Synnytyskipu

Niin, onhan näitä aistinsa hallitsevia guruja syntynyt maailmaan kautta aikojen. Mutta tavallinen naissynnyttäjä harvemmin saa skarppausta etukäteen niin kovaan juttuun kuin mitä ihmisen tuskat kovimmillaan voivat olla, kun ei sellaiseen osaa edes varautua. Juuri synnytyksessä ne poltot yksilöittäin voivat olla mitä karmivimmat, ilman että taju lähtee, vaikka luonto on säätänyt kaikessa muussa vastaavassa tilanteessa aistivan olennon menettämään osan kipuaisteistaan ja menettämään tajuntansa päästäkseen pahimmasta. Näin esim pahoissa onnettomuuksissa ja raajojen irtoamisissa, jopa kuolemassa jne. Sydänkohtaukseen kuoleminenkin on todennäköisesti helppo verrattuna tuskalliseen synnytykseen, eihän se kestäkään tuntitolkulla..

Muissa tilanteissa tuollaiseen kipuun tosiaankin kuolisi, koska vastaava kipu aiheutuisi niin valtaisasta ruumiseen kohdanneesta rasituksesta tai menetyksestä, jossa vähintään verenhukka, hapenpuute tai lamautunut hermosto veisi armollisesti tajun kankaalle hyvin nopeasti.

Eli 200%:sta kipua tuskin voi kuutioida koska järki ei enää siinä vaiheessa kerta kaikkiaan luista, eikä pysty mitään ajattelemaan eikä liioin keskittymään yhtään mihinkään. Korkeintaan kuulee ulkopuolisena itsensä karjuvan keuhkojaan pihalle tuon tuosta.

Kaikille synnytys ei onneksi ole samanlainen, joten jos joku pystyy kipujaan "hallitsemaan", niin siitä sitten vaan, kaikin mokomin ja onneksi olkoon, geenit ja olosuhteet ovat kohdallaan.

Jooga varmaan olisi hyvä valmennustapa synnytykseen ja hyvässä kunnossa oleva venytelty kroppa myös. Mutta ei sekään mitään koskaan takaa, eikä kaikilla ole mahdollisuutta olla aktiivi-ihminen odotusaikanaan, joten onnenkauppaa koko syntymän ihme.

kammokammo kirjoitti:

Niin, onhan näitä aistinsa hallitsevia guruja syntynyt maailmaan kautta aikojen. Mutta tavallinen naissynnyttäjä harvemmin saa skarppausta etukäteen niin kovaan juttuun kuin mitä ihmisen tuskat kovimmillaan voivat olla, kun ei sellaiseen osaa edes varautua. Juuri synnytyksessä ne poltot yksilöittäin voivat olla mitä karmivimmat, ilman että taju lähtee, vaikka luonto on säätänyt kaikessa muussa vastaavassa tilanteessa aistivan olennon menettämään osan kipuaisteistaan ja menettämään tajuntansa päästäkseen pahimmasta. Näin esim pahoissa onnettomuuksissa ja raajojen irtoamisissa, jopa kuolemassa jne. Sydänkohtaukseen kuoleminenkin on todennäköisesti helppo verrattuna tuskalliseen synnytykseen, eihän se kestäkään tuntitolkulla..

Muissa tilanteissa tuollaiseen kipuun tosiaankin kuolisi, koska vastaava kipu aiheutuisi niin valtaisasta ruumiseen kohdanneesta rasituksesta tai menetyksestä, jossa vähintään verenhukka, hapenpuute tai lamautunut hermosto veisi armollisesti tajun kankaalle hyvin nopeasti.

Eli 200%:sta kipua tuskin voi kuutioida koska järki ei enää siinä vaiheessa kerta kaikkiaan luista, eikä pysty mitään ajattelemaan eikä liioin keskittymään yhtään mihinkään. Korkeintaan kuulee ulkopuolisena itsensä karjuvan keuhkojaan pihalle tuon tuosta.

Kaikille synnytys ei onneksi ole samanlainen, joten jos joku pystyy kipujaan "hallitsemaan", niin siitä sitten vaan, kaikin mokomin ja onneksi olkoon, geenit ja olosuhteet ovat kohdallaan.

Jooga varmaan olisi hyvä valmennustapa synnytykseen ja hyvässä kunnossa oleva venytelty kroppa myös. Mutta ei sekään mitään koskaan takaa, eikä kaikilla ole mahdollisuutta olla aktiivi-ihminen odotusaikanaan, joten onnenkauppaa koko syntymän ihme.

Lue lisää

Johan tuosta nyt näkee, ettei kivun hallinnasta tosiaan ole toivoa, kun tuolla lailla asennoituu. 200% kipu ja niin edelleen. Muissa tilanteissa tuollaiseen kipuun kuolisi. Roskapuhetta.

Menkää juurihoitoon ilman puudutusta ja katsokaa kuoletteko. Voi herrajumala sentään. Kyllä on pullamössöporukkaa.

Jos asennoituu niin, että hoitaa homman eikä vaadi mitään, mitä lääkärit eivät (jonkin mennessä vikaan) pidä välttämättömänä, niin kyllähän se homma hoituu.

Täällä kirjoittelevat vain vinkujat. Kyllä minun tuttavapiirissäni on paljon naisia, jotka ovat synnyttäneet eivätkä mystifioi ja valita.

Äitix2 kirjoitti:

Johan tuosta nyt näkee, ettei kivun hallinnasta tosiaan ole toivoa, kun tuolla lailla asennoituu. 200% kipu ja niin edelleen. Muissa tilanteissa tuollaiseen kipuun kuolisi. Roskapuhetta.

Menkää juurihoitoon ilman puudutusta ja katsokaa kuoletteko. Voi herrajumala sentään. Kyllä on pullamössöporukkaa.

Jos asennoituu niin, että hoitaa homman eikä vaadi mitään, mitä lääkärit eivät (jonkin mennessä vikaan) pidä välttämättömänä, niin kyllähän se homma hoituu.

Täällä kirjoittelevat vain vinkujat. Kyllä minun tuttavapiirissäni on paljon naisia, jotka ovat synnyttäneet eivätkä mystifioi ja valita.

Lue lisää

Vastauksen sävystä päätellen itselläsi on jonkinlainen asennevamma...Mitä se sinua liikuttaa jos joku valittaa synnytyksestä? Vai oliko ihan pakko vaan päästä jollekin purkamaan patoutumia?

........ kirjoitti:

Vastauksen sävystä päätellen itselläsi on jonkinlainen asennevamma...Mitä se sinua liikuttaa jos joku valittaa synnytyksestä? Vai oliko ihan pakko vaan päästä jollekin purkamaan patoutumia?

Lue lisää

Kyllä se muuten liikuttaa, kun verorahasta on muutenkin pulaa ja joka toinen äiti vaatii keisarinleikkausta turhan päiten. Tarvittaisiin niitä rahoja mm. vanhainkoteihin. Eivät hekään aikanaan vinkuneet, vaan synnyttivät lapsensa.

Sekin liikuttaa, kun kakarat alkavat olla ihan pilalla kun vanhemmat eivät osaa muuta kuin vinkua.

Samassa maailmassa ollaan, niin että valitettavasti liikuttaa.

Äitix2 kirjoitti:

Kyllä se muuten liikuttaa, kun verorahasta on muutenkin pulaa ja joka toinen äiti vaatii keisarinleikkausta turhan päiten. Tarvittaisiin niitä rahoja mm. vanhainkoteihin. Eivät hekään aikanaan vinkuneet, vaan synnyttivät lapsensa.

Sekin liikuttaa, kun kakarat alkavat olla ihan pilalla kun vanhemmat eivät osaa muuta kuin vinkua.

Samassa maailmassa ollaan, niin että valitettavasti liikuttaa.

Lue lisää

Mikäs sinä olet arvioimaan mikä on turhaa jollekin ja mikä ei? Luuletko tosiaan, että ne rahat menee vanhainkoteihin vaikka niitä säästyisikin? Hah!

Ja kukas tässä on sektiosta puhunut? Ehkä joku uskaltaa synnyttää helvetillisestä kokemuksesta huolimatta kun voi vaikka netissä siitä puhua.

Taidat tahallasi haastaa riitaa...

HAH! kirjoitti:

Mikäs sinä olet arvioimaan mikä on turhaa jollekin ja mikä ei? Luuletko tosiaan, että ne rahat menee vanhainkoteihin vaikka niitä säästyisikin? Hah!

Ja kukas tässä on sektiosta puhunut? Ehkä joku uskaltaa synnyttää helvetillisestä kokemuksesta huolimatta kun voi vaikka netissä siitä puhua.

Taidat tahallasi haastaa riitaa...

Lue lisää

Jos synnytys on todella ollut helvetillinen kokemus, netissä siitä kertominen vain vahvistaa omia helvetillisiä mielikuvia. Kannattaisi puhua jonkun sellaisen kanssa, joka on onnistunut pysymään järjissään synnyttäessään tai hakeutua vaikka sinne omaan synnytyssairaalaan takaisin puhumaan sen henkilökunnan kanssa tästä "helvetistä".

Netissä ei saa järkevää palautetta. Netissä korkeintaa lietsotaan muiden, vielä synnyttämättömien pelkoa. Se kai ei ole tarkoitus?

Tälläkin alueella on paljon asiallisia kirjoituksia synnyttämisestä. Suuri osa ihmisistä osaa vielä nykyäänkin (onneksi) ajatella kokonaisuutta eikä sorru "minä en halua synnyttää kun se sattuu" -ajatteluun. Ei liene uutinen, että synnyttäminen voi sattua. Ehkä kannattaisi panostaa ehkäisyyn, ellei ole valmis ottamaan mitään riskiä. Tatuointiakaan ei saa kivutta, saati sitten lasta.

Vielä tuohon edellä olleeseen ajatukseen, että elämässä ei ole muuta vastaavaa kipua kuin synnytys, niin se on kyllä todellakin puppua. Vatsasyöpään kuoleminen kestää viikkokausia ja on aika kivuliasta. Monet muutkin syövät aiheuttavat jatkuvia kipuja, joihin morfiinikaan ei lopulta auta. Sitten on reuma ja niin edelleen ja niin edelleen.

Maailmassa on sotiakin: sotilaat haavoittuvat ja viruvat ties missä päiväkausia ennen kuin pääsevät hoitoon, jos pääsevät. En viitsi edes jatkaa tätä, mutta minusta on todella ajattelematonta sanoa, että synnyttäminen Suomessa olisi jotenkin kauheaa ja kauheampaa kuin mikään muu. Suomi on maa, jossa synnyttäjiä ja lapsia ei kuole juuri lainkaan. Kipu taas on pitkältä korvien välissä oleva juttu. Ja puudutuksia ynnä muita on kyllä tarjolla. Joten miettikää nyt vielä, ennen kuin valitatte niistä helvetillisistä kivuistanne.

Olisiko ongelma sittenkin se, että ette ole valmiit sietämään mitään kipua? Tai mitään fyysistä ponnistelua? Tai että teitä pelottaa antautua luonnollisen synnytyksen armoille, tilanteeseen, jota ei voi hoitaa jakkupuku päällä ja nenä puuteroituna?

Yrittäkää löytää leijona itsestänne, naiset. Synnyttäminen on ihan vänkää.

Äitix2 kirjoitti:

Jos synnytys on todella ollut helvetillinen kokemus, netissä siitä kertominen vain vahvistaa omia helvetillisiä mielikuvia. Kannattaisi puhua jonkun sellaisen kanssa, joka on onnistunut pysymään järjissään synnyttäessään tai hakeutua vaikka sinne omaan synnytyssairaalaan takaisin puhumaan sen henkilökunnan kanssa tästä "helvetistä".

Netissä ei saa järkevää palautetta. Netissä korkeintaa lietsotaan muiden, vielä synnyttämättömien pelkoa. Se kai ei ole tarkoitus?

Tälläkin alueella on paljon asiallisia kirjoituksia synnyttämisestä. Suuri osa ihmisistä osaa vielä nykyäänkin (onneksi) ajatella kokonaisuutta eikä sorru "minä en halua synnyttää kun se sattuu" -ajatteluun. Ei liene uutinen, että synnyttäminen voi sattua. Ehkä kannattaisi panostaa ehkäisyyn, ellei ole valmis ottamaan mitään riskiä. Tatuointiakaan ei saa kivutta, saati sitten lasta.

Vielä tuohon edellä olleeseen ajatukseen, että elämässä ei ole muuta vastaavaa kipua kuin synnytys, niin se on kyllä todellakin puppua. Vatsasyöpään kuoleminen kestää viikkokausia ja on aika kivuliasta. Monet muutkin syövät aiheuttavat jatkuvia kipuja, joihin morfiinikaan ei lopulta auta. Sitten on reuma ja niin edelleen ja niin edelleen.

Maailmassa on sotiakin: sotilaat haavoittuvat ja viruvat ties missä päiväkausia ennen kuin pääsevät hoitoon, jos pääsevät. En viitsi edes jatkaa tätä, mutta minusta on todella ajattelematonta sanoa, että synnyttäminen Suomessa olisi jotenkin kauheaa ja kauheampaa kuin mikään muu. Suomi on maa, jossa synnyttäjiä ja lapsia ei kuole juuri lainkaan. Kipu taas on pitkältä korvien välissä oleva juttu. Ja puudutuksia ynnä muita on kyllä tarjolla. Joten miettikää nyt vielä, ennen kuin valitatte niistä helvetillisistä kivuistanne.

Olisiko ongelma sittenkin se, että ette ole valmiit sietämään mitään kipua? Tai mitään fyysistä ponnistelua? Tai että teitä pelottaa antautua luonnollisen synnytyksen armoille, tilanteeseen, jota ei voi hoitaa jakkupuku päällä ja nenä puuteroituna?

Yrittäkää löytää leijona itsestänne, naiset. Synnyttäminen on ihan vänkää.

Lue lisää

Suomalaiset naiset pelkäävät synnyttämistä kuin viktoriaaniset neitsyet seksiä.

Synnyttäminen on vieläkin niin yksityistä, etteivät naiset tiedä siitä tarpeeksi.

Äitix2 kirjoitti:

Jos synnytys on todella ollut helvetillinen kokemus, netissä siitä kertominen vain vahvistaa omia helvetillisiä mielikuvia. Kannattaisi puhua jonkun sellaisen kanssa, joka on onnistunut pysymään järjissään synnyttäessään tai hakeutua vaikka sinne omaan synnytyssairaalaan takaisin puhumaan sen henkilökunnan kanssa tästä "helvetistä".

Netissä ei saa järkevää palautetta. Netissä korkeintaa lietsotaan muiden, vielä synnyttämättömien pelkoa. Se kai ei ole tarkoitus?

Tälläkin alueella on paljon asiallisia kirjoituksia synnyttämisestä. Suuri osa ihmisistä osaa vielä nykyäänkin (onneksi) ajatella kokonaisuutta eikä sorru "minä en halua synnyttää kun se sattuu" -ajatteluun. Ei liene uutinen, että synnyttäminen voi sattua. Ehkä kannattaisi panostaa ehkäisyyn, ellei ole valmis ottamaan mitään riskiä. Tatuointiakaan ei saa kivutta, saati sitten lasta.

Vielä tuohon edellä olleeseen ajatukseen, että elämässä ei ole muuta vastaavaa kipua kuin synnytys, niin se on kyllä todellakin puppua. Vatsasyöpään kuoleminen kestää viikkokausia ja on aika kivuliasta. Monet muutkin syövät aiheuttavat jatkuvia kipuja, joihin morfiinikaan ei lopulta auta. Sitten on reuma ja niin edelleen ja niin edelleen.

Maailmassa on sotiakin: sotilaat haavoittuvat ja viruvat ties missä päiväkausia ennen kuin pääsevät hoitoon, jos pääsevät. En viitsi edes jatkaa tätä, mutta minusta on todella ajattelematonta sanoa, että synnyttäminen Suomessa olisi jotenkin kauheaa ja kauheampaa kuin mikään muu. Suomi on maa, jossa synnyttäjiä ja lapsia ei kuole juuri lainkaan. Kipu taas on pitkältä korvien välissä oleva juttu. Ja puudutuksia ynnä muita on kyllä tarjolla. Joten miettikää nyt vielä, ennen kuin valitatte niistä helvetillisistä kivuistanne.

Olisiko ongelma sittenkin se, että ette ole valmiit sietämään mitään kipua? Tai mitään fyysistä ponnistelua? Tai että teitä pelottaa antautua luonnollisen synnytyksen armoille, tilanteeseen, jota ei voi hoitaa jakkupuku päällä ja nenä puuteroituna?

Yrittäkää löytää leijona itsestänne, naiset. Synnyttäminen on ihan vänkää.

Lue lisää

Minulla ainankin on tämä keskustelu auttanut. Minulla oli nimittäin synnytksen jälkeen lähinnä semmoinen olo, että olen täysi luuseri, kun pelkäsin sitä niin paljon. Olen välillä menettänyt yöunenikin, kun olen ajatellut kaikkia niitä rohkeita äitejä, jotka synnyttää eikä valita.

Nyt kun tietää, että muutkin sitä pelkää niin uskaltaa ajatella tekevänsä sen uuudestaan vaikka se olisikin kamalaa. Ainankin minulla tämä toimii.
Kävin psykologillakin, mutta ei se oikein muuta todennut kuin "aijaa, eihän synnytys kivaa ole."

Ei minulla nimittäin ole ongelma se kamala kipu vaan lähinnä pelko. Kipu loppuu kyllä aikanaan vaikka se olisikin sellaista mitä minä koin.

Äitix2 kirjoitti:

Johan tuosta nyt näkee, ettei kivun hallinnasta tosiaan ole toivoa, kun tuolla lailla asennoituu. 200% kipu ja niin edelleen. Muissa tilanteissa tuollaiseen kipuun kuolisi. Roskapuhetta.

Menkää juurihoitoon ilman puudutusta ja katsokaa kuoletteko. Voi herrajumala sentään. Kyllä on pullamössöporukkaa.

Jos asennoituu niin, että hoitaa homman eikä vaadi mitään, mitä lääkärit eivät (jonkin mennessä vikaan) pidä välttämättömänä, niin kyllähän se homma hoituu.

Täällä kirjoittelevat vain vinkujat. Kyllä minun tuttavapiirissäni on paljon naisia, jotka ovat synnyttäneet eivätkä mystifioi ja valita.

Lue lisää

Kuules äitix2.

Jos sinä joudut onnettomuuteen, jonka vuoksi kärsit paljon - olet vaikka loukussa tuhoutuneessa autossa tuntikaupalla ja sen jälkeen sairaalassa viikkoja - ja mielessäsi pyörivät vain inhottavat, pelottavat ajatukseta siitä, mitä joudut kokemaan. NIIN ÄLÄ VAAN PURA PELKOASI MUILLE! Pidä vaan tuskasi omana tietonasi, herran tähden kun se vain pelottaa muita! Kyllä sinä tuskan kestät ja painajaisetkin, etkö vain?

Onnea, olet poikkeuksellinen!

Milla kirjoitti:

Kuules äitix2.

Jos sinä joudut onnettomuuteen, jonka vuoksi kärsit paljon - olet vaikka loukussa tuhoutuneessa autossa tuntikaupalla ja sen jälkeen sairaalassa viikkoja - ja mielessäsi pyörivät vain inhottavat, pelottavat ajatukseta siitä, mitä joudut kokemaan. NIIN ÄLÄ VAAN PURA PELKOASI MUILLE! Pidä vaan tuskasi omana tietonasi, herran tähden kun se vain pelottaa muita! Kyllä sinä tuskan kestät ja painajaisetkin, etkö vain?

