aloin tässä (aikani kuluksi...) pohtimaan mitä se oikeastaan tarkoittaa, että Raamattu on totuus? Minua kiinnostaa luonnollisesti lähinnä niiden mielipiteet, joilla se todella on totuus.
Onko vain raamatussa totuus? Millä tavoin se määritellään. Kaikki muut tiedon- tai uskonlähteet ovat väärässä? VT sanoo'silmästä silmään, hampaasta hampaaseen' (ainakin se menee noin ruotsiksi, öga för öga, tand för tand). UT sanoo 'käännä toinenkin poskesi', ovatko molemmat samanaikaisesti totta vai tarvitaanko tulkintaa tai aikajanaa? VTssä Jumala valitsee puolensa sodassa ja tappaa vihollisiaan, UTssä hän onkin jo havainnut että rakastaa kaikkia, jokaikistä, ei vain valittua kansaa.
Jo jotain ei lainkaan mainita Raamatussa, voiko se silti olla totta, jos nyt ei oteta lukuun arkisia totuuksia kuten Tänään on torstai, tai Naapurilla on punainen Fiat? Minkä perusteella voi silloin arvioida ns raamatun ulkopuolisia totuuksia. Rukouksen voimalla on melko subjektiivinen vastaus koska ihmiset tuppaavat kuulemaan mitä juuri he haluavat kuulla; homot ovat joko menossa kadotukseen tai se on ihan ookoo jumalalle.
Lisäksi raamattu ei alunperin ollut kirja, suomeksi nimeltä Raamattu, vaan ennen VTn kokoamista oli vain erillisiä kirjoituksia eri ajoilta jotka kertoivat Jumalasta, ja näitä kopioitiin uudelleen ja uudelleen ja jokainen kirjuri on muuttanut siinä jotakin, hieman.
Kymmenen käskyä on kirjoitettu miehille (vrt 10. käsky Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, jossa sana puoliso viittaa vaimoon) alunperin, se että se koskee kaikkia ihmisiä (kuten sen luonnollisesti pitäisikin koskea!) on muutos alkuperäiseen tekstiin...Raamattu ei siis ole sananmukaisesti tosi siinäkään mielessä että jokainen uusi käännös sisältää uusia, ajan hengen mukaisempia ilmaisuja ja jopa tekstimuutoksia. Muutenhan ei olisi tarvetta uusiin käännöksiin.
En siis tarkoita, että on olemassa joku objektiivisesti paikkaansapitävä vastaus, minua melkein oikeasti kiinnostaa joku vähän pidemmälle pohdittu mielipide tai näkemys ;)
Esimerkiksi, voiko raamatussa 'olla totuus', vaikka se ei olekaan sanasta sanaan tosi
Raamattu (ja totuus
21
642
Vastaukset
- Anonyymi
...Ja sehän on tietysti 'hammas hampaasta', heh
- Anonyymi
Raamatusta on myös hyvä ymmärtää, että sen synty on sisältänyt paljon valintaa. Eli yksi kysymys on miten kukin teksti on syntynyt ja toinen, miksi juuti tuo on kilpailevien tekstien joukosta kanonisoitu Raamatun osaksi. Kilpailevia "jumalallisia" tekstejä on ollut niin Vanhan (juutalaisten Tanak) kuin Uuden Testamentin osalta ollut paljon.
Qumranista löytyneet ns. "Kuolleen meren kääröt" ovat paljastaneet miten paljon oli juutalaisuuteen liittyviä tekstejä joita ei koskaan hyväksytty Tanakin osaksi. Qumranin kirjoitukset on tuotettu vuosien 200 eaa. ja 100 jaa välillä ja Tanak eli Vanha Testamentti vakiintui tuon ajanjakson lopulla. Eli vasta ajanlaskun alun jälkeen lopullisesti päätettiin se, mitkä VT:n kirjat ja mitkä versiot noista kirjoista ovat oikeaa "Jumalan sanaa" ja mitkä vain erehtyväisen ihmisen kirjoittamaa uskonnollista tekstiä.
Juutalaisen tekstikaanonin vakiintumattomuus ja muuttuvaisuus tarkoittaa myös sitä, että kun Jeesus Uuden Testamentin tarinoissa viittaa "kirjoituksiin" tai "lakiin", niin kukaan ei oikeastaan voi tietää mihin hän viittaa, koska ei ollut mitään yksikäsitteistä juutalaisten tekstien kaanonia. Ellei näitä tarinoita ole sitten kirjoitettu vuoden 100 tienoilla tai sen jälkeen, jolloin tarinoiden kirjoittaja tiesi mihin hän halusi Jeesuksen viittaavan.
Uuteen testamenttiin oli vastaavasti tarjolla mm. toistakymmentä evankeliumia, mutta erehtymättömäksi Jumalan sanaksi alkuseurakuntien kristityt valitsivat joskus 300-luvulla tuntemattomalla prosessilla neljä (jotka nekin toki sisältävät ristiriitoja keskenään). Kristittyjen Vanhan Testamentin he kopioivat sellaisenaan juutalaisilta. Eli kristityt luottivat, että uskonnollinen traditio, joka ei tunnistanut kristittyjen messiasta Jumalan pojaksi oli kuitenkin tunnistanut ja valinnut juuri oikeat kirjat (ja mm. ennustukset messiaasta) Vanhaan Testamenttiin. - Anonyymi
Vanha testamentti on Totuuden ruumis, totuuden runko, totuuden luuranko
Uusi testamentti on Totuuden sielu
Koraani on Totuuden henki
Bhagavatam ja Bhagavadgita kokoaa nuo kaikki kolme yhteen Absoluuttiseksi totuudeksi.
Raamattu tosin sanoo silmä silmästä, hammas hampaasta, mutta myös sen että Kosto on Jumalan. Sen tähden uuteen testamenttiin luottavat uskovat Jumalan itse tekevän kaiken äärettömällä voimallaan eikä itse tarvitse kostaa.
Noiden kolmen: Ruumis, Sielu ja Henki lisäksi on olemassa vielä Henkäys eli atma oleellinen osa ihmisruumista. Kaikilla se ei ole henkäys, vaan elollisilla ylenssä se on elämän henki. Ihmisellä elämän henkäys.
Henkäys tarkoittaa että jokaiselle AJALLE ON OMA PYHÄ KIRJANSA.- Anonyymi
Gnostilaiset opettaa, että totuudella on 7-8 eri luokkaa, astetta, kirkkautta.
1. Platina = Antiikin filosofia ja nykytiede
2. Timantti = Hindulaisuus
3. Kulta = Juutalaisuus
4. Hopea = Islam
5. Pronssi = Kristinusko
6. Rauta = Avesta, Zarathustra
7. Savi = Muinaiset suuret jokikulttuurit ja animismi: Niili, Eufrat, Indus, Kiina etc.
8. Kivi = Kivenä kengässä ja kompastuskivenä on se, että Koraanin mukaan JOKAISELLE AIONILLE ELI 490 VUOTISKAUDELLE ON OMA PYHÄ KIRJA. Tämä tarkoittaa Elämän Henkäystä. Mormonin kirja opettaa lisäksi että JOKAISELLE HEIMOLLE ON OMA PYHÄ KIRJA. Tämä tarkoittaa Elämän Henkeä.
Kiinan uskonnot ja Intian muut uskonnot: Taolaisuus, Kungfutselaisuus, Buddhalaisuus etc. Kuuluvat tuossa kahdeksan kohdan kirkkausasteikossa jonnekin kärkipäähän, mutta en tiedä mihin kohtaan tarkoin.
Niin kuin sateenkaaressa on 7 ERI VÄRIÄ koostuu totuuskin 7-8 eri väristä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Gnostilaiset opettaa, että totuudella on 7-8 eri luokkaa, astetta, kirkkautta.
1. Platina = Antiikin filosofia ja nykytiede
2. Timantti = Hindulaisuus
3. Kulta = Juutalaisuus
4. Hopea = Islam
5. Pronssi = Kristinusko
6. Rauta = Avesta, Zarathustra
7. Savi = Muinaiset suuret jokikulttuurit ja animismi: Niili, Eufrat, Indus, Kiina etc.
8. Kivi = Kivenä kengässä ja kompastuskivenä on se, että Koraanin mukaan JOKAISELLE AIONILLE ELI 490 VUOTISKAUDELLE ON OMA PYHÄ KIRJA. Tämä tarkoittaa Elämän Henkäystä. Mormonin kirja opettaa lisäksi että JOKAISELLE HEIMOLLE ON OMA PYHÄ KIRJA. Tämä tarkoittaa Elämän Henkeä.
Kiinan uskonnot ja Intian muut uskonnot: Taolaisuus, Kungfutselaisuus, Buddhalaisuus etc. Kuuluvat tuossa kahdeksan kohdan kirkkausasteikossa jonnekin kärkipäähän, mutta en tiedä mihin kohtaan tarkoin.
Niin kuin sateenkaaressa on 7 ERI VÄRIÄ koostuu totuuskin 7-8 eri väristä.Ultra lehden erään numero mukaan EGYPTIN HERMEETIKOT, JOTKA OVAT SAANEET ALKUNSA ATLANTIKSESTA JA AADAMIN PUOLISOSTA EEVASTA opettaa että maailmassa tulee olemaan yhteensä 36525 pyhää teosta, joista 2000 kertoo maailman toimintaperiaatteen ja rakenteen eli ovat nykytiedettä.
Mutta tuo lisäksi voidaan olettaa olevan (Kalevalan perusteella) noin:
400000 Lajikirjaa eli Elämän henkäyksen kullekin eri ajalle ja hetkelle omistettua pyhää teosta.
8000000 Sukuvirttä eli Elämän Hengen kullekin eri heimolle, suvulle ja eläinlajille antamaa pyhää virttä.
Itselläni on viime aikoina ollut työn alla mm. Bhagavatam, Bhagavadgita, VT:n apokryfikirjat, Manun laki etc. Tuo Manun laki esim. on hyvin voimakas pyhä kirjoitus, jossa on paljon profetiaa.
Oon myös ajatellut etttä eräät Tietosanakirjat ovat osa noita maailman rakenteen kuvaavia pyhiä kirjoja. Esim. WIKIPEDIA on omalla tavallaan pyhä kirja kun se aikanaan valmistuu. - Anonyymi
Toinen tulkinta on, että Uusi Testamentti on ihan kauheaa kuraa ja Vanha Testamentti ihan täyttä paskaa.
- Anonyymi
"Onko vain raamatussa totuus? Millä tavoin se määritellään. Kaikki muut tiedon- tai uskonlähteet ovat väärässä? "
tuli tästä topiikista mieleen, että myös esimerkiksi yecn porukalle Raamatus ns totuus on melko suhteellista; he ovat lisänneet siihen saman verran itsekin.
Rappeutuva genomi, perusmuodot (ei lajit) Arkissa, Pangean hajoaminen vedenpaisumuksen jälkeen, vuoden kestänyt jääkausi. Mitään näistä ei mainita Raamatussa. Sitä pitää toisin sanoin "tulkita oikein" ja tulkinnan oikeellisuudesta päättää kreationistit itse. Kyseessä ei olekaan objektiivinen totuus. Niin, ja maa on kuulemma universumin keskustassa.
Lisäksi, Genesiksessä Jumala solmii RAUHAN ihmisten kanssa ja lupaa ettei enää tuhoa ihmiskuntaa, merkkinä tästä on sateenkaari.
Kreationistit sanovat tästä että joo, joo mutta se puhui vaan tulvasta, ei hän luvannut olla kokonaan tuhoamatta ihmiskuntaa!! On heillä suuri luottamus Jumalan hyvyyteen. ;D- Anonyymi
Minusta tuo ilmaisee jo itsessään, ettei Raamattua tule eikä edes voi "lukea sananmukaisesti" kuten fundikset sanovat tekevänsä, jokainen lisää asiaan jotakin itse. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta silloin ei tarvitsisi väittää että se on sananmukainen totuus, vaan sellainen kuten sen koen.
Lisäksi vaikuttaa jotenkin siltä, etteivät yect ole ikinä päässyt raamatuntutkimuksessaan Genesista pitemmälle, mutta joo, onhan se rasittavan paksu opus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minusta tuo ilmaisee jo itsessään, ettei Raamattua tule eikä edes voi "lukea sananmukaisesti" kuten fundikset sanovat tekevänsä, jokainen lisää asiaan jotakin itse. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta silloin ei tarvitsisi väittää että se on sananmukainen totuus, vaan sellainen kuten sen koen.
Lisäksi vaikuttaa jotenkin siltä, etteivät yect ole ikinä päässyt raamatuntutkimuksessaan Genesista pitemmälle, mutta joo, onhan se rasittavan paksu opus.Kun kerran on selvää, että Raamattu on vain kokoelma paimetolais- ym taruja, miksi siitä pitäisi etsiä jotain, missä kaikesta huolimatta olisi jotain jumalallista elämän perustaksi?
- Anonyymi
Tuo vuoden kestänyt jääkausi on kreationistien idioottimaisuuden korkein veisu!
Viimeinen jääkausi (tai jääkausivaiheen jäätiköitymisjakso) kesti 100.000 vuotta. Yhden vuoden jääkausi on nimeltään "kova talvi". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo vuoden kestänyt jääkausi on kreationistien idioottimaisuuden korkein veisu!
