Kela teki taas vittumaisen päätöksen

Toimeentulotukea saan 0.50 euroa tässä kuussa , tänään tuli päätös vaikka piti saada 550 euroa. Myönsivät jo virheensä kun soitin mutta sanoin että tekivät tahallaan sen etten saa rahaa jouluksi. Vietän nyt joulun ilman ruokaa. Miten muka voi olla vahingo kun sama hakemus joka kuukausi ja muita tuloja ei ole. Eikä ne muka osaa katsoa tiliotetta jossa on vain viime kuun toimeentulotuki raha näkyvissä. Lisäksi lähetin hakemuksen kuun alussa heti ja niillä kesti 3 viikkoa tehdä päätös. Soitin kelaan, lupasivat korjata mutta en saa rahaa enää tänä vuonna. Tahalleen kiusaavat ei olut eka kerta.
541404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Mitä roikutte jollakin kelan almuilla etkö ole kuullut työnteosta

Äänestä
  • Ei, mitä se on? Me saadaan kelasta rahaa, mutta ei ne puhu työstä vaan myö sanaa käyttävät.

    Tiistaina tuli 2 x meille työttömyyskorvausket, sitte tuli asumistuki ja tänään tuli tt tuki 2000 e ja lapsilisät tuplat 900 reilu

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei, mitä se on? Me saadaan kelasta rahaa, mutta ei ne puhu työstä vaan myö sanaa käyttävät.

    Tiistaina tuli 2 x meille työttömyyskorvausket, sitte tuli asumistuki ja tänään tuli tt tuki 2000 e ja lapsilisät tuplat 900 reilu

    Jännä homma kun se asumistuen maksupäivä on kuukauden 1. pankkipäivä. :D

    Miltä elämä siellä pienessä vuokrayksiössä maistuu? Onko oksennusta rappukäytävässä?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei, mitä se on? Me saadaan kelasta rahaa, mutta ei ne puhu työstä vaan myö sanaa käyttävät.

    Tiistaina tuli 2 x meille työttömyyskorvausket, sitte tuli asumistuki ja tänään tuli tt tuki 2000 e ja lapsilisät tuplat 900 reilu

    Palkka tuli muuten eilen. Meni lisäprosentin puolelle, joten nettona vain reilut 16te, sisältäen vuosibonuksen. Otin kolme viikkoa bonuksista lomana, perjantaina lähtee lento aasian suuntaan. =)

    Niitä elämän valintoja, ripaus hyvää onnea ja suhteita... :)

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Palkka tuli muuten eilen. Meni lisäprosentin puolelle, joten nettona vain reilut 16te, sisältäen vuosibonuksen. Otin kolme viikkoa bonuksista lomana, perjantaina lähtee lento aasian suuntaan. =)

    Niitä elämän valintoja, ripaus hyvää onnea ja suhteita... :)

    Vai aasian suuntaan.
    Anna kun arvaan tosiasian eli menet halpoja huoria panemaan? Ei vissiin ole varaa suomalaisiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Vai aasian suuntaan.
    Anna kun arvaan tosiasian eli menet halpoja huoria panemaan? Ei vissiin ole varaa suomalaisiin?

    Aasialaisia huoria saa ihan Suomessakin. Mitä turhaa matkustaa Aasiaan sitä varten.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Aasialaisia huoria saa ihan Suomessakin. Mitä turhaa matkustaa Aasiaan sitä varten.

    Koska huoruus noin kovin kiinnostaa, pitäisi sunkin kääntää katse kohti poliitikkojamme. Eräänkin huorapuolueen nilkin ministerin peesari pönöttää kelassa tekemässä toimeentulotukipäätöksiä, Soittelee kerjäläisille kotiin ja vittuiulee surutta. Tiedustelee asiattomia. "Onko tarvetta maksusitoumukseen silmälaseille?" (Kelan sivuilla oli häiriö ja asiakas hätääntyi toimeentulopäätöksensä puolesta kun päätöksiä ei näkynyt sivulla) , "Onko voimassa olevaa passia?" tiedusteltiin seuraavaksi. Pisti maksusitoumuksen passikuvaan jotta toimeentulotukilainen pääsee hankkimaan passin jotta voi matkustaa Suomesa pois.

    Tämä siis tälläkin hetkellä hallituksessa istuvan kusipäisen ministerin ystävä, peesari ja vaalikampanjoissa mukana oleva kannattaja.

    Todelliset huorat löytyvät ihan muualta kuin Aasiasta ja yhteiskunnan pohjasakka- asteelta. Yksi löytyy omasta peilistäsi.

    https://www.youtube.com/watch?v=GurkREc-q4I

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jännä homma kun se asumistuen maksupäivä on kuukauden 1. pankkipäivä. :D

    Miltä elämä siellä pienessä vuokrayksiössä maistuu? Onko oksennusta rappukäytävässä?

    Ei ole. On kaksio isolla terdellä iso kylppäri ja sauna. Käytäville levitellään puhtaat matot ja pesula ja yleiset tilat siivotaan 2x vkossa. Auto seisoo tallissa. Uusi talo. 10e kk sauna 4xvkossa ihan uus te maksatte. Me eletään

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Aasialaisia huoria saa ihan Suomessakin. Mitä turhaa matkustaa Aasiaan sitä varten.

    Tauditkin saa ilmatteeksi

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei, mitä se on? Me saadaan kelasta rahaa, mutta ei ne puhu työstä vaan myö sanaa käyttävät.

    Tiistaina tuli 2 x meille työttömyyskorvausket, sitte tuli asumistuki ja tänään tuli tt tuki 2000 e ja lapsilisät tuplat 900 reilu

    Juuri näin. Paksuksi ja mukulia maailmaan toisten elätettäväksi. Ei niille pennuille tarvii antaa kuin kaurapuuroa ja rätit ilmaisia. Itse saa hyvöt hyffet kaljaan

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Ei ole. On kaksio isolla terdellä iso kylppäri ja sauna. Käytäville levitellään puhtaat matot ja pesula ja yleiset tilat siivotaan 2x vkossa. Auto seisoo tallissa. Uusi talo. 10e kk sauna 4xvkossa ihan uus te maksatte. Me eletään

    Huora Hei miten päivä on mennyt,iltapäivää sinulle

    Äänestä

Teillä on huono ja epäluotettava yhteistyökumppani, siis se Kela
Mutta jos turvaa KEVAan, niin sieltä tulee rahat ihan joka kuukausi ilman
mitään anomuksia ja viimeisen päälle täsmällisesti.

Äänestä
  • Totta. Mene sinä nyt maksamaan siitä tontista jonka olet jo moneen kertaan maksanut niin kiinteistöverot sitten taivaalta satavan vesisade hulevesimaksun 70e ja sitten veroina tuloistasi vielä uudestaan ja jos sen jätät lapsillesi maksatte jälleen veroja? 4kerta? Ainii.. mee tekemään ne lumityöt. Mun ei tarvitse. Kauppakin on vieressä apteekki ja alko. Asun ja kattelen kun muut tekee.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Totta. Mene sinä nyt maksamaan siitä tontista jonka olet jo moneen kertaan maksanut niin kiinteistöverot sitten taivaalta satavan vesisade hulevesimaksun 70e ja sitten veroina tuloistasi vielä uudestaan ja jos sen jätät lapsillesi maksatte jälleen veroja? 4kerta? Ainii.. mee tekemään ne lumityöt. Mun ei tarvitse. Kauppakin on vieressä apteekki ja alko. Asun ja kattelen kun muut tekee.

    Ei ole tonttia, vaan tilava asunto keskustassa. Kaksi korttelia ostoskeskukseen,
    samoin verotoimistoon , apteekkiin ja terveysasemalle.
    Kelaan on peräti 3 korttelia, mutta sen palveluja en tarvitse ikinä.
    Leikatkaa vaan kaikkia tukiaisia oikein reilusti, niin hyvä tulee.

