työkaverin ja kaverin sairaalloisen

Anonyymi-ap

mustasukkainen puoliso. Elikkäs! Voi kun voisinkin kertoa suoraan suorin sanoin tälle kaverille, että sen nainen on aivan sekaisin ja tarvitsisi apua. Tunkeutuu työpaikalle kyttäämään, jos näkisi minut, pistää porukkaa meidän perään paikkoihin missä käydään tauolla. Samoja ihmisiä näkyy usein toki muutenkin taukopaikoissa, mutta!!! tarkkailu on itse asiassa löyhin perustein tai siis täysin perusteetta laitonta. Mitään kun emme koskettele tai muuta. Eikö jumalauta voi olla kavereita enää! Ei tämä minun oma puolisoni ole esimerkiksi mitenkään kieltänyt tätä vaikka tottakai hänkin on kysellyt paljon kukas tämä on, kun ei itse tunne. On normaalia ja tervettä tuntea olevansa elossa ja tuntea tunteita. Mustasukkaisuuskin on normaaleissa rajoissa normaalia. Ehkäpä pitää väkisin tutustuttaa meidät kaikki sitten niin loppuu tuo ihme paska.
Voisko nyt niinku tämmönen ihminen ymmärtää, että on oikeasti väärin rajoittaa toista ihmistä missä se saa olla töissä ja kenen kanssa viettää taukojaan. Että suhde on todella väärillä raiteilla eikä terveellä pohjalla ollenkaan.


Tämän ei ollut koskaan tarkoitus aiheuttaa draamaa, sydänsuruja ja murhetta, mutta koska kaikki osapuolet eivät ole terveitä eivätkä kunnioita yksityisyyttä niin on kohta mentävä itse selvittämään asia kasvotusten. Aivan turhaa mielipahaa.

Viestisalaisuus on viestisalaisuus. Myös minulla ja kaverillani /ystävälläni on oikeus keskustella salassa kaksin sekä kasvotusten että viestein! Se on fakta.

Luottamus on suhteen kulmakivi. On aivan sama mitä puhutaan mitä ajatellaan. Teot ovat niitä konkreettisia.

JOs tässä jotain moraalitonta kävisi niin eroaisin ennen sitä. Eli siis ei kävisi. Piste. Ei tässä petetä ketään. Jos joku haluaa valintoja tehdä niin sit ne tehdään, mutta ei huorata.


Itse olen avoimesti kotona puhunut ystävästänikaveristanimistälie ja missä mennään, mitä tehdään ja että olemme yhteyksissä usein.

Mitä tekisitte mun tapauksessa?

Otan tuossa meidän seuraamisessa itse yksityisetsivän ja valkohattuhakkerin kuvioihin niin katsotaan mitä tapahtuu. Viimeistään oikeudessa. Minua ei kytätä, seurata tms toisten naisten toimesta. Kotkotikotkoti.

8

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olipas tyhjentävä monologi.👏 Ihmiset pakkaa arjessa noudattaa samoja aikatauluja, päivästä toiseen.

      • Anonyymi

        Niinpä niin. Kyllä vaan silti on merkkejä oikeasti siitä, että jotkut haluaa tahallaan tehdä vähän kiusaa, mutta en erittele enempää. Ei se tänne kuulu. Mut entä jos ei ookkaan kyse samoista aikatauluista aina. Mieti sitä.
        Mut kaikki muu on totta ja joka muuta väittää, valehtelee.

        Joku hälyyttää ja punanen lippu liehuu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä niin. Kyllä vaan silti on merkkejä oikeasti siitä, että jotkut haluaa tahallaan tehdä vähän kiusaa, mutta en erittele enempää. Ei se tänne kuulu. Mut entä jos ei ookkaan kyse samoista aikatauluista aina. Mieti sitä.
        Mut kaikki muu on totta ja joka muuta väittää, valehtelee.

        Joku hälyyttää ja punanen lippu liehuu.

        JA tosiaan tuo kyttäämisen pelko on vaan alitajuista pelkoa. Joku häiritsee tosi pahasti jossain ja hälyyttää, mutta ei pysty tiedostamaan mikä se on! Onko sittenkin vain itsepetosta kaikki. :( ei se nyt automaattisesti sitä meinaa että luulee jonkun vainoavan mutta ei se tässä maailmassa oo uutta. Ihan normipäivä varsinkin naisille naistenhuoneinen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        JA tosiaan tuo kyttäämisen pelko on vaan alitajuista pelkoa. Joku häiritsee tosi pahasti jossain ja hälyyttää, mutta ei pysty tiedostamaan mikä se on! Onko sittenkin vain itsepetosta kaikki. :( ei se nyt automaattisesti sitä meinaa että luulee jonkun vainoavan mutta ei se tässä maailmassa oo uutta. Ihan normipäivä varsinkin naisille naistenhuoneinen.

        *huoneineen


      • Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä niin. Kyllä vaan silti on merkkejä oikeasti siitä, että jotkut haluaa tahallaan tehdä vähän kiusaa, mutta en erittele enempää. Ei se tänne kuulu. Mut entä jos ei ookkaan kyse samoista aikatauluista aina. Mieti sitä.
        Mut kaikki muu on totta ja joka muuta väittää, valehtelee.

        Joku hälyyttää ja punanen lippu liehuu.

        Aamuviikko ja iltaviikko.. pysäkeillä samat "naamat", niiden aiataulujen mukaan.


    • Anonyymi

      Ja terapiaan vois mennä, koska selvästi sillä on pahat traumat, mut se ei oo kumppaninsa vika. tuo aiheuttaa vaan noidankehää joka syöksee suhteet alimpaan helvettiin. Ainoa keino on tajuta itse oma sairaalloisuutensa ja hankkia apua siihen. Työstää oma ongelmansa pois. Muutoin se pahenee vaan. Ei toisen kautta voi elää ja imeä kaikkea elämäniloa pois ja päättää toisen tekemisistä ja elämästä ja ihan kaikesta! JOtkut on niin tossukoita eikä itte tajua sitä. Usein hankkiutuvat vaan uudelleen tossutettaviksi tajuamatta edes itse asiaa. Aina vaan uusi tossuttaja eri mausteilla.

    • Anonyymi

      Jaa a. Nyt on kyllä kulunut tarina. Ei me olla kuin kavereita. Tiedän ainakin 4 tuttavaa jotka pettäneet työkaverin kanssa. Niin se emäntä tuntee miehensä ja tietää että on kiinnostunut sinusta vaikka sinä vaan pidät sitä kaverina . Siitä se pikkuhiljaa suhteeksi kehkeytyy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      167
      4949
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1519
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1411
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1153
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      967
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      925
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      151
      824
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      747
    Aihe