Metsäteollisuus pitää kieltää Suomessa lailla

Tutkimus osoittaa kiistatta, että ylisuuret hakkuut ovat romahduttaneet Suomen hiilinielun, mutta lääkkeeksi siihen ehdotetaan lisää hakkuita.

Metsäteollisuuden trollien yksi hulluimmista spinnauksista on väite, että hiilinieluja hoidettaisiin parhaiten rajuilla metsänhakkuilla. Sama jos taloa remontoitaisiin polttamalla se.

Avohakkuussa maaperästä lähtee hiili ilmaan ja puut sellutehtaalle, jonka tuotteista hiili on ilmassa parissa vuodessa. Taimikko on päästölähde vielä pitkään. Vanha metsä taas sitoo hiiltä kaiken aikaa, vaikka ei yhtä paljon kuin nuorempi metsä, mutta vanha metsä on valtavan iso ja tärkeä hiilivarasto.
129119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 129

Vanhimmat

Tähän maahan pitäisi saada laki,jolla tarkasti säädettäisiin metsänhoitoa kokonaisvaltaisesti.Metsäyhtiöitä ei oikeasti kiinnosta muu,kuin raha Ja niinhän asian ei pitäisi olla. Metsäyhtiöitä ei kiinnosta luontoarvot pätkääkään.Hakkuiden jättämiä jälkiä ei korjata,vaan kaadetut alueet ovat kuin taistelutanner.

Äänestä
  • Samoin demarit.

    Äänestä

  • Osta metsä, Päätät itse.

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Osta metsä, Päätät itse.

    Aloittaja voi katsoa minne metsät siirtyvät! Ulkolaiset kasvottomat omistajat ja rahastot ja säätiöt ostavat metsät ja kaikki hakataan raiskioiksi.
    Yksityistä metsänomistajaa taas vainotaan moninkertaisella verotuksella näiden edellämainittujen jopa veroitta kikkailevien instituuttien nauraessa.

    Suomi ei omista kohta metsiään kiitos hullujen lakien jotka mahdollistavat vaikka Kiinan ostavan koko paskamaan alta.

    Yksityismetsien puusto hehtaarilla on runsas ja firmojen yhtiöiden joita valtio omistaa on puumäärät alhaisia. Silti yksityisomistus on vainon kohteena verotuksen osalta joka kiihdyttää metsien omistuksen siirtymää ja rahojen katoamista ulkomaille.
    Mutta suomi pölhölän orjakansa vain jatkaa.

    Äänestä

Suomen metsistä tulikin omistajilleen nyt arvottomia...kiittäkää vihreitä.

Äänestä
  • Ehei, just mietittiin, et soitetaankin koneet metsään. Piti kasvatella viellä, mutta samallahan sen voi aukottaakkin, ja taimittaa uudelleen. Eipä ole taimien kimpussa nuo toisten omaisuuksien kyttääjät.

    Nyt on hyvä aika ottaa koneet, kantaa koneet hyvin. Ja puut saa tienvarteen. Tili metsästä tulee kohta😁

    Äänestä

Vihreiden mielestä ikivanha kasvunsa lopettanut metsä sitoo eniten hiiltä, mutta taimikko ei grammaakaan.
Ikivanha metsä ei sido hiiltä, koska se ei kasva.

Äänestä
  • Eikö vanhan metsän järeissä puissa ole mielestäsi lainkaan hiiltä?

    Äänestä

  • Vihervajakit käyttävät kyllä kaiken mahdollisen hyväkseen vääristelläkseen todellisuutta... Täytyy olla päästään yksinkertainen jos uskoo noihin juttuihin, ja todellakin huomaa ettei nämä cityvihreät ole koskaan käyneet kehä kolmosen ulkopuolella!

    Äänestä

  • Se on jopä päästö, kun puut lahoaa jo.

    Äänestä

Kaikki ei nyt ihan täsmää. Suomessa on edelleen kaikista hakkuista huolimatta yksi suurimpia metsätiheyksiä koko maailmassa, joten ei ihan uskottavimmasta päästä ole nuo viherhorinat.

Äänestä
  • Tulitikkurasiassakin on tiheämmin puuta kuin yhdessä klapissa. Siitä huolimatta tulitikkurasiassa on vähemmän hiiltä.

    Äänestä

Miten Helsinki saisi haketta voimalaansa, jos metsiä ei saisi tuhota?

Äänestä
  • Soininvaara voisi vastata tuohon.....vihreä kun on.

    Äänestä

  • Miksi metsät pitäisi tuhota haketta saadakseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Miksi metsät pitäisi tuhota haketta saadakseen?

    Villi veikkaus; käytännössä kaikki lämpöhake tulee metsäteollisuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Villi veikkaus; käytännössä kaikki lämpöhake tulee metsäteollisuudesta.

    Kommenttisi on harvinaisen outo.

    Hake joka on puuta tulee metsistä.

    Mutta miksi metsät pitäisi tuhota saadakseen haketta?

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Kommenttisi on harvinaisen outo.

    Hake joka on puuta tulee metsistä.

    Mutta miksi metsät pitäisi tuhota saadakseen haketta?

    Hake tehdään kasvavista melko isoista puista, kun energiapuusta saa nyt paremman hinnan kuin kuitupuusta. Ymmärrärätkö? Se on sitä vihreää siirtymää kohti persettä.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Hake tehdään kasvavista melko isoista puista, kun energiapuusta saa nyt paremman hinnan kuin kuitupuusta. Ymmärrärätkö? Se on sitä vihreää siirtymää kohti persettä.

    Kyllä minä tiedä mistä hake tehdään. Olen jopa työskennellyt firmassa jolla oli myös hakkuri käytössä, vaikkei se investointina ollut siihen aikaan kovinkaan hyvä.

    Kysymys kuului miksi metsät pitäisi tuhota saadakseen haketta. Sitä ei väitteen esittäjä ole vielä kertonut.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Hake tehdään kasvavista melko isoista puista, kun energiapuusta saa nyt paremman hinnan kuin kuitupuusta. Ymmärrärätkö? Se on sitä vihreää siirtymää kohti persettä.

    Haketta ei voi polttaa Helsingin tulevassa, nyt koekäytössä olevassa lämpövoimalassa, jota kutsutaan hämäävästi biovoimalaksi, kuivaamatta. Kuivaus tapahtuu auringon lisäksi sähköllä kuivureissa. Mitä elokapinalliset vihreät siihen?

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Haketta ei tarvitse kuivata mitenkään voimalaitoskäytössä.

    Mutta mitäpä trollaava persureppana alasta edes tietää.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Haketta ei tarvitse kuivata mitenkään voimalaitoskäytössä.

    Mutta mitäpä trollaava persureppana alasta edes tietää.

    Eihän sitä tarvitse mutta onko se kannattavaa ja järkevää. Märkä hake voi sisältää yli 50 % vettä. Kuljetus on kallista ja kalustoa tarvitaan enemmän. Poltossa saadaan vähemmän energiaa ja päästöt lisääntyvät. No tyhmässä Helsingissä se ei liene ongelma, muulla on.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Miksi metsät pitäisi tuhota haketta saadakseen?

    Ei metsä tuhoudu.... Metsä on uusiutuva luonnonvara.
    Jos metsää ei korjaa, on sama ku jättäs viljat puimatta. Molemmat mätänee, arvo nollaantuu.
    Kaatunut/ pystyynlahonnut puu ei hiiltä sido, vaan tuottaa päästöjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Villi veikkaus; käytännössä kaikki lämpöhake tulee metsäteollisuudesta.

    Myös purkupuu, työmaillakäytetty, ja rakennuksista purettu jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Kommenttisi on harvinaisen outo.

    Hake joka on puuta tulee metsistä.

    Mutta miksi metsät pitäisi tuhota saadakseen haketta?

    Hake ei ole kaadettu puu. Vaan oksat, lahot jne.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Kyllä minä tiedä mistä hake tehdään. Olen jopa työskennellyt firmassa jolla oli myös hakkuri käytössä, vaikkei se investointina ollut siihen aikaan kovinkaan hyvä.

    Kysymys kuului miksi metsät pitäisi tuhota saadakseen haketta. Sitä ei väitteen esittäjä ole vielä kertonut.

    Et oo ollu metsän hakkeiden kanssa tekemisissä. Jos olisit, et kyselis tyhmiä.

    Hake= oksat, puolilahot puut
    Eli, puusta otetaan sahatavaraksi menevä tienvarteen, ja se lähtee käsittelyyn=sahalle
    Risut, okrat, puolilahot= kerätään kasaan, ja hakeketetaan hakkeeksi paikanpäällä

    Jokainen varmasti nähnyt noita oksa/risukasoja, joiden päällä muivipeite odottelemassa hakkuualueen reunamilla haketusta. Jos ei ole, ni silmät auki ku näät hakkuuaukion, ne tosin siivotaan, kute puutkin

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Haketta ei voi polttaa Helsingin tulevassa, nyt koekäytössä olevassa lämpövoimalassa, jota kutsutaan hämäävästi biovoimalaksi, kuivaamatta. Kuivaus tapahtuu auringon lisäksi sähköllä kuivureissa. Mitä elokapinalliset vihreät siihen?

    Mitä se bio jota poltetaan niissä😅

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Eihän sitä tarvitse mutta onko se kannattavaa ja järkevää. Märkä hake voi sisältää yli 50 % vettä. Kuljetus on kallista ja kalustoa tarvitaan enemmän. Poltossa saadaan vähemmän energiaa ja päästöt lisääntyvät. No tyhmässä Helsingissä se ei liene ongelma, muulla on.

    Ei haketta ole tarkoitus kastella, vaan käyttää tuoretta puuta, jolla on sen vuodenajalle ominainen kosteustaso. Sellainen palaa todetusti voimalaitoksissa jopa paremmin kuin kuivattu hake.

    Äänestä

Metsä ja maatalouteen ei siis kannata enää sijoittaa?🤑🤑

Äänestä
  • 25 vuoteen ei ole kantsunut sijoittaa niihin.

    Äänestä

  • Laitoin 10 ha sileäksi, enkä ainoa enää tuhlata rahaa istutuksiin ja raivauksiin. Kasvaa vaikka pihlajaa ja vadelmaa, ihan sama. Ikää itsellä yli 60, joten kasvusta ei ole mitään rahallista hyötyä.

    Äänestä

  • Sijoita uusiin housuihin, jotka kestää enskesänä asfaltilla loisimisen😆

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Laitoin 10 ha sileäksi, enkä ainoa enää tuhlata rahaa istutuksiin ja raivauksiin. Kasvaa vaikka pihlajaa ja vadelmaa, ihan sama. Ikää itsellä yli 60, joten kasvusta ei ole mitään rahallista hyötyä.

    Aukko taimittuu kuusta, koivua, mäntyä, haapaa... Sitä mitä siel on ollu, ja ihan itellään. Joten homma hoidossa.
    Millonkaan ei hakattu metsä oo tyhjäksi jääny, metsä täynnä siemeniä, jotka odottaa innokkaina vuoroaan kasvaa metsäksi.

    Äänestä

METSÄT OVAT MAAPALLON KEUHKOT JA METSÄTEOLLISUUS ON MAAPALLON KEUHKOSYÖPÄ.

Äänestä
  • Mietitäänpä mikä suhde metsien kokonaiskasvun ja kokonaispoistuman välillä olisi paras pitkällä aikavälillä hiilensidonnan maksimoimiseksi jos ajatellaan että metsien pinta-ala säilyy saman kokoisena.
    Jos kokonaispoistuma on isompi kuin metsien kasvu niin se aiheuttaa hiilensidonnan heikkenemistä koska puuston määrä vähenee vaikka toisaalta metsien ikärakenne ehkä lisäisi hiilensidontaa.
    Jos kasvu on pitkää suurempaa kuin kokonaispoistuma niin aikaa myöten metsän ikärakenne muuttuu vanhaksi joka ei enää sido hiiltä ja myös lahoaminen heikentää sitä.
    Myöskään samalle alueelle ei mahdu tolkuttomasti puutta ettei sen kasvu liian tiheyden takia heikkene ja samalla hiilensidonta.
    Jo nyt viimeisessä tutkimuksessa todettiin tämä varsinkin Lapin metsien osalta kun sen ikärakenne on ohittanut parhaan hiilensidontaiän.
    Eli kumpikaan ei näytä hyvältä hiilensidonnan kannalta.
    Miten on jos kasvu ja poistuma on pitkällä aikavälillä samankokoinen niin kumpaakaan edellä olevaa haittatekijää ei olisi ja se olisi siis paras konsti metsien hiilensidonnan kannalta.

    Äänestä

  • Siis Vihreät Syöpä!

    Äänestä

"Suomeen tuotiin vuonna 2021 puuraaka-ainetta Venäjältä 9,3 milj. m3, mikä oli noin 10 prosenttia Suomessa sijaitsevan metsäteollisuuden koko raaka-ainekäytöstä. Tärkeimmät puutavaralajit olivat koivukuitu ja havuhake, joiden osuus tuonnista oli 75 prosenttia. Kuluvan vuoden tammi-helmikuun aikana suuntaa antava tuonti Venäjältä oli noin 770 000 m3."

Talouspakotteet puree....s uomeen.

Äänestä
  • Auringonlaskun ala. Ei muuta kuin kiinni vaan sellutehtaat, niin kotimainen puu riittää polttoon asti.

    Äänestä

On käsittämätöntä että on olemassa ihmisiä jotka haluavat ehdointahdoin satoja tuhansia työttömiä maahan lisää. Tämä tietää kaiken elämän loppumista maassamme. Mistä oikein kumpuaa tuollainen itsetuho-ajattelu?

Äänestä
  • Ja vieläpä sellainen ajattelu että muut saavat tehdä tuottavaa työtä mutta ei suomalaiset. Tämä on pöyristyttävä ajattelumalli. Muut maat saavat tupruttaa tehtaissaan mitä vaan. Ei koskaan meidän punikit, joiden aate on tappanut sata miljoonaa ihmistä, vaadi muilta mailta täyskieltoa myös. Eivät uskalla. Meitä on hyvä sortaa koska olemme niin kilttejä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ja vieläpä sellainen ajattelu että muut saavat tehdä tuottavaa työtä mutta ei suomalaiset. Tämä on pöyristyttävä ajattelumalli. Muut maat saavat tupruttaa tehtaissaan mitä vaan. Ei koskaan meidän punikit, joiden aate on tappanut sata miljoonaa ihmistä, vaadi muilta mailta täyskieltoa myös. Eivät uskalla. Meitä on hyvä sortaa koska olemme niin kilttejä.

    Punikit ovat osaltaan syyllisiä että esimerkiki jussit tekevät aukkoja metsiin joissa on mitä monimuotoisin eliöstö tutkijoiden mukaan - ei punikkitutkijoiden joita kuljettaa tappava aate kommunismi. Koska punikit ovat kanavoineet vihansa ruuantuottajaa vastaan ainoana maailmassa, jussien tilanne on konkurssin partaalla. Sitten he ovat pakotetut myymään puuta metsästä koska ruuantuotanto ei elätä. Jostain on saatava rahaa että voitaisiin tuottaa kotiryssille ruokaa jotka vain kitisee tuista ikäänkuin ei teollisuus saisi tukea. Kiittämättömät kotiryssät.

    EU tasoinen asia tämä on. Jos annetaan Suomalaisten metsänomistajien ja teollisuuden tehdä itselleen rahaa esimerkiksi 5 miljardia metsällä...niin Suomi ja veronmaksajat joutuu EUlle vähintään tuon 5 miljardia maksamaan korvauksina.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Punikit ovat osaltaan syyllisiä että esimerkiki jussit tekevät aukkoja metsiin joissa on mitä monimuotoisin eliöstö tutkijoiden mukaan - ei punikkitutkijoiden joita kuljettaa tappava aate kommunismi. Koska punikit ovat kanavoineet vihansa ruuantuottajaa vastaan ainoana maailmassa, jussien tilanne on konkurssin partaalla. Sitten he ovat pakotetut myymään puuta metsästä koska ruuantuotanto ei elätä. Jostain on saatava rahaa että voitaisiin tuottaa kotiryssille ruokaa jotka vain kitisee tuista ikäänkuin ei teollisuus saisi tukea. Kiittämättömät kotiryssät.

    Onhan se selvää että pimeässä vanhassa kuusikossa ei ole niin paljon eliöstöä ja kasveja kuin valoisassa aukossa. Oikeiden tutkijoiden mukaan metsäaukot vilisee monimuotoisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Punikit ovat osaltaan syyllisiä että esimerkiki jussit tekevät aukkoja metsiin joissa on mitä monimuotoisin eliöstö tutkijoiden mukaan - ei punikkitutkijoiden joita kuljettaa tappava aate kommunismi. Koska punikit ovat kanavoineet vihansa ruuantuottajaa vastaan ainoana maailmassa, jussien tilanne on konkurssin partaalla. Sitten he ovat pakotetut myymään puuta metsästä koska ruuantuotanto ei elätä. Jostain on saatava rahaa että voitaisiin tuottaa kotiryssille ruokaa jotka vain kitisee tuista ikäänkuin ei teollisuus saisi tukea. Kiittämättömät kotiryssät.

    Kun oravat juoksevat näiden aukkojen lävitse, niin niillä on reppu selässä ja evästä repussa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Punikit ovat osaltaan syyllisiä että esimerkiki jussit tekevät aukkoja metsiin joissa on mitä monimuotoisin eliöstö tutkijoiden mukaan - ei punikkitutkijoiden joita kuljettaa tappava aate kommunismi. Koska punikit ovat kanavoineet vihansa ruuantuottajaa vastaan ainoana maailmassa, jussien tilanne on konkurssin partaalla. Sitten he ovat pakotetut myymään puuta metsästä koska ruuantuotanto ei elätä. Jostain on saatava rahaa että voitaisiin tuottaa kotiryssille ruokaa jotka vain kitisee tuista ikäänkuin ei teollisuus saisi tukea. Kiittämättömät kotiryssät.

    Punikki"tutkijoita" kuljettaa aate. Ei he luonnosta paskaakaan välitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Punikki"tutkijoita" kuljettaa aate. Ei he luonnosta paskaakaan välitä.

    Jos he oikeasti luonnosta välittäisi kuten Linkola välitti, he vaatisivat rajat kiinni eikä yhtään ukkoa tänne Pohjolan herkkään luontoon.

    Kun tulija tulee kehitysmaasta länteen kuluttamaan länsimaiseen tapaan hänen hiilijalanjäki monikymmenkertaistuu. Miettiikö kukaan punikki tätä?

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Persut ei kuulu Suomeen tuhoamaan luontoa. Suomi kuuluu saamelaisille!

    Miettiikö yksikään persu tätä?

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Persut ei kuulu Suomeen tuhoamaan luontoa. Suomi kuuluu saamelaisille!

    Miettiikö yksikään persu tätä?

    Persut vaalii Suomen luontoa toisin kuin Kalliossa asuvat punikit.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Persut vaalii Suomen luontoa toisin kuin Kalliossa asuvat punikit.

    Ei siellä Kalliossa nää mitään. Siellä on vain betonia edessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Persut ei kuulu Suomeen tuhoamaan luontoa. Suomi kuuluu saamelaisille!

    Miettiikö yksikään persu tätä?

    Saamelaiset eivät vaadi että heidän pitäisi asuttaa koko Suomi.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Jos he oikeasti luonnosta välittäisi kuten Linkola välitti, he vaatisivat rajat kiinni eikä yhtään ukkoa tänne Pohjolan herkkään luontoon.

    Kun tulija tulee kehitysmaasta länteen kuluttamaan länsimaiseen tapaan hänen hiilijalanjäki monikymmenkertaistuu. Miettiikö kukaan punikki tätä?

    Linkola oli oikea luonnonsuojelija. Hän eli kuten opetti. Hän oli maahanmuuttokriittinen ihminen. Hän ymmärsi että mitä enemmän on Suomessa väkeä, sitä enemmän luonto rasittuu. Nykyvihreät ovat vitsi tässä suhteessa. Heitä ei luonto kiinnosta. Oma napa ja kommunistinen unelma kiinnostaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Hän oli myös
    Ihmisvihaaja
    Ihaili teurastajia

    Äänestä

  • Teollinen Suomi kuoli jo.

    Äänestä

Taas on miljardit liikkeessä ulos ja nyt hiilinielujen (keksitty käsite) vuoksi. Metsää hakataan silti yhä koteihin ja kierrätykseen jaettavan roskapostin vuoksi. Tätä ei voi tavallinen ihminen käsittää. Jätettäisiin edes ne puut metsiin niitä nieluja lisäämään.

Valhetta kaikki tyynni ja jokainen vetää peittoa vain itsensä päälle, kuten joku sanoi. Työtön alkaa olla ainoa todellinen sankari; elää minimituloilla eikä kuluta luontoa. Ja varsinkin jos ajelee fillarilla ja pitää itsensä kunnossa. Vaan tätä sankaria vainotaan koska joku populisti väittää laiskaksi. Alennettaisiin sitä ostovoimaa kaikilta niin ettei tarvitsisi puuta hakata turhiin tarpeisiin. Ja veroilla niin valtion kassakin kiittäisi.

Äänestä
  • Jos maajussi saisi työstään palkan jolla elää, hänen ei tarvitsisi tehdä aukkoja metsiin. On niiden syy tämä asia jotka jussien tilannetta ovat vuosikymmeniä heikentäneet eli lähinnä vihervassut. Minkä takia maajussin tilannetta ei paranneta suhdanteiden mukaan? Kun tuotantokustannukset nousee moninkertaisesti, heille olisi heti kompensoitava se samassa suhteessa. Ja vitun ahne kauppa saatava kuriin.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Jos maajussi saisi työstään palkan jolla elää, hänen ei tarvitsisi tehdä aukkoja metsiin. On niiden syy tämä asia jotka jussien tilannetta ovat vuosikymmeniä heikentäneet eli lähinnä vihervassut. Minkä takia maajussin tilannetta ei paranneta suhdanteiden mukaan? Kun tuotantokustannukset nousee moninkertaisesti, heille olisi heti kompensoitava se samassa suhteessa. Ja vitun ahne kauppa saatava kuriin.

    Ainoa motiivi painaa omaa maatalouttamme alas punikilla on kateus.

    Minä olen kehottanut myymään kaikki puut pois nyt kun metsästä saa vielä tuloja. Niin aion tehdä itsekin

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ainoa motiivi painaa omaa maatalouttamme alas punikilla on kateus.

    Kateus joka ei perustu oikein mihinkään. Jos jussi ostaa sadoille hehtaareille vaadittavaa kalustoa, eli uuden traktorin jolla työllistetään vasemmistolaisia duunareita, punikin päässä kiehahtaa välittömästi. Hän kauhistuu siitä. Mutta kun konepaja jossa työskentelee duunareita eli yleensä vassuja, se ostaa uuden, usean miljoonan sorvin, se ei aiheuta kateutta ollenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Jos maajussi saisi työstään palkan jolla elää, hänen ei tarvitsisi tehdä aukkoja metsiin. On niiden syy tämä asia jotka jussien tilannetta ovat vuosikymmeniä heikentäneet eli lähinnä vihervassut. Minkä takia maajussin tilannetta ei paranneta suhdanteiden mukaan? Kun tuotantokustannukset nousee moninkertaisesti, heille olisi heti kompensoitava se samassa suhteessa. Ja vitun ahne kauppa saatava kuriin.

    "Jos maajussi saisi työstään palkan jolla elää"

    Maajussi kehuu olevansa yrittäjä eikä palkansaaja.

    Tekee työnsä tehokkaammin tai sitten hinnoittelee myytävänsä oikein. Ei yrittäjäksi itseään tituleeravan tule yhteiskunnan rahoilla elää. Sen verran paljon saavat jo tasoitusta pelkillä veronkiertomahdollisuuksilla.

    Äänestä

Puutalorakentaminen loppuu suomessa kokonaan.

Äänestä
  • Ei taida vihreä ymmärtää että puutalot on kaikesta huolimatta edelleen ekologisin ratkaisu.

    Äänestä

  • Hirret saa otettua metsästä taloonsa ilman teollisuuttakin. Kenttäsirkkelillä saa sahatavaran. Ei tarvita metsäteollisuutta siihenkään.

    Ilman konepajateollisuutta olisikin jo vaikeampaa. Siksi ennen oli kyläsepätkin joka kylässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Hirret saa otettua metsästä taloonsa ilman teollisuuttakin. Kenttäsirkkelillä saa sahatavaran. Ei tarvita metsäteollisuutta siihenkään.

    Ilman konepajateollisuutta olisikin jo vaikeampaa. Siksi ennen oli kyläsepätkin joka kylässä.

    Haluatko satoja tuhansia työttömiä lisää?

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Ei taida vihreä ymmärtää että puutalot on kaikesta huolimatta edelleen ekologisin ratkaisu.

    Kun syttyy, niin ei tarvitse miettiä korjaamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Haluatko satoja tuhansia työttömiä lisää?

    Satoja tai tuhansia tulee aina lisää, ja työvoimapulan vuoksi enemmän lähtee pois.

    Ympäristön tuhoaminen ei ole mikään oikeutus ylläpitää työpaikkoja luonnon tuhoamista suorittaville ihmisille. Heidät pitää ohjata vihreän siirtymän myötä tekemään hyödyllisempää työtä.

    Äänestä

Selluloosan valmistus sitoo hiiltä vain hetken. Siitä valmistetut tuotteet ovat hyvin lyhytikäisiä. Samoin paperin valmistuskaan ei sido hiiltä kovin pitkäksi aikaa, tosin paperin ja kartonkipakjausten kierrätys parantaa tilannetta.

Äänestä

Käykää cityvihreät edes kerran elämässänne kehä kolmosen ulkopuolella kun siitä niin olette huolissannekin. Näkisitte ettei täällä metsästä pulaa ole.

Äänestä
  • Suomessa on 73% pinta-alasta metsää. Miten muissa EU- maissa? Jos Suomessa asuisi 100 miljoonaa ihmistä ja metsät olisi tuhottu, niin asia olisi varmaan ok. Nyt Brysselin homojen kannattaisi olla ihan hiljaa metsien suojelusta tai ennallistamisesta.

    Äänestä

Lopetetaan vaan metsäteollisuus Suomesta. Metsäyhtiöt investoivat Etelä-Amerikkaan ja polttavat lisää viidakkoa eukalyptuspelloksi. Kaikki ovat tyytyväisiä?

Äänestä

Kyllä, koneet toimitettava tulevaan Nliittoon.

Armeija lopetettava, olemme kohta osa Nliiton armeijaa.

Muut puolueet lopetettava ja

Jne.

Äänestä
  • Aloittajan idean toteutus toisi 70.000 - 80.000 uutta työtöntä , kolmasosan Suomen ulkomaanviennistä vähenisi ja maaseudun tuloista n 1/4 osa katoaisi .
    Eipä oikein täysjärkisen ajattelua.

    Äänestä

Paperimiehet on alkaneet siirtymään vauhdilla demareista Pressujen kannatajikisi. Kaikki sairaanhoitajat inhoaa SDP:tä ja nyt paperimiehet. Hallituksen politikointi ei käy enään Suomalaisille.

Äänestä

Milloin kielletään syöminen?

Äänestä
  • Meinaan vaan sitä kun vihervassut eivät tykkää maataloudesta, niin milloin se olisi vuorossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Meinaan vaan sitä kun vihervassut eivät tykkää maataloudesta, niin milloin se olisi vuorossa.

    Ne inhoaa maataloutta, lehmien hajua ja kaikkea mikä siihen liittyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Ne inhoaa maataloutta, lehmien hajua ja kaikkea mikä siihen liittyy.

    Odotan sitä milloin syöminen kielletään. Punikeilla on tapana kieltää kaikki heille epämieluisa.

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Odotan sitä milloin syöminen kielletään. Punikeilla on tapana kieltää kaikki heille epämieluisa.

    Syöminen liittyy maatalouteen. Ei helvetti, sitä pitää vastustaa ja lopulta kieltää.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Syöminen liittyy maatalouteen. Ei helvetti, sitä pitää vastustaa ja lopulta kieltää.

    Maatalous on punikin pahin skenaario.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Maatalous on punikin pahin skenaario.

    Jos vieläpä joku siitä saa elannon, ei perkele, se on vitun kauhistus punikin mielestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Jos vieläpä joku siitä saa elannon, ei perkele, se on vitun kauhistus punikin mielestä.

    Punikeille ruoka tulee kaupasta ja raha seinästä. Muusta he ei ole kuullutkaan..

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Jos vieläpä joku siitä saa elannon, ei perkele, se on vitun kauhistus punikin mielestä.

    Se on saatana vitun hirveä asia jos joku saa elannon punikin vihaamasta ammatista.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Se on saatana vitun hirveä asia jos joku saa elannon punikin vihaamasta ammatista.

    Missään muussa maassa ei punikit vihaa omaa maataloutta vaikka sitä tuetaan kuten Suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00078 kirjoitti:

    Missään muussa maassa ei punikit vihaa omaa maataloutta vaikka sitä tuetaan kuten Suomessa.

    Tässä maassa on maailman omituisimmat punikit.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Tässä maassa on maailman omituisimmat punikit.

    Punikit sahaa omaa oksaa asenteillaan.

    Äänestä

Miltä se tuntuu kun ei tiedä metsistä mitään ja silti pitää yrittää kyhätä pitkä kirjoitus?
Luulin, että on rankkaa hommaa. Turhauttavaakin varmaan.
Kirjoita seuraavalla kerralla vaikka Aku Ankasta.

Äänestä
  • Haista sinä pitkä paska. Lapsilisät tulee lakkauttaa, lapset lisäävät ongelmia maalimassa ja maassamme. Nytkin saivat TUPLATUET tekemättä mitään.

    Aku Ankka on Saatanasta
    ota Jeesus vastaan
    t. Avaaja

    Äänestä

Maavviljelijät ovat vähemmistöryhmänä metsänomistussuhteissa. Toki mviljelijät myyvät puuta tasaisena virtana peittääkseen mviljelyksrn toimintakuluja, mutta se suurempi momistajaryhmä kyttää puun huippuhintoja ja silloin myyvät tehtaiden tuutit tukkoon.

Se vanha ikumetsäkin kuolee ja lahoaa, lahotessaan tuprauttaen charlieoscarkaksi-kaasua ilmakehään.

Äänestä

Minusta Vihreän Liiton ehdotus, että vain kannabiksen kasvattaminen korjattavaksi on sallittava on todella järkevä.

Äänestä

Suomen pinta alasta on yli 70 prosenttia metsää .Koko Eu:sta eniten.Saksassa metsää on pinta alaltaan vain hieman yli 30 prosenttia. Jos hiilinielua keskitytään kasvattamaan tulee sitä kasvattaa maissa joita puusto on lähes kokonaan halattu ,kuten Saksasta . Suomessa on metsää eniten pinta alaa kohden koko Eussa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_maista_metsäosuuden_mukaan

Äänestä

Onneksi EU kieltää Suomen riistohakkuut ja metsien "tuhoamisen". Koko Suomi ennallistetaan ja ikihongat huojuvat tulevaisuudessa ihmisten ihasteltavana.

Äänestä
  • Suomi on tuhottu silloin.

    Äänestä

  • Kommunistinen eu.

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Kommunistinen eu.

    Kommunismi ei milloinkaan ole aiheuttanut mitään hyvää. Päinvastoin se on aiheuttanut pahuutta. Sata miljoonaa ihmistä tappanut aate.

    Äänestä

  • Ihastelustako maaseudun ihmiset saavat toimeentulonsa?

    Äänestä

  • Mistä elanto sadoille tuhansille ihmisille?

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Mistä elanto sadoille tuhansille ihmisille?

    Punikki ei sitä mieti. Pääasia on kommunistinen unelma.

    Äänestä

Typerintä on antaa metsän vanhentua ja lahota pystyyn.
Hyvin hoidettu metsä on ilo silmälle ja se myös kasvaa=sitoo hiiltä.
Ei ne pystyyn lahoavat kelot enää mitään sido.

Äänestä
  • Puupellot kielletään, onneksi.

    Äänestä

  • Erikoiset ilot sinullakin, jos muutaman kymmenen vuoden ikäistä puupeltoa katsot mielummin kuin jopa tuhat vuotta vanhaa kelohonkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Erikoiset ilot sinullakin, jos muutaman kymmenen vuoden ikäistä puupeltoa katsot mielummin kuin jopa tuhat vuotta vanhaa kelohonkaa.

    Ilonsa kullakin.
    Kelohonka on kuollut eli luuranko , kymmenvuotias puun alku on perin eläväinen.
    Katseletko sinä mieluummin ihmisen raatoja kuin nuorta eläväistä nuorisoa ?
    Jos niin on niin mene pikaisesti psykologille sillä jotain on pahasti vinksahtanut päässäsi..

    Äänestä

Kivijalka. Suomi on mennyttä jos se kielletään.

Äänestä
  • Punikit haluaa tuhota Suomen.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Punikit haluaa tuhota Suomen.

    Saman aatteen ihmiset ovat tappaneet sata miljoonaa ihmistä.

    Äänestä

Hiili ilmaan🤣🤣🤣🤣🤣
Joku metsätön pelle yrittää valheitaan syöttää muille😆

Metsät on samassa kunnossa kuin vuonna 2017, jolloin ne oli hyvässä kunnossa. Nyt eu ja muut kusettajat vaan muutti laskentakaavaansa, jotta saisivat kupattua Rahaa Suomalaisilta.

Metsien määrän voit vaikka mabsilta katsia, tai lähteä ajelulle, ja todeta omin silmin.

Monet on nyt kaataneet metsiään etuajassa, johtuen että niistä uutisoidaan. Kaatavat ne aikaisrmmin, jottei tarvitse miettiä ja välittää esim. Eu höpötyksistä. Eli, Saivat aikaan aikaistettua metsänhakkuuta, uutisoinnillaan. Onnea heille siitä, sitä kai halusivatkin.

Suomi on AINA maksanut enemmän kuin saanut eu lta. Kannattavaa siis erota, rahamme ryöstävästä eu sta.Säästyy Rahat!

Eu ssa nytkin joku korrubtio menossa, uutiset kertoi. Eikä ylltä, mihinköhän verovaramme on syydetty?
Niille olisi ollut käyttöä Suomen terveydenhuollossa, joka on täysin pilalla, kouluissa, päivähoidoissa jne. Hoitajapulaa jokapuolella. Kiitos pakkorokotusten, jotka ei estä edes koronaa🙈

Äänestä

Puut nurin ja metsät kasvamaan kannabista. Ah mitä hiilen sidontaa.

Äänestä

Avihakkuussa EI hiilet ilmaan lähde. Olen nähnyt hakkuut, aukot, taimikot. En tullut naama mustana pois🙈
Vanha metsä EI sido hiiltä, se alkaa lahota, ja hiilinielu heikkenee.

Nuori, terve metsä on Paras hiilinielu.

Tutkimukset, niitä tehdään sen mukaan, mikä on tutkimuksen tilaajan tavoite. Nyt ketätä rahaa Suomelta.

Äänestä

'Taimikko on päästölähde vielä pitkään. Vanha metsä taas sitoo hiiltä kaiken aikaa, vaikka ei yhtä paljon kuin nuorempi metsä, mutta vanha metsä on valtavan iso ja tärkeä hiilivarasto."

Lue ristiriitaiset satuilusi..... Täysin järjen vastaista😆

Äänestä
  • Totta. Aukko on hiilen päästölähde 20 vuotta ja hiilitase pysyy miinuksella 50 vuotta.

    Äänestä

Jos Haluat säästää metsää hskkuikta, jopa sen uhalla että me märäntyy ja tuottaa päästöjä.

Ni mikset Osta omaa Metsää?????

Osta metsä, ja Rauhoita se!

Ja pidä näppis erossa muiden omaisuuksista.

Ei pidä himoita toisen puolisoa, omaisuutta, eikä mitään, mikä on toisen omaa...😉

Äänestä

Kesä tulee, ja istuvat taas kaduilla, nuo kiittämättömät elätit.

Äänestä

Taitaa tulla cannabiksen kasvatus maa- ja metsätalouden tilalle...

Äänestä
  • Oikeaa Vihreää kultaa...

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Oikeaa Vihreää kultaa...

    Edellä joku kehui että vanha metsä on hyvä säilyttämään hiiltä.
    Näin se onkin mutta toisessa asiassa hän on väärässä eli nuori metsä sitoo hiiltä paremmin kuin vanha ja siksi metsät täytyisi saada kokonaisuudessaan nuoremmiksi. .
    Jopa Luken tutkimuksessakin todetaan että metsien ikärakenne on ohittanut parhaan hiilensidontaiän ja se on tapahtunut erikoisesti pohjoissuomessa jossa on suuria suojelualueita.

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Mihin ne kaadetut puut säilötään etteivät palaudu takaisin CO²:ksi? Suomalainen insinööri ei saa edes puutaloja kestämään kuin maks. 20-40 vuotta ja eikä kukaan varastoi vapaaehtoisesti paskapaperia edes 100 vuodeksi.

