Suuri eurooppalainen intellektuelli ja teologi paavi Benedictus XVI eli Joseph Ratzinger meni sitten kuolemaan. Tiemmä hänen viimeiset sanansa olivat "Jesus, ich liebe dich".
Olen saanut jostakin sellaisen käsityksen, että Ratzinger suhtautui varsin lämpimästi luterilaisuuteen. Ja miksipä ei. Emmehän me enää ole katolisen kirkon mukaan harhaoppisia, vaan "erossa olevia veljiä", sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt.
Epäilemättä nykyinenkin paavi suhtautuu lämpimästi luterilaisuuteen, mutta koska hän taitaa suhtautua lämpimästi vähän kaikkeen, hänen suhtautumisensa on jokseenkin yhdentekevä. Franciscus vaikuttaa muutenkin vähän semmoiselta höpöukolta, kun taas Ratzinger oli vakaa "seurakunnan pylväs".
Ehkä nyt olisi hyvä aika lukea Ratzingerin kirjoja, joita on suomennettukin useita.
"Jesus, ich liebe dich."
35
199
Vastaukset
Pannaanpa tähän vielä tällainen kysymys:
Mikä sinulle luterilaisena on suurin kompastuskivi katolisuudessa? Tai toisin kysyttynä: miksi et liittyisi katoliseen kirkkoon?Tajusin juuri, että kysymykseni on typerä. Voiko nimittäin luterilaisen näkökulmasta katolisuuden suurin ongelma olla mikään muu kuin vanhurskauttamisoppi?
Kysytään siis mieluummin näin: mikä sinulle protestanttina on suurin kompastuskivi katolisuudessa?
Luterilaiset ovat pieni vähemmistö protestanttien joukossa.- Anonyymi
Suhtautuminen pedofiliarikoksiin.
- Anonyymi
Ratzinger oli ennen paaviksi tuloaan katolilaisen kirkon käsikassara joka kulki maksamassa pedofiilien uhreja hiljaiseksi. Eikä halunnut myöskään paavina ollessaan puuttua ongelmaan.
Tuskin tuolla on nähty paavia joka ei olisi noita hommia tehnyt. Onhan tuo niin valitettavan yleistä tuolla . Ratzinger vastusti myös ehkäisyä ja ylipäätänsä kumin käyttöä jopa aidsin torjunnassa väittäen sen lisäävän homostelua vaikka jo iät ajat suurin osa maailman sairastuneista on heteroita. Hän vastusti myös pappien selibaatin purkamista vaikka todennäköisesti sillä pystyttäisiin vaikuttamaan edes vähän tuohon rehottavaan pedofiliaan koska noita seksuaalisia kieroutumisia esiintyy laajasti juuri sellaisissa uskonnollisissa porukoissa joissa kahden aikuisen seksistä tehdään tabu. Enkä pitäisi minään kovin luterilaisen kirkonkaan ystävänä koska hän oli hyvin jyrkästi sitä mieltä, että ainoa oikea kirkko ja oppi on katolinen kirkko.
- Anonyymi
"miksi et liittyisi katoliseen kirkkoon?"
Miksi tällaista pitäisi miettiä? Tällä seudulla ei ole ainoatakaan katolista saati heidän kirkkoaan. Täällä voi kyllä..
"... harrastaa vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä. " 2. kirje Timoteukselle 2:22
Terv.serious- Anonyymi
Ei tarvitse huutaa yhtään mitään tai mihinkään, jos elää Jeesuksen opetuksin taivasten valtakunnassa, joka on meissä ja meidän ympärillä Jumalan valtakunnan ollessa sisällisesti meissä, eikä ole perrannut sitä pois Paavalin syntiopilla käyttämällä Jeesusta pahojen tekojensa puolesta uhrilampaana, teuradtettuna Jumalana (1.Kor.5:7), vaan vastaa teoistaan itse.
- Anonyymi
herrens_tiggare kirjoitti:
Jos rupeat katoliseksi, sitten sillä seudulla on yksi katolinen.
En kyllä näe sellaiseen mitään kutsua. Jeesus kehoitti seuraamaan itseään eikä paavia, oli se paavi Roomassa sitten kuka tahansa. Tämä on varmaan joka aitoprotestantin vastaus.
Terv.serious Anonyymi kirjoitti:
En kyllä näe sellaiseen mitään kutsua. Jeesus kehoitti seuraamaan itseään eikä paavia, oli se paavi Roomassa sitten kuka tahansa. Tämä on varmaan joka aitoprotestantin vastaus.
Terv.seriousMutta katolisessa kirkossa on kaikki parempaa. On komeampia kirkkoja, juhlavampia kirkonmenoja, kauniimpia kuvia, parempaa musiikkia, syvempää mystiikkaa, hartaampaa rukousta, älykkäämpää uskonnonfilosofiaa, johdonmukaisempaa sosiaalietiikkaa, ja jopa Raamattukin on siellä paksumpi.