    Äänestä

Huomenna tulee työkyvraha ni ei tarvi mistään erikseen hakea mitään. Kädet ristissä ihmiset odottavat jotain kelasossurahaa eikä tietenkään sivussa ole edes 100euroa.

Äänestä

Ihan oikein sulle

Äänestä

Täällä on puhuttu lukuisia kertoja varautumisesta, mutta kuuroille korville.
Eikö ihmiset osaa yhtään ajatella sitä, että voi olla moniakin eri syitä vaikka
maksuhäiriöihin, jolloin rahat ei tule juuri oikeana päivänä.
Sen vuoksi ei pidä tuhlata kaikkia rahoja ostoksiin ja pelikoneisiin, niin
jää vielä jonkin verran ruokarahaa ongelmatilanteiden hoitamiseen.

Äänestä

Valtion rahaa säästyy jos ei tule mitään. Leipäjonosta leipää saa. Muutenkin hallituksen löydäpersepolitiikka harmittaa koska köyhät saa loisia ja hakevat vaan tukia.

Äänestä
  • Ei niitä ole pakko hakea. Odottaa sitten vaan jotta kämppä lähtee alta.

    Äänestä

Aloitukseen sen verran ketä prkl kiinnostaa jossei loisella ole ruokaa ni ei ketään. Kuvottavaa oikein tuollainen ettei tee mitään ja vaatii rahaa.

Äänestä

Minkä sinä laille mahdat.

Äänestä

Työttömien sosiaaliturvaorjien joulun pilaaaminen on ollut jo pitkään normaali rutiini.

Sekä Kelalla että työllisyyspalvelijoilla on ollut jo vuosia jouluperinne, että pilataan sosiaaliturvaorjien joulu ja uusi vuosi. Leikitään viimesijaisimmalla toimeentulolla juuri nimenomaan ennen pyhiä. Tehdään vahingossa vääriä päätökisä, aiheutetaan karensseja, varmistetaan etteivät sosialiturvaorjat saa joulunpyhiksi ja uudeksi vuodeksi almujaan. Kaikki viivästyy. Ilmoitetaan myös tammikuussa tulevasta ehdonalaisvalvojan kuulustelusta jossa oma- valmentaja tivaa ja kartoittaa, tekee salapoliisityötä oletko varmasti suorittanut laittomat velvoitteesi oikein. Koska jos valmentaja päättää ettet ole, siitäkin seuraa karensseja ja toimeentulotuen leikkauksia.

Sitä pääset sitten stressaamaan joulunpyhät ja uudetvuodet.

Tällä tavalla työttömiä laiskiaisia patistetaan töihin. Että jos haluat viettää joulua ja uutta vuotta kannattaisi TEHDÄ töitä ja MENNÄ töihin eikä lorvia Kelalomailijana vuodesta toiseen. Koska Kelalomailijat ovat Kelalomailijoita siksi koska ovat tottuneet mukavaan elämäänsä kerjäläisinä, eivätkä edes tajua että pitäisi viitsiä tehdä töitä elääkseen.

Äänestä

TTT leikkaus tervehdyttää elämää ja innostaa työn hakuun.

Äänestä

Pahoja mt-ongelmia liikkellä niillä jotka kuvittelee jonkun Kelan tahallaan aiheuttavan maksuhäiriöitä. Aloituksessa väitettiin vielä virkailijan paljastuneen salaliiton puhelimessa 🤪🤪🤪

Äänestä
  • Ei tässä maksuhäiriöistä puhuttu.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ei tässä maksuhäiriöistä puhuttu.

    Kela voi hyvin viivyttää päätöstä ja maksatusta epäselvyyksien vuoksi eli
    kunnes saa uuden luotettavamman tuloselvityksen pöydällensä.
    Päätös menee melko varmasti uuden vuoden puolelle ja se tekee
    tukiloiselle meisseliä kun nälkä kurnii suolessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kela voi hyvin viivyttää päätöstä ja maksatusta epäselvyyksien vuoksi eli
    kunnes saa uuden luotettavamman tuloselvityksen pöydällensä.
    Päätös menee melko varmasti uuden vuoden puolelle ja se tekee
    tukiloiselle meisseliä kun nälkä kurnii suolessa.

    Minkä "epäselvyyksien"?

    Työttömät on pakotettu tekemään loputtomia selvityksiä ja perusteluja heille langetetuista täysin laittomista velvoitteista, edellytyksenä että he saisivat ne pikku roposensa joiden avulla hädin tuskin selviää hengissä Suomen olosuhteissa.

    Jälleen tammikuussa ovat lukemattomat työttömät velvoitettuja juoksemaan oma- valmentajien ristikuulusteluissa jotka änkeävät nokkansa sinne mihin se nokka ei kuulu.

    Suomessa kaikista köyhimpien työttömien viimesijaisimpaan toimeentuloonkin voidaan kajota jos he eivät suostu julkisen vallan harjoittamaan yksityiselämän raiskaamiseen, vaikka ihmisten yksityisyyden pitäisi olla turvattu jo kaikista fundamentaalisimmissa artikloissa joihin oikeusvaltio Suomi on ollut sitoutuvinaan.

    Työtön on VELVOITETTU jonkun retardin valmentajan suorittamaan elämäntilanteen kartoitukseen, avautumaan yksityiselämänsä asioista aivan kohtuuttomien taloudellisten rangaistusten uhalla. Joku paskakasa pääsee urkkimaan ja kartoittamaan työttömän yksityiselämää, perhe- elämää, ja kirjeenvaihtoa myöten. Ja räätälöimään hänelle ulkoapäin saneltuja suunnitelmia joihin työttömällä itsellään ei de facto ole mitään sananvaltaa. Työtön on velvoitettu suostumaan "yhteisymmärryksessä" tehtyyn työttömän henkilökohtaista elämää koskevaan elämänsuunnitelman (työnhaku- aktivointisuunnitelma) tekoon, joka käytännössä tarkoittaa että debiili oma- valmentelija sanelee mitä työttömän on tehtävä, ja työttömän on tähän suostuttava. Muuten iskee leikkuri tukeen, jonka varassa ääriköyhän koko elämä roikkuu. 300 eurosta jonka varassa sosiaaliturvaorja elää kitkuttaa vuodesta toiseen, on mahdollista napsaista jopa 40% pois.

    Vain koska työtön on ansiotyötä - eli ansioTULOJA - vailla.

    ---

    12. artikla. Älköön mielivaltaisesti puututtako kenenkään yksityiselämään, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon älköönkä loukattako kenenkään kunniaa ja mainetta. Jokaisella on oikeus lain suojaan sellaista puuttumista tai loukkausta vastaan.

    ---

    Työttömän on haettava työpaikkoja joihin ei halua hakea. Töitä jotka eivät häntä hyödytä taloudellisesti koska mulkut suomalaiset työnantajat eivät viitsi maksaa palkkaa koska heidän ei tarvitse. Suomen valtio työttömiä velvoittavine laittomine lakeineen on taannut työnantajille halpa- ja ilmaistyövoimaa vuosikymmenet. Tämä siitä huolimatta että Suomen kansalaisen oikeus työpaikan vapaaseen valintan on turvattu sekä ihmisoikeusartikloissa että perustuslaissa.

    Työttömän tukiorjan on myös suostuttava loputtomiin ilmaistöihin, joissa hän pääsee kokeilemaan työntekoa kokeilemasta päästyäänkin, ja "tienata" 9 euroa arkipäivässä työttömyyskorvauksensa kylkeen ylläpitokorvausta, joka tekee huimat 180 euroa kuussa lisää. Koska niiden avulla hän voi Suomen valtion julkisen vallan näkemyksen mukaan "turvata kohtuullisen pitkän ajan toimeentulonsa".

    Tämän väitetään olevan työllisyyttä edistävää palvelua. Työtön on velvoitettu palveltavaksi. Palvelua pitäisi tarjota vasta kun sitä pyydetään.

    "Kela voi alentaa perustoimeentulotukesi perusosaa enintään 20 % tai enintään 40 %, jos toimit esimerkiksi siten, että sinulle ei voida tarjota työtä tai julkista työvoimapalvelua, tai jos kieltäydyt niistä perusteetta, vaikka voisit kohtuullisen pitkän ajan turvata tällä toimeentulosi."

    https://www.kela.fi/toimeentulotuki-perusosan-maaran-alentaminen

    Suomi toki tässäkin kohtaa pyyhkii persettään YK:n kaikista perustavanlaatuisimmilla ihmisten oikeuksi koskevilla säännöillä, joihin Suomi sitoutui jo vuosikymmeniä sitten.

    " 23. artikla. 1. Jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan. 2. Jokaisella on oikeus ilman minkäänlaista syrjintää samaan palkkaan samasta työstä. 3. Jokaisella työtä tekevällä on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon ja jota tarpeen vaatiessa täydentävät muut sosiaalisen suojelun keinot."

    Kuinka se nyt näin?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Kela voi hyvin viivyttää päätöstä ja maksatusta epäselvyyksien vuoksi eli
    kunnes saa uuden luotettavamman tuloselvityksen pöydällensä.
    Päätös menee melko varmasti uuden vuoden puolelle ja se tekee
    tukiloiselle meisseliä kun nälkä kurnii suolessa.

    Nälkä kurnii jokatapauksessa toimeentulotukikerjäläisen suolessa. Ihan ilman päätösten viivytyksiäkin.

    Onko orgastisen nautinnollinen ajatus?

    Äänestä

Kyllähän kelan maksamiin etuihin täytys olla näyttöä että on ansainnut sen esim, työttömyyspäiväraha niin työttömän pitää olla työkunnossa eikä päihdeongelmainen. Siirto sosiaalipuolelle nämä ongelmaiset kun eivät kykene töihin.Mitä jollekki narkomaanille työttömyyspäiväraha kuuluu.

Äänestä
  • Miten päihderiippuvuudet liittyivät taas tähän keskusteluketjuun? Eivät mitenkään.

    Äänestä

Kyllä kuules päihderiippuvuudet liittyy hyvin moneen köyhään teki hän mitä tahansa. Kato kato heti närkästyit kun edes vähän kirjoitetaan päihdeongelmista. Hyvin syvältä tuollainen ajattelu ei tullut kelasossuraha.......tuotako sitten jatkaa vuodesta toisen.

Äänestä
  • Päihderiippuvuudet liittyvät myös hyvin moneen ansiotyössä käyvään ja äveriääseen kroisokseen. Tästä vetäkäämme johtopäätös että ansiotyössä käyminen tai vaurastuminen aiheuttavat päihderiippuvuuksia, tai peräti johtuvat niistä.

    Hienoa ajatuksen virtaa sulla.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Päihderiippuvuudet liittyvät myös hyvin moneen ansiotyössä käyvään ja äveriääseen kroisokseen. Tästä vetäkäämme johtopäätös että ansiotyössä käyminen tai vaurastuminen aiheuttavat päihderiippuvuuksia, tai peräti johtuvat niistä.

    Hienoa ajatuksen virtaa sulla.

    Työssäkäyvän päihderiippuvuus on eri kuin jollakin venkulalla joka ei pysty tekeen mitään. Esim, alotus niin mikä ihmeen henkilö kyseessä kun toimeentulotuki ainoa tulo ja tuota odottaa sitten peukaloita pyörittäen. Köyhän justiin ei kannattaisi rahoja laittaa kaljaan taikka käryttää tupakkia. Jossei köyhällä ole päihdeongelmaa niin mitä helvettiä sitten työttömänä notkuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Työssäkäyvän päihderiippuvuus on eri kuin jollakin venkulalla joka ei pysty tekeen mitään. Esim, alotus niin mikä ihmeen henkilö kyseessä kun toimeentulotuki ainoa tulo ja tuota odottaa sitten peukaloita pyörittäen. Köyhän justiin ei kannattaisi rahoja laittaa kaljaan taikka käryttää tupakkia. Jossei köyhällä ole päihdeongelmaa niin mitä helvettiä sitten työttömänä notkuu.

    Huomaan että päihderiippuvuudet on sulle sydämen asia.

    Äänestä

Massiivisten väärinkäytösten vuoksi Kelan virkailijan pitääkin olla erityisen
tarkkana ja vaatia erityisen luotettava selvitys avustettavan tuloista.
Muutenhan tukiloinen saa perusteettomasti veronmaksajien rahoja.
Mutta toisaalta:
Täyttelin muutaman vuoden äitini asunto- sekä hoitotukianomuksia
sekä hankin niihin pyydetyt liitteet tai kopiot. Kun teki pilkulleen
sen, mitä kaavakkeissa pyydettiin, niin ei ollut ikinä ongelmia
tukien maksatuksessa. Kaikki hoitui oikeaan aikaan ja jämptisti.
Eli miksi toisilla tuntuu olevan jokaisen paperin kanssa ongelmia ??

1Äänestä
  • No se varmasti johtuu siitä että ne muut on niin saatanan tyhmiä ihmisiä mutta onneksi sinä sentään olet viisas ja järkevä, vastuuntuntoinen ihminen.

    Oliko muuta?

    Äänestä

  • Kyllä se justiin noin menee että perehtyy hakemukseen mitä liitteitä. Toimeentulotuki on tarkoitettu väliaikaiseksi eikä niinkuin moni kuvittelee jatkuva. Ei tee mitään muuta kuin syö ja paskantaa sitten toimeentulotuki kuuluu minulle.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    No se varmasti johtuu siitä että ne muut on niin saatanan tyhmiä ihmisiä mutta onneksi sinä sentään olet viisas ja järkevä, vastuuntuntoinen ihminen.

    Oliko muuta?

    Ei todellakaan ollut muuta. Tuo oli oivallinen ja oikeaan osunut analyysi minusta.
    Olinhan sentään 35 vuotta se vastuuntuntoinen virkamies, joten paperien
    täyttäminen tuntui minusta suorastaan kotikentällä olemiselta.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kyllä se justiin noin menee että perehtyy hakemukseen mitä liitteitä. Toimeentulotuki on tarkoitettu väliaikaiseksi eikä niinkuin moni kuvittelee jatkuva. Ei tee mitään muuta kuin syö ja paskantaa sitten toimeentulotuki kuuluu minulle.

    Toimeentulotuki on todellakin tarkoitettu väliaikaiseen kriisitilanteeseen pelastusrenkaaksi. Sitä ei ole tarkoitettu pitkäaikaiseksi toimeentuloksi koska tiedetään ettei se sovi sellaiseen koska se on liian pieni.

    Siksi onkin ihmeellistä mistä tulee tuo pakkomielteinen tarve vittuilla ihmisille jotka joutuvat sinnittelemään vuosikaudet- pahimmillaan elinkautisen - vain poikkeustilanteeseen tarkoitetun minimituen turvin. Pitäisikö sun alkaa velvoittamaan työnantajia palkkaamaan toimeentulotukiorjia ihan kunnollisella palkalla töihin, jotta hekin pääsisivät paremman elämän makuun? Voisivat jopa elää elämänsä ja toteuttaa edes yhden unelmansa?

    Äänestä

Ihmisen täytyy itse alkaa toimimaan eikä jäädä pähkäileen asioiden kanssa.Etkö saa millään selvyyttä asioista.Voi hellan lettas vittuileeko muut.

Äänestä

Minulla oli toimeentulotuki hakemus päätöksessä että saan muka 651 euroa työmarkkinatukea. Mistä kela sen 651 euroa repäsi. Olen saanut 571 euroa. Ja kun ne oli merkannut 650 euroa niin toimeentulotuki putosi 0 euroon. Olen lähettänyt viestin kelaan ja kysynyt mikä on tuo 651 euroa mistä se tulee.

Äänestä
  • Työmarkkinatuesta maksetaan 20% veroa mutta ei tuo laskutoimitus siltikään näyttäisi pitävän paikkaansa.

