Miten..

Neuvoja tarvitaan, koska itse en näköjään kykene olemaan tarpeeksi vahva.
Havahduin tässä yhtenä päivänä, etten ole seurustellut aikoihin. Tunteet ovat niin tukossa, ettei niitä vain koskaan tule kun olisi tarvetta. Siispä melkein kaikki suhteenalut kaatuvat siihen.
Tekee kipeää myöntää, koska olen tähän asti kieltänyt. Eräs heppu, johon tutustuin neljä vuotta sitten taitaa olla nyt edelleen esteenä, etten osaa jatkaa. En ole päässyt hänestä yli.
Ei ole koskaan minua rakastanut tai halunnut omakseen, mutta neljä vuotta on minua pitänyt, osaksi todellakin oman heikkouteni ja innokkuuteni vuoski. Jos olen ollut treffeillä, hän tulee mieleeni ja suostuu tapaamiseen tai ehdottaa itse sitä. Siis treffikumppanini unohtuu siihen paikkaan. Nyt olen kyllästynyt ja haluan muutoksen. Mutta tarvitsen paljon ja hyviä neuvoja. Olen jo toivoton, koska olen itse yrittänyt niin kauan. En ole ollut tähän kaveriin nyt yhteyksissä aikoihin, mistä olen ylpeä, mutta hän täyttää silti ajatukseni:( Mielestäni hän on täydellinen...tietysti koska rakastan. Hän ei ole koskaan kohdellut minua kauniisti ja siinäpä yksi syy kai miksen ole luovuttaut. Ei ole koskaan sanonut juuta, eikä jaata, joten hän on minulle aina suurensuuri kysymysmerkki?
0302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


pääsen yli? kirjoitti:

Neuvoja tarvitaan, koska itse en näköjään kykene olemaan tarpeeksi vahva.
Havahduin tässä yhtenä päivänä, etten ole seurustellut aikoihin. Tunteet ovat niin tukossa, ettei niitä vain koskaan tule kun olisi tarvetta. Siispä melkein kaikki suhteenalut kaatuvat siihen.
Tekee kipeää myöntää, koska olen tähän asti kieltänyt. Eräs heppu, johon tutustuin neljä vuotta sitten taitaa olla nyt edelleen esteenä, etten osaa jatkaa. En ole päässyt hänestä yli.
Ei ole koskaan minua rakastanut tai halunnut omakseen, mutta neljä vuotta on minua pitänyt, osaksi todellakin oman heikkouteni ja innokkuuteni vuoski. Jos olen ollut treffeillä, hän tulee mieleeni ja suostuu tapaamiseen tai ehdottaa itse sitä. Siis treffikumppanini unohtuu siihen paikkaan. Nyt olen kyllästynyt ja haluan muutoksen. Mutta tarvitsen paljon ja hyviä neuvoja. Olen jo toivoton, koska olen itse yrittänyt niin kauan. En ole ollut tähän kaveriin nyt yhteyksissä aikoihin, mistä olen ylpeä, mutta hän täyttää silti ajatukseni:( Mielestäni hän on täydellinen...tietysti koska rakastan. Hän ei ole koskaan kohdellut minua kauniisti ja siinäpä yksi syy kai miksen ole luovuttaut. Ei ole koskaan sanonut juuta, eikä jaata, joten hän on minulle aina suurensuuri kysymysmerkki?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu