
    Kol: 2: 11-12 >>

    Tuossa ei viitata käsin tehtyyn lihan ympärileikkaukseen vaan Kristuksen ympärileikkaukseen, jossa ihmisen syntinen luonto riisutaan pois ollen haudattuna Kristuksen kanssa kasteessa ja herätetyt uskon kautta, jonka Jumala vaikuttaa.

    11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
    12 ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.
    ( Kol 2)

    Pelastuksen evankeliumin ( usko tulee kuulemisesta ) ja sydämen usko puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

Mitä yhteistä on Parhamilla ja Kristuksella? Ei mitään.

Helluntailaisuus ei kuulu Kristinuskoon.
Se on kaiken ydin näissä keskusteluissa, mikä jokaisen tulisi käsittää.

Helluntailaisuus on antikristillinen harhaoppi ja eksytys, mikä ilmestyi Amerikkaan reilut sata vuotta sitten.

Äänestä
  • Kuinka ajattelet, mitä yhteistä sinulla ja Kristuksella on?

    Voisitko kertoa?

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

Ylivainiokin lupasi sairaille ihmisille, että vakavat taudit lähtee pois kun hän vain julistaa ne lähtemän pois: "Sinä paranet "tsiisuksen nimessä" nyt!

Kukaan ei parantunt lääkärin mukaan yhtään mistään, vaikka Ylivainio väitti,että 1403 ihmeparanemista tapahtui.

Ihmisten terveydellä puoskaroivat lahkolaiset tulisi saada vastuuseen samalla tavalla kuin valelääkärinä toimivat.

Hurmahenkiset ja väärämieliset lahkolaiset kuvittelee, että heillä on valta käskeä ja komentaa Pyhää Henkeä tekemään sitä tai tätä heidän julistuksiensa mukaan.

Helluntailaisilla on käytössä ns. auktoriteettioppi, jonka mukaan he voivat vain julistaa ja käskeä Pyhää Henkeä tekemään melkein mitä tahansa.

Sairasta oppia koko Pentecostalismi.

Äänestä
  • Jokainen kappaleesi on pelkkää ropaskaa, ei mitään totuutta !

    Äänestä

2Moos.21:33-34 Biblia (1776) Jos joku avaa kuopan, taikka kaivaa kuopan, jos ei hän sitä peitä, ja härkä eli aasi siihen putoo: Niin pitää sen kuopan isäntä maksaman rahalla sen isännälle; mutta sen kuolleen pitää hänen oleman.

Äänestä
  • jos et osaa mitään sanoa niin lakkaa kopsaamasta vanhanliiton jakeita foorumille!

    yritä tajuta mitä tarkoittaa keskustelufoorumi.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    jos et osaa mitään sanoa niin lakkaa kopsaamasta vanhanliiton jakeita foorumille!

    yritä tajuta mitä tarkoittaa keskustelufoorumi.

    Uuden liiton kirjoituksia ei voi ymmärtää ilman toista.
    ei ihmekään, että niitä eksytyksiä on "maailma täynnä"

    Raamattu on KOKONAISUUS.

    Äänestä

Mistä noita epätietoisia psakanjauharia riittää ! Ai niin , aivopestyt uskonlahkot . Kertoo mikä non niiden eduksi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Paljon ennen Jeesukse tuloa maan päälle:

Sotaorvot vierasmaalaiet tytöt kastettiin Jumalan lapsiksi, heistä ei tarvinnut uhrata syntiuhria kyyhkystä tai kaksi kyyhkysen poikasta.

Siihen tarkoitukseen käytettiin "synneistä puhdistavaa vettä".

Sotaorvot vierasmaalaiset pojat piti ympärileikata perisynnin katoavaisuuden poistamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu