Mielipiteitä esim maatalous, metsäteollisuus jne

Ei kaikkea voi kieltää. Kova vihreä ajattelu ei ole realistista, mutta maltillinen vihreys sen sijaa on eli maltillisilla vihreillä poliittisilla peliliikkeillä viittaan sellaisiin kuten esim vaikkapa harvennushakkuiden yleistäminen ja avohakkuita pitäisi vähentää roimasti. Sitten esim eri teollisuuksissa voidaan korvata ympäristölle jhuonot päästöt paremmilla ilmastoa palvelevilla päästöillä. Hiilinieluihin voidaan vaikuttaa muutenkin kuin tyrmäämällä turvetuotanto jonka alasajo oli virhe koska maanviljelijät on kärsineet siitä roimasti. Maanviljelijöiden ahdinko on suuri sillä heihin on vihreät toimet eniten tehneet ongelmia. Maito ja liha toivon ovat tulevaisuudessa myös sellaisia joita juomme ja syömme. Pelkkä kasvissyönti ei ole edes realismia sillä ihminen on sekasyöjä ja lihan ja maidon kiellot tai isompi rajoitus ei ole loogista ollenkaan. Liiallinen teollisuuksien alasajo on iso riski. Toisaalta vihreät vannoo että synnyttävät tilalle päästättömiä työpaikkoja mutta fakta on se, että työttömyyttä tulisi jos poistetaan yhä lisää työpaikkoja joiden katsotaan heikentävän ilmastoa ja mitä duunia näille työttömille sitten keksitään, niin se onkin isompi ongelma, koska osa varmasti heistä työllistyy mutta osa ei välttämättä elikkäs siin on ihan liian paljon riskejä etenkin isomassa teollisuuden remontissa tai jopa alasajossa johon tietyt vihreät pyrkivät. Esim ruokaturva voi vaarantua jos maatalous heikkenee roimasti. Yhä useampi maanviljelijä joutuu lopettamaan toimintansa. Tämä on kauhistuttava fakta. Hyvää vihreyttä on sen sijaan se, että suosia metsäteollisuudessa esim harvennushakkuumenetelmää tai vaikkapa eri teollisuuksissa uudet systeemit jotka ei aiheuta päästöjä ja hyvää vihreyttä on myös hävikin esim ruokahävikin vähentäminen joka voidaan jatkokäyttää. Sama asia muussakin teollisuushävikissä. Roskaaminen pitäisi saada loppumaan ja muovien nakkaaminen mereen ei ole viisasta. Joku järki siihen pitäs tulla! Muovia voitaisiin korvata enemmän lasilla ja pahvilla. Ihan älyttömiä vihreitä näkökantoja ovat sitten sellaiset kannanotot jossa esim nyt uutena vuotena kiellettäisin raketit. Kyllä ihmisille ilo pitää suoda. Rakettien ostosta hyötyy muun muassa urheiluseurat. Autourheilua ei saa kieltää myöskään. On ihan älytön mielipide se, että jos joku on sitä mieltä ihan oikeasti. Hei haloo! Ja pitää sanoa myös hei haloo jos on sitä mieltä oikeasti että kuumilla kesähelteillä veden käyttöä pitäs rajoittaa dramaattisen paljon koska se ei mene monenkaan ihmisen järkeen sillä kuumilla helteillä ihminen tarvii vettä enemmän kuin normaalisti. Eikä niitä asuntojen lämpötiloja voi ruukata liian alas sillä esim monille voi jopa 18 asteen sisälämpötila aiheuttaa terveydellisiä riskejä kuten kehotärinä sun muut. Maailman ilmasto ongelmat on totta ja niille pitää tehdä jotakin, mut ratkaisut eivät löydy kovasta vihreästä ajattelukaavasta eikä myöskään perussuomalaisten kintaalla viittaamis systeemiin. Ratkaisu kuten yleensä aina viisaimat ratkaisut löytyy keskitieltä. Kohtuus on usein viisauden alku eikö vain?
15203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Jatkan sanomalla että sähköautot, hybridiautot ja vetyautot on hyvä asia. En kiistä sitä faktaa että niistä on hyötyä eli ensinnäkin ne on siksi hyvä asia että A) palvelee luontoa ja B)lisää työpaikkoja&verotuloja .
Fakta on kuitenkin se, että tällä hetkellä pienituloisilla ei ole varaa ostaa esim sähköautoa. Ehkä joskus 5-10 vuoden kuluttua tilanne on toinen.

Äänestä
  • Nyt vastakkaisena näköalana pitäisi tarkastella myös esim. vihreyden itsensä haittoja ja vaikutuksia päästöihin ja eritasoisen kulutuksen ja materiaalien käytön tilaan.
    Onhan akkumateriaalit kaivannaisia, joten kyllä siinä ympäristöä kohdellaan kertakäyttökulutuksen tapaan.
    Uudelleenkäyttöä ei kaivannaiseille ole, ei vaikka kierrätetään, prosessit jotka käytetyn materiaalin ennalistavat ei ole teknologisista vaikutuksista vapaata.
    Materiaaleja, energiaa, sekä muita arvoja kulutetaan, eikä 100% uusiutumisastetta saavuteta...
    Nyt kun vihreyttä tulisi edistää, mitä ovat vihreyttä vaativien toimien oma hiilijalanjälki ja kulutuksen lisäys.
    Eri asia on jos käsitetään vihreys matalan prosessoinnin toimintana, ja jalostusaste on vähäinen, vihreys on toteutunut sellaisenaan jo tuhansia vuosia.
    Vasta viime vuosisadalla teknologia on kehittynyt joka on siirtynyt korkeammille jalostuksen tasoille, jota ei kaikessa voi edes nykyisin nähdä vihreytenä.
    Ongelma lienee siinä mitä nähdään tavoittelemisen arvoisena, yhteiskuntarakentaminenkin tuottaa erilaisia tiloja eri tarkoituksiin, vaikka niihin ei kohdistu useinkaan uudistaminen tai käyttöajan pidentäminen.
    On mukavuutta purkaa entinen ja toteuttaa uusi.
    Kulutuksen kannalta tätäkin voi pitää epäkohtana ja tuhlauksena.

    Varsin moni valinta on erilaisten tahojen etujen varjelemista, mutta ne
    kestävät ajatukset voivat puuttua, kun hyötyjen tarve on kasvava.

    Äänestä

Metsätaloudestakin voi löytyä kultainen keskitie. Kielletään ojitukset ja metsämaan auraamiset sekä laajat avohakkuut. Uuden metsän istuttaminen ja taimkoiden hoito on sallittua ja suositeltavaa. Sellua vähemmän ja kunnon puuta sahatavaraksi. Suot suojeluun. Työllisten määrän pitää perustua luonnolliseen elämäntapaan eikä tehdä siitä itsetarkoitusta tai esittää sen korjaavan verotuksen virheet.

Äänestä
  • Tosin ei tuota sellua huvin vuoksi tehdä vaan sen takia koska sille on kysyntää. Jos kysyntä ei laske niin sellun tuotanto ei laske. Jos sellun kysyntä ei laske niin sitten sellupuut kaadetaan muista maista.

    Jos sellun kysyntä laskee niin sellun tuotanto laskee. Jos sellua tarvitaan vähemmän niin sellupuuta kaadetaan vähemmän.

    Äänestä

  • Uskokaa jo että kukaan ei tarkoituksella kasvata sellupuuta, kuitupuu on halpahintainen sivutuote joka tulee parempiarvoisen tukkipuun ohessa. Sellun raaka-aineena oleva kuitupuu ja sahojen puru ja pintalaudat ovat mekaanisen puunjalostuksen sivuvirtoja. Sellunteon lisäksi poltto on niillä vaihtoehtoinen käyttökohde.

    Äänestä

Kun poistetaan turhat tukiaiset ja verovähennykset niin loppuu haitallinen törsääminen ja saastutus, maataloustuet, sähköautotuet jne, sähkötukikin tasamaksuna kaikille, esim 100€/kk, niin toimii parhaiten.

Äänestä
  • Kun poistetaan kehitysapu, niin loppuu haitallinen ilmastonkehitys

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kun poistetaan kehitysapu, niin loppuu haitallinen ilmastonkehitys

    Jos kehitysavulle vaaditaisiin saajille vastiketta jaahkeruutta toimia kohteissaan itsekin ja samalla oppia työnteko, niin vastustus Suomessa vähenisi avun maksajien taholta.

    Äänestä

Kyllä se on niin,että kun osaa olla riitävän röyhkeä sillä sitä omaisuutta saa vain "itseleen"
Esim: On niitä keinottelijoita jotak vain nostavat maataloustuet,ja kyntävät sadon sekaan,hyvin tuotoisaa maataloustoimintaa?
Nämä varmaan ovat niitä luomuviljelijöitä,,hmmmm!
Nämä ovat juuri niitä,jotka syövät päätoimisen viljelijän etuja.
Eli röyhkeydellä pärjää tässä maassa,kun osaa olla röyhkeä.

Äänestä
  • Ei kai se viljelijä röyhkeä ole jos tekee niin kuin ylhäältä päin käsketään tekemään.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei kai se viljelijä röyhkeä ole jos tekee niin kuin ylhäältä päin käsketään tekemään.

    Voi se röyhkeä olla vihreäkin joka vaatii muilta pois polttomoottoriautoja, sekä metsänkaatokieltoa, mutta itse ollaan keulakuvana metsän aukkohakkuulle kunhan tuotto siitä tulee omalle perheelle. On kummallista puhetta ja toteuttamista, mutta vihreys sallii poikkeamat.

    Äänestä

Onko mitään järkeä luomuviljelyssä.
Nostetaan vaan tuet,ja syksyllä kynnetään sekaan..
Sanonta:Röyhkeydellä tässä maassa pärjää,kun osaa olla riittävän RÖYHKEÄ

Äänestä
  • Kyllä syy on siellä päättäjätasolla. Sadonkorjuuvelvoitekin lakkautettiin tukien saannin ehtona.

    Äänestä

Päättäjille järki mukaan ajatteluun.
1. Suomi ei pelasta koko maapallon tilaa.
2. Suomen rajat eivät ole esteenä mitä muualla pilataan.
3. Totuuden avattava silmät siitä mitä muualla pilataan esim. ilmastoa.
4. Jos Ruotsissa metsät ovat hiilinieluja niin ovat Suomessakin.
5. Jos muualla suot ovat uusiutuvaa niin myös Suomessakin.
6. Sähköauto ei ole pelastus vaan se millä energia on tuotettu (tuuli).
7. Nautojen röyhtäily ja pierut eivät tuhoa maapalloa, järki siihenkin.

Siinä nyt heti vihreän siirtymän ajattelijoille ajateltavaa.

Äänestä
  • Siinä "vihreässä siirtymässä" on mukana huijaustakin jotta tukiaisia heltisi. Sana vihreä tuo mieleen huijauksen kuten Hangossakin tapahtui. Oikeasti täysin rehellisesti jos asiasta puhuttaisiin niin kyseessä on puhdas siirtymä tai fossiiliton siirtymä. Tällöin jäisi keppottelun tuntu pois aiheen parista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei kaikkea voi kieltää. Kova vihreä ajattelu ei ole realistista, mutta maltillinen vihreys sen sijaa on eli maltillisilla vihreillä poliittisilla peliliikkeillä viittaan sellaisiin kuten esim vaikkapa harvennushakkuiden yleistäminen ja avohakkuita pitäisi vähentää roimasti. Sitten esim eri teollisuuksissa voidaan korvata ympäristölle jhuonot päästöt paremmilla ilmastoa palvelevilla päästöillä. Hiilinieluihin voidaan vaikuttaa muutenkin kuin tyrmäämällä turvetuotanto jonka alasajo oli virhe koska maanviljelijät on kärsineet siitä roimasti. Maanviljelijöiden ahdinko on suuri sillä heihin on vihreät toimet eniten tehneet ongelmia. Maito ja liha toivon ovat tulevaisuudessa myös sellaisia joita juomme ja syömme. Pelkkä kasvissyönti ei ole edes realismia sillä ihminen on sekasyöjä ja lihan ja maidon kiellot tai isompi rajoitus ei ole loogista ollenkaan. Liiallinen teollisuuksien alasajo on iso riski. Toisaalta vihreät vannoo että synnyttävät tilalle päästättömiä työpaikkoja mutta fakta on se, että työttömyyttä tulisi jos poistetaan yhä lisää työpaikkoja joiden katsotaan heikentävän ilmastoa ja mitä duunia näille työttömille sitten keksitään, niin se onkin isompi ongelma, koska osa varmasti heistä työllistyy mutta osa ei välttämättä elikkäs siin on ihan liian paljon riskejä etenkin isomassa teollisuuden remontissa tai jopa alasajossa johon tietyt vihreät pyrkivät. Esim ruokaturva voi vaarantua jos maatalous heikkenee roimasti. Yhä useampi maanviljelijä joutuu lopettamaan toimintansa. Tämä on kauhistuttava fakta. Hyvää vihreyttä on sen sijaan se, että suosia metsäteollisuudessa esim harvennushakkuumenetelmää tai vaikkapa eri teollisuuksissa uudet systeemit jotka ei aiheuta päästöjä ja hyvää vihreyttä on myös hävikin esim ruokahävikin vähentäminen joka voidaan jatkokäyttää. Sama asia muussakin teollisuushävikissä. Roskaaminen pitäisi saada loppumaan ja muovien nakkaaminen mereen ei ole viisasta. Joku järki siihen pitäs tulla! Muovia voitaisiin korvata enemmän lasilla ja pahvilla. Ihan älyttömiä vihreitä näkökantoja ovat sitten sellaiset kannanotot jossa esim nyt uutena vuotena kiellettäisin raketit. Kyllä ihmisille ilo pitää suoda. Rakettien ostosta hyötyy muun muassa urheiluseurat. Autourheilua ei saa kieltää myöskään. On ihan älytön mielipide se, että jos joku on sitä mieltä ihan oikeasti. Hei haloo! Ja pitää sanoa myös hei haloo jos on sitä mieltä oikeasti että kuumilla kesähelteillä veden käyttöä pitäs rajoittaa dramaattisen paljon koska se ei mene monenkaan ihmisen järkeen sillä kuumilla helteillä ihminen tarvii vettä enemmän kuin normaalisti. Eikä niitä asuntojen lämpötiloja voi ruukata liian alas sillä esim monille voi jopa 18 asteen sisälämpötila aiheuttaa terveydellisiä riskejä kuten kehotärinä sun muut. Maailman ilmasto ongelmat on totta ja niille pitää tehdä jotakin, mut ratkaisut eivät löydy kovasta vihreästä ajattelukaavasta eikä myöskään perussuomalaisten kintaalla viittaamis systeemiin. Ratkaisu kuten yleensä aina viisaimat ratkaisut löytyy keskitieltä. Kohtuus on usein viisauden alku eikö vain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu