Luin tässä kirjoitusta, jossa kerrottiin, että jo useat esi, Halla-aho on ostanut tekstin pommin kylkeen, joilla Ukrainalaiset yrittävät puolustautua.
Niin, itse olen sitä entistä sotaa saanut elää vanhempieni kautta koko elämäni ajan. Isä haavoittui parikin kertaa ja oli 5 vuotta sodassa.
Hän oli nähnyt paljon kuolemaa silmiensä edessä ja veljensäkin menehtyi rintamalle, ehti vain sanoa, että viekää terveisiä kotiin.
Isä eli sodan kauhut mielessään, joita tilanteita jouduimme sisarusteni kanssa kuulemaan näkemään, uni hänellä oli katkonaista, joten lapsetkin heräsi näkemään hänen tuskaansa.
Haavoittuneita oli kai niin paljon, että kaikkia ei edes kirjattu oikein ja taisi jopa mennä samannimisen toisen henkilön passiin tieto. Näillä tiedoilla sitten aikanaan jotain maksettiin eläkkeinä. Se paha mieli, jonka joutui kokemaan vielä tästäkin. Oli kerjättävä tätäkin asiaa ja näytettävä toteen , että on haavoittunut ja kuuluu sotainvalideihin. Olen tuon pasiin nähnyt omin silmin ja nähnyt miten siihen on sivuja ilmeisesti revitty ja liimattu, koska eivät olleet edes samaa kokoa. Isä ei ollut valehtelija tai renttu millään tavalla, minuunkin sattui kovin häntä kohtaan toimintapa. Sain tietää myös, että oli eri paikkakunnilla sodan jälkeen tilaisuuksia. En tiedä miten kutsuttiin, mutta isä ei saanut mennä, sillä talon isäntä eli veljensä meni ja isän asia ainakaan ei hoitunut oikealla tavalla. Isä yritti saada meidät lapset jonkin verran koulutetuiksi, yrittäen näin luoda meille parempaa tulevaisuutta. Hän oli hyvä isä, raskas sota harteillaan.
Isällänikin oli luoti matkassaan koko elämän ajan ja se liikkui ja aiheutti kipua ja ontumista hänelle. Sitä arvailtiin miten on tullut, kun sotilaspassi oli ilman merkintää, ei hän sitä ollut kivuissaan osannut silloin edes ajatella, kyllä se olisi ollut häntä hoitavien tahojen pitänyt huolehti myös merkinnöistä.
Unettomat yöt aiheuttivat tietenkin ärtyisyyttä. Isä kyllä yritti järjestää meille lapsille sen minkä pystyi.
Toivon, että kaikki ymmärrätte, heistä kukaan ei halunnut sotaan, heidän oli vain mentävä, vanhin veljes sai jäädä hoitamaan kotitilaa, eikä hän koskaan ymmärtänyt mitä sota oli tehnyt veljille. Toinen kaatui ja toinen haavoittui.
Myös nuorin veli ei tarvinnut sotaan lähteä oli vielä lapsi silloin.
Meitä sodan jälkeen syntyneitä on paljon, meille sota oli vielä lapsuudessa hyvin näkyvissä, Sota rikkoo vähintäänkin seuraavan sukupolven ja sitä seuraavakin joutuu siitä kuulemaan, joten lähettäisin myös terveiseni sinne Venäjän sotaa johtaville viestin, että lopettakaa, sillä myös oma kansanne ja nuoret miehet, heidän perheensä saavat tämän saman tuskan mitä itse olen perheineni elänyt .
Saatikka sitten Ukrainan kansa, joutuu niin kuin sanottiin meidän Karjalan väestä "mieron tielle", He tulevat koko elämänsä näkemään tuhon silmissään, olivatpa missä hyvänsä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.