Onnea, olet poikkeuksellinen!

Lue lisää

Kun olen juuri yrittänyt saada perille, että Suomessa synnyttäjä ei ole loukussa palavassa autossa. Suomen sairaalat tekevät maailman parasta laatua tässä synnytysasiassa. Joten synnyttämisen ja auto-onnettomuuden vertaaminen tässä maassa on asiatonta.

Ei itsensä hallitseminen ole mikään häpeä. Eiköhän sekin aika taas tule, jolloin itsehillintä kuuluu hyviin tapoihin. Enkä kaipaa tabuja ja salailua, vaan asiallisuutta ja vastuun kantamista. On kai eletty niin hyvissä oloissa niin pitkään, että on onohdettu, että yksilökin voisi itse hoitaa jotain asioitaan ja kantaa vastuuta itsestään - ehkä jopa omista lapsistaankin.

Äitix2 kirjoitti:

Kun olen juuri yrittänyt saada perille, että Suomessa synnyttäjä ei ole loukussa palavassa autossa. Suomen sairaalat tekevät maailman parasta laatua tässä synnytysasiassa. Joten synnyttämisen ja auto-onnettomuuden vertaaminen tässä maassa on asiatonta.

Ei itsensä hallitseminen ole mikään häpeä. Eiköhän sekin aika taas tule, jolloin itsehillintä kuuluu hyviin tapoihin. Enkä kaipaa tabuja ja salailua, vaan asiallisuutta ja vastuun kantamista. On kai eletty niin hyvissä oloissa niin pitkään, että on onohdettu, että yksilökin voisi itse hoitaa jotain asioitaan ja kantaa vastuuta itsestään - ehkä jopa omista lapsistaankin.

Lue lisää

Etkö sinä ymmärrä että joillekin synntys voi olla todella pelottava kokemus?
Eiköhän tämä kaikki ole siitä kiinni miten asian kokee. Toinen voi kokea asian pelottavana, vaikka siinä ei olisikaan syytä olla peloissaan.

Sinä et taida ymmärtää sitä, että maailmassa on erilaisia ihmisiä kuin sinä.

Ja kyllä minulle synnytys oli henkisesti todella ahdistava kokemus. Minä pelkäsin kuin hullu.
Kyse ei ole puutteellisesta vastuunkannosta.

alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

Etkö sinä ymmärrä että joillekin synntys voi olla todella pelottava kokemus?
Eiköhän tämä kaikki ole siitä kiinni miten asian kokee. Toinen voi kokea asian pelottavana, vaikka siinä ei olisikaan syytä olla peloissaan.

Sinä et taida ymmärtää sitä, että maailmassa on erilaisia ihmisiä kuin sinä.

Ja kyllä minulle synnytys oli henkisesti todella ahdistava kokemus. Minä pelkäsin kuin hullu.
Kyse ei ole puutteellisesta vastuunkannosta.

Lue lisää

Miten ihminen väittää eroavansa eläimestä?
Siten, että meillä on järki, kieli ja kulttuuri.

Jos lähdetään vellomaan tunnemeressä ja kokemaan kaikenlaista, suossa ollaan eikä ylös päästä.

Jo lapsille pitäisi opettaa, että pelot on kohdattava ja vihasta tai rakkaudesta huolimatta kyettävä normaaleihin suorituksiin. Nykyisin on ihan tavallista, että vanhemmat antavat lapsensa tehdä miltei mitä vain, kun "se nyt on murrosiässä" tai "hän on niin rakastunut" tai hänellä on niin vaikeaa, kun mummon kissä kuoli".

Ymmärrän hyvin, että emme ole kaikki samanlaisia, mutta uskon siihen, että kaikki pystyvät esimerkiksi synnyttämään, jos saavat asiallista ja kannustavaa ohjausta.

Väitän, että teidän peloissa ja tuskissa kieriskelynne johtuu tiedon puutteesta, kannustuksen puutteesta ja puutteellisesta oman ruumiin tuntemuksesta.

Vaatikaa, naiset, vaatikaa. Mutta älkää vaatiko kivuttomuutta vaan valtaa omaan synnyttämiseenne. Pelko johtuu avuttomuudesta. Älkää suostuko olemaan avuttomia, vaan ottakaa synnyttäminen haltuunne. Älkää mystifioiko ja kertoko kauhutarinoita, vaan kertokaa sankaritarinoita rohkeista synnyttäjistä. Niin miehet tekevät. Miksi naisten pitää aina tyytyä uikuttamaan?

Äitix2 kirjoitti:

Miten ihminen väittää eroavansa eläimestä?
Siten, että meillä on järki, kieli ja kulttuuri.

Jos lähdetään vellomaan tunnemeressä ja kokemaan kaikenlaista, suossa ollaan eikä ylös päästä.

Jo lapsille pitäisi opettaa, että pelot on kohdattava ja vihasta tai rakkaudesta huolimatta kyettävä normaaleihin suorituksiin. Nykyisin on ihan tavallista, että vanhemmat antavat lapsensa tehdä miltei mitä vain, kun "se nyt on murrosiässä" tai "hän on niin rakastunut" tai hänellä on niin vaikeaa, kun mummon kissä kuoli".

Ymmärrän hyvin, että emme ole kaikki samanlaisia, mutta uskon siihen, että kaikki pystyvät esimerkiksi synnyttämään, jos saavat asiallista ja kannustavaa ohjausta.

Väitän, että teidän peloissa ja tuskissa kieriskelynne johtuu tiedon puutteesta, kannustuksen puutteesta ja puutteellisesta oman ruumiin tuntemuksesta.

Vaatikaa, naiset, vaatikaa. Mutta älkää vaatiko kivuttomuutta vaan valtaa omaan synnyttämiseenne. Pelko johtuu avuttomuudesta. Älkää suostuko olemaan avuttomia, vaan ottakaa synnyttäminen haltuunne. Älkää mystifioiko ja kertoko kauhutarinoita, vaan kertokaa sankaritarinoita rohkeista synnyttäjistä. Niin miehet tekevät. Miksi naisten pitää aina tyytyä uikuttamaan?

Lue lisää

"Älkää mystifioiko ja kertoko kauhutarinoita, vaan kertokaa sankaritarinoita rohkeista synnyttäjistä. Niin miehet tekevät. Miksi naisten pitää aina tyytyä uikuttamaan?"

En minä ainankaan ole uikuttanut.

Ja toisekseen eikös tämä miehinen vahvuuteen sairastuminen ole yksi ongelma yhteiskunnassa? Ollaan niin vahvoja olevinaan ettei mitään heikkoutta voi osoittaa. Yleensä ihminen sairastuu kun noin tekee.

Ihminen joka yritää aina olla vahva ei voi pärjätä.

Ja toiseksi. Miksi naisten pitäisi ottaa mallia miehistä? Miksi maailma ei voi ottaa mallia naisista? Miksi naiselliseksi katsotut asiat on huonoja? Olisiko kyse siitä, että ne on huonoja asioita juuri sen vuoksi, että ne on naisille kuuluvia arvoja. Miehiset arvothan ovat aina parempia kuin naisten? Naiset ovat huonoja ja uikuttavat. Naisne pitää olla vahva, luoda ura, olla kova, olla mies. Naiseus on huono asia. Naisen pitää hylätä naiseus pärjätäkseen maailmassa.

Ymmärrän kyllä jossain määrin mitä ajat takaa, mutta ensisynnyttäjälle voi olla liikaa vaatia tietoa kätilöltä, kun helvetilliset tuskat koettelee ruumista. Minä en ainankaan tiennyt edes mitä kysyä ja keneltä.

Näkemyksesi ei ole ollenkaan huono, mutta jokseenkin rajoittunut.

Äitix2 kirjoitti:

Johan tuosta nyt näkee, ettei kivun hallinnasta tosiaan ole toivoa, kun tuolla lailla asennoituu. 200% kipu ja niin edelleen. Muissa tilanteissa tuollaiseen kipuun kuolisi. Roskapuhetta.

Menkää juurihoitoon ilman puudutusta ja katsokaa kuoletteko. Voi herrajumala sentään. Kyllä on pullamössöporukkaa.

Jos asennoituu niin, että hoitaa homman eikä vaadi mitään, mitä lääkärit eivät (jonkin mennessä vikaan) pidä välttämättömänä, niin kyllähän se homma hoituu.

Täällä kirjoittelevat vain vinkujat. Kyllä minun tuttavapiirissäni on paljon naisia, jotka ovat synnyttäneet eivätkä mystifioi ja valita.

Lue lisää

Et todellakaan ole mikään parempi ihminen kuin me epäonniset "luuserot", joilla synnytyksestä on jäänyt muistoksi mieleen järjetön moottorisahamurhatarina. Tuntemukset nimittäin ovat on samat, kuin sahattaisiin palasiksi ja ilman kivunlievitystä..joten, oletko itse valmis kokemaan saman, noin periaatteessa, ja tulla sitten haukutuksi vaikkapa täällä netissä, että oletpa tosi raukka ämmä, kun pelkäät elävältä paloitteluasi? Ei tarvitse muuten vastata..

Minulla "nykytekniikka" pahensi synnytyskipuja, koska minut pakotettiin olemaan paikoillaan koko avautumisvaiheen ajan, vaikka liikkuminen olisi auttanut huomattavasti polttoihin. En saanut helpottaa oloani liikkumalla, enkä saanut mitään kipulääkettäkään, koska "näitä nyt sattuu", sehän selittää kaiken henkilökunnan puolesta. Kotonakin synnytys ilman apua olisi ollut helpompaa kuin se, mitä sairaalassa koin ja mitä minulle tehtiin "lapsen parhaaksi". Eli laitettiin anturit paikoilleen vauvan päähän ja selkänsä telonut synnyttäjä kovalle pedille kärsimään lapsiveden mentyä.

Että se tosiaan siitä, et ole kokenut vastaavia kipuja koska kykenet täällä tosissaan väittelemään koko asiasta tuohon sävyyn. Se kipu mitä koin, voi viedä ihmiseltä järjen. Kysy sodassa pahasti haavoittuneilta sotaveteraaneilta.

Nyt menen synnyttämään ja valitsen luultavasti taas saman käytännön synnytystavalle, koska minulla ei ole aikaa olla toipilaana 1,5 kk synnytyksen jälkeen fyysisesti. Psyykkisestihän asiaan voi mennä taas pidempikin tovi, mikäli kipu lannistaa henkisesti.. kyllä vähemmästäkin voi masentua, sen sinulle takaan. Eivät kaikki ole samalla kalkkiviivalla täällä elämässään. Eikä äitiys ole automaattisesti jokin urhoollisuustesti, kuten sinun kaltaisesti antavat ymmärtää.

alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

"Älkää mystifioiko ja kertoko kauhutarinoita, vaan kertokaa sankaritarinoita rohkeista synnyttäjistä. Niin miehet tekevät. Miksi naisten pitää aina tyytyä uikuttamaan?"

En minä ainankaan ole uikuttanut.

Ja toisekseen eikös tämä miehinen vahvuuteen sairastuminen ole yksi ongelma yhteiskunnassa? Ollaan niin vahvoja olevinaan ettei mitään heikkoutta voi osoittaa. Yleensä ihminen sairastuu kun noin tekee.

Ihminen joka yritää aina olla vahva ei voi pärjätä.

Ja toiseksi. Miksi naisten pitäisi ottaa mallia miehistä? Miksi maailma ei voi ottaa mallia naisista? Miksi naiselliseksi katsotut asiat on huonoja? Olisiko kyse siitä, että ne on huonoja asioita juuri sen vuoksi, että ne on naisille kuuluvia arvoja. Miehiset arvothan ovat aina parempia kuin naisten? Naiset ovat huonoja ja uikuttavat. Naisne pitää olla vahva, luoda ura, olla kova, olla mies. Naiseus on huono asia. Naisen pitää hylätä naiseus pärjätäkseen maailmassa.

Ymmärrän kyllä jossain määrin mitä ajat takaa, mutta ensisynnyttäjälle voi olla liikaa vaatia tietoa kätilöltä, kun helvetilliset tuskat koettelee ruumista. Minä en ainankaan tiennyt edes mitä kysyä ja keneltä.

Näkemyksesi ei ole ollenkaan huono, mutta jokseenkin rajoittunut.

Lue lisää

Miehiseen vahvuuteen voi toki sairastua, mutta voipa sitä olla vahva nainen, osoittaa tunteensa ja silti toimia ja olla vahva.

Synnytysvalmennus on usein lässyttävää nollainformaatiota. Tulevia äitejä ja isiä voisi kannustaa ottamaan itse selvää asioista. Moni menee synnyttämään vähän niin kuin silmät kiinni, kun ei halua ajatella pelottavaa ja vierasta asiaa.

Jokainen joka on synnyttänyt useammin kuin kerran tietää, että toinen kerta on helpompi siinä mielessä, että tietää, missä mennään. Kyllä ensikertalainenkin voisi jotain tietää, jos esimerkiksi synnytysvalmennuksessa jotain kerrottaisiin. Minun aikanani siellä hoettiin sellaisia itsestäänselvyyksiä kuin "jokainen synnytys on omanlaisensa" ja "äiti oppii sitten tuntemaan oman ainutlaatuisen vauvansa". Onhan se jossain mielessä totta, mutta ei tuollaisen kuuntelemisesta ole mitään hyötyä.

Minä olisin halunnut kuunnella esim. juuri synnyttäneen äidin kertomusta synnytyksestään (yhtä konkreettista juttua) tai pienen lapsen äidin kertomusta (esim. äiti ja yksivuotias esikoinen) ensimmäisestä vuodestaan. Eikö neuvola voisi pyytää tällaisia esiintyjiä synnytysvalmennukseen? Odottavat äidit ja isät voisivat kysellä ihan konkreetteja pikkuasioita ja saisivat jonkinlaisen otteen todellisuuteen sen sijaan että menevät synnyttämään ja alkavat hoitaa lasta tuollaisten mitäänsanomattomien fraasien (jokainen synnytys ja jokainen lapsi on ainutlaatuinen...) varassa. Nykyään eletään suurissa kaupungeissa ja ihmisillä ei välttämättä ole lähellä neuvoa ja tukea. Kirjoja on, mutta eivät kaikki lue.

Konkreettinen tieto auttaisi synnyttämään menijää paljon. Neuvola valitsisi kertojiksi tietysti sellaisia, joilla kaikki olisi mennyt suhteellisen hyvin, ja nämä voisivat ehkä siirtää tietoaan ja taitoaan siitä, miten synnytyksestä selvitään, mikä siinä auttaa, mitä kätilöltä voi pyytää jne. Voisi olla todella arvokas juttu ennen omaa synnytystä kuulla "onnellinen" synnytystarina. Keskustelussa voitaisiin sitten pohtia näitä "kauhutarinoitakin" ja niiden syitä.

Mies kirjoitti:

Suomalaiset naiset pelkäävät synnyttämistä kuin viktoriaaniset neitsyet seksiä.

Synnyttäminen on vieläkin niin yksityistä, etteivät naiset tiedä siitä tarpeeksi.

Lue lisää

Sun nyt viimeksi pitäisi väitellä täällä siitä, onko synnytys kivulias joillakin vai ei. Tai jos haluat kokeilla miltä se tuntuu, kun munat revitään irti ilman puudutusta, niin siittä sitten vaan. Eikä sekään satu yhtä paljon kuin synnytys joillakin tässä meidän armaassa kotomaassmme, jossa synnytys on joku hauska urhollisuusleikki liian monen mielestä.

"Ja varmaan ne ketkä sanoo että synnytys oli hyvä kokemus, niin niillä on synnytyksestä enemmän aikaa, niin aika on kuultanut muistot =)!"

Tietysti noinkin on joidenkin kohdalla. Mutta itse en ole valmis allekirjoittamaan tuota, vaikka synnytyksistäni on jo jonkin verran aikaa.

Sanoin synnytyksiäni hyviksi ja kivuttomiksi kokemuksiksi jo synnytyspöydällä. Sillä en todellakaan ole tuntenut yhtään supistusta ja tiesin niistä vain vatsaa kokeilemalla ja tuntemalla supistuksen kädellä.

Tiedän olevani aika harvinainen poikkeus. Mutta kun meitäkin on, ei kukaan varsinkaan ensikertalainen voi etukäteen tietää, kuuluuko "meihin" :)

Itselläni on vasta kaksi viikkoa kulunut viimeisestä synnytyksestä ja voin sanoa että se oli todella positiivinen kokemus.
En koe olevani mitenkään hyvä sietämään kipua, minusta joku päänsärkykin on aika helvetillistä ja otan aina särkylääkkeen jos pää, niskani tai hartiat on jumissa ja särkee. Mielestäni synnytyskipu on kuitenkin erilaista, koska sen tietää mistä se johtuu. Itselläni on auttanut kivun sietoon synnytyksessä se, että synnytykset on kuitenkin koko ajan edenneet ja olen ollut tietoinen koko ajan "missä mennään". Oma rauhallisuus ja rentous on ainakin suuri tekijä mielestäni. Kolme synnytystä olen kokenut, kaikki hieman erilaisia ja eri kestoisia, mutta silti sanon että hyvin positiivisia kokemuksia on kaikki olleet. Missään nimessä ei kivuttomia, muttei niin tuskallisia tai traumaattisia, että mitään kauhukuvia olisi mieleen jäänyt.
Enempi koen kauheampana kaikki synnytyksen jälkeen tulevat asiat; jälkisupistelut, maidon pakkautuminen alkuvaiheessa rintoihin, rintojen hemmettilinen arkuus ja kipeytyminen imetyksestä, ne on mielestäni paljon inhottavampia kokea!

Mitään puudutteita en saanut, joten kipu oli sitä luokkaa, että helvetin tuli paloi kropassa viimeisen tunnin ainakin siellä 15 hujakoilla vähintäänkin kyllä.
Jo sitä ennenkin kipu kävi siinä pisteessä jatkuvasti useiden tuntien ajan, joten, äänijänteet kärsivät melkoisesti. Tunsin olevani hylätty ja hakattu ja henkisesti raiskattu kipujen kanssa. Kesti pitkään toipua henkisesti tuosta traummaattisesta kokemuksesta, vaikka vauva itse olikin taivaallinen olento, rakkauden ilmentymä ja enkeli pieni..

Hyvin analysoitu nuo kipu/tuurityypit, on tosi monesta asiasta kiinni, millainen synnytys on ja jokainen synnytys on erilainen. Mutta olen taipuvaisempi uskomaan, että jos ekakin synnytys on helvetillinen, niin minne se tuska sitten tokalla muka katoaisi?

Pelkään, pelkään, pelkään, pelkopoli vain hiukan lievitti horror- meininkiä, mutta ei se vienyt epäluottamusta koko hommaa kohtaan kuitenkaan, nyt kun se perkuleen revitys on taas pitkästä aikaa edessäpäin. Synnytykseni oli masentava ahdistava, tappava ja ei mikään kuolemistapakaan ole yhtä kauhea varmaankaan kiupuluokassa.

Minua ainakin ärsyttää, kun jotkut ovat muka "hyvin hillinneet" itsensä siltä kivulta. Tosiasia vain on, että he ovat olleet hannuhanhimaisen onnekkaita kivun lievyyden suhteen - ja ovat vieläpä pystyneet sen unohtamaan ikävänä kokemuksena.

kammokammo kirjoitti:

Mitään puudutteita en saanut, joten kipu oli sitä luokkaa, että helvetin tuli paloi kropassa viimeisen tunnin ainakin siellä 15 hujakoilla vähintäänkin kyllä.
Jo sitä ennenkin kipu kävi siinä pisteessä jatkuvasti useiden tuntien ajan, joten, äänijänteet kärsivät melkoisesti. Tunsin olevani hylätty ja hakattu ja henkisesti raiskattu kipujen kanssa. Kesti pitkään toipua henkisesti tuosta traummaattisesta kokemuksesta, vaikka vauva itse olikin taivaallinen olento, rakkauden ilmentymä ja enkeli pieni..

Hyvin analysoitu nuo kipu/tuurityypit, on tosi monesta asiasta kiinni, millainen synnytys on ja jokainen synnytys on erilainen. Mutta olen taipuvaisempi uskomaan, että jos ekakin synnytys on helvetillinen, niin minne se tuska sitten tokalla muka katoaisi?

Pelkään, pelkään, pelkään, pelkopoli vain hiukan lievitti horror- meininkiä, mutta ei se vienyt epäluottamusta koko hommaa kohtaan kuitenkaan, nyt kun se perkuleen revitys on taas pitkästä aikaa edessäpäin. Synnytykseni oli masentava ahdistava, tappava ja ei mikään kuolemistapakaan ole yhtä kauhea varmaankaan kiupuluokassa.

Minua ainakin ärsyttää, kun jotkut ovat muka "hyvin hillinneet" itsensä siltä kivulta. Tosiasia vain on, että he ovat olleet hannuhanhimaisen onnekkaita kivun lievyyden suhteen - ja ovat vieläpä pystyneet sen unohtamaan ikävänä kokemuksena.

Lue lisää

Samaa mieltä.

kammokammo kirjoitti:

Mitään puudutteita en saanut, joten kipu oli sitä luokkaa, että helvetin tuli paloi kropassa viimeisen tunnin ainakin siellä 15 hujakoilla vähintäänkin kyllä.
Jo sitä ennenkin kipu kävi siinä pisteessä jatkuvasti useiden tuntien ajan, joten, äänijänteet kärsivät melkoisesti. Tunsin olevani hylätty ja hakattu ja henkisesti raiskattu kipujen kanssa. Kesti pitkään toipua henkisesti tuosta traummaattisesta kokemuksesta, vaikka vauva itse olikin taivaallinen olento, rakkauden ilmentymä ja enkeli pieni..

Hyvin analysoitu nuo kipu/tuurityypit, on tosi monesta asiasta kiinni, millainen synnytys on ja jokainen synnytys on erilainen. Mutta olen taipuvaisempi uskomaan, että jos ekakin synnytys on helvetillinen, niin minne se tuska sitten tokalla muka katoaisi?

Pelkään, pelkään, pelkään, pelkopoli vain hiukan lievitti horror- meininkiä, mutta ei se vienyt epäluottamusta koko hommaa kohtaan kuitenkaan, nyt kun se perkuleen revitys on taas pitkästä aikaa edessäpäin. Synnytykseni oli masentava ahdistava, tappava ja ei mikään kuolemistapakaan ole yhtä kauhea varmaankaan kiupuluokassa.

Minua ainakin ärsyttää, kun jotkut ovat muka "hyvin hillinneet" itsensä siltä kivulta. Tosiasia vain on, että he ovat olleet hannuhanhimaisen onnekkaita kivun lievyyden suhteen - ja ovat vieläpä pystyneet sen unohtamaan ikävänä kokemuksena.

Lue lisää

Kuvaat omia kokemuksiani todella hyvin. Minustakin tuntui tuskieni kanssa juuri tuolta!

Osaatko sanoa, missä vaiheessa kipu unohtui niin, että pystyit ajattelemaan synnytystä ilman suurta tunnekuohua? Minulla synnytyksestä on vähän yli kuukausi ja edelleen itken päivittäin muistaessani hetkiä siitä. Kovasti odotan, että muisto lievenisi niin, että pystyisin elämään sen kanssa.

Jos haluat kirjoitella kanssani sähköpostia ja vaihtaa ajatuksia, osoitteeni on [email protected]. Viestiketjun aloittaja: kirjoita sinäkin! On lohduttavaa kuulla, etten ole ainut tuskia kokenut. En haluaisi kenenkään kokevan sitä mitä minä itse koin, mutta nyt ainakin tiedän, ettei kokemus ollut "vain minun päässäni" ja etten ole jotenkin epänormaali, vaan että synnytys voi todellakin, ihan oikeasti olla karmiva kokemus.

Itsekin olen kuullut, että ennenaikainen synnytys olisi kivuliaampi kuin täysaikainen. Tämä siksi, että paikat eivät ole ehtineet valmistautua synnytykseen samalla tavalla.

Minulle synnytyksen rajuutta selitettiin sillä, että synnytys eteni niin nopeasti (1:stä 3:een senttiin 10 tuntia, 3:sta 10:een senttiin vain 1,5 tuntia). Paikat siis revittiin auki valtavalla voimalla. Kahdesta sentistä alkaen tosin kivut olivat aivan sietämättömät, ja koska epiduraali ei auttanut, koin helvetillistä tuskaa yhteensä 5 tunnin ajan (ponnistusvaihe kun kesti vielä 1,5 tuntia).

En minäkään olisi voinut kuvitellakaan, että sellaista kipua on olemassa.

tyyppi 4 kirjoitti:

Itsekin olen kuullut, että ennenaikainen synnytys olisi kivuliaampi kuin täysaikainen. Tämä siksi, että paikat eivät ole ehtineet valmistautua synnytykseen samalla tavalla.

Minulle synnytyksen rajuutta selitettiin sillä, että synnytys eteni niin nopeasti (1:stä 3:een senttiin 10 tuntia, 3:sta 10:een senttiin vain 1,5 tuntia). Paikat siis revittiin auki valtavalla voimalla. Kahdesta sentistä alkaen tosin kivut olivat aivan sietämättömät, ja koska epiduraali ei auttanut, koin helvetillistä tuskaa yhteensä 5 tunnin ajan (ponnistusvaihe kun kesti vielä 1,5 tuntia).

En minäkään olisi voinut kuvitellakaan, että sellaista kipua on olemassa.

Lue lisää

Minullakin kesti avautuminen vain 6 tuntia. Eli vauhdilla tuli. Kai sekin on lisännyt minulla kipua.

Olisinhan minä ottanut ilokaasun vaikka heti, mutta kukaan ei kertonut, että semmoista voi ottaa. Tai siis tiesin, että se on olemassa, mutta en tiennyt, että se oli jo valmiina odottamassa minua.

Tosin ei se ilokaasu tehonnut kuin niihin supistuksiin joiden aikana ei saanut sanaa suustaan. Sitten kun mentiin niihin joiden aikana ei voinut kuin kiljua niin ei ollut ilokaasusta mitään iloa...

alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

Olisinhan minä ottanut ilokaasun vaikka heti, mutta kukaan ei kertonut, että semmoista voi ottaa. Tai siis tiesin, että se on olemassa, mutta en tiennyt, että se oli jo valmiina odottamassa minua.

Tosin ei se ilokaasu tehonnut kuin niihin supistuksiin joiden aikana ei saanut sanaa suustaan. Sitten kun mentiin niihin joiden aikana ei voinut kuin kiljua niin ei ollut ilokaasusta mitään iloa...

Lue lisää

En näe mitään upeaa siinä että ilokaasua saatetaan jopa pitää yleisesti jonakin hemmetin "kivunlievittäjänä" koska sitä se ei ole. Ihan sama kuin sanottaisiin kelle tahansa leikkauspotilaalle, että otahan kuppi naamaasi tuosta ja hengittele ihan kaikessa rauhassa ilokaasuja päähäsi sillä aikaa, kun me leikataan sinut.

kammokammo kirjoitti:

En näe mitään upeaa siinä että ilokaasua saatetaan jopa pitää yleisesti jonakin hemmetin "kivunlievittäjänä" koska sitä se ei ole. Ihan sama kuin sanottaisiin kelle tahansa leikkauspotilaalle, että otahan kuppi naamaasi tuosta ja hengittele ihan kaikessa rauhassa ilokaasuja päähäsi sillä aikaa, kun me leikataan sinut.

Lue lisää

Kyllä itselläni on ilokaasu ainakin ollut hyvä kivunlievityskeino! Oikea ajoitus on vain ihan ehdottoman tärkeä. Itse ainakin sain avun avautumisvaiheessa, ilokaasu vei "terävimmän" kivun pois... huomasi kyllä heti jos sattui hengittämään kaasua vähän väärässä kohtaa jolloin se ei ehtinyt auttaa. Ilokaasu pitää hengittää tarpeeksi ajoissa ja ainakin minulla auttoi supistusta kohti yksi syvä voimakas henkäisy. Onneksi oli ensimmäisellä kerralla hyvä kätilö joka opasti ja neuvoi milloin piti ilokaasua ottaa, itse en olisi sitä tajunnut! En ihmettele jos ei jotkut koe saavansa siitä mitään apua, ainakaan jos siis ei kukaan neuvo miten sitä tulee käyttää!

kolmesti synnyttänyt kirjoitti:

Kyllä itselläni on ilokaasu ainakin ollut hyvä kivunlievityskeino! Oikea ajoitus on vain ihan ehdottoman tärkeä. Itse ainakin sain avun avautumisvaiheessa, ilokaasu vei "terävimmän" kivun pois... huomasi kyllä heti jos sattui hengittämään kaasua vähän väärässä kohtaa jolloin se ei ehtinyt auttaa. Ilokaasu pitää hengittää tarpeeksi ajoissa ja ainakin minulla auttoi supistusta kohti yksi syvä voimakas henkäisy. Onneksi oli ensimmäisellä kerralla hyvä kätilö joka opasti ja neuvoi milloin piti ilokaasua ottaa, itse en olisi sitä tajunnut! En ihmettele jos ei jotkut koe saavansa siitä mitään apua, ainakaan jos siis ei kukaan neuvo miten sitä tulee käyttää!

Lue lisää

Minä hengitin ilokaasua melkein kokoajan, mutta se ei vienyt kipua pois. Huusin naamari naamalla. Kyllähän se tietysti vähän helpotti. Välillä olin niin sekaisin ilokaasusta ettei puhekaan luistanut, mutta silti kipu tuntui läpi....

alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

Minä hengitin ilokaasua melkein kokoajan, mutta se ei vienyt kipua pois. Huusin naamari naamalla. Kyllähän se tietysti vähän helpotti. Välillä olin niin sekaisin ilokaasusta ettei puhekaan luistanut, mutta silti kipu tuntui läpi....

Lue lisää

sama peli, hengitti vaikka naamari nassulla, ei mitään tehoa, siis miksi täällä joku luulee, että kaikilla kipu on samalla tasolla kuin itse koettu?

kammokammo kirjoitti:

sama peli, hengitti vaikka naamari nassulla, ei mitään tehoa, siis miksi täällä joku luulee, että kaikilla kipu on samalla tasolla kuin itse koettu?

"miksi täällä joku luulee, että kaikilla kipu on samalla tasolla kuin itse koettu?"

Nimenomaan. Kummallista, että pitää taistella sellaisesta asiasta, jota ei voi MILLÄÄN tietää ja väittää toisen kokemaa liioitelluksi KUN KAIKILLA KIPU EI OLE SAMALLA TASOLLA!!!

Synnytyshän on maratooni. Yhden mielestä synnytyksen jälkeen kengät oli vähän huonot, tuli hiertymiä, mutta ei se menoa haitannut. Toiselle tuli ihan kunnon rakot kantapäihin, mutta se kuuluu pelin henkeen eikä tehnyt matkasta mahdotonta, rakotkin ovat jo parantuneet. Kolmas kaatuu matkalla ja nilkka menee sijoiltaan: sattuu ja kovaa, mutta nilkka saadaan pakettiin ja elämä jatkuu, vaikka pelottaakin, että nilkka menisi joskus uudelleen. Neljäs kaatuu niin pahasti, että jalka murtuu niin että luu törröttää ulos vertavuotavasta jalasta. Ja sattuu aivan saatanasti. Vieressä huudetaan, että pinnistä pinnistä, jaksat kyllä. Ja niin tämä nainen huutaa ja itkee armoa, mutta mikään ei auta, ennen maaliin pääsyä ei voi luovuttaa. Hänenkin murtunut jalka paranee kyllä, mutta mikään ei ole enää niin kuin ennen - eihän tällaista kipua kenenkään pitänyt pystyä kokemaan.

miss metafora kirjoitti:

"miksi täällä joku luulee, että kaikilla kipu on samalla tasolla kuin itse koettu?"

Nimenomaan. Kummallista, että pitää taistella sellaisesta asiasta, jota ei voi MILLÄÄN tietää ja väittää toisen kokemaa liioitelluksi KUN KAIKILLA KIPU EI OLE SAMALLA TASOLLA!!!

Synnytyshän on maratooni. Yhden mielestä synnytyksen jälkeen kengät oli vähän huonot, tuli hiertymiä, mutta ei se menoa haitannut. Toiselle tuli ihan kunnon rakot kantapäihin, mutta se kuuluu pelin henkeen eikä tehnyt matkasta mahdotonta, rakotkin ovat jo parantuneet. Kolmas kaatuu matkalla ja nilkka menee sijoiltaan: sattuu ja kovaa, mutta nilkka saadaan pakettiin ja elämä jatkuu, vaikka pelottaakin, että nilkka menisi joskus uudelleen. Neljäs kaatuu niin pahasti, että jalka murtuu niin että luu törröttää ulos vertavuotavasta jalasta. Ja sattuu aivan saatanasti. Vieressä huudetaan, että pinnistä pinnistä, jaksat kyllä. Ja niin tämä nainen huutaa ja itkee armoa, mutta mikään ei auta, ennen maaliin pääsyä ei voi luovuttaa. Hänenkin murtunut jalka paranee kyllä, mutta mikään ei ole enää niin kuin ennen - eihän tällaista kipua kenenkään pitänyt pystyä kokemaan.

Lue lisää

kirjoitit! Tuollaista se juuri on!

Mulla on aina ollut aika korkea kipukynnys, ja ajattelin, että kyllä minä siitä synnytyksestä selviän ilman suurempia...Mutta kun päästiin tarkkailuhuoneeseen, tuntui, ettei tästä taida tulla mitään. Ei ollut hyvä olla, oksensin, kivunlievitys ei auttanut...
Kun päästiin synnytys- saliin ja sain ilokaasua niin vähän helpotti. Kuitenkin koko ajan tuntui siltä, että itsehillintä on mennyt täysin. Silmät kiinni, "tajuttomuuden" rajoilla siinä mentiin.
Ja se ponnistus vaihe! Kyllä oli ihanaa kun ei kipua tuntunut! Sain siis epiduraalin. Mutta kun pää oli syntymäisillään, niin sitten se alkoi. Hurjana viskoin itseäni joka suuntaan ja huusin ettei se sieltä ulos tule, ja sattuu niin saatanasti. Tyttö oli päättänyt tulla viime "metrit" vauhdilla, ja jumahti olkapäistä kiinni, mutta "pääsi" kuitenkin ulos.

Tuosta ponnistusvaiheesta minulle sitten jäikin kammo joksikin aikaa, ja olin sitä mieltä, että minä en synnytä enää ikinä. Nyt on 3,5 kk kulunut synnytyksestä, ja olen alkanut ajattelemaan, että oikeastaan mitään niin hienoa ei ole kuin synnyttäminen. Kummasti sen kauheuden siinä vaan unohtaa, tai minä ainakin...

Mutta meitä on niin monta erilaista synnyttäjää ja kivun tuntijaa kuin on synnyttäjiäkin, ettei toinen voi tietää mitä toinen tuntee.

hyvin kirjoitti:

kirjoitit! Tuollaista se juuri on!

Mulla on aina ollut aika korkea kipukynnys, ja ajattelin, että kyllä minä siitä synnytyksestä selviän ilman suurempia...Mutta kun päästiin tarkkailuhuoneeseen, tuntui, ettei tästä taida tulla mitään. Ei ollut hyvä olla, oksensin, kivunlievitys ei auttanut...
Kun päästiin synnytys- saliin ja sain ilokaasua niin vähän helpotti. Kuitenkin koko ajan tuntui siltä, että itsehillintä on mennyt täysin. Silmät kiinni, "tajuttomuuden" rajoilla siinä mentiin.
Ja se ponnistus vaihe! Kyllä oli ihanaa kun ei kipua tuntunut! Sain siis epiduraalin. Mutta kun pää oli syntymäisillään, niin sitten se alkoi. Hurjana viskoin itseäni joka suuntaan ja huusin ettei se sieltä ulos tule, ja sattuu niin saatanasti. Tyttö oli päättänyt tulla viime "metrit" vauhdilla, ja jumahti olkapäistä kiinni, mutta "pääsi" kuitenkin ulos.

Tuosta ponnistusvaiheesta minulle sitten jäikin kammo joksikin aikaa, ja olin sitä mieltä, että minä en synnytä enää ikinä. Nyt on 3,5 kk kulunut synnytyksestä, ja olen alkanut ajattelemaan, että oikeastaan mitään niin hienoa ei ole kuin synnyttäminen. Kummasti sen kauheuden siinä vaan unohtaa, tai minä ainakin...

Mutta meitä on niin monta erilaista synnyttäjää ja kivun tuntijaa kuin on synnyttäjiäkin, ettei toinen voi tietää mitä toinen tuntee.

Lue lisää

Joudun sinne taas .. ja juuri nämä asiat kiusaavat minua lakkaamatta. Olen menettänyt luottamuksen onnistumisen tunteisiin, varsinkin tänä vuonna olen kokenut hyvin paljon epäonnistumisen mielialoja ja silkkaa paniikkia tämän koko odottamisen suhteen. Tiedän että olen niitä outoja hemmoja, joille on epätodennäköinen todennäköistä, johan ekasta synnytyksestäkin jäi se mielikuva. Puhumattakaan viimeaikaisesta elämästä, jossa kaikki heittää häränpyllyä - eli vain pahenevaa enää uskaltaa odottaa. Joka päivä jokin ikävä uutispommi vavisuttaa elämääni. Ei se ole mielestäni ihan normaalia, joten odotankin, että synnyttäminen tulee olemaan taas jotakin sellaista, josta en selviä psyykkisesti, eikä apua saa ennen eikä jälkeen, koska mikään puhe ei korjaa korvien välissä olevaa traumaa ja epäonnistumisen tunnetta, johon liittyy vahva tunne myös uskomattomasta epäonnesta. Älkää lukevat pelästykö, ei teillä voi kerta kaikkiaan olla tällaista.

kammokammo kirjoitti:

Joudun sinne taas .. ja juuri nämä asiat kiusaavat minua lakkaamatta. Olen menettänyt luottamuksen onnistumisen tunteisiin, varsinkin tänä vuonna olen kokenut hyvin paljon epäonnistumisen mielialoja ja silkkaa paniikkia tämän koko odottamisen suhteen. Tiedän että olen niitä outoja hemmoja, joille on epätodennäköinen todennäköistä, johan ekasta synnytyksestäkin jäi se mielikuva. Puhumattakaan viimeaikaisesta elämästä, jossa kaikki heittää häränpyllyä - eli vain pahenevaa enää uskaltaa odottaa. Joka päivä jokin ikävä uutispommi vavisuttaa elämääni. Ei se ole mielestäni ihan normaalia, joten odotankin, että synnyttäminen tulee olemaan taas jotakin sellaista, josta en selviä psyykkisesti, eikä apua saa ennen eikä jälkeen, koska mikään puhe ei korjaa korvien välissä olevaa traumaa ja epäonnistumisen tunnetta, johon liittyy vahva tunne myös uskomattomasta epäonnesta. Älkää lukevat pelästykö, ei teillä voi kerta kaikkiaan olla tällaista.

Lue lisää

kuulepas nyt, sinun on kerrottava näistä tuntemuksistasi teveydenhoitajallesi. Sinua voidaan auttaa, usko minua. Kärsit tyypillisestä synnytyspelosta, joka on ihan diagnosoitava sairaus ja eroaa "normaalista jännityksestä".
Osa näistä saamistasi kommenteista perustuu ihan potaskaan ja pelkkiin "mutu-juttuihin" ja niitä viljelee ihmiset, jotka kuvittelevat olevansa muidenkin synnytysten asiantuntijoita omien synnytystensä pohjalta ja se on ihan höpö höpö-puhetta. Olen ollut salikätilönä 20 vuotta ja tiedän, (useiden tuhansien synnyttäjien ja kymmenien tutkimusten kokemuksella)että sinä tarvitset kunnon keskustelua ja apua, mielellään pelkopoliklinikan henkilökunnan kanssa.

voit saada apua! kirjoitti:

kuulepas nyt, sinun on kerrottava näistä tuntemuksistasi teveydenhoitajallesi. Sinua voidaan auttaa, usko minua. Kärsit tyypillisestä synnytyspelosta, joka on ihan diagnosoitava sairaus ja eroaa "normaalista jännityksestä".
Osa näistä saamistasi kommenteista perustuu ihan potaskaan ja pelkkiin "mutu-juttuihin" ja niitä viljelee ihmiset, jotka kuvittelevat olevansa muidenkin synnytysten asiantuntijoita omien synnytystensä pohjalta ja se on ihan höpö höpö-puhetta. Olen ollut salikätilönä 20 vuotta ja tiedän, (useiden tuhansien synnyttäjien ja kymmenien tutkimusten kokemuksella)että sinä tarvitset kunnon keskustelua ja apua, mielellään pelkopoliklinikan henkilökunnan kanssa.

Lue lisää

Ei auta keskustelu vaikka kuinka puhuisi. Sori vaan, mutta pelkopoli onmonille lähestulkoon yhtä tyhjän kanssa, eikä siellä muuta kuin taivutella pelottomasti alatiesynnytykseen vaan, mutta vaihtoehdot kun ovat myös "niin huonoja". En ole enää mikään eilisen teeren poika vaika onneton kaikessa oonkin, kuten tässä pelossa, joka kylläkin on aiheellinen, toden totta.

voit saada apua! kirjoitti:

kuulepas nyt, sinun on kerrottava näistä tuntemuksistasi teveydenhoitajallesi. Sinua voidaan auttaa, usko minua. Kärsit tyypillisestä synnytyspelosta, joka on ihan diagnosoitava sairaus ja eroaa "normaalista jännityksestä".
Osa näistä saamistasi kommenteista perustuu ihan potaskaan ja pelkkiin "mutu-juttuihin" ja niitä viljelee ihmiset, jotka kuvittelevat olevansa muidenkin synnytysten asiantuntijoita omien synnytystensä pohjalta ja se on ihan höpö höpö-puhetta. Olen ollut salikätilönä 20 vuotta ja tiedän, (useiden tuhansien synnyttäjien ja kymmenien tutkimusten kokemuksella)että sinä tarvitset kunnon keskustelua ja apua, mielellään pelkopoliklinikan henkilökunnan kanssa.

Lue lisää

Minä olen käynyt synnytykseni läpi tähän mennessä kolmen kätilän kanssa, joista yksi oli pelkopolin työntekijä. Jokaisen keskustelun jälkeen minulle jäi sellainen tunne, että seuraava synnytykseni tulee olemaan aivan yhtä helvetillinen kuin tämä ensimmäinen. "Sellaista se synnytys vain on."

Sain kuulla vain näitä tavallisia: Synnytys koskee eikä sille voi mitään, se on luonnon tapa hoitaa lapsi maailmaan. Kivunlievitystä annetaan mahdollisuuksien mukaan eikä se aina ole mahdollista. Synnytyksestä ei voi tietää etukäteen miten se menee ja mitä kannattaa tehdä, vasta jälkeen päin voidaan sanoa, että olisihan tähän spinaalikin auttanut.

Kätilöistä ei siis ollut mitään apua, päinvastoin. Ja pahinta on, että he nimenomaan ovat siellä synnytyssalissa ja päättävät kivunlievityksestä. En voi muuta kuin ihmetellä, miten joku näin TÄRKEÄ asia voi olla näin lapsenkengissä!?! Ajatellaanko oikeasti, että jos ei synnytystä kestä, ei sitä tarvitse koskaan uudestaan kokea eli että sellaisten ihmisten ei tarvitse saada lapsia?????

Kuten 'kammokammollakin', myös minulla on täydellinen epäluottamus koko synnytystouhua kohtaan. Huijattu olo on, sanokoot muut mitä tahansa.

tyyppi 4 kirjoitti:

Minä olen käynyt synnytykseni läpi tähän mennessä kolmen kätilän kanssa, joista yksi oli pelkopolin työntekijä. Jokaisen keskustelun jälkeen minulle jäi sellainen tunne, että seuraava synnytykseni tulee olemaan aivan yhtä helvetillinen kuin tämä ensimmäinen. "Sellaista se synnytys vain on."

Sain kuulla vain näitä tavallisia: Synnytys koskee eikä sille voi mitään, se on luonnon tapa hoitaa lapsi maailmaan. Kivunlievitystä annetaan mahdollisuuksien mukaan eikä se aina ole mahdollista. Synnytyksestä ei voi tietää etukäteen miten se menee ja mitä kannattaa tehdä, vasta jälkeen päin voidaan sanoa, että olisihan tähän spinaalikin auttanut.

Kätilöistä ei siis ollut mitään apua, päinvastoin. Ja pahinta on, että he nimenomaan ovat siellä synnytyssalissa ja päättävät kivunlievityksestä. En voi muuta kuin ihmetellä, miten joku näin TÄRKEÄ asia voi olla näin lapsenkengissä!?! Ajatellaanko oikeasti, että jos ei synnytystä kestä, ei sitä tarvitse koskaan uudestaan kokea eli että sellaisten ihmisten ei tarvitse saada lapsia?????

Kuten 'kammokammollakin', myös minulla on täydellinen epäluottamus koko synnytystouhua kohtaan. Huijattu olo on, sanokoot muut mitä tahansa.

Lue lisää

tämähän oli kamalaa luettavaa. Polilla katsellaan tilastoja asiakkaiden synnytyksistä ja haastatellaan heitä synnytyksen jälkeen (myös sektio luetaan synnytykseksi) ja palaute on ollut poikkeuksetta positiivista. Miksi negatiivista palautetta ei anneta kasvotusten tai edes lehtien palstoilla, jotta palvelua voitaisiin parantaa?
Ja kätilöillä ei todellakaan ole ainoa päätäntävalta kivunlievityksestä. Oletteko koskaan kuulleet laista potilaan asemasta ja oikeuksista, siinä harvinaisen selkeästi sanotaan että potilas on ylin auktoriteetti omassa hoidossaan ja mikäli kätilö (tms.) tätä lakia rikkoo on potilaalla oikeus tehdä valitus potilasasiamiehelle. Itse synnytyksen aikanakaan ei tarvitse tyytyä siihen kätilöön jonka kanssa kemiat ei toimi vaan, missä tilanteessa ja synnytyksen vaiheessa tahansa, on oikeus pyytää toista kätilöä. Ei synnytyssali ole mikään taistelutanner, jossa vahvin voittaa, vaan asiakkaan ja tämän perheen tärkeä hetki jossa kätilö on vain avustaja!
Itse olen synnyttänyt neljä lasta, kaikin mahdollisin kivunlievityksin ja jokaisen olen synnyttänyt "vieraassa salissa" jossa kukaan ei ole tiennyt ammattiani. Ja täytyy tunnustaa, että nämä omat synnytykset ja kohtelu niissä on ollut kaikkea järkyttävästä ihanaan ja jo ensimmäisen synnytykseni jälkeen päätin jokaikisen asiakkaani kohdalla muistaa sen tunteen kun kätilö jyrää yli ja itse yrittää olla toisenlainen. Ilman teidän palautetta mikään ei ikävä kyllä muutu. Moni kätilö ei ole itse koskaan synnyttänyt, osalla siitä on niin pitkä aika ja osa ei ole koskaan tullut ajatelleeksi käytöstään. Antakaa palautetta suoraan, tai nimettömänä kotiin lähtiessänne.

kyseiselle pelkopolille kirjoitti:

tämähän oli kamalaa luettavaa. Polilla katsellaan tilastoja asiakkaiden synnytyksistä ja haastatellaan heitä synnytyksen jälkeen (myös sektio luetaan synnytykseksi) ja palaute on ollut poikkeuksetta positiivista. Miksi negatiivista palautetta ei anneta kasvotusten tai edes lehtien palstoilla, jotta palvelua voitaisiin parantaa?
Ja kätilöillä ei todellakaan ole ainoa päätäntävalta kivunlievityksestä. Oletteko koskaan kuulleet laista potilaan asemasta ja oikeuksista, siinä harvinaisen selkeästi sanotaan että potilas on ylin auktoriteetti omassa hoidossaan ja mikäli kätilö (tms.) tätä lakia rikkoo on potilaalla oikeus tehdä valitus potilasasiamiehelle. Itse synnytyksen aikanakaan ei tarvitse tyytyä siihen kätilöön jonka kanssa kemiat ei toimi vaan, missä tilanteessa ja synnytyksen vaiheessa tahansa, on oikeus pyytää toista kätilöä. Ei synnytyssali ole mikään taistelutanner, jossa vahvin voittaa, vaan asiakkaan ja tämän perheen tärkeä hetki jossa kätilö on vain avustaja!
Itse olen synnyttänyt neljä lasta, kaikin mahdollisin kivunlievityksin ja jokaisen olen synnyttänyt "vieraassa salissa" jossa kukaan ei ole tiennyt ammattiani. Ja täytyy tunnustaa, että nämä omat synnytykset ja kohtelu niissä on ollut kaikkea järkyttävästä ihanaan ja jo ensimmäisen synnytykseni jälkeen päätin jokaikisen asiakkaani kohdalla muistaa sen tunteen kun kätilö jyrää yli ja itse yrittää olla toisenlainen. Ilman teidän palautetta mikään ei ikävä kyllä muutu. Moni kätilö ei ole itse koskaan synnyttänyt, osalla siitä on niin pitkä aika ja osa ei ole koskaan tullut ajatelleeksi käytöstään. Antakaa palautetta suoraan, tai nimettömänä kotiin lähtiessänne.

Lue lisää

Ymmärrän oikeuteni pyytää toista kätilöä jos "kemiat ei pelaa", mutta ymmärrät varmasti miten VAIKEAA se on kesken synnytyksen. Minulle keskustelu tuskan keskellä oli lähes mahdotonta. Sain sanottua vain muutamia sanoja enkä minä siinä tilanteessa pystynyt pitämään ollenkaan puoliani. OLIN TÄYSIN TOISEN ARMOILLA!

Mihin minä voin valituksen tehdä? Puhuit potilasasiamiehestä. Mitä hyötyä valituksesta on? Anteeksipyyntöä tai mitään hyvitystä en tule koskaan saamaan. Kaikki kätilöt keiden kanssa juttelin, olivat kyllä pahoillaan että olin kokenut synnytyksen traumaattisena, mutta JOKAINEN HEISTÄ totesi, että "sellaista se synnytys on" - aivan kun sillä voitaisiin pyyhkiä kaikki pois. Voi kun voisikin...

tyyppi 4 kirjoitti:

Ymmärrän oikeuteni pyytää toista kätilöä jos "kemiat ei pelaa", mutta ymmärrät varmasti miten VAIKEAA se on kesken synnytyksen. Minulle keskustelu tuskan keskellä oli lähes mahdotonta. Sain sanottua vain muutamia sanoja enkä minä siinä tilanteessa pystynyt pitämään ollenkaan puoliani. OLIN TÄYSIN TOISEN ARMOILLA!

Mihin minä voin valituksen tehdä? Puhuit potilasasiamiehestä. Mitä hyötyä valituksesta on? Anteeksipyyntöä tai mitään hyvitystä en tule koskaan saamaan. Kaikki kätilöt keiden kanssa juttelin, olivat kyllä pahoillaan että olin kokenut synnytyksen traumaattisena, mutta JOKAINEN HEISTÄ totesi, että "sellaista se synnytys on" - aivan kun sillä voitaisiin pyyhkiä kaikki pois. Voi kun voisikin...

Lue lisää

Voisiko treenata sen kaverin vahtimaan kätilöä? Sitten vaan nyrkkiä pöytään, ellei kätilö ole kiltti synnyttäjälle?

tyyppi 4 kirjoitti:

Minä olen käynyt synnytykseni läpi tähän mennessä kolmen kätilän kanssa, joista yksi oli pelkopolin työntekijä. Jokaisen keskustelun jälkeen minulle jäi sellainen tunne, että seuraava synnytykseni tulee olemaan aivan yhtä helvetillinen kuin tämä ensimmäinen. "Sellaista se synnytys vain on."

Sain kuulla vain näitä tavallisia: Synnytys koskee eikä sille voi mitään, se on luonnon tapa hoitaa lapsi maailmaan. Kivunlievitystä annetaan mahdollisuuksien mukaan eikä se aina ole mahdollista. Synnytyksestä ei voi tietää etukäteen miten se menee ja mitä kannattaa tehdä, vasta jälkeen päin voidaan sanoa, että olisihan tähän spinaalikin auttanut.

Kätilöistä ei siis ollut mitään apua, päinvastoin. Ja pahinta on, että he nimenomaan ovat siellä synnytyssalissa ja päättävät kivunlievityksestä. En voi muuta kuin ihmetellä, miten joku näin TÄRKEÄ asia voi olla näin lapsenkengissä!?! Ajatellaanko oikeasti, että jos ei synnytystä kestä, ei sitä tarvitse koskaan uudestaan kokea eli että sellaisten ihmisten ei tarvitse saada lapsia?????

Kuten 'kammokammollakin', myös minulla on täydellinen epäluottamus koko synnytystouhua kohtaan. Huijattu olo on, sanokoot muut mitä tahansa.

Lue lisää

Kävin pelkopolilla. Ei onneksi ollut suurta syytä, mutta menin - ja ihmettelin. Lääkäri oli ihan ufo. Sanoi: "Onko ollut supistuksia? Vaikka mistäs ne supistukset tietäisi, kun ei ole synnyttänyt..." JA PAPEREISSA KYLLÄ LUKI, ETTÄ MINULLA ON KAKSI LASTA. Joten onnea vaan sillekin pelkopolin pelkolääkärille. Kyllä on suuri apu siitäkin. Oikein tuntui, että minusta välitettiin ja haluttiin auttaa...

Tapahtui muuten Espoossa Jorvin sairaalassa.

tyyppi 4 kirjoitti:

Ymmärrän oikeuteni pyytää toista kätilöä jos "kemiat ei pelaa", mutta ymmärrät varmasti miten VAIKEAA se on kesken synnytyksen. Minulle keskustelu tuskan keskellä oli lähes mahdotonta. Sain sanottua vain muutamia sanoja enkä minä siinä tilanteessa pystynyt pitämään ollenkaan puoliani. OLIN TÄYSIN TOISEN ARMOILLA!

Mihin minä voin valituksen tehdä? Puhuit potilasasiamiehestä. Mitä hyötyä valituksesta on? Anteeksipyyntöä tai mitään hyvitystä en tule koskaan saamaan. Kaikki kätilöt keiden kanssa juttelin, olivat kyllä pahoillaan että olin kokenut synnytyksen traumaattisena, mutta JOKAINEN HEISTÄ totesi, että "sellaista se synnytys on" - aivan kun sillä voitaisiin pyyhkiä kaikki pois. Voi kun voisikin...

Lue lisää

potilasasiamiehelle valittaminen, ei suoraan vaikuta mihinkään, se on totta, mutta valitukset käsitellään aina myös hoitaneen kätilön kanssa. Mikäli yhdelle kätilölle/hoitajalle tulee useita valituksia, eikä hän paranna tapojaan, niin hänet voidaan "siirtää pois kyseisistä tehtävistä". Ja kokemuksesta voin sanoa, että tavat muuttuvat henkilöillä kovasti, kun valitus tulee. Kätilöillä on usein tämä asenne, että "on tässä synnytetty tuhansia vuosia, ei se nyt mikään ihmeellinen juttu ole" ja siihen ei saada muutosta, jos ei asiakkaat sitä vaadi.
Juuri niinkuin tässä kommentoitiinkiin, niin tukihenkilön yksi ja tärkein tehtävä onkin synnyttäjän etujen ajaminen silloin kun synnyttäjä ei itse jaksa ja kätilö on liian kyyninen siihen. Onneksi nykyään on paljon hyviä, empaattisia ja vuorovaikutustaitoisiakin kätilöitä, jotka tekevät kaikkensa synnyttäjän ja lapsen turvallisuuden ja synnytyskokemuksen eteen.

Ei minulla joka kerta ihan huutamiseksi mennyt. Hengitin syvään jne. mutta ei minulla tehonnut.

Mikähän siinä on , että ihmiset ei usko, että joillakin on ollut ihan hirveät kivut?
Se varmaan johtuu siitä ,että se kipu on sitä luokkaa, että ei olisi koskaan uskonut, että voi koskea niin paljon.

Minulla on korkea kipukynnys. Minä en käytä särkylääkkeitä edes päänsärkyyn. Joskus otan migreeniin buranan tms.
Minulla oli nuorena hyvin kivuliaat kuukautiset. Tuskanhiki vaan valui ja silmissä sumeni, kun kuukautiset oli. Eli kyllä kipua on minun elämässä koettu. En minä turhasta valita.

alkuperäinen kirjoittaja kirjoitti:

Ei minulla joka kerta ihan huutamiseksi mennyt. Hengitin syvään jne. mutta ei minulla tehonnut.

Mikähän siinä on , että ihmiset ei usko, että joillakin on ollut ihan hirveät kivut?
Se varmaan johtuu siitä ,että se kipu on sitä luokkaa, että ei olisi koskaan uskonut, että voi koskea niin paljon.

Minulla on korkea kipukynnys. Minä en käytä särkylääkkeitä edes päänsärkyyn. Joskus otan migreeniin buranan tms.
Minulla oli nuorena hyvin kivuliaat kuukautiset. Tuskanhiki vaan valui ja silmissä sumeni, kun kuukautiset oli. Eli kyllä kipua on minun elämässä koettu. En minä turhasta valita.

Lue lisää

etten usko vaan koska itselläni on alhainen suorastaan onneton kipukynnys ja ilokaasu auttoi niin että neljä tenavaa on tullut väännettyä! jo ekaa tehdessä kätilö sanoi että on rajuja ja pitkiä supistuksia ja samajatkossakin joten siitä ei ole kyse ettei olisi kipua ollut mutta kun se ei tuntunut.. itse en suostu edes hammaslääkäriin ilman puudutusta; jos on niin pieni reikä ettei tarvitse puuduttaa niin ei tarvitse paikata tuumasi tuutunikin! ja jos kehtaisin niin varmaan pyytäisin sitä mansikanmakuista puudutetta iholle sitäkin ennen... ilokaasuhoidostakin haaveilin, mutta se on jäänyt kun toi nyt noinkin menee sen verran harvoin tarvii käydä.

tiedän että moni haukkuu ilokaasun mutta se on mun paras kaveri salissa. ukko nauraa joskus vieläkin että se oli kuin tikkaria olisi viisivuotiaalta ottanut kun yksi kätilö yritti saada multa sitä maskia ponnistusvaiheessa pois. tappeluhan siitä meinas tulla...