Liikaa vaatimuksia nykyään miehelle

Anonyymi-ap

Liikaa on vaatimuksia, ehkä naisilla on somen ja muiden nykyajan hömpötyksien myötä syntynyt harhaluuloja aiheesta. Ei miehen tarvitse olla "paras kaveri" tai kaveri lainkaan. Omat elämät on hyvä olla, eikä takertua toisen aikatauluihin tai ajankäyttöön, olla vaatimassa vähän väliä johonkin. Keksiä yhteisiä harrastuksia tms.

Ei tarvitse olla yhteisiä harrastuksia. Vaimoilla on sitä varten tyttökavereita, että käydään joogassa, kierretään kirpputoreja tai käydään kahvilla jne. Samaan aikaan mies voi könytä autotallissa, tehdä "miesten asioita", harrastaa autonlaittoa ym.

Toki on yhteisiä asioita myös, touhutaan lasten kanssa, lomaillaan välillä ym. mutta älkää hyvät naiset ahdistako miestä nurkkaan kaiken maailman ehdotuksilla ym. Pahin oli viimeinen älynväläys "lähde mukaan joogaan, siellä on muitakin miehiä" Sitten kun ei innostu ajatuksesta edes sen vertaa, että huvittaisi kommentoida aihetta, niin heti ollaan sitten tylsiä, eikä olla muka valmiita panostamaan parisuhteeseen.

Pitääkö parisuhteeseen jatkuvasti panostaa niin helvetisti, on vastuu perheestä, elannosta, monista asioista - ei sitä jaksa koko aikaa leikkiä parisuhdetta, kun on kuitenkin asiat hyvin, rakkautta riittää jne.

20

174

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mies on aina suhteen alusta saakka ollut mun paras ystäväni. Miksi tuo asia olisi muuttunut mahdottomaksi somen takia?

      • Anonyymi

        Koska somesta saa helposti huonoa ideoita "piristää parisuhdetta" tms.
        Myöntäkää nyt vain, että on aika outoa puhetta "Mies on aina suhteen alusta saakka ollut mun paras ystävä"

        Hey camoon nyt!

        Kyllä miehellä ja naisella on oltava myös ystäviä suhteen ulkopuolella, se on normaalia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska somesta saa helposti huonoa ideoita "piristää parisuhdetta" tms.
        Myöntäkää nyt vain, että on aika outoa puhetta "Mies on aina suhteen alusta saakka ollut mun paras ystävä"

        Hey camoon nyt!

        Kyllä miehellä ja naisella on oltava myös ystäviä suhteen ulkopuolella, se on normaalia.

        Miksi sinä pyörit siellä somessa? Ei se ole mitenkään välttämätöntä.

        Puhuinko ainoasta ystävästä? Sinullako on vain yksi ainoa ystävä ja muita ei sallita?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska somesta saa helposti huonoa ideoita "piristää parisuhdetta" tms.
        Myöntäkää nyt vain, että on aika outoa puhetta "Mies on aina suhteen alusta saakka ollut mun paras ystävä"

        Hey camoon nyt!

        Kyllä miehellä ja naisella on oltava myös ystäviä suhteen ulkopuolella, se on normaalia.

        Ja siis se on molemminpuolista. Itseasiassa mies totesi aikanaan jo kauan ennen minua, että minä olen hänen parast ystävänsä. Tilanteesta johtuen, tuo kommentti oli myös 100%:sen vilpitön.


    • Anonyymi

      Olet mielestäni eksyksissä jonkun opitun roolin vuoksi.
      Jos 2 ihmistä menee yhteen, ovat he yhtä ja jakavat kaiken.
      Jos se ei sovi sinulle, et ole parisuhde tyyppiä.
      Ne ketkä jatkavat kavereiden kanssa eivät koskaan menneet yhteen parinsa kanssa.
      Pelkkää pelleilyä sellainen.
      Parisuhde on parin suhde. Siinä ulkopuolelle jäävät kaikki muut. Niin kaverit kun harrastukset. Ihan kaikki.
      Pari yhdessä sitten miettii, että mikä on hyväksi parisuhdeen lisäksi, jos jotain tarvitsee.

      • Anonyymi

        Tekeekö se osallistuminen yhdessä joogaan parisuhteen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekeekö se osallistuminen yhdessä joogaan parisuhteen?

        Harva harrastaa joogaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekeekö se osallistuminen yhdessä joogaan parisuhteen?

        Eikö ne ole noi body pump tunnit noist ryhmäliikunnoista suosituimpia?


      • Anonyymi

        "Parisuhde on parin suhde. Siinä ulkopuolelle jäävät kaikki muut. Niin kaverit kun harrastukset. Ihan kaikki."

        Tuota juuri tarkoitin. Pelottavaa pohdintaa, tuon takia miestä saattaa ahdistaa kovastikin - jos tuollaisen tapauksen kynsiin joutuisi.

        Onneksi ei sentään, omalla vaimolla on sentään vielä järkeä kuitenkin päässä, eikä ole tuollainen psyko.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekeekö se osallistuminen yhdessä joogaan parisuhteen?

        Ei, jooga ei ole parisuhdetta. Ne väistyvät parisuhteessa tollaset joogat lähtökohtaisesti.
        Parisuhde rakentuu sen toisen puolikkaan varaan ja kummallakin siis toisiinsa.
        Parisuhde on paljon isompi asia. Sitä ei ihmiset tajua ja sitten satuttavat toisia. Sydämen murtuminen on vakava asia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Parisuhde on parin suhde. Siinä ulkopuolelle jäävät kaikki muut. Niin kaverit kun harrastukset. Ihan kaikki."

        Tuota juuri tarkoitin. Pelottavaa pohdintaa, tuon takia miestä saattaa ahdistaa kovastikin - jos tuollaisen tapauksen kynsiin joutuisi.

        Onneksi ei sentään, omalla vaimolla on sentään vielä järkeä kuitenkin päässä, eikä ole tuollainen psyko.

        Ymmärrät asian. Hyvä. Kaikki eivät ymmärrä. Kun pelisäännöt on selvät niin jäljelle jää niiden tuhoaminen. Sitä osataan tehdä myös.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrät asian. Hyvä. Kaikki eivät ymmärrä. Kun pelisäännöt on selvät niin jäljelle jää niiden tuhoaminen. Sitä osataan tehdä myös.

        "Pelisäännöt"

        Ei parisuhde ole mikään peli, jossa pelataan säännöillä.
        Pelit on sitten ihan erikseen.

        Parisuhde perustuu luottamukseen, ei siihen mitään hemmetin sääntökirjaa tarvita. Tai ainakaan ei pitäisi tarvita. Turhan monimutkaiseksi vain menee.....


      • Anonyymi

        Miksi ihmeessä pitäisi kaverien jäädä ulkopuolelle? Eikö muka muuta elämää sallita. Kyllä saa olla omiakin harrastuksia. Ei todellakaan tarvitse koko ajan olla yhdessä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ihmeessä pitäisi kaverien jäädä ulkopuolelle? Eikö muka muuta elämää sallita. Kyllä saa olla omiakin harrastuksia. Ei todellakaan tarvitse koko ajan olla yhdessä.

        Juuri näin!
        Tunnen pariskuntia, jotka kyhnäävät koko ajan kahdestaan ja voin vakuuttaa, että touhu ei ole ihan normaalia. Hyvin erikoisia tapauksia ja tekevät vielä usein numeroa asiasta.

        Kaikki tehdään yhdessä, hyvä kun paskalla käyvät erikseen. Luultavimmin..
        Yhteisestä sopimuksesta kaikki omat menot on kielletty, mitä lienee kiusauksia voi tulla, jos sinne Prismaan lähtee ihan omin päin käymään?

        Sairasta.


    • Anonyymi

      Puoliso ei ole ystävä, vaan puolisoon rakas jota rakastetaan.

      Koskaan en ole lapsia rakastanut, olen vain ollut isä. Tarkoittaa siis etten ole lapsia suukotellut. Opetettiin avioliittokurssilla että ajattele milloin aiot suukottelun lopettaa, minkä-ikäisenä, ennen kun aloitat suukottelun.
      Hyvin on mennyt, ovat kaikki yli 45v ja kaikilla aikuiset lapset. olen siis kalkkis.

      ohikulkija ♋︎

    • Anonyymi

      Ehkäpä ihmiset haluavat oikeasti sellaisia suhteita missä ollaan onnellisia. Ennen on tyydytty siihen mieheen joka temppuaa ja kohtelee kuin sontaa. Nykyään tiedetään että on mahdollista löytää kumppani joka todellakin välittää ja jonka kanssa voi olla hauskaakin. Ei toki tarvitse tehdä samoja juttuja. Samoja harrastuksia jne. Toiselle pitää antaa vapautta myöskin Mutta kyllä rakkaudessa pitää olla myös ystävyyttä ja ymmärrystä. Tukea toista.

      • Anonyymi

        Jatkan vielä. Että jos se yhteinen oleminen ja tekeminen tuntuu työltä niin varmaankin sillin on vääränlaisen ihmisen kanssa. Yhdessä pitäisi olla hyvä olla ja odottaa sitä yhteistä aikaa.


    • Anonyymi

      Aloitus kertoo lähinnä siitä miten erilaisia ajatuksia ihmisillä on parisuhteesta. Ihmiset ovat näissäkin asioissa todella erilaisia.

      Aloittaja ei kaipaa parisuhteeltaan esimerkiksi ystävyyttä ja yhteistä aikaa ja tekemistä. Se on ihan ok ja se aloittajalla sallittakoon. Monet muut ihmiset (myös todella monet miehet) taas kaipaavat noita asioita. Sekin on ok ja se heille sallittakoon. Tuo ei ole lainkaan sukupuolikysymys, vaikka se on aloituksessa yritettykin sukupuolittaa. Ihan vaan palstaakin lukiessa huomaa, että moni naisoletettu valittaa, että ei saa omaa aikaa ja mies "takertuu" ja moni miesoletettu valittaa, että naiset eivät halua viettää miehen kanssa aikaa, vaan pyörivät omissa harrasteissaan. Ei siis todellakaan liity sukupuoleen, vaan puhtaasti yksilöön.

      Nämäkin ovat sellaisia asioita, että ottakaa selvää, ennen kun alatte suhteeseen toisen ihmisen kanssa.

    • Anonyymi

      Miehen pitää vain pitää puoliaan, että naiselliset asiat eivät menee tajuntaan.

      Roolijaot ovat normi.
      Miehiset työt ja naiselliset.

      Kuitenkin jokaisella on vaikea irrottautua naisesta.
      Nainen pitää.

      Vaikea irrottautua ja vaikea tulla yhteen. Sekä että.

      Nainen voi testata miestä, minkä mies ottaa vakavasti, vaikka nainen ei itsekään tiedä ja vain heittää jotakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      215
      4761
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      40
      3261
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      35
      2955
    4. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      84
      2923
    5. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      60
      2826
    6. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      90
      2655
    7. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      14
      2391
    8. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      101
      2192
    9. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      148
      1531
    10. Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä

      Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn
      Haapavesi
      9
      1190
    Aihe