Marinilla ja Orpolla ei ole tarvittavaa malttia ja harkintaa, se on jo nähty. Purrasta ei muuten vaan ole pääministeriksi. Meillä suomalaisilla on siis ongelma eikä ihan pieni olekkaan: kenestä seuraava pääministeri?
Kenestä seuraava pääministeri?
Anonyymi-ap
30116
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Kummastakaan, Orposta ja Marinista, ei ole johtamaan ulkopolitiikkaa maltilla ja kylmäpäisesti.
Orpolla ei ole mitään osaamista hommaan. Kävelevä katastrofi!
Purran voisi ainakin istuttaa sisäministeriksi.
Saako häädettyä vuoden 2015 kutsuvieraansa maasta?
Purra
Purra ei ymmärrä liian isoja asioita.
Orpo on näyttönsä antanut
Hänelle naljaillaan jatkuvasti
Persut han kaavailee perus äijä hallitusta. Ei sinne purra sovi naisena. Koskahan persumiehet kertoo sen purralle?
Ei Orpo persuja ota.
Pääminsteri tulee vaalien voittaja puolueesta eli näillänäkymin kokoomuksen orposta tulee seuraava.
Siltähän se näyttää ja siinä onkin meidän suomalaisten yksi iso ongelma.
Usein noin on ollutkin, mutta ei se ole mikään kiveen hakattu sääntö. Ensin pitää saada kasattua hallitus. Voi toki kokeilla pelkästään omalla puolueella vähemmistöhallitusta, jos vaan saa eduskunnalta luottamuksen.
Korjaus: tunnustelut aloittaa perinteisesti vaalien suurin puolue. Pääministeri ja lopulliset hallituspuolueet onkin sitten jo kokonaan toinen juttu.
Vaikea kuvitella Orpo EU:n huippukokouksiin. Sehän jää sinne muiden jalkoihin ja en nyt tarkoita pituutta.
Orpohan jää Suomessakin kaikkien muiden jalkoihin! 🤣
Eiköhän Sanna jatka. Muista ei nyt ole miihinkään.
Marin on näyttönsä antanut, ei enää pääministeriksi seuraavaan hallitukseen. On väriltään vihreä, vaikka esiintyy demarina. Vihreä on haittapuolue, joka kaikin tavoin toimii omaa maataan ja kansaansa vastaan. Vihreät ovat nykyhallituksen aateväri ja on kuin myrkkyä kaikessa Suomelle ja suomalaisille. EI missään tapauksessa vihreitä eikä Mariniakaan enää ikinä hallitukseen!
Toivotaan.
Ihan liikaa mokailuja.
Ano Turtiainen pääministeriksi
Ben tulee vaalien
Jälkeen pyytämään
Että Sanna jatkaisi
Marin II hallitusta johtaa tietenkin Suomen historian paras pääministeri, Sanna Marin.
Tottakai.
Minä tykkäisin että Mikkosesta tai Ohisalosta tulisi seuraava pääministeri, noin saatais nopeammin muutettua yhteiskunnan rakennetta parempaan suuntaan.
Yhteiskunnan rakennetta on vaikea muuttaa, koska sen muodostavat kansalaiset.
Orpo pm ja Purra vvm.
Jari Sillanpää
Tunnetko tämän Purran hyvinkin???
Huulipunahallitusta pukkaa Orpon ja Purran johdolla.
Jokohan Orpo on vähän ennakoinut ja valinnut sävynsä? 🤣