Teeveessä oli taas Lucia-kuoron ja snadien musiikkiluokkalaisten joululauluohjelma. Oli nauhoitettu Luciaa kruunattaessa tuomiokirkossa.
Sama oli vika kuin ennenkin. Laulujen valinnat olivat tehneet korkeasti taiteelliset henkilöt, mikä johti taas siihen, että mukaansatempaavia oli vähän ja yritelmiä joululauluiksi paljon.
Tuttuja joululauluja olisi sekä ruotsinkielisenä, ruotsinmaalaisina että käännöksinä suomesta, mutta taiteellisuus oli vaatinut valitsemaan pääasiassa prujua. Kansa olisi valinnut toisin ja iloinnut oikean ilon mukana.
Kaiken kamalempi oli mukaan tunkenut mies, joka väänteli naamaansa ja yritti olla ihanoituneen näköinen. Käänteli päätänsä levottomasti. Koominen juhlavassa tilaisuudessa. Parhaimpia olivat snadit musiikkiluokkalaiset, joihin viheliäiset maneerit eivät vielä olleet tarttuneet.
Kaunista katseltavaa kuitenkin oli lukuun ottamatta hökelehtivää miestä.
Rauhallista ja Siunattua Joulua itse kullekin säädylle! 🌹👀
Kauneimmat joululaulut
1
208
Vastaukset 1
- Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17675850h
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7052800Mopomiitti!
Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss5161715Poliisi kiilasi mopoilijan
Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö3111383- 831364
- 58923
Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E66802- 35715
- 37715
- 48704
- 46694