Onko kuinka moni pohtinut sitä että miten lasten käy jos itsestä yllättäin aika jättää?
Itselläni kaksi pientä lasta ja vasta erottu. Olemme menossa tällä viikolla lastenvalvojalle.
Miehelle oli ensin sama onko huoltajuus minulla tai yhteishuoltajuus. En tiedä mikä mielen muutti mutta nyt hän on halunnut yhteishuoltajuutta. Pyrin tukemaan hänen isyyttään ja tuntuu kivalta että hän on lapsistaan kiinnostunut.
Mutta mutta...
Vielä kun elimme perheenä, hänen kasvatustyylinsä oli lapsille kommunikointi aina huutamalla(nyt on ylikiltti lapsille), jäi kiinni kovakouraisesta käsittelystä ja vihamielisestä uhkailusta(todella vihainen katse kasvoilla jolla pelotteli lapsia).
Hänellä keitti usein yli jos vaikka lapset huusi yöllä(tottakai huusivat kun ilmapiiri oli niin ahdistava/pelottava) hän saattoi iskeä nyrkillä lapsen sängynpäätyyn. Monesti jouduin menemään väliin ja se ärsytti häntä entisestään. En uskaltanut jättää lapsia paljon yksin hänen kanssaan. Ongelmia meillä oli paljonkin, toiset naisetkin tulivat lopulta kuvioihin.
Nyt on välit ok. Lapset näkevät isäänsä usein ja uskon että hän käyttäytyy nyt hyvin lapsia kohtaan. Tapaamiset ovat 2-3 tuntia kerrallaan. Uskon että hän pystyy olemaan niin kauan rauhallinen. Lapset ovat ainakin menneet tähän asti mielellään.. Aina hän on näyttänyt myös rakastavia tunteita lapsiaan kohtaan. Pitänyt sylissä, suukotellut ja kertonut rakastavansa, ettei tässä nyt ihan hirviökuvaa haluta maalailla.
Pääasialliseksi kasvattajaksi hänestä ei siis ole ja olen ymmärtänyt että mikäli on yhteishuoltajuus, lapset menevät automaattisesti isälleen/äidilleen toisen huoltajan kuollessa. Yksinhuoltajan kuollessa asia ratkaistaan kai oikeudessa? Voisiko yhteishuoltajuudesta sovittaessa sopia erikseen miten lasten asiat hoidetaan mikäli kuolen?
Voiko sisarukseni olla yhteishuoltajana ex-mieheni kanssa minun kuoltuani?
En tässä suunnittele itsemurhaa. Kunhan mietin tätäkin asiaa. Sitä kun ei koskaan tiedä.
Kiitokset asiallisista vastauksista=)
Itselläni kaksi pientä lasta ja vasta erottu. Olemme menossa tällä viikolla lastenvalvojalle.
Miehelle oli ensin sama onko huoltajuus minulla tai yhteishuoltajuus. En tiedä mikä mielen muutti mutta nyt hän on halunnut yhteishuoltajuutta. Pyrin tukemaan hänen isyyttään ja tuntuu kivalta että hän on lapsistaan kiinnostunut.
Mutta mutta...
Vielä kun elimme perheenä, hänen kasvatustyylinsä oli lapsille kommunikointi aina huutamalla(nyt on ylikiltti lapsille), jäi kiinni kovakouraisesta käsittelystä ja vihamielisestä uhkailusta(todella vihainen katse kasvoilla jolla pelotteli lapsia).
Hänellä keitti usein yli jos vaikka lapset huusi yöllä(tottakai huusivat kun ilmapiiri oli niin ahdistava/pelottava) hän saattoi iskeä nyrkillä lapsen sängynpäätyyn. Monesti jouduin menemään väliin ja se ärsytti häntä entisestään. En uskaltanut jättää lapsia paljon yksin hänen kanssaan. Ongelmia meillä oli paljonkin, toiset naisetkin tulivat lopulta kuvioihin.
Nyt on välit ok. Lapset näkevät isäänsä usein ja uskon että hän käyttäytyy nyt hyvin lapsia kohtaan. Tapaamiset ovat 2-3 tuntia kerrallaan. Uskon että hän pystyy olemaan niin kauan rauhallinen. Lapset ovat ainakin menneet tähän asti mielellään.. Aina hän on näyttänyt myös rakastavia tunteita lapsiaan kohtaan. Pitänyt sylissä, suukotellut ja kertonut rakastavansa, ettei tässä nyt ihan hirviökuvaa haluta maalailla.
Pääasialliseksi kasvattajaksi hänestä ei siis ole ja olen ymmärtänyt että mikäli on yhteishuoltajuus, lapset menevät automaattisesti isälleen/äidilleen toisen huoltajan kuollessa. Yksinhuoltajan kuollessa asia ratkaistaan kai oikeudessa? Voisiko yhteishuoltajuudesta sovittaessa sopia erikseen miten lasten asiat hoidetaan mikäli kuolen?
Voiko sisarukseni olla yhteishuoltajana ex-mieheni kanssa minun kuoltuani?
En tässä suunnittele itsemurhaa. Kunhan mietin tätäkin asiaa. Sitä kun ei koskaan tiedä.
Kiitokset asiallisista vastauksista=)
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kyllä huoltajuus siirtyy sinun mahdollisesti kuollessasi isälle, mikäli oikeudella ei ole mitään syytä katsoa häntä epäkelvoksi huoltamaan.
Vaikka teillä olisi yhteishuoltajuus, et mitenkään voi "testamentata" omaa osuuttasi huoltajuudestasi siskollesi.
Älä välitä, aika epätodennäköistä että terve nainen niin yhtäkkiä kupsahtaa. Pitkää ikää sinulle!
Nimittäin lapset... Ystäväni on 10-v. pojan yh äiti. Ero oli ystävälleni kova paikka ja hän jotenkin sekosi, muuttui sellaiseksi katkeraksi ämmäksi jota aina oli itse inhonnut. Hän tiesi sen ja näki itsensä, mutta ei voinut vihalleen mitään. Viha kohdistui ex- mieheen. Mies oli pettänyt ja sitten halusi erota ja nyt mies on naimisissa tuon toisen naisen kanssa. Kostossaan ystäväni käytti poikaa välikätenä, syötti lapselle uskomattomia tarinoita pahasta isästä, eikä poika halunnut enää tavata isäänsä vaikka heillä oli yhteishuoltajuus. Tunnen myös miehen ja olen todella pahoillani hänen puolestaan, ja pahoillani etten voinut asialle mitään. Tosiasiassa ystäväni halusi että ex-mies joutuisi valitsemaan naisen ja pojan välillä, siten että kun poika ei haluaisi tavata tuota naista niin isä jättäisi hänet ja valitsisi pojan. Todella naiivia, eihän elämä niin mene. Poika alkoi inhota naisen lisäksi myös isäänsä.
Ystäväni on sairastunut, eikä vielä tiedä kuinka paha tilanne on. Todennäköisyys selvitä on 50-50. Mutta hän ymmärssi että jos kuolisi tähän sairauteen, pojan ainoa huoltaja olisi isä. Ja ettei poika halua isän luo. Vasta nyt hän on ymmärtänyt miten pahaa jälkeä hänen kostonsa on aiheuttanut. Hän ei tiedä miten selittäisi pojalle että isä onkin hyvä. Hän ei tiedä millä pojan voisi pakottaa asumaan isän luona. Sillä sekään ei auttaisi, että toinen nainen poistuisi. Meillä kaikilla on hirvittävä huoli siitä mihin poika joutuisi, jos pahin tapahtuisi. Ystäväni on täysin luhistumassa sairautensa ja järjestämänsä sotkun kanssa, työssäkään ei voi tällä hetkellä käydä, rahat ovat vähissä jne. Kun asiat vain järjestyisivät vaikka ihmeen kaupalla.
Minä taasen annan ex-miehelleni mahdollisuuden isyyteen siinä mittakaavassa kuin hän pystyy:
Lapsilla on oikeus rakastaa isäänsä, oli hän millainen tahansa. Samalla pyrin siihen että lapsilla on turvallinen lapsuus ja toivon että lasten isä tunnistaa omat rajansa. Jos ei jaksa olla lasten kanssa, en pidä tapaamisista kynsin hampain kiinni. En halua että lapset kärsivät. Lapset ovat niin pieniä etteivät ymmärrä viikonpäivistä, joten tapaamisten säännöllisyys päiviä ja kellonaikoja noudattaen ei ole tärkeää.
Toivoisin että ystäväsi hakisi ja saisi apua tilanteeseen. Perheneuvola tai muu?!
Äiti voisi mielestäni myöntää lapselleen tekemänsä virheen ja pyytää sitä lapseltaan anteeksi. Lapsi saisi pikkuhiljaa luottamusta isäänsä kun voisi aluksi tavata vaikka vain ohimennen. Siitä pikkuhiljaa varovaisin askelin eteenpäin lapsen ehdoilla.
Onko lapsen isällä ja äidillä mitään puheyhteyttä tai mahdollisuutta siihen ryhtyä lapsen parhaaksi. Voisivat yhdessä miettiä miten asia korjataan? Suurin vahinko on tietysti jo tapahtunut, mutta korjatkoon sen mitä korjattavissa on?
tulee ilmi.Vihaa äitiään loppuelämänsä sen vuoksi että on valehtelemisella ja kieroilulla pilannut mahdollisuuden säilyttää isään hyvät ja läheiset suhteet.
Kaverillesi terveisiä että niin makaa kuin petaa ja lapselle jää ikuinen trauma valehtelevasta äidistä.
Onhan noita mietitty. Poika ei suostu menemään isälleen. Ei kai häntä voi pakottaakaan, vai voiko?
Ystäväni luonto ei anna periksi muuttaa kantaansa, vaikka ei enää olekaan isästä puhunut pahaa eikä hyvää.
Kun tiedän lapsen tunteet. Tässä vaiheessa ei ainakaan ymmärrä että äitinsä olisi tehnyt mitään väärin, kun nimenomaan isästä on tehty valehteleva petturi, joka petti äidin ja pettää pojankin joskus. Isään ei voi luottaa. Ei minun sanani poikaan tehoa, en voi hänen kuuullen mainita sanaakaan isästä, poika vain haistattelee. Samoin hän käyttäytyy isän naista kohtaan. Ja äiti vaahtoaa että kyllä lapsikin näkee millainen pari isä ja nainen ovat. Minusta hirveätä katsottavaa, ja isä kärsii, eikä varmasti ole ikinä tehnyt mitään pahaa pojalle.
Kyllä testamentti vaikuttaa asiaan. Sisareni "testamenttasi" lapsensa minulle hankalan eroprosessin aikana ja syynä oli juuri tuo epäily että isä ei kohtele lapsia hyvin, oli myös äkkipikainen ja väkivaltainen. Meille kerrottiin, että oikeus katsoo hyvin tarkkaan olosuhteet jos kuolleelta vanhemmalta on jäänyt tällainen testamentti tai toive siitä mihin lapset olisi sijoitettava. Meillä asia on jo ohi, koska sisareni lapset ovat aikuisia, mutta olen itse yh-äitinä miettinyt samaa asiaa, isä ei väkivaltainen, mutta mahdollisesti veisi lapsen pois Suomesta.
Ei nyt ihan noinkaan. Tuollainen "testamentti" voi tietysti antaa aihetta tutkia, onko eloon jäänyt vanhempi kelvollinen huoltaja, mutta ei sillä voida ohittaa vanhemman oikeuksia ainoastaan koska edesmennyt vanhempi niin tahtoi.
Ei äiti voi eläessäänkään antaa sisarensa adoptoida lapsia vastoin toisen huoltajan tahtoa. Miksi hänellä olisi tämä mahdollisuus vain sen takia, että hän itse on kuollut? Miksi isän oikeus huoltajuuteen päättyisi ensisijaisen huoltajan kuolemaan? Päinvastoin, silloinhan toissijainen huoltaja nousee "perimysjärjestyksessä" ykkössijalle.
Voihan noita lapsitestamentteja kirjoitella jos haluaa, ja ehkä teille "on kerrottu", että oikeus katsoo hyvin tarkkaan olosuhteet niissä tilanteissa. Oikeus katsoo olosuhteet hyvin tarkkaan, oli testamenttia tai ei, joten tämän "lapsitestamentin" virkaa ajaa kyllä mikä tahansa indikaatio siitä, että eloon jäänyt vanhempi ei ole kelvollinen huoltaja. Esittämässäsi tapauksessa tämä indikaatio oli tuo epäily siitä ettei isä kohtele lapsia hyvin. Olosuhteiden tarkastuksen syynä olisi ollut tuo epäily, ei testamentti. Tämä epäilykin olisi johtanut ainoastaan tutkintaan, ja mikäli epäilyn tueksi ei olisi näyttöä, ei kyseisellä paperilla olisi mitään merkitystä.
Lapsi ei ole omaisuutta. Ihmistä ei voi testamentata kenellekään. Kaikenlaisia testamentteja voi toki kirjoitella ja niitä oikeudessa esittää, mutta sitovaa lainvoimaa niillä ei ole. Suomen laki ei tunne omistussuhdetta ihmiseen, joten sitä ei voi eteenpäin testamentilla siirtää.
Minä en ainakaan ajattele lapsiamme omaisuutena vaan olen huolissani miten heidän käy,jos kuolen yllättäin.
Toivon että lasten isä kykenisi siinä tapauksessa vastuun heistä kantamaan ja kasvatusmenetelmiään muuttamaan. En siinäkään tapauksessa, että kuolen, haluaisi hänen isyyttään (ja lapsilta oikeutta isään) riistää vaan toivoisin että sisarukseni ja lasten isä huolehtisivat lapsista yhteis voimin ja lasten isä ymmärtäisi väsyessään hakea apua. Hän on kuitenkin luonteeltaan ylpeä ja sitä mieltä että yksin on pärjättävä. Kukapa siitä eniten kärsii ellei lapset?
Tutkitaanko aina toisen vanhemman kuollessa toisen vanhemman soveltuvuus lasten huoltajaksi vai täytyykö jonkun asiaan ensin puuttua?
Esimerkiksi tällaisen testamentin kirjoittamalla?
Tässä tilanteessa en tiedä pitäisikö asiasta puhua lainkaan lastenvalvojakäynnillä. En toisaalta tässä vaiheessa haluaisi ilmaista epäluottamustani häneen, koska hän rakentaa tällä hetkellä uudenlaista suhdettaan lapsiin, erosta on niin lyhyt aika.
Hän on jo ilmaissut katumusta aiemmasta käytöksestään, enkä haluaisi enää asiaa tuoda esille (haukkua häntä), jos on mahdollisuus siihen että hän oppisi toisenlaisia käytösmalleja. Jos palaan tähän aikaisempaan ongelmaan, en anna hänelle mahdollisuuttakaan olla toisenlainen isä. Hän kokee varmasti, että vaikka hän miten hyvin olisi, aina palataan menneisyyteen.
Toisaalta asiasta olisi hyvä puhua hänen kanssaan, mutta olisiko parempi myöhemmin?
Tällä hetkellä meillä on keskusteluyhteys, mutta eri asia on miten hän nämä pohdintani pystyy ottamaan vastaan. Vaikea tällainen epäluottamuslause on hänelle esittää päin naamaa ja sitten toisaalta sanoa tukevansa häntä isänä..
On niin ristiriitainen asia.. Lastenvalvojan käynnin takia tätä pohdin että pitääkö tästä puhua siellä?
Jos on ns riidaton tilanne niin tuskin pahemmin tutkita. Jos on yhteishuolto niin isä on silloin lapsen huoltaja ja päättää mm lapsen asuinpaikasta. Ei siihen viranomaiset puutu sen koommin. Samoin yksinhuoltotilanteessa lähinnä selvitetään isän halukkuutta huolehtia lapsesta ja päällisinpuolin (asunto jne) olosuhteet.
Jos taas tilanne on riitainen - siis on useita tahoja hakemassa itselleen huoltajuutta niin silloin arvioidaan mikä on parasta lapsille. Viranomaisilla ei ole resursseja selvittää toisen kasvatustaitoja tms vaan lähinnä ulkoiset seikat ym ratkaisevat - ja lasten mielipide.
Jos teillä on yhteishuoltajuus niin huoltajuus siirtyy toiselle jos toinen menehtyy. Jos lähiomainen (sukulainen, edesmenneen puoliso tms) kokee että lapsella olisi parempi asua hänen luonaan voi hakea ratkaisua oikeusteitse. Vastaavasti yksinhuoltotilanteessa viranomaiset katsovat kuka olisi paras huoltaja - ja siinä myös toki lapsen vanhempi vahvoilla vaikka ei olisi huoltaja. Lähihuoltaja voi ilmaista toiveensa ns huoltotestamentilla mutta sehän ei tietenkään ole sitova. Lapsen etu ratkaisee - ei ex-puolison mielipide toisen kasvattajan kyvystä ;)
Jos lapsi on isompi niin hänen mielipiteellä suuri merkitys.
Onko huoltotestamentti siis virallinen asiakirja vai voiko sen tehdä vapaamuotoisesti?
Mitä siihen tulee kirjata?
Haluan oikeastaan vain että joku tutkisi lasten isän soveltuvuuden kasvattajaksi jos minä kuolen.
Voihan hän aikaa myöden kypsyä ihmisenä ja isänä, joten en siinä tapauksessa haluaisikaan että hän ei olisi lasten huoltaja.
Ja voihan olla että hän asettuu aloilleen jonkun fiksun naisen kanssa joka hänen kanssaan yhdessä kasvattaisi lapsia.
Se on lähinnä sinun (ex-puolison) tahdonilmaisu ja viranomaiset suhtautuvat siihen sillä tavalla. Kirjoita sellainen vapaamuotoinen juttu ja jätä vaikka sisarellesi tms niin hän voi toimittaa sen viranomaisille jos tarpeen. Viranomaiset ei lähde tutkimaan onko joku soveltuva kasvattajaksi tms vaan lähinnä katsoo noi ulkoiset seikat. Eihän muutenkaan lähdetä tarkastamaan jokaisen kansalaisen soveltuvuutta vanhemmaksi ...
Ehdotan, että jos päädyt tällaisen paperin kirjoittamiseen, pysyt mahdollisimman asiallisella linjalla, pitäydyt faktoina ja välttelet mustamaalaavaa sävyä, ettei paperia leimata turhaksi panetteluksi. Miehen haukkumisella kerrot lähinnä itsestäsi, pätevien syiden kertomisella kerrot miehestäsi.
En siis kuvittele että olisit kirjoittamassa mitään katkeraa tilitystä ****päisestä eksästäsi, mutta ihan neuvona oman asiasi ajamiseksi ehdotan asiallista linjaa, jota oikeudessa arvostetaan.
siitä oletkin sitten yksin perijä ja lastensa omistaja!
..suunanallisesti olen sisaruksilleni tästä puhunut ja olemme silloin aikoinaan sopineet että jos sellainen tilanne tulee niin he ovat mukana kun asioista päätetään ja katovat lapsen ja miehen perään..
toinen ongelma joka minulla oli oli raha. Ex tykkäsi pelailla suuriakin summia niin että ei elämiseen meinannut riittää. Lapselle olen kuitenkinsaanut pikkasen säästöön opiskelua varten. Tästä on myös sisaruksillani tietoa.
Näistä asioista kannattaa puhua lähimpiensä kanssa niin he voivat, jos tarvitsee, olla aktiivisella mielellä kun tietävät varmasti sinun kantasi ja kertomuksesi.
Kaikkea hyvää.