Kannatus on täysin hänen varassaan, eli aika vähissä on vetovoimaiset demarit.
Demarit olisi nyt 15% puolue, jos ei Marinia olisi
Anonyymi-ap
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Paljon mahdollista. Sanna Marin osaa olla runsaasti esillä. Ilmeisesti vetoaa oman ikäluokkansa edustajiin, mikä onkin demareille tärkeää, ettei siitä tulisi eläkeläispuolue.
Perussuomalaisena en moiti pääministeriämme, joskin toivon seuraavan tekevän vähemmän velkaa meille.
Jos Suomessa olisi nyt porvarihallitus eli kepu, kokoomus ja PS sekin olisi ottanut valtiolle lisää velkaa vakavan koronakriisin hoitamiseen. Valtion lisävellalla on tuett suomalaisia yrityksiä jotta ne eivät menisi konkursiin globaalin koronaepidemian takia ja tuettu kuntia niiden hoitaessa koronapotilaita sairaaloissa. Turha siis porvarillisten oppositipuolueiden urputtaa jatkuvasti velasta jota itsekin ovat ottaneet hallituksessa ollessaan vaikka tuolloin ei ole tietoakaan vakavasta koronaepidemiasta ja Ukrainan sodasta joka on aiheuttanut energiakriisin Euroopassa.
Yritin keksiä edes yhden vetovoimaisen persun, mutta eipä tullut yhtään ainoaa mieleen. Harvinaisen epäkarismaaattista porukkaa.
Validi linkki väitteeseesi, muutoin porvarimutua.