Muistattekos 80-luvulla kun alkoi tulla näitä bändejä, joissa ei ollut kitaraa laisinkaan. (Depeche Mode? jne.) Sitten jos oli, niin sen saundi prosessoitiin niin härskisti ja miksattiin niin taustalle, että siitä ei oikeastaan kuulunut mitään.
Kun tultiin 90-luvulle, tuli enemmän aitoja kitarabändejä ja kitaransoittoa. Nyt ollaan taas menty taaksepäin tässä asiassa.
Eikös sähkökitaran soitto ole nykyään melkoisessa kriisissä? Monissa bändeissä nykyään (mieleen tulee nyt jostain syystä sellaiset kuin 3 doors down ja Linkin Park, mutta aivan liian monet suomalaiset bändit myöskin) "kitaristi" heiluu lavalla ja videoissa ja pamauttaa silloin tällöin pitkän soinnun, joka jää taustalle.
Saundi on sellainen särö-efekti-kohina-mössö, jossa ei tunnu olevan atakkia eikä nousua eikä laskua eikä yhtään mitään. Miksi se yleensä tuotetaan kitaralla? Saman efektoidun mössön perussignaalin saisi aikaan vaikka lyömällä lankulla seinään. Kun live-esiintymisetkin on ajastettu etukäteen, voihan sen suhinan ajaan suoraan koneeltakin. Useassa tapauksessa kai ajetaankin.
Siis metallissa kepitetään tietysti ja poikkeuksiakin on, mutta eikö teistäkin ole liikaa jonkinlaista arvotustakin nauttivia bändejä, jotka riiputtaa kitaraa vain soittimen itsensä, eikä siitä muodostuvan äänen vuoksi?
Campaign for true guitar!
Kun tultiin 90-luvulle, tuli enemmän aitoja kitarabändejä ja kitaransoittoa. Nyt ollaan taas menty taaksepäin tässä asiassa.
Eikös sähkökitaran soitto ole nykyään melkoisessa kriisissä? Monissa bändeissä nykyään (mieleen tulee nyt jostain syystä sellaiset kuin 3 doors down ja Linkin Park, mutta aivan liian monet suomalaiset bändit myöskin) "kitaristi" heiluu lavalla ja videoissa ja pamauttaa silloin tällöin pitkän soinnun, joka jää taustalle.
Saundi on sellainen särö-efekti-kohina-mössö, jossa ei tunnu olevan atakkia eikä nousua eikä laskua eikä yhtään mitään. Miksi se yleensä tuotetaan kitaralla? Saman efektoidun mössön perussignaalin saisi aikaan vaikka lyömällä lankulla seinään. Kun live-esiintymisetkin on ajastettu etukäteen, voihan sen suhinan ajaan suoraan koneeltakin. Useassa tapauksessa kai ajetaankin.
Siis metallissa kepitetään tietysti ja poikkeuksiakin on, mutta eikö teistäkin ole liikaa jonkinlaista arvotustakin nauttivia bändejä, jotka riiputtaa kitaraa vain soittimen itsensä, eikä siitä muodostuvan äänen vuoksi?
Campaign for true guitar!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Nyt näyttää syntukka jyräävän muuta alle. Siellä ideat. Mutta fakta on myös se, että tässä maassa ei ole koskaan ollut oikeasti hyvää lankunsoittajaa. Keskinkertaisia runkkareita kyllä riittänyt harmiksi saakka.
Olisko niin, ettei siis kerta kaikkiaan viitsitä opetella soittamaan sitä kuusikielistä, ja siksi tyydytään tähän efektikorinaan.
Olen kyllä samaa mieltä siitä, että ei Suomesta kyllä mitään kauhean suuria kitaristeja ole tullut, mutta mulle kelpais välillä se keskinkertanenki rämpytys. Kuhan se kuullostas edes kitaralta...
Nämä legendaariset kitaristi... Hendrix, Jimmy Page, Ritchie Blackmore jne. heillä oli vahva blues tausta ja tunsivat bluesin. Aiemmin rock rakentui hyvin vahvasti blues pohjalle 60-70-luvun musiikissa se kuuluu hyvin.
Nykyään kun nuoret jannut eivät osaa eivätkä tunne bluesia on rock muuttunut hyvin tylsäksi ja suoraviivaiseksi. Bluesin katoaminen rockista on vienyt siitä improvisoinnin ja kitarasankarit ovat oikeastaan kuolleet sukupuuttoon.
Katsokaapa vaikka Led Zeppelinin 70-luvun alun konsertteja, eihän nykyään edes löydy sellaista bändiä joka kykenisi moisia settejä heittämään. Kitaran soitto vaatii niin paljon treeniä, ettei nykyään monellakaan ole intoa opetella niin paljon, on liikaa muutakin aktiviteettia.
Blues ja improvisointi katosi rock musiikista ja tämä'n vuoksi se on niin tylsää suurimmalta osin. Kun katselee noita live juttujakin niin biisit vedetään yleensä yks yhteen levyversioiden kanssa, uskon että se johtuu vain taidon puutteesta, ei ole musiikillista lahjakkuutta improvisointiin ja sooloiluun lavalla.
Kyllä siinä silmä ja korva lepää kun katselee noita 70-luvun suuruuksia lavalla Deep Purple, Zeppelin, Blackmore..... voi voi nuo ajat eivät enää palaa.
Näkökantasi on kyllä minusta enimmäkseen aika samanlainen kuin minullakin.
Minusta silti kyllä sellaiset herrat kuin Homme, Cobain, Frusciante, Morello ja tietenkin lukuisat metallin kitaristit ovat vielä blues-tietoisia "aitoja" kitaristeja. Mutta erityisesti kiinnittäisin huomiota juuri siihen, ettei kitaralla ole monessakaan nykybändissä *minkäänlaista* järkevää roolia, että onko axesta tullut pelkkä koriste, jolla muoviset uusrokkarit yrittävät luoda mielikuvayhtymiä menneiden aikojen supertähtiin?
Kitara on nykyisin yleisin tanssimusiikkisoitin. Kuka arvonsa tunteva rock/nuorisoiskelmämuusikko soittaisi tanssimusiikkisoittimella - sanon vaan - ei kukaan.
En ymmärrä mitä tarkoitit tällä kommentilla. Voisitko selittää tarkemmin?
En minäkään oikein ymmärtäny tuota loppuosaa. Mutta ei siitä ollutkaan kyse ettei kitaraa soitettaisi vaan siitä MITEN sitä nykyään soitetaan ja mikä rooli sillä on!
"Sitten jos oli (kitaran soittoa), niin sen saundi prosessoitiin niin härskisti ja miksattiin niin taustalle, että siitä ei oikeastaan kuulunut mitään."
Eikös U2:n Achtung baby vuodelta 1991 perustu juuri noihin prosessoituihin kitaroihin? Aikamoista äänisekamelskaahan se on! Levyhän on ihan hyvä, mutta välillä harmittaa, kun kitarat on siirretty taustalle, eli niitä ei kuule kunnolla. Itse kumminki tykkään semmosesta musasta, mis kitarat kuuluu selvästi. Yleensäkin olisin halunnut kysyä, mitä mieltä muut olette Achtung babysta, onko siinä jotain hyvin erityistä niiden kitaroiden osalta? Itse en ole muusikko, niin en ole oikein asiantuntija näissä teknisissä jutuissa.
Kyllä Edgea kuitenkin pidetään kai oikeana kitaristina, melko arvostettunakin. Kyllä sen tekniikassa jotain järkeä on. Siinähän yksi elementti on mikrofoni/atakki- napsahdukset, edestakainen plektralla soitettu sahaus, ja raju kaiuttaminen ja kerrostaminen. Mutta hei, en ole asiantuntija minäkään, olen vaan huomannut tällaisia trendejä olevan meneillään. Olis kiva saada jonkun kitarataiteen tuntijan kommentti.
Mutta ihan hyvä huomio, minusta Edgen tyyli on sillä lailla arveluttava, että jos sitä kopioidaan huonosti, niin tuloksena on juuri sellaista musiikillisesti turhanpäiväistä efektimössöä, jota nykyajan "kitara"bändeiltä kuulee. Kehitystyö kulki minusta siis yhdessä bändissä siis suoraan sanoen tiensä päähän. Kyllä minusta Achtung Babylla kitara kuulosti kitaralta. Hienoa musiikkia kaiken kaikkiaan.
I'm disappointed with Achtung Baby. We waited like three years of this freaking noise? Where are the beautiful atmospheric soundscapes from JT or the studio stuff from the amazing Rattle & Hum album?
Suomi24:n U2-palstalla on hauska englanninkielinen kirjotus otsikolla "Pettynyt U2:een", missä haukutaan KAIKKI U2:n levyt! Täs osote..
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=124&conference=4500000000001267&posting=22000000007338452
Kirjotuksessa siis PILAILLAAN siitä, kun jokanen U2:n levy tuntuu olevan aina jollain tavalla vääränlainen! aina löytyy joku, joka ei ymmärrä, miksi bändin piti tällanen ja sellanen levy tehdä. Johtuu varmasti siitä, että bändiltä odotetaan aina niin paljon, moni muu bändi saa paljon helläkätisemmän kohtelun, vaikka levy olisi kuinka tavallinen tai toistais edellisiä levyjä. U2 kyllä itsekin syyllistyny tohon tavanomasuuteen kahella viimeisimmällään, (All that you can´t leave behind ja how to dismantle an atomiic bomb)
Mitä muuten noi mikrofoni- ja atakkinapsahdukset ja sahaus meinaa? Mulla kyl pieni aavistus, kun kumminki tunnen bändin tuotannon hyvin. sanotko vaikka jostain biisistä kohdat joista ne ilmenee?
Sähkökitaraa kun soitetaan, niin soittajan tavasta käsitellä soitintaan ja kosketuksen herkkydestä riippuen mikrofoniin rekisteröityy varsinaisen soivan äänen lisäksi plektran nakutus ja mikrofonin lähistöllä erilaisia "likaisia" ääniä. Kun Edge sahaa kieliä edestakaisin joko sammuttamalla kielet tai avosoinnun syntyy lyömäsoittimien kaltaisia sarjoja, joilla korostetaan rytmiä.
Minun käsittääkseni Edge käyttää juuri tällaisia hälyääniä soittamalla useita kitaroita päällekkäin ja kaiuttamalla ja miksaamalla niitä eri "kerroksiin". Tämä loi U2:n varsinkin 1980-luvun puolivälin saundin.
"Achtungilla" yhtyeen sointi minun käsittääkseni kylläkin muuttui enemmän yhden tiiviimmän, säröisen komppikitaran hallitsemaksi. En ole kuullut levyä juurikaaan kuin telkkarista, joten en oikein osaa sanoa sen enempää. Edgen "likainen" tatsi on minusta edelleen tunnistettavissa, vaikka kitaran rooli on muuttunut.
Kyseiset asiat ovat tosi pieniä, hienoja juttuja, jotka kuulija jollain tavalla vaistoaa, mutta vaatii monen alan spesiaalisuutta ottaakseen ne asiat esille.
Kyllä nämä hyvin pienet seikat tekevät jostain bändeistä niin käsittämättömän hyviä, vaikka näennäisesti ei musiikissa ole paljon eroa. Kun saundissa ja tuotannossa on jotain järkeä, ne tulevat paremmin esiin...toinen mahdollisuus on, että tämä on vain tällaista asiantuntematonta puppua...mieti itse.
Henkilökohtainen mielipiteeni on, että U2:n musiikillinen tyyli oli aikanaan kertakaikkiaan niin leimaa-antava, ettei olisi ollut mitään järkeä tehdä samalla konseptilla vuosikausia uusia ja uusia albumeja. Antakaa nyt hyvät ihmiset artistien kehittää omaa musiikkiaan. Ei niitä uusia levyjä tarvi sitten hankkia, jos ne ei tunnu miellyttävän.
Siis näiltä nykyisiltä "kitaristeilta" puuttuu soittotaito. Sitä vaan halutaan suuret määrät rahaa esittämällä ja tekemällä paskaa.
Suurin osa sellaisista bändeistä, jotka eivät ole julkisuudessa( en tiiä miten pitäis sanoo), ni niiltä löytyy paljon paremmat kitara soundit ja soittotaito, ku esimerkiksi joltain Negativeltä tai vastaavalta.
Ja tosiaan 80-luvun jälkeen ei oo tullu yhtään hyvää rokkibändiä. Mun mieleeni ovat ainakin Led Zeppelin, Dire Straits ja Hanoi Rocks.