Viimeinen jääkausi (tai jääkausivaiheen jäätiköitymisjakso) kesti 100.000 vuotta. Yhden vuoden jääkausi on nimeltään "kova talvi".Kristitylle ainoa totuus on Raamattu, muslimille Koraani jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo vuoden kestänyt jääkausi on kreationistien idioottimaisuuden korkein veisu!
Viimeinen jääkausi (tai jääkausivaiheen jäätiköitymisjakso) kesti 100.000 vuotta. Yhden vuoden jääkausi on nimeltään "kova talvi".Muinaisen Egyptin papit olivat suurimman tiedon ja vallan kantajia, mutta tämä tieto hajosi yhä enemmän sirpaleiksi, kun maapallo koki katastrofin toisensa jälkeen ja kun korruptio ja poliittiset juonittelut saastuttivat papiston instituution. Tämä tieto on vähitellen hajonnut ja rappeutunut nykyään lukuisiksi uskonnollisiksi perinteiksi ekumeenisine neuvostoineen ja maallisine etuineen. Uskonnollisten liikkeiden johtajat muuttavat vähitellen opetuksia, kunnes alkuperäistä perinnettä ei enää tunnista.
Sivilisaation elämä on syklistä. Egypti, Rooma, Kreikka - kuinka monta esimerkkiä tarvitaankaan osoittamaan, että sivilisaatiot syntyvät ja kuolevat. On tullut sivilisaation aikakausi, jolla on taipumus omaksua menneisyyden saavutukset haasteidensa, tarpeidensa ja tehtäviensä vuoksi. Kristillinen kirkko oli pitkään kieltänyt antiikin kulttuurin, koska se piti kreikkalaisten filosofiaa uhkana maailmankuvalleen. Piilottamalla kreikkalaisten tekstit luostareihin kirkko ei kuitenkaan voinut pitää niitä poissa käsikirjoituksia kopioivilta ja säilyttäviltä munkeilta. Näin antiikin ajatusmaailma vaikutti kristilliseen maailmankuvaan, sillä jokainen maailmankatsomus tarvitsee vankan perustan, ja täydellisempi ajatus imee sisäänsä vähemmän täydellistä ajattelua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo vuoden kestänyt jääkausi on kreationistien idioottimaisuuden korkein veisu!
Viimeinen jääkausi (tai jääkausivaiheen jäätiköitymisjakso) kesti 100.000 vuotta. Yhden vuoden jääkausi on nimeltään "kova talvi".Teosentrismi, joka sallii uskonnollisten näkemysten moninaisuuden, avaa tien Kristuksen maailmaa korkeampiin maailmoihin. Näin päädymme uuteen paradigmaan, joka kieltää Kristuksen uskonnollisen maailmankaikkeuden keskipisteenä ja vahvistaa sen sijaan Jumalan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teosentrismi, joka sallii uskonnollisten näkemysten moninaisuuden, avaa tien Kristuksen maailmaa korkeampiin maailmoihin. Näin päädymme uuteen paradigmaan, joka kieltää Kristuksen uskonnollisen maailmankaikkeuden keskipisteenä ja vahvistaa sen sijaan Jumalan.
Valitettavan usein eri uskontojen kannattajat ajattelevat seuraavalla tavalla: "On vain yksi oikea uskonto, joka on peräisin Jumalalta - ja kaikki muut ovat paholaiselta". Viime kädessä tällainen asenne johtaa jatkuviin konflikteihin ja fanaattisuuteen.
- Anonyymi
Universumilla ei ole ateistien mukaan keskustaa mutta jos olisi (ateistit eivät tiedä kaikkea), niin mistä tiedätte, että maa ei ole sen keskustassa?
Te ette tiedä universumin rajoja ja tilavuutta.
- Anonyymi
Asiaa pitäisi tiedustella naispappien neutraalien virkapukujen luojalta.
- Anonyymi
Vaimo oli Raamatun aikana miehen omaisuutta (rahaa), joten käsky on oikein aikalaisia ajatellen.
- Anonyymi
Alahan rukoilla ja lukea Raamattua, niin saat vastauksen. Minulle on ainakin löytynyt sieltä hyviä vastauksia.
- Anonyymi
Muutkin uskonnot saavat vastauksia, mutta omien uskontojensa kirjoista. Myös kristinusko on haarautunut eri suuntiin, ja jopa kristityt kiistelevät oman opin oikeellisuudesta eri lahkojen kanssa.
- Anonyymi
Miksei Koraania tai Avestaa?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445299Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243460Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992870Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui582686- 1732365
- 252157
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1271899Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661865Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881771M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161401