Kristilinen yksi kaste (ei lahkokaste)
Jeesuksen oma kastetoiminta 11 apostolin avustamana vedestä ja Hengestä alkoi helluntaina, kun 3000 syntistä ihmistä sai kasteessa synnit anteeksi ja luvatun Pyhän Hengen lahjan eli uskon tulen.
Siihen Jeesus viittasi kun kehotti opetuslapsia odottamaan Jerusalemissa helluntaita ja kastetta, jossa Jeesus on mukana Hengen voimalla ihmisen tehtävä on hoitaa kasteen vesi paikalle.
Kastekäskystä käy selville, että Jeesus lupasi tulla mukaan kastamaan opetuslasten kansa Henkensä kanssa joka päivä kun opetuslapset tekevät Kristillisiä kasteita vedestä Hengestä. Siinä on Jeesus mukana kastamassa. Se on se Kristillinen yksi kaste, jossa on yhtä aikaa sekä vesi, Henki ja Kristuksen veren osallisuus syntien vuoksi.
Jeesus on mukana Henkensä voimalla kastamassa Kristittyjen yhdessä kasteessa, mikä helluntailaisuudessa on täysin tuntematon asia, ja mitä kastetta he kiroavat, koska ovat villitsevien valheen henkien vallassa.
" Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." (Jeesus)
Mt.28
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

Vastaukset 1
Vanhimmat
Aloittaja-ap kysyy:
>> Miksi Jeesus pyysi opetuslapsia odottamaan Jerusalemissa helluntain tuloa? >>
Jeesuksen mukaan opetuslasten piti odottaa Pyhän Hengen kastetta.
46 Ja hän sanoi heille: "Niin on kirjoitettu, että Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista,
47 ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.
48 Te olette tämän todistajat.
49 Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta."
50 Sitten hän vei heidät pois, lähes Betaniaan asti, ja nosti kätensä ja siunasi heidät.
51 Ja tapahtui, että hän siunatessaan heitä erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. ( Luuk 24)
" minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta."
4 Ja kun hän oli yhdessä heidän kanssansa, käski hän heitä ja sanoi: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa Isältä sen lupauksen täyttymistä, jonka te olette minulta kuulleet.
5 Sillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä, ei kauan näitten päivien jälkeen." ( Apt 1)
8 vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka". ( Apt 1)
Ja helluntaina he saivat Pyhän Hengen kasteen, voima korkeudesta puettiin heidän ylleen, Pyhä Henki tuli heihin.
1 Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla.
2 Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat.
3 Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle.
4 Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi. ( Apt 2)
Nyt he olivat valmiit julistamaan pelastuksen evankeliumia Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta rohkeasti, pelko oli poissa.
Pelastuksen evankeliumin Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta kuulemisen kautta ihmisiä tuli heti uskoon suuri joukko ja heidät kastettiin.
Ja aina siellä, missä evankeliumia julistettiin tapahtui samoin, kuulemisen kautta ihmisiä tuli uskoon ja he ottivat kasteen.
Opetuslapset odottivat Pyhän Hengen kastetta, voimaa korkeudesta, Pyhää Henkeä, ollakseen Jeesuksen todistajia.
Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.
Usko Toivonen