    Äänestä

jos metsien hakkuiden ilmastovaikutukset laskettaisiin ja hiilitonnin hinta olisi 30 euroa, niin joka ikinen metsäteollisuuden arvoketjun työpaikka tekisi persnettoa suuruusluokassa tuhansia euroja kuukaudessa. Siis sen jälkeen, kun arvonlisä on huomioitu.
Eli olisi taloudellisesti järkevämpää maksaa jokaiselle metsäteollisuudesta leipänsä saavalle tonni tai pari kuussa siitä, että makaavat selällään eivätkä tee enempää vahinkoja.

Tämmöistä tämä osaoptimoiva talousjärjestelmä tuottaa. Tuhotaan maailmaa ja yhteistä vaurautta.

Äänestä
  • 16.2.2023 jää historiaan EU:n ilmastopolitiikassa. EU-päästöoikeuden hinta puhkaisi ensimmäistä kertaa 100 EUR / tonnirajan. Nyt ollaan jo 104 EUR hinnoissa.

    Äänestä

Kauhistuttava asia, jos metsien arvo määriteltäisiin sinne sitoutuneen CO²:n perusteella.

Äänestä

Suomen metsäteollisuus tuottaa niitä nettoverotuloja, joilla nettoveroilla maksetaan viherpunikkien opiskelut ja koko elämänmittaisen virkamiestyön palkat, jos ylipäätään viherpunikit menevät töihin, jolloin noilla nettoveroilla maksetaan näiden viherpunikkien Kela- ja sossuavustukset. Jos ei ole nettoverotuloja, niin pian ei ole suurta julkista sektoria virkamiehineen, vaikka tälläkin hetkellä noita virkamiehiä elätetään velkarahalla, kun nettoveronmaksajia on liian vähän Suomessa.

Äänestä

Suomen julkista sektoria on supistettava rajusti aloittajan vaatimusten vuoksi. Sairaanhoitajat kortistoon vähäksi aikaa ennen kuin nettoverorahojen loppumisen vuoksi suuri osa sairaanhoitajista joutuvat perehtymään maailman vanhimman ammatin saloihin saadakseen jokapäiväisen elantonsa. Suomeenkin saadaan muualla maailmassa suhteellisen yleistä kadulla nukkujien ja elantonsa kerjäämällä tienaavien joukko.

Äänestä

Kaikki vihreitten omistamat metsät pitää suojella.

Äänestä

Kaikki maanomistus sosialisoitava valtiolle, joka suojelee metsät ja laittaa työttömät kuokkimaan pelloille työllisyystöinä. Kaikki voittavat, niin ympäristö kuin kansantalous.

Äänestä
  • Ja kaikille vihreille Töitä, siis KAIKILLE!

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Ja kaikille vihreille Töitä, siis KAIKILLE!

    Persut, vihreät, punikit. Kaikki pellet pelloille vaan. Töitä on tehtävä jokaisen.

    Äänestä

  • Valtio voi sitten myydä ne halvalla ulkomaille, kuten kaikki muukin on jo myyty.

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Persut, vihreät, punikit. Kaikki pellet pelloille vaan. Töitä on tehtävä jokaisen.

    Äläs kovin keuhkoo, tuohan tietäs sitä että meidänkin olis mentävä töihin.

    Äänestä

Jess. Kaikki metsät suojeluun ja kaikki kaupunkialueet rakennetaan täyteen ja kielletään yksityisautoilu. Julkista liikennettä voidaan supistaa rankasti, kun sille ei ole vaihtoehtoa, paitsi polkupyörä. Ja aina voi kävellä. Lähdetään yhdessä junalla katselemaan ja virkistymään Suomen metsissä.

Maaseutuasuminen kiellettävä myös, tehotonta egoismia ja luonnon vastaista. Ihminen on luotu asumaan keskieurooppalaisissa kaupungeissa.

Äänestä

Metsätalous pitäisi kieltää Suomessa.
Diesel ja bensa pitäisi kieltää Suomessa.
Lihansyönti pitäisi kieltää Suomessa.
Mitä kaikkea muuta pitäisi Suomessa kieltää jotta se Suomen osuus maailman päästöistä - puoli promillea tai jotain - saadaan alas? Sen Suomen tuottaman puolen promillen päästöosuudestahan maailman kohtalo on kokonaan kiinni joten sen alentamisesta ei voi tinkiä vaikka maan talous romahtaisi ja elämä täällä kylmässä pitkien välimatkojen maassa kävisi mahdottomaksi. Ja, millainen organisaatio pitäisi Suomeen perustaa vahtimaan, että niitä kieltoja noudatetaan? - jokin KGB:n kaltainen sen varmaan pitää olla. Eläköön totalitaarinen Suomi - tai kuolkoon jos kunnianhimoinen ilmastopolitiikka niin vaatii.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tutkimus osoittaa kiistatta, että ylisuuret hakkuut ovat romahduttaneet Suomen hiilinielun, mutta lääkkeeksi siihen ehdotetaan lisää hakkuita.

Metsäteollisuuden trollien yksi hulluimmista spinnauksista on väite, että hiilinieluja hoidettaisiin parhaiten rajuilla metsänhakkuilla. Sama jos taloa remontoitaisiin polttamalla se.

Avohakkuussa maaperästä lähtee hiili ilmaan ja puut sellutehtaalle, jonka tuotteista hiili on ilmassa parissa vuodessa. Taimikko on päästölähde vielä pitkään. Vanha metsä taas sitoo hiiltä kaiken aikaa, vaikka ei yhtä paljon kuin nuorempi metsä, mutta vanha metsä on valtavan iso ja tärkeä hiilivarasto.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu