Mitä kaatuminen on saanut aikaan uskon elämässäsi? Mitä vaille olisit jäänyt; ellet kokisi kaatumista?
Jeesus siunasi opetuslapsia monet kerrat, kukaan ei kaatunut! Ei silloinkaan, kun Hän lähetti ne 70! Kun he sitten palasivat iloisina, ja kertoivat, mitä oli tapahtunut; kuinka sairaat parantuivat ja hengetkin olivat heille alanmaisia; ei kukaan sanonut, että väki kaatui!! Mutta Jeesus sanoi, että älkää siitä iloitko, vaan siitä, että nimi on kirjoitteu taivaassa. Eikä kukaan kaatunut. Jeesus piti vuorisaarnat ja oli tosi pajon väkeä koolla, eikä kukaan kaatunut. Kukaan ei kaatunut silloinkaan, kun Jeesus ruokki ne 5000, ei edes se pikkupoika!
Kun ensimmäinen helluntai oli, täyttyivät kaikki yläsalissa olijat Pyhällä Hengellä. Apostoli Pietari piti saarnan ja 3000-sielua otti sanan vastaan ja kastettiin, kukaan ei kaatunut. Olisi silloin olettanut ainakin jonkun kaatuvan; mutta ei; kukaan ei kaatunut!Paavali saarnasi kansajoukkojen edessä, taaskaan ei kukaan kaatunut. Johannes saarnasi rakkaudellisesti, silti ei kukaan kaatunut! Timoteus sitten, joka oli nuoremman sukupolven edustaja, moniko kaatui kun hän saarnasi; ei yksikään! Entä Jaakob ja Juudas;? Kukaan ei kaatunut silloinkaaan! Entäpä Vanhan testamentin aijoilla; moniko kaatui, kun Mooses vapautti kansan Egyptin orjuudesta Jumalan voimalla? Ei yksikään. Paitsi mitä varmasti toistensa ja elukoittensa jalkoihin kaatuilivat, kun Egyptiläiset heitä oikein hätyyttelivät pois sieltä! Entä erämaassa, kun Jumala ilmestyi ilmestysmajassa, kaikkiko kaatuivat? Ei, kukaan ei kaatunut. Entä muitten Jumalan profettojen siunatessa kansaa, moniko kaatui? Ei ainutkaan.
Jäivätkö he jotakin vaille? Mitä?
Ei kaadu
8
404
Vastaukset
- j.bike
En ymmärrä, miksi niin paljon kiinnitetään huomiota tuohon kaatumisilmiöön? Helluntaisrk:aan kuuluvana olen tätä nähnyt meilläkin, mutta myös kirkon tapahtumissa ja muissa srk:ssa. Itse uskon, että paljon on näitä itse aiheutettuja kaatumisia, mennään lattiaan kun kaikki muutkin menee... Itsekin olen varmaan tehnyt näin. Ja täytyy sanoa, ettei siinä ollut mitään erikoista siunausta havaittavissa, en ainakaan silloin tuntenut mitään. Minä haluan olla rehellinen tässä asiassa itselleni ja myös Jumalalle. Enää en kyllä itse kaada itseäni, paitsi jos jossain kompastun, vaan jos Jumala haluaa näin voimaansa mulle osoittaa, niin tehköön sen sitten. MUTTA totuuden nimissä on sanottava, että olen pari kertaa kokenut sellaisen kaatumisen, joka johtui siitä, että Jumalan voima tuli ylleni sillä tavalla, että en voinut sitä seisten edes kestää vaan jalkani menivät alta, ja putosin kuin johonkin pumpuliin. Sain tuossa hetkessä kokea jotain sellaista hoitoa, jota Jumala oli minulle tarkoittanut, ja millä oli eheyttävää vaikutusta eräisiin ongelma-alueisiin elämässäni.
1 Kor. 12:6 "Voimavaikutuksia on erilaisia, mutta Jumala, joka kaiken kaikissa vaikuttaa,on sama."
Enpä usko, että kukaan jää mitään vaille, jos ei kaadu. Jumala voi toimia yhtä hyvin, on kroppasi sitten seisaallaan, polvillaan tai istuallaan... Ei nuo ulkoiset asiat ratkaise, vaan se, miten Herra saa sydäntä koskettaa, ja sinne rakkauttaan vuodattaa. Ei kai silti tule olla tuomareina näissä tilanteissa, siunataan toisiamme ja seurataan lähinnä hedelmää, joka seuraa! Hengen hedelmiähän ovat rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsehillintä. (Gal 5:22)
Rukoillaan, että nämä hedelmät saisivat meissä itsekussakin kypsyä Jumalan armon auringon alla. - Kaatumaton
monen rukoilijan rukoiltavana. Suuri osa tiettyjen tilaisuuksien rukoiltavista on kaatunut.
Minä en ole kaatunut koskaan. Joskus rukoilija on yrittänyt kevyesti painaa otsastani ja minä olen painanut vastaan. Minä en aio kaatua ihmisvoimasta. Kun vaimoni on alttarilla ja joku Pyhän Hengen voimassa rukoileva rukoilee hänen puolestaan, niin vaimoni menee yleensä alle aikayksikön istuvilleen/selälleen eli kaatuu Pyhän Hengen voimasta ilman mitään rukoilijan kosketuksia.
Kaatuminen ei ole mikään itseisarvo ja tavoiteltava asia. että tällaiset kaatumiset, kielilläpuhumiset, profetoimiset ym. poikkeavalla tavalla käyttäytymiset ovat usein enemmän sielullisia (psyykkisiä) ilmiöitä kuin hengellisiä? Hbr.4:12.
- j.bike
En tiedä olisiko useimmin vai ei, mutta varmasti osassa ainakin on. Ja jos Jumalan Henki todella näin kohtaa meitä, niin onhan kyseessä aikamoinen voima! Kun me ihmisetkin olemme yksilöitä, niin ehkä se tapamme reagoida näihin tilanteisiin on myös yksilöllinen? Oppia ei tästä missään nimessä voi eikä saa tehdä! Tärkeintä on, että kukin itsessään tietää olevansa vilpittömällä, rehellisellä mielellä asioinensa Herransa edessä. Herra näkee sinne, minne muut eivät näe, sydämeen. Ja vaikka nämä reaktiot olisivat sitten psyykkisiä tai muuten vaan itse aikaan saatuja, niin en usko Jumalan siksi lastaan lyövän tai hylkäävän. Onneksi.
- lumpsis
En sanoisi, että ovat ENEMMÄN psyykkisiä ilmiöitä.
Psyykkisesti herkille ihmisille ne voivat olla sitä.
Minusta niputat armolahjat sielullisiin ilmiöihin tavalla, joka ei vastaa Sanan ilmoitusta.
Kielilläpuhuminen ja profetoiminen ovat Pyhän Hengen armolahjoja, jotka oikein käytettyinä koituvat yksilön ja koko seurakunnan parhaaksi.
Kaatumisesta en tiedä kenen hyväksi se koituu.
Itse ajattelen, että pitäisi kaikki suoritettuaan pysyä pystyssä kuten Raamattu sanoo. :-)
Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, jolle usko Jeesukseen antaa vielä hengellisen ulottuvuuden.
Ei ole synti olla psyykkinen olento. Me kaikki olemme. Meidän psyykkiset ominaisuutemme ilmenevät eri tavoin. Kaatuminen voi olla yksi ilmenemismuoto. - j.bike
lumpsis kirjoitti:
En sanoisi, että ovat ENEMMÄN psyykkisiä ilmiöitä.
Psyykkisesti herkille ihmisille ne voivat olla sitä.
Minusta niputat armolahjat sielullisiin ilmiöihin tavalla, joka ei vastaa Sanan ilmoitusta.
Kielilläpuhuminen ja profetoiminen ovat Pyhän Hengen armolahjoja, jotka oikein käytettyinä koituvat yksilön ja koko seurakunnan parhaaksi.
Kaatumisesta en tiedä kenen hyväksi se koituu.
Itse ajattelen, että pitäisi kaikki suoritettuaan pysyä pystyssä kuten Raamattu sanoo. :-)
Ihminen on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, jolle usko Jeesukseen antaa vielä hengellisen ulottuvuuden.
Ei ole synti olla psyykkinen olento. Me kaikki olemme. Meidän psyykkiset ominaisuutemme ilmenevät eri tavoin. Kaatuminen voi olla yksi ilmenemismuoto.Myös omassa vastauksessani halusin ottaa kantaa tuohon kaatumiseen. Armolahjat ja niiden käyttö eivät mielestäni ole poikkeavaa käyttäytymistä, vaan osa srk:n jokapäiväistä elämää.
- PAINOVOIMAN VAIKUTUKSESTA
TAI VOITELUN PAKOSTA.
EI MUUTA. - Saa
En ole kaatunut kuin kerran kokouksessa. Itseasiassa en kaatunut silloinkaan rukoilijan edessä vaan vasta poistuessani kompastuin jonkun kaatuneen laukkuun. Mitään en ole menettänyt siinä, etten ole kaatunut. Jumala on ollut voimallinen siunaamaan minua ihan pystyssäkin! Ei ilmiöt ole tärkeitä vaan Herramme Jeesus Kristus!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315166- 353563
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833223- 112365
- 281976
- 121887
- 1621821
- 1051332
- 141208
- 1371134