- Anonyymi
herrens_tiggare kirjoitti:
Mutta katolisessa kirkossa on kaikki parempaa. On komeampia kirkkoja, juhlavampia kirkonmenoja, kauniimpia kuvia, parempaa musiikkia, syvempää mystiikkaa, hartaampaa rukousta, älykkäämpää uskonnonfilosofiaa, johdonmukaisempaa sosiaalietiikkaa, ja jopa Raamattukin on siellä paksumpi.
No... kirkot on kyllä katolilaisilla isommat ja apokryfikirjatkin kaanonissa, mutta kun ei se vedä Jeesuksen Kristuksen tuntemisen rinnalla. Hyvää ja rakastavaa veljeyttäkin on täällä jo, eikä kukaan heistä ole katolilainen.
Joko itse liityit? Miten löytyy veljellistä rakkautta?
Terv.serious Anonyymi kirjoitti:
No... kirkot on kyllä katolilaisilla isommat ja apokryfikirjatkin kaanonissa, mutta kun ei se vedä Jeesuksen Kristuksen tuntemisen rinnalla. Hyvää ja rakastavaa veljeyttäkin on täällä jo, eikä kukaan heistä ole katolilainen.
Joko itse liityit? Miten löytyy veljellistä rakkautta?
Terv.seriousEn liittynyt enkä liity. Siitä olisi aivan liikaa vaivaa.
- Anonyymi
herrens_tiggare kirjoitti:
En liittynyt enkä liity. Siitä olisi aivan liikaa vaivaa.
Jotain harkintaa sinulla kuitenkin on, kun kyselet katoliseksi ryhtymisestä meiltä multa. Ja Vielä kehut paavia ja heidän komeita kirkkojaan... Joku motiivihan siihen täytyy olla.
Miten olisi Jeesuksen seuraaminen?
Terv.serious
Historiassa on ollut kaksi suurta suuntausta, tomismi ja atomismi. Itse olen jonkin sortin tomisti. Ratzinger ei valitettavasti tainnut olla tomisti. Luterilaisella kirkolla on katto sen verran korkealla ja seinät leveällä, että tomistikin mahtuu sinne. Katolista kirkkoa en tunne kovinkaan hyvin, joten pitäisi ensin oppia tuntemaan se paremmin ennen kuin harkitsee siirtymistä sinne.
- Anonyymi
Molemmissako on Jeesus teurastettuna uhrilampaana?
- Anonyymi
"miksi et liittyisi katoliseen kirkkoon?"
Elävälle kristitylle mieletön kysymys!
Eihän kristinuskossa ole kyse mistään laitos-asioista, vaan onko elävällä ja toimivalla tavalla suhde Jeesukseen tai vielä enemmän elääkö Jeesuksessa Jumalan Pojan elämää vai ei? Tämä on sitä kristinuskoa!- Anonyymi
Etkö sinä kuulu mihinkään kirkko-, seurakunta-, herätysliike-, tai uskonlahkolaitokseen? Yksinkö elelet jossain erämaassa jeesuksesi kanssa?
- Anonyymi
Pedofiilien suojelija lähti tekemään tiliä mielikuvitusystävänsä kanssa. Välillä sitä toivoo että helvetti olisi sittenkin oikeasti olemassa.
- Anonyymi
Onko Ratzinger ehdolla pedofiilien suojeluspyhimykseksi? Hän olisi ainakin hyvä ja sopiva valinta.
- Anonyymi
Rakastiko Jeesus Ratzingeria? Mitä arvelet?
- Anonyymi
Uskoisin, että rakasti.
Tässä pieni kirjoitus edesmenneestä paavista: https://www.vartija-lehti.fi/benedictus-xvi-paavi-joka-erosi/
Kotimaa lehdessä on piispa Jari Jolkkisen kirjoitus Ratzingeristä. Poiminta sieltä:
"Ratzingerin kiinnostus suuntautui erityisesti totuuteen. Hänen mukaansa totuus löydetään, sitä ei luoda eikä keksitä. Hän arvosteli relativismia älyllisestä laiskuudesta, jolla on vahingollisia seurauksia. Maailman ilmiöitä selittää luonnontiede, mutta ihmiskäsitystä, moraalia, Jumalaa ja pelastusta koskevissa asioissa inhimillinen järki tarvitsee jumalallisen ilmoituksen apua. "
Omasta mielestäni luonnontiede ei riitä selittämään maailman ilmiöitä. Esimerkiksi niinkin arkipäiväinen asia kuin punainen omena jää luonnontieteen selitysten ulkopuolelle.inti kirjoitti:
Kotimaa lehdessä on piispa Jari Jolkkisen kirjoitus Ratzingeristä. Poiminta sieltä:
"Ratzingerin kiinnostus suuntautui erityisesti totuuteen. Hänen mukaansa totuus löydetään, sitä ei luoda eikä keksitä. Hän arvosteli relativismia älyllisestä laiskuudesta, jolla on vahingollisia seurauksia. Maailman ilmiöitä selittää luonnontiede, mutta ihmiskäsitystä, moraalia, Jumalaa ja pelastusta koskevissa asioissa inhimillinen järki tarvitsee jumalallisen ilmoituksen apua. "
Omasta mielestäni luonnontiede ei riitä selittämään maailman ilmiöitä. Esimerkiksi niinkin arkipäiväinen asia kuin punainen omena jää luonnontieteen selitysten ulkopuolelle.Toinen poiminta:
"Siitä ei kuitenkaan ole erimielisyyttä, että hän oli toisen maailmansodan jälkeisen ajan vaikutusvaltaisin teologi."
