Sähkötuelle asetettu 700 euron katto leikkaa kaikista suurimpien sähkölaskujen maksajat pois tuen saajista.
Kuinka ihmeessä tuollaista ihmisi eriarvoistavaa tukimallia edes esitetään?
Kuinka ihmeessä tuollaista ihmisi eriarvoistavaa tukimallia edes esitetään?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Eniten sähkötuesta hyötyy pienituloinen 700 euron kuukausittaisata sähkölaskua maksava yksinasuva, koska hän saa vielä Kelan erillistuen.
Ongelmahan on siinä että Salinin veljekset Virroilla on kusettajia.
Tämä hallitus ei onnistu missään. Ja keskiluokka jatkaa lihomistaan.
Sähkö on peruspalvelu jossa kilpailuttaminen ei toim, kuten huomataa. Siksi sähkön hinta kanslaisille on perustuslain vastainen. Kiitos liikelaitostuttamispolitiikan jota ryhdyttiin harrastamaan noin 20 vuotta sitten. Silloin nuoremman Vennamon aikaan kun esimerkiksi Postista tehtiin liikelaitos. Jotkut toiminnat ovat yksinkertaisesti yhteiskunnan perusrakenteita eikä niiden palveluilla voi kauppaa tehdä. Puuttuu enää Poliiisin ja Oikeuslaitoksen yksityistäminen, sitten viimeistään meidät hukka perii.
Vielä enemmän se sorsii pienituloisten jonka sähkölasku jää just alle 100€. Ja se satanen on paljon 800€ eläkkeestä.
Tämä tuki on taas tulonsiirto köyhiltä rikkaille.
Alle satasen sähkölaskua ei voi edes pitää laskuna. Sen verran rahaa menee päivässä jo bensaan ja syömiseen.
Kamalaa rikkaat hyötyy !!! On pummilla murheet, naama varmasti kateudesta vihreä,vaikka itse ei menetä mitään,mutta kun toiset hyötyy, voi,voi,voi.
Minä olen väliinputoaja, maksamani sähkön hinta on kohtuullinen, 6,9 senttiä ja olen lisäksi liian hyvätuloinen, epistä.
Omavastuu pois ja 300 €/kk ylittävä tuhlaus pois tuesta!
BTW: Vähiin tainneet jäädä toimet lämmityssähkön kulutuksen vähentämiseksi millä tahansa ilmaa paikoillaan pitävällä materiaalilla?
Roskiin vaan pakkausstyroxit ja -kuplamuovit? Aaltopahvit ja kankaat? Jne.
Alempi sisälämpötia riittää jos antaa pattereiden lämmön vapaasti säteillä asukkaille ja samalla estää ikkunoiden kylmäsäteilyä.
Ulkoaltaiden lämmityssähköä on turha verovaroilla tukea.
Erittäin hyvä esitys hallitukselta.
Ei tule kommenttia kokkareiltakaan....
Sähköyhtiöt iski heikkoon hallitukseen. Tiesivät että kyllä tyttöset antavat rahallista tukea vihaiselle kansalle ja hups kuinkas kävikään. Viha sähköyhtiöitä kohtaan on jo melkein ohi. Hallitusta vain syytellään, mikä tosin on oikein!
Mitä tähän sanoo Teemu?