    Äänestä

  • ne tekee tätä tahallaan

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    ne tekee tätä tahallaan

    Pitäähän tukisirkukseen saada jotakin jännitystä.

    Äänestä

Työmarkkinatuki on ensi vuonna 744 euroa ja siitä 20% veroa eli jää noin 595 euroa joka maksetaan työttömälle. En tiedä mikä luku 651 euroa on. Ei tänäkään vuonna työmarkkinatuki ole ollut 651 euroa. joka lukee mun toimeentulotukihakemuskessa.

Äänestä
  • Mutta kun tukeutuu Kevaan, niin se lähettää joka kuukausi 2450 € -verot.
    Bonuksena tulee vielä eläkkeeseen se 6,8 %:n korotus vuodenvaihteen jälkeen.
    Kyllä sillä taas ensi vuoden pärjää varsinkin kun sähkön hinta on vakio ja
    asunnon yhtiövastikekin nousee vain vähäsen.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Mutta kun tukeutuu Kevaan, niin se lähettää joka kuukausi 2450 € -verot.
    Bonuksena tulee vielä eläkkeeseen se 6,8 %:n korotus vuodenvaihteen jälkeen.
    Kyllä sillä taas ensi vuoden pärjää varsinkin kun sähkön hinta on vakio ja
    asunnon yhtiövastikekin nousee vain vähäsen.

    Parissa vuodessa tuli työeläkkeeseen lisää reilut 300 €, joten yhä mukavammin
    se raha riittää kuukauden kuluihin. Tavallisen rivityöntekijän nettoeläke alkaa
    kakkosella ja kun perheessä on kaksi sellaista, niin ei voi valittaa.
    Keva lähettää tuon tuen säännöllisesti joka kuukausi oman maailman
    tappiin saakka ilman mitään anomuksia tai liitteitä.

    Äänestä

Itse eläkkeellä+50v niin eipä tarvi pähkäillä mitään koska toimeentulotuki tulee kun valmiina tiedossa koska raha tulee. On toi kanssa pähkäillä koska joku raha tulee tai kuinka paljon.

Äänestä

Huora Ymmärrän,kaikkea hyvää sinulle

Äänestä

Tse on kauheeta.
EI

Äänestä

Panostakaa kunnolla siihen -30% -tuoteryhmään jo kaupoissa, niin ei tarvitse
lähettää niitä turhaan sinne ruokajakeluun. Syntyy vain turhia kuljetuskuluja.
Vihjeenä voin kertoa, että edullisia Wieninleikkeitä kannattaa oikein
hamstrata pakkaseen, niin voi niitä mässäillä parinakin päivänä peräkkäin.

Äänestä

Kelan toimihenkilöille pitäisi myöntää I lk.:n kyykyttäjämitali kultalehvin.

Äänestä

Vanha juttu mutta millä ihmiset voivat elää nykyisessä yhteiskunnassa jollei ole rahaa ei työtä ei asuntoa. Minä varastan sitten jos niin käy. Varastan niin paljon että pääsen yhteiskunnan hoiviin. Niin ne muutkin ja elämä on sitten turvattu. Ehkä Arkadian mäen lähettyvillä

Äänestä

Elukkeella jää kela nysvääminen pois.
Sinne!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Toimeentulotukea saan 0.50 euroa tässä kuussa , tänään tuli päätös vaikka piti saada 550 euroa. Myönsivät jo virheensä kun soitin mutta sanoin että tekivät tahallaan sen etten saa rahaa jouluksi. Vietän nyt joulun ilman ruokaa. Miten muka voi olla vahingo kun sama hakemus joka kuukausi ja muita tuloja ei ole. Eikä ne muka osaa katsoa tiliotetta jossa on vain viime kuun toimeentulotuki raha näkyvissä. Lisäksi lähetin hakemuksen kuun alussa heti ja niillä kesti 3 viikkoa tehdä päätös. Soitin kelaan, lupasivat korjata mutta en saa rahaa enää tänä vuonna. Tahalleen kiusaavat ei olut eka kerta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu