Tutkija sanoo että vetyhypetys ei ole vielä valmis

Anonyymi-ap

Tässä tutkijan mielipide että vedyn valmistus vaatii "absurdin" määrän sähköä ja nimenomaan sitä vihreää sähköä ei ole ylimääräistä eikä vihreän infran pystyttäminen ole nopeaa. Viherpesun vaara on myös suurta. Luettelee yleisellä tasolla myös useita ongelmia missä vetytaloudessa on vielä paljon parannettavaa. Varoittaa siis vedyn hypettämisestä että oikeassa elämässä sen saaminen aidosti toimintakuntoon kannattavasti voi olla todella haastavaa.

https://ylioppilaslehti.fi/2022/10/asian-tuntija-vetyhype-tuli-suomi-ei-ole-valmis/

13

482

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vastaava artikkeli missä koitetaan kertoa että sitä VIHREÄÄ sähköä ei ole oikeasti ylimääräistä vetyä varten. Vetytalouden hypetys on suurta suhteessa realismiin.

      "Suuri ongelma Suomen ja EU:n nykyisessä vetystrategiassa on sähkön riittämättömyys. Näissä strategioissa vetyä on suunniteltu tuotettavan lähinnä elektrolyysimenetelmällä. Menetelmä vaatii suunnattomasti sähköä, joka parhaimmillaan olisi tuotettu vihreästi uusiutuvalla energialla. Esimerkiksi Raahen terästehtaan terästuotanto fossiilivapaalla, elektrolyysillä tuotetulla vedyllä veisi lähes suunnilleen yhden ydinvoimalan tuottaman energian kokonaan.

      Tällä hetkellä vetyä tuotetaan maailmalla noin 80 miljoonaa tonnia eli megatonnia (Mton) vuodessa eri käyttötarkoituksiin. Jos kaikki maailmassa valmistettava teräs valmistettaisiin vedyn avulla, vetyä tarvittaisiin vielä lisää noin 90 Mton. Kaikkiaan vetyä siis tarvittaisiin tällöin yli kaksi kertaa niin paljon kuin sitä nyt maailmassa tuotetaan.

      Jos tämä 90 megatonnin lisämäärä vetyä tuotetaan elektrolyysillä ja tuotantoon käytetään päästötöntä sähköä, maailmaan tarvitaan lähes 250 ydinvoimalaa lisää. Yksi ydinvoimala vastaa karkeasti arvioiden 800 tuulivoimalaa, ja tuulivoiman tehontuotto on Suomessa vain 33,8 prosenttia nimellistehosta. Energia- ja vetykeskustelussa tulisi realistisesti kiinnittää­­ huomiota sähkön riittävyyteen."

      Sääli ettei kerrottu kuinka monta aurinkopanelia tarvitaan ydinvoimalaa korvaamaan vuosituotannolla, joka on todella paljon suurempi luku ja näille tuulivoimapuistoille löytää hyviä suuria tontteja. 250 x 800 tuulivoimalaa korvaamaan ydinvoimaloita = 200 000 tuulivoimalaa. Minne ne kaikki sijoitetaan monissa maissa kun puolustusvoimatkin valittavat tuulivoimalat että häiritsevät tutkia? Ja sitten tämä "Not in my backyard (NIMB)" ilmiö kun osa ihmisistä vastustaa voimakkaasti tuulivoimaloita niin byrokratiassa kestää.

      Vetytalouden VIHREÄN energiantarve on todellakin "absurdi". Ja vielä isommiksi luvut tulevat kun vetyä aletaan entistä enemmän käyttämään eri käyttötarkoituksissa (vedyn kysyntä nousee), niin ydinvoimaloiden, tuulivoimaloiden ja aurinkopuistojen tarve kasvaa moninkertaisesti ja rakentaminen todella hidasta. Silloin on pakko pitää niitä saastuttavia hiilivoimaloita elossa suuren sähkönkysynnän takia, jolloin kikkaillaan sitten viherpesulla.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17241677/tulevaisuuden-vetytalous-on-pitkaan-viherpesua

      https://tekniikanmaailma.fi/kesken-voitaisiinko-paastotonta-vetya-tuottaa-niin-etta-sahkoa-tarvittaisiin-vain-vahan-tai-ei-lainkaan/

    • Anonyymi

      Tässä artikkelissa kyseenalaistetaan Inkoon vedyllä toimiva vetytehdas. Haasteita riittää. Iso riski että projekti epäonnistuu. Ja vaikka onnistuisi niin onko vedyllä tuotettu teräs liian kallista ja ei mene kaupaksi, jolloin koko projektilta menee maa alta?

      https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009310442.html

      • Anonyymi

        "Laaksonen arvioi optimistiseen sävyyn, että Inkoon-tehtaan neljän miljardin investointi voisi suuressa mittakaavassa ollakin vasta alkua."

        "– Tämä on sitä teollisuuden uudelleensijoittumisen alkuvaihetta lähelle halpaa energiaa. Olemme arvioineet, että nämä investoinnit Suomeen pystyvät nousemaan yli 100 miljardiin euroon."

        "SSAB, Vattenfall ja LKAB ovat kehittäneet yhdessä fossiilivapaata rautamalmin pelkistämistä. SSAB:n Ruotsin Luulajan tehtaalla pyörii jo Hybrit-pilottilaitos, joka tuottaa fossiilivapaata rautasientä ”kampanjaluontoisesti”.

        SSAB:n johto viestittää IS:lle sähköpostitse, että se ei kommentoi potentiaalisen kilpailijansa asioita. Yrityksestä kuitenkin kerrotaan, että SSAB on ainoana maailmassa jo valssannut fossiilivapaata terästä ja lisäksi toimittanut asiakkaille koe-eriä, joista muun muassa Volvo on jo valmistanut ensimmäisiä ajoneuvoja.

        Professori Laaksonen arvioi, että muutaman vuoden kuluttua vastaavaa teknologiaa on todennäköisesti jo laajemminkin saatavilla.


      • Anonyymi

        Korjaan edellisen viestini kun se karkasi "editointiin" keskeneräisenä ennen sen valmistusta.

        Pikkuruista nega-petteri-agendaansa palstalla ahkerasti foldaavalla on objektiivisyyden sijaan luonnollisestikin jo valmiiksi "asennevammainen" lähesymistapa koko aihepiiriin.

        Onkohan foldaajan pappa betalar Kempowerin leivissä ymv. vai mistähän tuo vetytalouteen kohdistuva kerrassaan epärationaalinen ja kroonisoitunut kestoahdistus oiken kumpuaa.

        Samaisesta artikkelista on luettavissa ko. hankkeen / aloitteen ... tämän hetken ... riskien ja epävarmuuksien ohessa mm. seuraavaa vetytalouden isoa kuvaa koskien.

        "Laaksonen arvioi optimistiseen sävyyn, että Inkoon-tehtaan neljän miljardin investointi voisi suuressa mittakaavassa ollakin vasta alkua."

        "– Tämä on sitä teollisuuden uudelleensijoittumisen alkuvaihetta lähelle halpaa energiaa. Olemme arvioineet, että nämä investoinnit Suomeen pystyvät nousemaan yli 100 miljardiin euroon."

        "SSAB, Vattenfall ja LKAB ovat kehittäneet yhdessä fossiilivapaata rautamalmin pelkistämistä. SSAB:n Ruotsin Luulajan tehtaalla pyörii jo Hybrit-pilottilaitos, joka tuottaa fossiilivapaata rautasientä ”kampanjaluontoisesti”.

        "SSAB:n johto viestittää IS:lle sähköpostitse, että se ei kommentoi potentiaalisen kilpailijansa asioita. Yrityksestä kuitenkin kerrotaan, että SSAB on ainoana maailmassa jo valssannut fossiilivapaata terästä ja lisäksi toimittanut asiakkaille koe-eriä, joista muun muassa Volvo on jo valmistanut ensimmäisiä ajoneuvoja."

        "Professori Laaksonen arvioi, että muutaman vuoden kuluttua vastaavaa teknologiaa on todennäköisesti jo laajemminkin saatavilla."

        - https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009310442.html


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjaan edellisen viestini kun se karkasi "editointiin" keskeneräisenä ennen sen valmistusta.

        Pikkuruista nega-petteri-agendaansa palstalla ahkerasti foldaavalla on objektiivisyyden sijaan luonnollisestikin jo valmiiksi "asennevammainen" lähesymistapa koko aihepiiriin.

        Onkohan foldaajan pappa betalar Kempowerin leivissä ymv. vai mistähän tuo vetytalouteen kohdistuva kerrassaan epärationaalinen ja kroonisoitunut kestoahdistus oiken kumpuaa.

        Samaisesta artikkelista on luettavissa ko. hankkeen / aloitteen ... tämän hetken ... riskien ja epävarmuuksien ohessa mm. seuraavaa vetytalouden isoa kuvaa koskien.

        "Laaksonen arvioi optimistiseen sävyyn, että Inkoon-tehtaan neljän miljardin investointi voisi suuressa mittakaavassa ollakin vasta alkua."

        "– Tämä on sitä teollisuuden uudelleensijoittumisen alkuvaihetta lähelle halpaa energiaa. Olemme arvioineet, että nämä investoinnit Suomeen pystyvät nousemaan yli 100 miljardiin euroon."

        "SSAB, Vattenfall ja LKAB ovat kehittäneet yhdessä fossiilivapaata rautamalmin pelkistämistä. SSAB:n Ruotsin Luulajan tehtaalla pyörii jo Hybrit-pilottilaitos, joka tuottaa fossiilivapaata rautasientä ”kampanjaluontoisesti”.

        "SSAB:n johto viestittää IS:lle sähköpostitse, että se ei kommentoi potentiaalisen kilpailijansa asioita. Yrityksestä kuitenkin kerrotaan, että SSAB on ainoana maailmassa jo valssannut fossiilivapaata terästä ja lisäksi toimittanut asiakkaille koe-eriä, joista muun muassa Volvo on jo valmistanut ensimmäisiä ajoneuvoja."

        "Professori Laaksonen arvioi, että muutaman vuoden kuluttua vastaavaa teknologiaa on todennäköisesti jo laajemminkin saatavilla."

        - https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009310442.html

        Ole hyvä ja vastaa nyt MIKSI tutkijan havainnot eivät voi pitää paikkaansa? Tämän asiakeskustelun haluat sivuuttaa täysin ja keskityt vain toisten pilkkaamiseen.


    • Anonyymi

      Vedyllä toimiva terästehdas piti kirjoittaa...

    • Anonyymi

      Vetynarsisti hyökkää aina pilkan ja salaliittoteorioiden voimin kun kritiikki harmittaa. Niin toimi myös entinen presidentti Trump.

    • Anonyymi

      Vety on yhtä suuri haave kuin fuusioenergis.

    • Anonyymi

      Vetytalouden heikkouksiksi voidaan mainita esimerkiksi seuraavia asioita:

      Vetytalous on riippuvainen fossiilisista polttoaineista. Monet vetyteknologiat, kuten vetyautot ja -laitokset, tarvitsevat vetyä tuotettaessa energiaa, joka useimmiten tuotetaan polttamalla fossiilisia polttoaineita. Tämän vuoksi vetytalous ei ole täysin päästötöntä.

      Vety on haastava varastoida ja kuljettaa. Vety on hajanaista, kevyttä ja räjähtävää, mikä tekee sen varastoimisesta ja kuljettamisesta haasteellista. Tämä saattaa hidastaa vetytalouden leviämistä.

      Vety on kallista. Vetyteknologian kehittäminen ja käyttöönotto vaatii suuria investointeja, mikä tekee vetytalouden tuotteista kalliita verrattuna esimerkiksi perinteisiin polttoaineisiin.

      Vetytalous on vielä kehittymässä. Vetytalous on vielä kehittymässä, mikä tarkoittaa, että teknologiat ovat vielä suhteellisen nuoria ja niitä kehitetään edelleen. Tämä saattaa johtaa teknisiin ongelmiin tai muutoksiin teknologioissa, mikä saattaa heikentää luottamusta vetytalouteen.

    • Anonyymi

      Vetytalous etenee vakain askelin kaiken aikaa, niin malla, merellä kuin ilmassakin.

      "Venäjän hyökkäys sinkosi uusiutuvan energian ja vedyn rakettinousuun – ala tekee nyt suursopimuksia"

      - https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/venajan-hyokkays-sinkosi-uusiutuvan-energian-ja-vedyn-rakettinousuun-ala-tekee-nyt-suursopimuksia/9de24a2f-77a1-4996-9e6e-4f6ee9f09763

      "Key actions of the EU Hydrogen Strategy"

      "The hydrogen strategy for a climate-neutral Europe was adopted in July 2020. By the first quarter 2022, all of its 20 action points were implemented and delivered."

      - https://energy.ec.europa.eu/topics/energy-systems-integration/hydrogen/key-actions-eu-hydrogen-strategy_en

    • Anonyymi

      Onkohan vetyhihhuli jonkun ison vetyfirman leivissä kun vetyuskonto on vallannut mielen kokonaan? Tutkijan analyysi on tietenkin ihan puppua koska se ei tue vetytaloutta ja varoittaa sen monimutkaisista haasteista, jotka maksavat kymmeniä miljardeja tulevaisuudessa, jotta vetytalous saataisiin toimivaksi.

    • Anonyymi

      Kommentoija joka jatkuvasti pilkkaa toisia kertoo hänen omasta ahdistuksestaan ja peloistaan että vastapuoli saattaisi voittaa, jolloin pilkkaamista käytetään lyömäaseena tehostamaan omaa vetyevankeliumia. Kun pitää itseään erittäin älykkäänä ja toisten yläpuolella, niin pelkää paljastuvansa vain keisariksi ilman vaatteita. Nyt vaatteet alkaa katoamaan kun tosissaan aletaan kyseenalaistamaan mistä se kaikki VIHREÄ sähköä aikuisten oikeasti saadaan vetytaloutta varten??? Lasku on oikeasti valtava kun aletaan niitä TUHANSIA tuulivoimaloita, TUHANSIA aurinkokennoja, KYMMENIÄ ydinvoimaloita ja viimeisetkin joet vähäiset kohdat rakentamaan patoja. Tulee maksamaan satoja miljardeja. Vetytalous tulee pitämään jo nyt olevia likaisempia sähkövoimaloita (hiilivoimaloita) pystyssä, koska sähkölle ja maakaasulle tulee valtavasti kysyntää vedyn valmistukseen.

    • Anonyymi

      Vetytalouteen liittyy useita haasteita ja ongelmia, jotka ovat estäneet sen laajempaa käyttöä ja kehitystä. Tässä muutamia esimerkkejä:

      Vety on hajanaista ja vaikeasti käsiteltävää. Se on myös erittäin reaktiivista, mikä tekee sen varastoinnista ja kuljettamisesta haastavaa. Tämä on yksi suurimmista esteistä vetytalouden kehitykselle.

      Vety on erittäin kevyttä ja sen varastointiin tarvitaan suuria määriä energiaa, jotta se pysyisi tiiviissä muodossa, kuten liuottimena tai kaasuna. Tämä tekee vetytalouden energiaintensiiviseksi ja kalliiksi.

      Vety on erittäin herkkä vaurioille ja sen varastoimiseen tarvitaan erittäin tiukat turvallisuusmääräykset. Tämä lisää vetytalouden kustannuksia ja vaikeuttaa sen laajempaa käyttöönottoa.

      Vetytalouden kehitykseen liittyy myös poliittisia ja taloudellisia haasteita. Vetytalouteen siirtyminen vaatii merkittäviä investointeja ja muutoksia nykyisiin teknologioihin ja infrastruktuuriin, mikä voi olla haastavaa poliittisesti ja taloudellisesti.

      Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä vetytalouden haasteista ja ongelmista. Vaikka vetytalous tarjoaa monia etuja, kuten pienemmät päästöt ja mahdollisuuden uusiutuvaan energianlähteeseen, on vielä paljon työtä tehtävä sen kehittämiseksi ja laajentamiseksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      59
      1200
    2. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      1128
    3. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      121
      1076
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      970
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      96
      950
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      5
      785
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      27
      741
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      192
      686
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      71
      659
    10. Mikä kaivatussasi

      on parasta?
      Ikävä
      32
      640
    Aihe