Onkohan todella niin, että siitä ei ole erimielisyyttä? Eikö todellakaan kukaan ole eri mieltä?
Koko kirjoitus on hyvä:
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/piispa-jari-jolkkonen-muistelee-benedictusta-euroopan-hullu-vuosi-1968-kaansi-tulevan-paavin-paan/herrens_tiggare kirjoitti:
Toinen poiminta:
"Siitä ei kuitenkaan ole erimielisyyttä, että hän oli toisen maailmansodan jälkeisen ajan vaikutusvaltaisin teologi."
Onkohan todella niin, että siitä ei ole erimielisyyttä? Eikö todellakaan kukaan ole eri mieltä?
Koko kirjoitus on hyvä:
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/piispa-jari-jolkkonen-muistelee-benedictusta-euroopan-hullu-vuosi-1968-kaansi-tulevan-paavin-paan/Eiköhän ainakin C. S. Lewis olĺut vaikutusvaltaisempi?
inti kirjoitti:
Eiköhän ainakin C. S. Lewis olĺut vaikutusvaltaisempi?
Varmaan ainakin englanninkielisessä maailmassa Lewis on vaikutusvaltaisempi, ja koko muu maailmahan on nykyään turha ja tuskin edes olemassa.
Joku tosin voisi saivarrella, ettei Lewis ole varsinaisesti teologi. Mutta toki hän oli teologi.
Kuka on toisen maailmansodan jälkeisen ajan vaikutusvaltaisin suomalaisteologi?
Suosittelen Juhani Rekolaa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Juhani_Rekola
Sanoisin, että Rekolan vaikutusvalta on kapea, mutta syvä: se rajoittuu pieneen piiriin. Tosin sama koskee varmaankin kaikkia teologeja. Teologia ei ole välttämättä kovin populaaria, vaikka uskonto ja Jumala ovat ja ovat aina olleet hyvin suosittuja ihmisten keskuudessa.
Ehkä jonkun Kari Kanalan vaikutusvalta on laaja-alainen, mutta hänen vaikutusvaltansa lienee hieman kyseenalaista laatua. Ja onko hänen vaikutusvaltansa teologista vaikutusvaltaa? Ehkä on. Ehkä hän vaikuttaa ihmisten ymmärrykseen esimerkiksi kristillisestä avioliiton teologiasta.herrens_tiggare kirjoitti:
Varmaan ainakin englanninkielisessä maailmassa Lewis on vaikutusvaltaisempi, ja koko muu maailmahan on nykyään turha ja tuskin edes olemassa.
Joku tosin voisi saivarrella, ettei Lewis ole varsinaisesti teologi. Mutta toki hän oli teologi.
Kuka on toisen maailmansodan jälkeisen ajan vaikutusvaltaisin suomalaisteologi?
Suosittelen Juhani Rekolaa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Juhani_Rekola
Sanoisin, että Rekolan vaikutusvalta on kapea, mutta syvä: se rajoittuu pieneen piiriin. Tosin sama koskee varmaankin kaikkia teologeja. Teologia ei ole välttämättä kovin populaaria, vaikka uskonto ja Jumala ovat ja ovat aina olleet hyvin suosittuja ihmisten keskuudessa.
Ehkä jonkun Kari Kanalan vaikutusvalta on laaja-alainen, mutta hänen vaikutusvaltansa lienee hieman kyseenalaista laatua. Ja onko hänen vaikutusvaltansa teologista vaikutusvaltaa? Ehkä on. Ehkä hän vaikuttaa ihmisten ymmärrykseen esimerkiksi kristillisestä avioliiton teologiasta.Tässä vähän Rekolasta: https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/pastori-juhani-rekolan-heratyskello/
"Rekolaa puhuttelee se, ettei hevosen selästä pudonnutta apostolia tahdo edes erottaa maiseman ja väkijoukon keskeltä. Kukaan maalauksen henkilö ei näytä huomaavan yhtä ihmiskunnan tähtihetkeä. Toivon ja häviäjien historiassa on juuri tämä luonne. Maailma ratsastaa eteenpäin peitsineen ja kilpineen. Jumalan valtakunta rakentuu hiljaisuudessa ja marginaalissa."- Anonyymi
inti kirjoitti:
Kotimaa lehdessä on piispa Jari Jolkkisen kirjoitus Ratzingeristä. Poiminta sieltä:
"Ratzingerin kiinnostus suuntautui erityisesti totuuteen. Hänen mukaansa totuus löydetään, sitä ei luoda eikä keksitä. Hän arvosteli relativismia älyllisestä laiskuudesta, jolla on vahingollisia seurauksia. Maailman ilmiöitä selittää luonnontiede, mutta ihmiskäsitystä, moraalia, Jumalaa ja pelastusta koskevissa asioissa inhimillinen järki tarvitsee jumalallisen ilmoituksen apua. "
Omasta mielestäni luonnontiede ei riitä selittämään maailman ilmiöitä. Esimerkiksi niinkin arkipäiväinen asia kuin punainen omena jää luonnontieteen selitysten ulkopuolelle.Mikä selitys punaisesta omenasta jää luonnontieteen ulkopuolelle? Tai miksi siitä pitää ylipäätään selittää yhtään mitään ?
- Anonyymi
herrens_tiggare kirjoitti:
Varmaan ainakin englanninkielisessä maailmassa Lewis on vaikutusvaltaisempi, ja koko muu maailmahan on nykyään turha ja tuskin edes olemassa.
Joku tosin voisi saivarrella, ettei Lewis ole varsinaisesti teologi. Mutta toki hän oli teologi.
Kuka on toisen maailmansodan jälkeisen ajan vaikutusvaltaisin suomalaisteologi?
Suosittelen Juhani Rekolaa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Juhani_Rekola
Sanoisin, että Rekolan vaikutusvalta on kapea, mutta syvä: se rajoittuu pieneen piiriin. Tosin sama koskee varmaankin kaikkia teologeja. Teologia ei ole välttämättä kovin populaaria, vaikka uskonto ja Jumala ovat ja ovat aina olleet hyvin suosittuja ihmisten keskuudessa.
Ehkä jonkun Kari Kanalan vaikutusvalta on laaja-alainen, mutta hänen vaikutusvaltansa lienee hieman kyseenalaista laatua. Ja onko hänen vaikutusvaltansa teologista vaikutusvaltaa? Ehkä on. Ehkä hän vaikuttaa ihmisten ymmärrykseen esimerkiksi kristillisestä avioliiton teologiasta."Kuka on toisen maailmansodan jälkeisen ajan vaikutusvaltaisin suomalaisteologi?"
Osmo tiililä. Anonyymi kirjoitti:
"Kuka on toisen maailmansodan jälkeisen ajan vaikutusvaltaisin suomalaisteologi?"
Osmo tiililä.Tiililä voisi olla vaikutusvaltaisin. Rekola on silti paras.
http://artokoykka.blogspot.com/2010/01/rompetorin-kirjalaja.htmlAnonyymi kirjoitti:
"Kuka on toisen maailmansodan jälkeisen ajan vaikutusvaltaisin suomalaisteologi?"
Osmo tiililä.Antti Laato? Aamunvaloa sivustolta lainattua: "Laato iskee alussa naamaan kymmenen termiä, joiden avulla kristinuskon sisältö avautuu: luominen, lankeemus, pelastussuunnitelma, uhri, kuningas, profetia, inkarnaatio, sakramentit, ylösnousemus ja ikuinen elämä. "
- Anonyymi
"Suuri eurooppalainen intellektuelli"
Kuolleiden pilkkaaminen ei kuulu hyviin tapoihin - ei edes ironian keinoin pilkkaaminen. - Anonyymi
Ratzinger ehkä rakasti Jeesus-vauvaa joulun aikana mutta Jeesuksen nimi ei kuitenkaan kelvannut hänelle kastetoimitukseen, vaikka Raamatun mukaan kaikki kastetoimitukset suoritettiin Jeesuksen nimessä.
- Anonyymi
Komeat oli värit penkeissä kyllä. Ihan kuin Kuninkaan värit.
- Anonyymi
>>kun taas Ratzinger oli vakaa "seurakunnan pylväs".<<
Se vaan kun Ratzingerin kardinaalivelipojalla oli sitä katolilaisten pappien perinteistä kuoropoikahistoriaa, niin joutui itse pylväs jäämään ennen aikaisesti eläkkeelle hankalan tilanteen ja julkisuuden välttääkseen.
Eiks vaan ?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123620MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar701915Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja641027Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768