Ison Omenan ns. tuntematon mies on paskapuhetta!

Vartijat ovat huvikseen ottaneet kiinni tuon naisen kouluttaakseen tätä ja jälkikäteen keksivät alibikseen jonkun "tuntemattoman" miehen.

Noin se oikeasti meni!
5086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Siltä alkaa vaikuttamaan vahvasti. Onkohan valvontanauhat jo tuhottu?

Äänestä

No Poliisi uskoo heidän puheitaan koska kaikki puhuvat samoin, meillä oli oikeus poistaa häirikkö kauppakeskuksesta kaikin keinoin.

1Äänestä
  • Kaikin keinoin? Vaikka tappamallako? Niin vaarallinenko tuo tilanne oli, että piti tappaa.

    1Äänestä

  • niiden annettiin vapaana sopia mitä kertovat saman tarinan koko sakki?

    olisi pitäny heti pidättää ja eristää toisistaan ennen kuulusteluja?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    niiden annettiin vapaana sopia mitä kertovat saman tarinan koko sakki?

    olisi pitäny heti pidättää ja eristää toisistaan ennen kuulusteluja?

    Tuskinpa noiden syyttömien vartioiden olisi mitään tarvinnut kuulusteluissa sanoa. Tai ne ois voinut haistatella kuulustelijalle vittua!!!

    Eihän poliiseillakaan ole enää oikeutta hakata kuulusteltavia hengiltä. Ihmiset voi sillai käyttäytyä kuin haluavat. totella tai olla tottelematta...ihan niinku toi naikkonen.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kaikin keinoin? Vaikka tappamallako? Niin vaarallinenko tuo tilanne oli, että piti tappaa.

    Rajua kielenkäyttöä, vedetään asiaa tuntematta mutkat suoriksi. Nyt jo tullut viranomaisilta oikeaa tietoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    niiden annettiin vapaana sopia mitä kertovat saman tarinan koko sakki?

    olisi pitäny heti pidättää ja eristää toisistaan ennen kuulusteluja?

    Tuo vaikuttaa ihan uskomattomalta virheeltä poliiseilta. Toisista eristäminen on ihan peruskäytäntö kaikissa epäilyissä. Ottivatko edes huumetestejä? Pirin käyttö on hyvin yleistä vartijoilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Tuo vaikuttaa ihan uskomattomalta virheeltä poliiseilta. Toisista eristäminen on ihan peruskäytäntö kaikissa epäilyissä. Ottivatko edes huumetestejä? Pirin käyttö on hyvin yleistä vartijoilla.

    taas monta hämärää seikkaa asiassa.

    viitta satabisti-paskaan?

    ISO OMENAN UHRI OLI JOUKKOVAINOTTU? Sanoi hetkeä aiemmin "Minua häiritsee vartija, ..."

    Seurasiko vartia, oliko kauppaliike mukana jengi-kiusaamisessa eli ei ottanut vastaan palautusta- ja käytävämies joku pers-r-kä-tyyppi ehkä ikävä tuttava järkätty paikalle- jolla suora yhteys securitas- ryhmään?

    Satanistisen joukkovainon voisi olla tällaista- täsmävainoa, seurantaa ja ennalta suunniteltua - salaliittoteoria, vapaamuurarit, natsit, jne?.

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17381747/tiesitteko-etta-gang-stalking-(t-i--operaatioissa-on-aina-paikallisupseeri

    https://keskustelu.suomi24.fi/haku?keyword=oliko+murhattu+posti

    Äänestä

  • Mitään mystistä 'miestä' ei ollutkaan joka olisi muka valittanut naisesta.
    Vartijat vain olivat päätyäneet hieman testata oppejaan satunnaiseen kulkijaan. Naisen epäonneksi hän valikoitui uhriksi.
    Miettikää tilannetta. Kuljette kaikessa rauhassa kauppakeskuksessa (ette ole vielä kerinnyt käymään edes missään myymälässä!), äkkiä kaksi vartijaa ottaa teitä kiinni kahta puolta ilman mitään syytä. Mikä on vaistomainen reaktionne tähän tilanteeseen? Tietenkin harata vastaan koska oletatte että on tapahtunut väärinkäsitys ja vartijat ovat napanneet väärän henkilön.
    Näin tämä nyt kuollut nainen juuri toimi. Seuraavassa hetkessä hän olikin jo lattialla ja kuin salamana vartijoita olikin jo 5 paikalla. Vaikuttaa suunniteltulta hyökkäykseltä.
    Luultavasti vartijoiden pomo on sanonut että etsitään jokin sopiva uhri ja treenataan vähän taitoja. Nyt vain uhri kuolikin.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kaikin keinoin? Vaikka tappamallako? Niin vaarallinenko tuo tilanne oli, että piti tappaa.

    Utitukden luvat pois heti

    Äänestä

Näin on.

Äänestä

Hautarauha. Iso omena valetaan huomenna betoniin

Äänestä
  • Mites jos se vartijat soittanut oli hänen puolisonsa, ja he riitelivät jostain syystä.
    Mies sitten soitti vartijat, mutta tätäkö hän toivoi, tuskinpa vaan.
    Kyllä se soittajahenkilö pitää saada selville.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mites jos se vartijat soittanut oli hänen puolisonsa, ja he riitelivät jostain syystä.
    Mies sitten soitti vartijat, mutta tätäkö hän toivoi, tuskinpa vaan.
    Kyllä se soittajahenkilö pitää saada selville.

    mistä kaikki nää tiedot tulee- laittakaa ne linmkit prkeleen taliaiavot

    Äänestä

Varokaa vartioita ja niitä omrnoisss

Äänestä
  • Turhaa panikointia Isompi mahdollisuus on saada lotossa täysosuma kun tulla vartian tappamaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Turhaa panikointia Isompi mahdollisuus on saada lotossa täysosuma kun tulla vartian tappamaksi.

    Että oikein vartian? Antero Vartianko? Miten olisi vartiJa, stanan apukoulun käynyt?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Turhaa panikointia Isompi mahdollisuus on saada lotossa täysosuma kun tulla vartian tappamaksi.

    mistäs sen tietää kuinka paljon ne tappaa-

    nytkin ilman sivullisia ja kamerpjtia olisi ollu van 'siraskohtaus'- jota ne kai meinaa vieläkin securitakselta väittää

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    mistäs sen tietää kuinka paljon ne tappaa-

    nytkin ilman sivullisia ja kamerpjtia olisi ollu van 'siraskohtaus'- jota ne kai meinaa vieläkin securitakselta väittää

    jos nuo kaikki sivulliset olisivat laittaneet kameransa syrjään ja menneet tuohon väliin niin ttuon naisen painolasti olisi keventynyt...

    Äänestä

Ri enää Omenaan vaikka saisi ilmaisen ämpärin pääjön

Äänestä

Olisko joku noista saanut pakit naiselta ja sen tähden tappoivat.

Äänestä
  • hyvä jos kunnon syystä tappoivat eikä sillai ihan turhan takia.

    Äänestä

Kuullostaa valehtelulta alusta saakka. Ensin myyjätärtarina loppuu siihen ettei hän olekaan tehnyt hälytystä, vaikka facessa väittääkin tehneensä. Poliisit saaneet tästä valehtelusta kiinni. Onko kukaan nähnyt reklamaatiotapahtumaa myyjättären lisäksi, eipä kai 2. Yksi vartijoista oli uusi, ehkä jonkinlainen tällainen sikailu kuuluu tapoihin aloittelevien kanssa? 3. Joku vartijoista soittaa itse hälyytyksen joko tapahtumaa ennen tai hätätilanteessa heti jälkeen. Tai keksii että kyllä hälyytys muka on ollut. Mutta mitään ulkopuolista miestä hälyyttäjäksi ei löydy ei ääni eikä kuvatallenteena, koska sellaista ei ole olemassa eikä tapahtunut 4. Täysin umpimähkään valittu kohde tai kohde valittiin vaikka jonkin tietyn ominaisuuden vuoksi muttei minkään häiriönvuoksi koska kukaan ei ole tätä nähnyt. Näinkö tämä meni?

Äänestä
  • Juuri tuota epäilen. Yksi vartijoista oli IL:n aiemman jutun mukaan ensimmäistä päivää töissä.

    Kenties vainaja oli opetusmielessä valittu...

    Äänestä

  • Ehkä kauppa poistettiin tarinasta koska sille olisi tullut myyntihaittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Juuri tuota epäilen. Yksi vartijoista oli IL:n aiemman jutun mukaan ensimmäistä päivää töissä.

    Kenties vainaja oli opetusmielessä valittu...

    pas- kat...

    joku esim satanistien natsien valittu kohde- ennalta?- murhakin mahdollinen- uusi tollo sekotettu mukaan- ehkä tarkotus saada se syylliseksi tai kuka noista rikollis-jengien juonist JAKSAA OLETTAA- NIILLÄ VOI OLAL VAIKKA MITÄ KUVIOTA- JOSKUS JOPA JÄRJETTÖMIÄ JOS SATANISTEISTA ON KYSE?

    Katso aiempi viesti ylempänä joukkokiusaamisesta.

    jos s24 natsit ei o jo poistanu

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Ehkä kauppa poistettiin tarinasta koska sille olisi tullut myyntihaittaa.

    osasyyllinen rikokseen taitaa olla jos ei auttanut uhria?

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    pas- kat...

    joku esim satanistien natsien valittu kohde- ennalta?- murhakin mahdollinen- uusi tollo sekotettu mukaan- ehkä tarkotus saada se syylliseksi tai kuka noista rikollis-jengien juonist JAKSAA OLETTAA- NIILLÄ VOI OLAL VAIKKA MITÄ KUVIOTA- JOSKUS JOPA JÄRJETTÖMIÄ JOS SATANISTEISTA ON KYSE?

    Katso aiempi viesti ylempänä joukkokiusaamisesta.

    jos s24 natsit ei o jo poistanu

    tuosa se sitte tuli

    17 17- järkyttävä totuus: jonka asioista tietävät näki heti- piilovisti vapaamuurarieirihin järkyttävä:

    7 ja 1 tammikuu 7 pvä= 7. n1

    - 1 ja 7

    paialla 7 vartijaa ja 1 uhri

    1- ja 7

    17 on vapaauurarien pyhä luku,

    ja vapamuurarit perustettu

    1717

    https://www.youtube.com/watch?v=Q-NLLWDylXQ

    Äänestä

Lisäys. Siis ihan samaa ajattelen kuin ap.

Äänestä

Nonniih, nyt sitten keksittiin kaiken muun lisäksi vielä salaliittoteoriakin mukaan, mitähän vielä?

Äänestä

Naisen koulutus, joka päättyi murhaan, näyttää olevan kokonaan vartijoitten suunnittelema ja toteuttama. Kaksi otti ensin naisen kiinni ja kaatoivat lattialla. Kolme muuta vartijaa tuli nopeasti paikalle, eli olivat jo valmiina.

Äänestä

Kauppakeskus maksaa vartiointiliikkeelle siitä, että vartijat hakevat hyvin käyttäytyviä, maksavia asiakkaita myymälöistä, laittavat nippuun ja toimittavat poliisille.

Ihan kenelle vaan saattaa osua arpa kohdalle, kun vartijat tulevat saalistamaan ja alkavat käyttää voimaa.
Asiakkaan omalla toiminnalla ei ole asiaan mitään vaikutusta.

Äänestä

Muistakaas että kyseessä saattaa olla jonkun vaimo ja myös äiti, taustoista ei ole vielä kerrottu. Myös naisen vanhemmat ovat mitä todennäköisimmin vielä elossa. Kyllä tästä tod näk oikeusjuttu tulee joka tapauksessa.

Äänestä

Kun yksityinen (firma, järjestö tai kansalainen) käyttää voimaa se on väkivaltaa.

Äänestä

Tässä tapauksessa joku henkilö kuulemma soitti vartijat paikalla. Miten voi joku asiakas soittaa vartijan paikalle? Sanoisin, että ei mitenkään. Jos asiakas haluaa vartijan paikalle puhelimitse, niin siitä mennään sanomaan kauppakeskuksen työntekijälle, jolla on vartijoiden puhelinnumero, esim. myyjälle. Tavallisella asiakkaalla ei ole puhelinnumeroita kauppakeskuksen vartijoille. Miten tällä miehellä on voinut olla vartijoiden puhelinnumero saatavilla?

Äänestä
  • ollut henk koht tuttu vartian kanssa tai securitas tyyppi- eli ollut suora numeor

    Äänestä

Ottaa koville myöntää että vartijat nyt vaan ihan itse hälyttivät koko jenginsä tämän naisen kimppuun. Myyjätärtarina meni persiilleen niin piti keksiä tämä vielä surkeampi tarina.

Äänestä
  • Että tuollaista. Hiukan kun lukee teitä niin aika sairaita olette.

    Äänestä

Kaikki vartijat pitäisi teloittaa.

Äänestä

Nyt on tullut Nistien ja Pudokkaiden vuoro uhriutua, antakaa almu köyhälle.

Äänestä

Tuolla saa huorata vaan henkisesti myymällä sielunsa.

Äänestä

AK47 kassiin kun menee isoon omppuun

Äänestä

Kokoomuslaine ähnr johtajisto vastuuseen törkeästä lsiminkyönitään

Äänestä

eijös tuo mysterrimies ole nyt kuitenkin löydetty?

Äänestä
  • Joku vartijoiden kaveri varmaan. Mutta löytyykö muita todistajia sille, että nainen olisi häiriköinyt?
    Miksi kyrpänaamat pitivät naista mahallaan minuuttikaupalla vaikka oli jo raudat laitettu. Tuohan on tahallista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vartijat ovat huvikseen ottaneet kiinni tuon naisen kouluttaakseen tätä ja jälkikäteen keksivät alibikseen jonkun "tuntemattoman" miehen.

Noin se oikeasti meni!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu