Elämä moukaroi, niin todella tekee. Minulla ei ole särkynyt sydän. Odotan sitä, ja kyllä se särkyy. Miksi en osaa päästää irti? Miksi uskon parempiin huomisiin? Sydämeni on kuin lasi, se on ihan säröjä täynnä, mutta kuitenkin näennäisesti kasassa. Se on kiva odottaa, kohta se hajoaa! Luotan rakkaaseeni että hän korjaa lasin, mutta alitajunnassa tiedän ettei näin käy. Pitäisikö hajottaa lasi itse, että pääsee korjaamaan sen mahdollisimman pian?
Hitaasti ja varmasti - sydämeni särkyy
tintti_85
1473
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Se on jännä tunne...
Niin juuri se menettäminen...
Yksin jääminen, yksinäisyys...
Sitä ei halua hyväillä, kun muuta ei ole tarjolla ja kun jotain muuta on tarjolla, niin tulee ikävä sitä kipua, sitä tuskaa jonka kokee vain yksinäisyydessään...
Heh, kummallista, sairasta...
Se on sairautta, se on huumetta vailla vertaa...
Aaaaaah, mutta kuinka se aina silloin tällöin maistuukaan hyvälle...
Sen kirpeys ja makeus saa meidät sekaisin..
Tiedäthän mitä tarkoitan...?
Toivottavasti...