Ukranalaisten rikokset Suomessa, vai onko ollenkaan.

2022-2023 arvioidaan noin 100 000 Ukranalaista pakolaista olevan saapunut Suomeen. Miksi ei media ilmoita eikä keskustella Ukrainalaisen rikoksista. 2015 mamujen kanssa on rikoksia riittänyt ja tulee riittämään. Ukrainassa on kuitenkin vankiloita ja rikollisia.
641182
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Naivius on pahasta.

Äänestä
  • Venäläisnatsien kanssa ei kannata olla naiivi.

    Äänestä

  • Nainen tappoi miehensä kainuussa molemmat ovat ukrainalaisia

    Äänestä

Oi onne oi. Miesmamut pariutuu Ukranalaisnaisten kanssa. Pakahdutaan onnesta.

Äänestä
  • Jos lähi-itäläisen kanssa ukrainalainen nainen alkaa suhteen niin jos haluaa erota esim miehen heille tyypillisen käytöksen kautta niin se on pää poikki. Toivottavasti eivät ala.

    Äänestä

Ovat kaltaisiamme ihmisiä. Ei viidakosta tulleita.

Äänestä
  • vtut ole ku terroristeja!!

    Äänestä

**** Miksi ei media ilmoita****

Suomessa sensuroidaan, eli media valitsee asiat mistä se kertoo. Hyvä esimerkki on, kun VR aikoinaan ilmoitti lopettavansa rautatieliikenteen Venäjälle. Media ei kertonut, kuinka monta työntekijää jäi sen vuoksi työttömäksi. Niitä oli satoja.

2Äänestä
  • Venäläisten rikollisten nimet esiin!

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Venäläisten rikollisten nimet esiin!

    Ukrainan rikolliset kuvien kanssa Hesarin etusivulle.

    1Äänestä


  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ukrainan rikolliset kuvien kanssa Hesarin etusivulle.

    nimeomaan! kenestäkään ukrainalaisesta ei ole laitettu mitään kuvia...ainakin kaksi henkirikosta jo tehneet suomessa näin lyhyessä ajassa. (vielä enemmän mutta nämä muistan nähneeni uutisissa)

    2Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    https://www.linkedin.com/pulse/khazarian-mafia-you-dont-know-what-david-luke-alphey
    Tässä kerrotaan totuus Ukrainaakin hallitsevista khazaareista. Heitä on varmasti paennut tännekkin. Ukroja johdetaan ulkopuolelta isarelista.

    Siellähän ne pahimmat tai samankaltaiset kulttiveljet eli ääriSionistit jotka kansallismielisiä taistelijoita ja teurastajia.."puhdistuksen nimessä" =("itsepuolustus" muka)kuten teki Hitlerkin. Haastavat riitaa ja saavat sodan aikaiseksi, näin saavat teurastaa niitä joita vihaavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Ukrainan rikolliset kuvien kanssa Hesarin etusivulle.

    Puikulapäitä ei erota toisistaan. Niitä on turha kuvan kanssa etsiä.

    Äänestä

Rikollista paskasakkia on myös tullut paljon.

Äänestä
  • Venäjältä.

    Mistäpä muualtakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Venäjältä.

    Mistäpä muualtakaan.

    Ukraina on pullollaan rikollisia , nyt ne täyttää myös Suomen.

    Äänestä

  • Taidat olla itse just sellainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Venäjältä.

    Mistäpä muualtakaan.

    puhe on ukrainalaisista. Venäläisiä rikollisia on voinut tulla tänne koska vaan mutta ei koskaan ole ollut varteenotettavaa rikollisuutta sieltäpäin.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ukraina on pullollaan rikollisia , nyt ne täyttää myös Suomen.

    Ajattelin kun ensimmäisiä ukrainalaisia haettiin tänne onnellisina että miksei sieltä tule tänne niitä sotaisia äärisionisteja jotka vievät ="pakottavat" hyväuskoiset suomalaiset mukaansa kulttiinsa ja omaan sotaansa. Mehän jo valmiiksi jumaloimme näköisiämme.

    Äänestä

Meidän kaupunginosaan on sijoitettu valtavat määrät ukrainan tulijoita. Suurin osa heistä on taistelukelpoisia miehiä. Ukrainan sodan aikana alueemme rikollisuus on moninkertaistunut, järjestyshäiriöiden ja häiriöilmoitusten määrät moninkertaistuneet, autoista hävinnyt ennätysmäärä katalysaattoreita, ihmiset eivät enää uskalla kulkea pimeään aikaan ulkona jne. Ja tällaisia alkukantaisia vatipäitä vielä ihaillaan ja kunnioitetaan. Miltä se tuntuu, kun kielenne on niin syvällä USA:n prseessä, että suklaarusinat vain ropisee nieluun? Nautitteko? itun slavaukraini-idiootit.

Äänestä
  • Kerropa kaupunki ja kaupunginosan nimi.

    Äänestä

  • Ja kaupunki oli...

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kerropa kaupunki ja kaupunginosan nimi.

    Kaupunki on Demarila ja kaupunginosa Demari.

    Äänestä

  • joo, rikokset lisäntyneet todella paljon. Jos jotain hyvää, niin maksullisia naisia on tässäkin kaupunginosassa nyt moninkertaisesti ja taso on noussut. Viikolla painaa ylkkyy ja viikonloppuna painaa… no niin.

    Äänestä

  • Typerän putinistin valheita. Terveet kutsuntaikäiset ja palvelukykyiset miehet eivät edes pääse ulos Ukrainasta. HEIDÄT PYSÄYTETÄÄN RAJALLA!!!

    Äänestä

  • roskikset täyttyy avustusruoasta joita heittävät roskiin kun ei kelpaa sanoo ainakin yksi avustusjärjestö. HIrvee sotku jota pitää koko ajan siivota!

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Typerän putinistin valheita. Terveet kutsuntaikäiset ja palvelukykyiset miehet eivät edes pääse ulos Ukrainasta. HEIDÄT PYSÄYTETÄÄN RAJALLA!!!

    kyllä rikkaat pääsee!!

    Äänestä

Natsi-Venäjän syytä kaikki.

Aivan kaikki.

Äänestä
  • Ukrainan rosvot hallitsee jo suurta osaa Eurooppaa.

    Äänestä

  • Venäjä ei voi sietää natseja!! Venäjä oli ensimmäinen joka vapautti ihmisiä keskitysleireiltä aikoinaan. Sen jälkeen usa ja uk jotka kuvasivat tilanteen. Venäjä voitti natsit!

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ukrainan rosvot hallitsee jo suurta osaa Eurooppaa.

    Tää sotahan on oivallinen tilanne levittäytyä ja ottaa valta tavalla jonka osaavat.

    Äänestä

Jokaista ukrainalaista pakolaista kohden pitäisi ainakin kaksi afrikkalaista kotouttaa sinne mistä tulikin.
Minä en enää jaksa maksaa veroja enempää joidenkin lunkioiden takia,

Äänestä
  • Maataloustuki on kallis sosiaalituki , verovaroista.

    Äänestä

  • Maksatko ollenkaan ?

    Äänestä

  • Niin paljon kivempi on katsoa vierestä kun samannäköiset toimittaa väestönvaihdoksen.
    täysin tietämättömänä heidän viekkaista aikeistaan!

    Äänestä

On varmasti heitäkin
Ihan niinkuin kaikissa.

Äänestä

Ja mikkonen käy hakemassa virosta lisää vaikka siellä on tuosta määrästä tullut vain murto-osa.

Äänestä
  • Jos niitä ei haeta Suomeen niin Viro joutuu nostamaan yritysveroaan kustantaakseen pakolaiset. Ja arvaa mitä se tarkoittaa suomalaisille yrityksille kun heidän vironbisnekset kusevat.

    Äänestä

Veronmaksaja Suomalainen kustantaa kaiken, myös Ukrainan pakolaiset.

Äänestä
  • Suomalainen veronmaksaja ei ole laittanut vielä senttiäkään Ukrainan pakolaisiin. Heidän olonsa maksettu velkarahalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Suomalainen veronmaksaja ei ole laittanut vielä senttiäkään Ukrainan pakolaisiin. Heidän olonsa maksettu velkarahalla.

    En tiedä miten tyhmä ihminen voi olla. Mites luulet Suomen maksavan velkansa pois? Myymällä sun persettä? Verovaroista kaikki otetaan loppupeleissä

    Äänestä

  • Suomi ulos Natosta ja eu:sta!!!! fixit!

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Suomalainen veronmaksaja ei ole laittanut vielä senttiäkään Ukrainan pakolaisiin. Heidän olonsa maksettu velkarahalla.

    ukraina pystyykin maksamaan velkansa todella hienosti ha ha !!

    Äänestä

Ukrainalaiset sopeutuvat Suomeen, koska kulttuuriero ei ole liian suuri. Nuo matolla takapuoli pystyssä kyykkijät eivät tule ikinä sopeutumaan Suomeen. Joko me sopeudumme heihin tai sitten vallitsee jatkuva rasismin tila.

Äänestä
  • Kyllä kulttuuriero on suuri. Eri uskonto, kieli, moraalikäsitykset yms.

    Äänestä

  • Kulttuuriero on valtava

    Äänestä

  • Minä en ainakaan sopeudu valkoisiin satanisti natseihin!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Kyllä kulttuuriero on suuri. Eri uskonto, kieli, moraalikäsitykset yms.

    ei todellakaan ole ellei siitä tee ongelmaa!!!
    Kristinusko ja Islam on kautta aikojen elänyt vieri vieressä ilman ongelmia koska Islam kunnioittaa muita uskontoja! Ongelmat tulevat äärikristittyjen väärinkäsityksistä ja raamatun nurinkurisista tulkinnoista jossa Islam nähdään vihollisena kuten vääränlainen kristittykin eli "kirkkouskovainen" tai "tapauskovainen" joka kulttilaisen mielestä saatana.

    Äänestä

Miksi media ei keskustele aloittajan rikoksista. Mieluummin nimellä mainiten, ettei tule epäselvyyksiä. Eikä silläkään ole väliä onko rikoksia. Kunhan rikos ja ko. henkilön nimi vain mainitaan samassa lauseessa. Voimme sitten kaikki yhdessä muistella niitä rikoksia.

Äänestä
  • älä yritä manipuloida ja aivopestä keskustelua mieleiseksi sitä juuri tekee sinun idolisi papupata koomikko johon kaikki tyhmät hurahtaa kyselemättä ja antaa manipuloida itseään.
    Tuloksena on aivopestyt oliot jotka eivät kykene olemaan kriittisia eivätkä kyseenalaistamaan aivopesijäänsä. Uskovat kaiken sokeasti ja puolustavat ja kuolevatkin aivopesijänsä edestä.
    Näin on ollut aiemminkin ei mitään uutta. Saksassa aikoinaan savustettiin ihmisiä ja kaikki olivat aivopestyjä eivätkä nähneet siinä mitään ihmeellistä, keskittyivät vain palvomaan omaa slava kuningastaan Hitleriä. Heille ei annettu aikaa kritiikkiin koska aivopesijä oli koko ajan äänessä ja toisi samoja huutojaan: juutalaiset ovat uhka. Nyt meille toistetaan samaa huutoa emmekä mekään (emme sillloinkaan) kyseenalaistaneet huutajaa ja hänen motiivejaan.
    Tyyppi lähteee rauhanneuvotteluihin ja ainoa mitä hän sanoo on : venäjä on terroristi ja tappaja. Sitä olemme kuulleet jo vuosia ja kohta se on kaikille selvä että näin on asia, kukaan ei enää kyseenalaista. Emme tajua että sota alkoi jo vuosia ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainassa emmekä tajua mitä siellä tapahtui ja kuka tappoi ketä...emme välitä koska emme osaa ajatella tai arvioida... manipulaatio ja aivopesu vie arviointikyvyn ja kriittisen ajattelun. Nyt tiedämme ja uskomme vain sen mitä meille joka päivä huudetaan uudestaan ja uudestaan.
    Tämä on aivopesutekniikka joka on tutkitusti tehokas laumoille.

    Äänestä

Niin, ukrainalaiset eivät lähteneet kotimaastaan ilman syytä. Ja se syy on meidän itäinen naapurimme!

Sodan alku ja loppu on Putinin käsissä. Hänellä on tarkoitus aiheuttaa mahdollisimman suurta kärsimystä lännelle. On jo aiheuttanut. Mutta mikään ei riitä!

Naapurivaltiomme on pedon käsissä. Ei kahta sanaa siitä. Ei kukaan inhimillinen olento aiheuta tätä!

Äänestä
  • Sieltä lähti ne, jotka ei halua puolustaa maataan, vanhukset ja vähävaraiset jäi.

    Äänestä

  • Bullshit!!! Opettele kriittinen lukutaito äläkä kuuntele manipulointia.

    Äänestä

Vaimoni ymymmärtää Venäjän kieltä. Muutaman kerran sattunut kauppaan yhdessä Ukrainan pakolais naisten kanssa, haukkuvat suomea, kiroilevat hirveästi. Viimeisin, jo surkuhupaisa tapaus oli sellainen, että äiti oli kaupassa pikku tytön ja noin 10 vuotiaan poikansa kanssa. Tyttö itki kovasti, nainen kiroili ja huuti lapselleen, ja pojalle että hirveää, se kärry jäi tuonne, hae nopeaa. Poika siihen Venäjäksi:miksi huudat ? Ei täällä kukaan varasta niinkuin Ukrainassa 🤣

Äänestä

Venäläiset kantaa vastuun näistä rikoksista koska ajoivat Ukranaiset pois asuinsijoiltaan ja tuhosivat asunnot!Kiistäkös?

Äänestä
  • toisinpäin Venäläiset ajettiin pois omilta alueiltaan !!!

    Äänestä

Raaatteentien suunnittelu meni pieleen . Puna Lotta.

Äänestä

Ei tänne ole miehiä Ukrainasta tullut. Vain naisia ja lapsia ja niitä miehiä jotka ei iän tai terveyden vuokse pääse maataan puolustamaan. Joku yrittää väen vängällä kirjoittaa skeidaa. Ovat Putinisteja.

Äänestä
  • miksei Venäjältä tule pakolaisia meille? eivät halua ryöstää ketään.

    Äänestä

Kyllä nuoria miehiä on tullut satakuntaan sekä venäjältä ja ukrainasta ja täällä kalja maistuu, suomi tarjoaa oleskelua , asumista , ei huolta sähkö ja vesilaskun suuruudesta, saa papattaa puhelimessa, suomalaiset maksaa, terveydenhoito ympärivuorokauden vastaanottokodeissa vaikka suomalaisille ei ole kun hitonmoisia jonoja lääkäreille, tulkit ja turvamiehet, ilmaiset matkat pakomaihinsa, lapsilisät ja elatusmaksut monestakin lapsesta, päiväkodit ja koulutukset ilmaisia, niihin liittyvät sosiaali ja kelahenkilöiden palkkojen tuomat kustannukset, poliisit, ja vankilat tuovat menoja selvittämällä ulkomaalaisten rikoksia

Äänestä

Kaikissa kansallisuuksissa esiintyy rikollisuutta. Esimerkiksi somaleissa ukrainalaisiin verrattuna noin tuhatkertaisesti. Silti juuri somalialaisten alttiudesta rikoksiin ei saa julkisuudessa puhua.

On myös paljastunut että moni ukrainalaisena esiintynyt rikollinen onkin venäläinen.

Äänestä
  • tai suomalainen joka tekee rikoksen väärästä ilmiannosta :D

    Äänestä

Ryssän sotarikokset Ukrainassa v 2014-2025!

Ruokoton määrä ruokottomia rikoksia! Venäjä on iljettävä natsivaltio. Sen natsidiktaattori Vladimir Vova Kalsarimyrkyttäjä Putlerilla on pidätysmääräys 123 valtiossa!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

2022-2023 arvioidaan noin 100 000 Ukranalaista pakolaista olevan saapunut Suomeen. Miksi ei media ilmoita eikä keskustella Ukrainalaisen rikoksista. 2015 mamujen kanssa on rikoksia riittänyt ja tulee riittämään. Ukrainassa on kuitenkin vankiloita ja rikollisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu