Haluatteko keskustella rakkaudesta? Miten olette kokeneet sen? Mitä uskotte sen olevan? Mitä uskotte sen antavan teille? Mitä uskotte vievän teiltä? Mitä haluatte siltä?
Ja toki se tärkein, miksi haluatte rakkautta, jos haluatte?
Minä pidän aiheesta ja olen valmis keskustelemaan kanssanne, vaikka mitään vastauksia minulla ei ole teille tarjolla. Ainoastaan kysymyksiä... :)
Ja toki se tärkein, miksi haluatte rakkautta, jos haluatte?
Minä pidän aiheesta ja olen valmis keskustelemaan kanssanne, vaikka mitään vastauksia minulla ei ole teille tarjolla. Ainoastaan kysymyksiä... :)
Vastaukset 85
Vanhimmat
Tänään on huono päivä. Ajatukseni rakkaudesta ovat sen myötä hieman melankoliset. Uskon rakkauteen, mutta tällaisina päivinä jokin muistuttaa myös siitä, mikä tuhovoima rakkaudella on. Ilman selvää syytä, kyyneleet vain valuvat yksi toisensa jälkeen. Alan epäillä, uskallanko sittenkään?
Mikset uskaltaisi? Mitä menetät?
Ehkä usko rakkauteen sammuisi täysin, jos rakkaus jälleen kerran rikkoisi minut. Kipu pelottaa.
Mikä saa sinut uskomaan siihen, että rakkauden olisi tarkoitus korjata sinut? Voiko olla myös niin, että sen tarkoitus olisi rikkoa se huonompi sinä, jotta parempi sinä voisi syntyä?
En usko, että rakkauden olisi tarkoitus korjata minut, vaikka rakkaudella onkin huikea voima tehdä ihmiselle hyvää. Olen saanut itseni mielestäni niin ehjäksi kuin mahdollista, riittävän ehjäksi taas uskomaan rakkauteen. Mutta pelko siitä, että arpista sydäntäni tallotaan, nousee aina välillä esiin. Tänään on sellainen päivä.
Jos olet ehjännyt särkyneen sydämesi, ei ole mahdollista enää se että joku sen kykenisi särkemään. Särkynyttä ei voi enää särkeä. :) Ja onko särkynyt lopulta särkynyt? :)
Minulla on pehmeä sydän. Siitä menee helposti läpi kivun ja petoksen nuolet, uudelleen ja uudelleen. Vaikka paikkaisin haavat miten huolellisesti tahansa, niin aina kivusta jää arpi. Pelkään, että jos sydämeni arpeutuu liikaa, menetän sen osan itsestäni, mistä pidän eniten. En haluaisi ajatella näin, mutta tänään ajatukset kulkevat synkeitä polkuja pitkin..
Jos minun arpeni näkisit, ihmettelisit sitä miten hengissä vielä olen... :)
Voiko rakkauteen ikinä heittäytyä ilman mahdollisuutta tai todennäköisyyttä sydämen särkymisestä?
On ihmeellistä, miten elämä vain jatkuu senkin jälkeen, kun sydän on murskattu ja tallottu ja heitetty syvään kuiluun.. Toivottavasti arpesi ovat jo haalenneet.
Ei rakkauteen voi heittäytyä ilman riskiä sydämeni särkymisestä. Se täytyy vain kestää, jos haluaa rakastaa ja tulla rakastetuksi. Enkä halua sen takia rakkautta vältellä, koska pahinta olisi elämä, jossa ei ole antamut rakkaudelle edes mahdollisuutta. Tänään kuitenkin on sellainen olo, että kaivaudun viltin alle ikuisiksi ajoiksi enkä enää koskaan katsokaan miehiin päin..
Mä ajattelen aikalailla samoin tällä hetkellä.
Ensirakkauteni se ehkä oli, minkä luulin ikuisesti kestävän. Ei kestänyt. Sydämeni särkyi.
Toiseenkin uskoin, josko nyt tällä kertaa. Ei kestänyt. Taas kerran sydämeni särkyi.
Kolmanteenkin vielä hiukan uskoin, vaikka huomioon jo otin sydämeni särkymisen mahdollisuuden. Ei kestänyt. Ja ehkä pahiten silloin se sydämeni pirstaloitui.
Sen jälkeen tuli neljäs, viides, kuudes... Mutta ne ei enää särkeneet särkynyttä. Niihin menin jo heti alussa särkemään sydäntäni niin kuin samurait taisteluun kuolemaan meni. Ei välttämättä sydän särkynyt, ei samuraita kuolo korjannut, mutta valmiita siihen oltiin... Ei niin pahalta enää sydämen särkyminen tai kuolo tuntunut, kun oppimaan siihen alkoi... :)
Enkä ainuttakaan kertaa kadu. Joka kerta uudestaan rakkauden vuoksi sydämeni valmis särkemään olen. Voiko millään muulla tavalla rakkautta kokea? :)
Ikävä kuulla 😕 En toivoisi tällaisia fiiliksiä kenellekään, vaikka kaikenlaiset tunteet kuuluvatkin elämään. En osaa muuta sanoa kuin, että pidetään kiinni itsestämme ❤️
Ei rakkauteen voi mennä sillä ajatuksella, ettei sydäntään laittaisi alttiiksi kivulle. Eihän se silloin rakkautta olisikaan. Niin se vain on, että siinä missä rakkaus voi olla huumaavan kaunista, suloisen säkenöivää ja mielipuolisen kiihkeää, voi se olla myös raastavan kivuliasta ja petollisen tuhoavaa.
Sydämesi on tosiaan kokenut paljon. Kokemusten myötä luottamus omaan kykyynsä selviytyä ehkä vahvistuu, mutta kyllähän kipu aina jälkensä jättää. Katua ei pidä, sillä jos on sydäntään kuunnellut, niin mitä muuta ihminen voi tehdä? Kunhan ei tallo muita sydäntään kuunnellessaan..
Alan olla jo elämäni ehtoopuolella, puoliväli ohitettu. Olen miettinyt paljon elämääni, kokemaani. Kaikkea mitä olen tehnyt, oppinut ja kokenut... Kaikki tiet tuo takaisin ainoaan, missä on järkeä. Rakkauteen, Siihen ainoaan, mihin en ole ikinä pettynyt. Ihmisiin joo, itseeni joo, mutten ikinä rakkauteen. Rakkaus sellaisenaan on aina ollut rakastava minua kohtaan. Silloinkin kun en itse tai muut olleet. Minulla ei ole ainuttakaan syytä olla uskomatta rakkauteen... :)
Tietäisinkö tätä kaikkea ilman kokemuksiani, särkynyttä sydäntäni, pettymyksiäni? En todennäköisesti. Sen tähden rakastan edelleen kaikkia niitä... :)
Hups! Nyt ei ole enää kysymyksiä kysyttävänä. Ehkä sain tällä kaikellavastattua omiin...
Kauniisti ajateltu. On upeaa, jos pystyy katsomaan elämäänsä ja osaa nähdä kaiken koetun kivunkin jälkeen jotain kaunista ja arvokasta. Minulla ehkä on vielä hieman matkaa siihen, että pystyn näkemään rakkauden rakastavana minua kohtaan.. Mutta ajatuksia herättävä oivallus 😊
Mahtavaa, jos löysit vastauksia omiin kysymyksiisi. Puhuminen auttoi, silti itsellä vieläkin aika kurja olo, mutta se menee ohi. Sellainen olo, että jos olisi se joku tässä vieressä, niin haluaisin vain hautautua toisen haliin ja olla siinä hiljaa..
Tiedätkö?
Kerron kuitenkin... :)
Meillä kaikilla on täysin väärä käsitys rakkaudesta. Me luullaan sen olevan jotain mitä se ei ole. Luullaan siihen asti, kunnes ei enää luulla. Kunnes ollaan lytätty ja tuntuu siltä, että kaikki on mennyt. Ja juuri sillä hetkellä se rakkaus näyttäytyy sellaisena kuin se on. Se kelaa elämäsi sun silmiesi edessä. Näyttää kaiken kauniin mitä olet kokenut. Ei pelkästään ihmissuhteita, vaan kaiken muunkin mikä on sinut onnelliseksi tehnyt. Ja sen jälkeen se kysyy sinulta elämäsi tärkeimmän kysymyksen:
"Onko onnellisuutesi tuntunut erilaiselta eri tilanteissa tai eri ihmisten kanssa?"
Ja kysyy myös toisen kysymyksen:
"Luulitko sitä, että minä olen pelkästään onnellisuus enkä onnettomuutta lainkaan...?"
Ajatus on lohduttava siinä mielessä, että kaiken kivun jälkeenkin elämässä on mahdollista kokea ja nähdä kauneutta, onnea, valoa, kiitollisuutta, rakkautta. Elämä itsessään on jo kaunista..
Nyt en osaa muuta kuin hokea sanaa kaunis, joten lienee paras mennä unille. Onneksi ei tarvitse herätä kelloon.. Hyvää yötä sinne 😊
Sitä se on. Kaunis kaikessa kauheudessaan. Kauhea kaikessa kauneudessan. Kaikki ja ei mitään. Ei mitään ja kaikki...
Hyvää yötä. :)
https://www.youtube.com/watch?v=4qQyUi4zfDs
Kiva hymy sinulla :) Sano minulle jotain kaunista (:
Jotain kaunista :)
En minä käskien osaa. Mutta jos näen jotain kaunista, saatan jopa onnistuakin siinä... :)
Ei ole nyt mitään kaunista näyttää. On vain huonompi puoli itsestäni esillä.
En minä tiedä mitä tämä on, mutta se tunne minkä tämä saa aikaseksi, kyllä aika paljon rakkautta muistuttaa. Vyöryttää, kaikki mahdolliset tunteet mitä tiedän, lävitseni. Olen täysin aseeton tätä kuunnellessa... :)
https://www.youtube.com/watch?v=bn5TNqjuHiU
Vai sellaista. Tässä hytti kutosessa ei pääse kyllä kuin katsomaan kivimaalauksia.
https://youtu.be/i1t4baMJvpU
En halua keskustelua, haluan rakastaa ja antaa rakkautta. No, kaivattuni kanssa voisin keskustella, muuten se on ei.
Ok. Jonkun muun kanssa sitten.
Mutta miksi kuitenkin kommentoit tähän?
Osoittaakseni mikä on minulle oleellisinta. Tällä hetkellä keskustelu ei vain innosta.
Mikä on sinulle oleellista?
Mitä olet sinä? Tiedätkö?
Tällähetkellä keskustelu ei kiinnosta... kirjoitan silti 😂 OK.
Mutta joo.. tälläistä yritän ajatella 😌
”Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä, rakkaus ei kadehdi, ei kerskaile, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa. Kaiken se peittää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.”
1. kirje korinttilaisille 13:4-7
Turvotusketju.
Kun kysyy vastatessa, saa turpoavan ketjun. Ding däng dong!
Miten rakkauen saa kestämmään?
Ei sitä saamalla saa kestämään.
Kysymys kuuluu, että miksi se ei kestä? Miksi se karkaa?
Liian tuulista?
Tuuli on liian heikko rakkaudelle.
Mikä on vahvempi rakkauden karkoitukseen?
Tuli sitten perhana.
Voipi olla. Liian kirkas liekki palaa nopeasti loppuun.
Mutta onko liian kirkas liekki kuitenkaan sitä rakkautta, mitä jokainen meistä hakee?
Ei kelpaa tuuli, ei tuli niin vesi sitten?
Vesi on ihan hyvä. Se ottaa aina sen muodon, minkälaiseen astiaan se asettuukin. Ja vedellä on ihmeellinen ominaisuus hakea itsensä ainaa myös vaateriin...
Riittääkö se, että rakkaus on aina oikeassa muodossa ja vaaterissa?
Jatka sinä kysymyksiä, se sopii sulle :) Ei rakkautta voi määritellä.
:)
Minähän snaoin, ettei minulla vastauksia ole. Pelkästään kysymyksiä... :)
Jotenkin koen tällä hetkellä ekaa kertaa elämässäni rakkauden hyvin rasittavaksi. En ole ikinä ennen suhtautunut rakkauteen skeptisesti ja epäillen sen järkevyyttä.
Voi olla, että parin viimeisen vuoden aikana olen itsekin muuttunut ihmisenä hemmetisti henkisesti. Moni asia on heureka ja olen jotenkin tehnyt matkaa itseeni ihmisenä. Niitä asioita kelaillen, mitkä aikoinaan työnsin pääkoppani perimpään nurkkaan todeten, olkoo siellä jossain unholassa. Automaatiolla eteenpäin wuff.
Rakkaus on ollut mulle aina isommassa roolissa, kun mikään muu elämässä. Kaikenlainen rakkaus siis. Mutta nyt emmin josko jaksan enää ymmärtää sitä. Ehkei se olekkaan niin autuaaksi tekevä, mitä olen vuosikymmenet ajatellut olevan.
Ja sori en tainnut tunnistaa aloittajaa ajoissa. Vasta luettuani läpi ketjun juuri nyt taisin tunnistaa.
Tuollaiset hetket elämässä on niitä vaikeimpia. Katsoo elämäänsä sitä kyseenalaistaen, miettien onko missään järkeä, onko valinnut oikein.. Joutuu käymään läpi asioita, joita ei ehkä haluaisi. Ne ovat kuitenkin myös tärkeitä hetkiä, jotta pääsee elämässä eteenpäin ja löytää takaisin sille omalle polulle, jos tajuaa siltä eksyneensä.
On kyllä vaikeampaa, kuin mikään mitä olen tietoisesti kohdannut, kaikki tämä mylläkkä. En varsinaisesti emmi olenko valinnut oikein, vaikkapa kumppanini. Kun vain vilkaisen meidän lapsiin tiedän heti sydämessäni valinneeni oikein. Ja kyllä kun katson kumppanianikin, vaikka olen turhautunut häneen nyt aikalailla kovasti, niin yhä kun kysyn itseltäni, rakastatko tuota ihmistä saan vastauksen heti, rakastan.
Hän on ärsyttävyydessäänkin tuonut elämääni asioita, joita en usko että olisin ikinä kokenut tai oivaltanut ilman hänen elämääni tuloa. Enkä puhu materiaalista, enkä omaisuudesta. Ne on helppo saada ilman miestäkin. Olen kokenut ja tiedän, että on. Puhun henkisistä asioista.
Hänellä on hyvin tärkeä rooli elämässäni, vaikka jo tämä tuska mitä koen väliemme mutkista matkassa. Kai tämä on jokin kasvunpaikka?
Jotenkin silti kun katson meidän lapsiakin ja näen heissä hänet, hänen piirteitään ja perimää, niin tunnen rakkautta lastenkin kautta häneen.
Silti samaan aikaan kiroan miksi vitussa rakkaus potkii päähän ja horjuttaa uskoani siihen?
Metkaa. Hyvää yötä.
❤️ Vastailen huomenna paremmilla aivoilla..
Hyvää yötä 😴
"Jotenkin silti kun katson meidän lapsiakin ja näen heissä hänet, hänen piirteitään ja perimää, niin tunnen rakkautta lastenkin kautta häneen."
Sivusta totean, että tässäpä aihe, jota olen joskus pohtinut. Mun tilanteeni on hieman eri, koska kysymys on eksästä, mutta ehkä se jopa tavallaan korostaa tuota asiaa.
Eli siis mä olen useammankin kerran miettinyt juuri tuota, että mä rakastan eksääni lapsen kautta. En tule koskaan ikinä pääsemään täysin eroon siitä tunteesta, koska hän on siinä lapsessa - tämän piirteissä, persoonassa, kaikessa. Minä tulen aina näkemään hänet lapsessani ja lapseni hänessä.
Toinen "rakastan lapseni kautta" juttu, jota olen joskus pohtinut, on lapseni rakkaus isäänsä, eli eksääni. Minä rakastan sitä lapsen rakkautta, sitä että toinen on hänelle tärkeä. Minä rakastan myös sitä eksän rakkautta lapseensa. Sitä, että hän on se ainoa toinen ihminen, jota ihan aidosti kiinnostaa kaikki ne lapsen hölmötkin jutut. Hän on se ainoa, joka aidosti tajuaa myös ne minun huoleni ja mörköni, mitä lapseen tulee. Hän on ainoa, joka myös tuntee ne.
Mä olen pohtinut väheneekö tuo tunne, lapsen kautta rakastaminen, kun lapsi kasvaa. Osaako joku kertoa käykö niin? Sinällään minua ei huoleta, vaikka niin kävisi, mutta mielenkiintoista se on. Väheneekö se tunne, kun lapsi itsenäistyy ja etääntyy ja se heidän välisensä suhde ei ole enää samalla tavalla läsnä minun arjessani? Entä kykeneekö mahdollisesti elämään tuleva uusi ihminen mitenkään käsittelemään tuota tunnetta minussa? Sillä enhän minä eksääni rakasta, en siinä mielessä, en enää romanttisesti.
Kenio-narsistihan se on.
Itse ajattelen, ettei sen tarvitse loukata mitenkään, jos sillä ei itse lähde tietoisesti loukkaamaan, että rakastaa jotakuta exäänsä epäsuorasti lasten kautta tai suoraankin.
Se tunnehan saa olla siellä rintapielessä. Sillä ei kuitenkaan tarvitse toista horjuttaa mitenkään. Eikä sen tosiaan enää tarvitse olla romanttista rakkautta eikä yhteenpaluun kaipuuta, sr on tunne että hän on rajastettava ja rakas ihminen.
Minusta se ok ja itse sallisin sen kaikille, sillä hyvä tunnehan se on. Kertoo merkityksestä.
Ja inhimillisyydestä. Elämää oli ennen nykyisiäkin kumppaneita. :)
No luettuani koko ketjun tuli intuitio Geniosta. Mun ei pitänyt vastailla hänen ketjuihin, jos tunnistan hänet, mutta tunnistin liian myöhään. En aina jaksa kahlata ketjua ensin läpi. Ehkä pitäisi.
Typot sori...
En mä oikeastaan ajatellut varsinaisesti loukkaamista, vaan juurikin sitä, että miten toinen sen kykenee käsittelemään. Oletan, että sellainen, jolla itsellä on lapsia, hkä kykenee siihen paremmin. Sellaiselta, jolal ei ole lapsia, tuo vaatii varmaan laajempaa ajattelukykya ja empatiaa.
Itse olen elämässäni törmännyt sellaisiinkin ihmisiin, jotka ovat mustasukkaisia jopa lemmikille. Sellaisen on taatusti mahdoton tajuta, että ketään voisi rakastaa toisen kautta.
Oukkidoukki. 👍
Ihmisissä on monenlaista vipeltäjää. Mustasukkaisuus on melko ikävä kaveri, mutta siitäkin voi oppia ulos. Pitää muuttaa vaan ajatuskaavaa.
Niin kai. Harva mustasukkainen vaan taitaa tajuta tuota tai sitten siitä mustasukkaisuudesta ei vaan haluta oppia ulos. Mä olen kuullut tuollaisilta ihmisiltä vain selitystä siitä, miten mustasukkaisuus on normaalia ja kuuluu rakastamiseen. En nyt tarkoitat pelkästään miehiä, vaikka on mulle itsellenikin yksi mustasukkainen kumppani osunut. Myös kavereissa (naisissa) on tollasia yksilöitä, jotka jatkuvasti puolustelevat omaa mustasukkaista käytöstään.
Voihan se heille ollakin normaalia. Ei onneksi kuitenkaan kaikille ole.
No lähtökohtaisesti voitaisiin ajatella että rakkautta on vähintäänkin sen miljoonaa erisorttia ni voi saattaa kestää muutama sata ihmisvuotta ettäkö tähän kysymykseen voisi olla riittävän lajaaskaalaa tehdä minkään näköistä vertailua
Ensimmäinen vastaus. Ei ole. Rakkautta ei ole kuin yhtä sorttia, vaikka mitä haluaisimme selitellä. :)
Rakkautta on niin monenlaista. Mistä rakkaudesta sä haluat puhua?
Kyllä, olen tuntenut rakkautta ja tunnen nytkin. Rakkaus on minulle voimavara. Rakkaat ihmiset antavat voimia ja syyn jaksaa. Myös se, että koen rakkautta takaisin, antaa voimia. Rakkaus myös sattuu. Joskus sydämeen vihlaisee, kun katsoo vaikka nukkuvaa lasta. Rakkaus tuo mukanaan myös huolen ja pelon. Ei pelkästään menetyksen pelkoa, vaan aidon huolen toisen hyvinvoinnista, halun, että toisella olisi hyvä olla. Rakkaus pakottaa päästämään irti, vaikkapa lemmikistä, johon sattuu jo liikaa. Mitäkö haluan rakkaudelta ... en mitään, rakkaus vain on, ei se kysele minulta lupia, että haluanko rakastaa.
Jos luettelisit ensiksi ne kaikki erilaiset rakkaudet ja sen jälkeen voisimme pohtia, että onko ne rakkauksia tai ei... :)
Jokainen määritelköön ne kuten itse kokee tarpeelliseksi. Rakkautta on monenlaista, on selkeämpirajaista ja konkreettisempaa, on epämääräisempää ja abstraktimpaa. Kaikki rakkaus tuntuu samalta, mutta ei sitten kuitenkaan. Se mikä kaikkia rakkauksia yhdistää on, että kun rakkaus on kerran syttynyt, se ei koskaan enää täysin katoa. Se voi haalentua ja väljähtyä ja muuttua huomaamattomaksi ja lähes olemattomaksi, mutta ei se ikinä kokonaan katoa.
Minä en tiedä kuin yhden. Sen takia kyselin... :)
Minä tiedän monta :)
Olet onnellisempi kuin minä :)
Onnellisuus ... siinä toinen kovin filosofinen aihe. :P
Onnellisuus on lopulta sitä, että ei ole onneton.... :)
No jaa, jos tahtoo yksinkertaistaa. Jo haluaa ajatella, että onnellisuutta ei todellisuudessa ole olemassakaan. Tuolla päättelytavallahan nimittäin vain onnettomuus on tunne ja onnellisuus olis normaali perustila, eikä mitään sen kummempaa.
Varsin filosofinen aihe, eikä niin helppo.
Rakkastuminen voi olla lämmittelyvaiheessa rankkaakin. Syy ei ole toisessa, vana omassa epävarmuudessa ja joskus myös siinä jos kokee jotenkin ettei tunteet ole sallittuja. Tunne voi viedä koko aivokapasiteetin, kaipuu lähelle voi olla hirvittävä, ja tunteet voi hetkellisesti olla vuoristoradalla: välillä toivoa ja isoja tunteita, ja välillä taas kärsimättömyyttä ja epätoivoa kun mikään ei etene ja epävarmuutta siitä onko toinen sittenkään kiinnostunut. Puhun tässä vahvimmista tunteista kuin ihastus, ”pelkkä” ihastus ei saa ainakaan itsellä epämiellyttäviä tunnetsunameja aikaan.
Kun alun epävarmuus ohitetaan ja suhde alkaa, ainakin itsellä vuoristorata vaihtuu lämpöön, välittämisen, haluun tutustua syvemmin ja olla lähellä. Kun ei nähdä pidempään, on selkeä ikävä. Tässä kohtaa dopamiini ja oksitosiini alkaa viimeistään vaikuttaa ja toisesta alla tulla eritavalla tärkeä. Tunne syvenee ja saa värejä. Tunne on jo hyvin pysyvä (jos ei aiemmin ollut).
Rakkaus johtaa HYVÄSSÄ tapauksessa kumppanuuteen ja vastavuoroiseen parisuhteeseen, tunneyhteyteen, molemminpuolisiin tunteisiin ja molemminpuolisen toisen tukemiseen, hyvään seksielämään. Kumpikin antaa ja saa henkiseti ja fyysisesti. Kumppanuus, läheisyys, kunnioitus ja asioiden jakaminen ovat arvoja, jotka toteutuu rakkauden täytteisessä liitossa. Hyvässä suhteessa ja onnistuneessa rakkaudessa on myös hieman jännitettä ja erillisyyttä. Koko ajan ei tarvita olla täydellistä eikä edes hyvää, kunhan kokonaisuus pysyy plussalla. Vuorisaarna myös kuvaa hyvin rakkautta.
Rakkaudellinen elämä ja hyvä tasapainoinen parisuhde ja tunneyhteys on suuri ilo ja suuri tukijalka elämässä. Olen keski-iässä joutunut olemaan se vahva ja se, joka kantaa melkein kaiken. Kaksi kantokykyistä toisi ylimääräistä turvaa elämään kaiken muun hyvän lisäksi. Lapsena olen onneksi saanut olla turvallisesti kiintynyt, ja samaa odotan rakkaudelta mutta tasavertaisempana kuin lapsen ja aikuisten suhde. Fyysisesti ja henkisesti lähellä oleva kumppani antaa paljon. Hyvässä rakkaudessa saa ja uskaltaa olla myös tarvitseva.
Joskus suhteet on paljon vähemmän kuin toiveet. Usein suhteen kehittyminen ja toivo on se mikä pitää toista kiinni. Toivoa tuo, vaikka se että toinen väittää ja kuuntelee jos joku asia vaivaa. Myös henkinen ja fyysinen läheisyys auttaa rakkautta pysymään kassassa kun on haastavaa. Rakkaus ei luovuta helpolla, kun se on syntynyt, mutta toivon menettämistä se ei kestää kauaa. Ala- ja ylämäetkin kuuluu rakkauteen.
Rakkaus on niin iso kysymys, ettei kerralla päästä saa ulos kuin pienen ripauksen. Nyt pitää alkaa nukkua, on aikainen herätys (vaikka loma on sotkenut unirytmin).
Kerro jotain mitä rakastat. Se ei vaadi esseetä. :) Ihan mitä vaan.
Lapsiani, perhettäni, kotieläintä, ystäviä,
metsää, järviä, merta ja vuoria ja olen myös siitä harvinainen tyyppi, että koen intohimoa työhöni hyvinä hetkinä. Sitäkin voi kutsua ehkä rakkaudeksi tieteeseen.
Unohdit mainita palstan. :)
Ei palsta pääse tuolle listalle. Tämä on ollut paikka, jossa olen prosessoinut yhtä ja toista asiaa. Nyt pankki alkaa olla tyhjennetty ja se tarkoittaa, että kohta ihan muiden juttujen aika.
Mä voin kertoa, mitä mä rakastan.
rakastan sun ihon tuoksua, kiharaa tukkaa, jonka saatoin kietoa sormien ympärille. Sun ääntä... sun käsiä, sinua. Sun musiikkia. Hengitystä. Tapaa ajatella. Ruokaa. Katsetta. Näkökulmaa. Läsnäoloa.
Tämä on vähän liikaa. En minä ole sen arvoinen. Kuka tahansa voi olla sitä samaa, jos niin valitsee.
Meillä on joskus Euroopassa ollut Natsi-Saksa. Siellä oli Hitler ja kirjojen sekä juutalaisten polttajat. Aika vaikea paikka. Pitäisikö mun boikotoida ja vihata sen takia Beethovenia, Wagneria, Goetheta, Nietszchea, Mozartia...?
Tai nyt Putinin idiotismin takia Pushkinia, Dostojevskia, Bulgakovia, Tshaikovskia, Rimski-Korsakovia, Vysotskia...?
Vaikeeta on, mutta en pysty. Briljantit mielet on missä päin maailmaa tahansa briljantteja... :)
https://www.youtube.com/watch?v=ugLSMThdZkI
En jaksa kääntää. Käyttäkää googlen kääntäjää, jos sanat kiinnostaa... :)
Rakkaus on mielestäni hyväksyntää, huolenpitoa, turvallisuutta , lempeyttä ja lämpöä. Se kannatelee läpi vaikeuksien ja se pitää sinun puolta. Saa olla heikko ja oma itsensä ei tarvitse esittää mitään. Se tunne että kaikki on tässä mitä tarvitaan kaikki järjestyy kuhan vain on rakkautta .
Noita se juuri on.
Heh, mutjoo.. Minä rakastan minua ❤️
Ei haluta. Tiedekään ei niin tee. Ja homot.
Jotkut ajattelevat rakkautta vankilana, voi rakastaa vain jos sille on se yhteinen häkki.
Rakkaus on kuitenkin laajempi ajatus, se antaa kumppanille vapautta ja voimaa toteuttaa itseään, jos sitä kohdennetaan oikein.
Periaatteessa on vain intohimoa, kiintymystä, luottamusta ja huolenpitoa. Mikään noista ei vaadi sitä yhteistä häkkiä jolla pahimmassa tapauksessa yritetään estää "rakkauden haihtumista". Rakkauden häkistä voi tulla jopa rasite. Kahlitessa se katoaa ja haihtuu pois.
Rakkauden alalajeja on useita, kohdentuvat kohteisiin eri tavoin.
Intohimoista rakkautta, rakkautta vanhempia ja lapsiaan kohtaan, rakkautta lemmikkiä kohtaan jne.
Rakkaus on ihmisen antama sana monimuotoisille tunteille. Sanan taakse on helppo kätkeä paljon hyviä, kuin myös huonoja asioita.
AV
On pari isompaa rakastumista menneissä, toinen sellainen ´järjen veit´(ei kuitenkaan orjaksi tehnyt). Nyt on vaan tykkäämistä ja hyvä niin. Sillä pärjää varsin hyvin. Myönteinen suhtautuminen lähes kaikkiin ihmisiin muttei voimakkaita tunteita kehenkään.
Rakkautta ei voi hallita, eli voi tulla vielä sellainen tolkuton rakkaus, en sitä yhtään kaipaa mutta kestettävä on jos näin käy, Kuten laulussa, ei sitä hengiltä saa. Mieluummin näin, järki päässä tykäten.
Noin se on minullakin, että on vaan tykkäämistä. En koe tarvitsevani enää rakastumista, enkä tunne voimakkaita tunteita ketään kohtaan. Minulla ei ole intohimon tunteita ketään kohtaan. Siitä on todella kauan, kun niin on ollut.
Jeesus rakastaa, tarvitaan vain usko siihen.
Haluan osoittaa rakkautta läheisilleni
Sukulaisille
Ystäville
Naapureille
Tutuille
Tuntemattomille
Hyvällä käytöksellä
Kauniilla sanoilla
Eleillä
Romanttista rakkautta vain yhdelle
Se on erityistä hellyyttä
Rakkaus on elämäntapa, valinta. Se ei vie mitään, kun osaa ajatella ja toimia rakkaudellisesti.
😂🤣😅
https://youtu.be/L_-duA_x3wM